Vihdoin ja viimein pääsen lunastamaan lupaukseni, ja Eternityt voi alkaa. Kauheesti meni yliaikaa, mutta se johtuu siitä että mun piti vasta Pandoran 10. osan julkaisun jälkeen aloittaa tän kehittely, mut kaikki meni vähän mönkään niin kuin tiedätte. :D Tyhmä tyhmä Liddna. Ja tämäkin osa on tällainen lyhykäinen, ajattelin vain nopeasti tehä teille jotain luettavaa ennen kun syötte mut elävältä! Hui. o.o
Ps. Osassa näkyvä nainen, Patty, näytti musta häiritsevän paljon Magnetoilta punaisilla hiuksillaan, joten korjasin asian ja sillä on sitten seuraavissa osissa ruskeat hiukset. Joten älkää ihmetelkö värinmuutosta 8------D Mutta nyt pikemmittä puheitta, olkaapa hyvät:
"Tämä on minun sukuni tarina. Se ei kerro onnellisista lopuista eikä sateenkaaren päistä. Ainakaan kaikkien osalta. Se on pikemminkin selviytymistarina kadoksissa olevista henkilöistä, jotka koittavat etsiä paikkaansa maailmassa ja kukistaa heitä vainoavan pahuuden. Tämän on Eternityjen tarina."
"Jos vain voisin muistaa sen sateisen illan, jolloin äitini löysi minut ovensa edestä, voisin paremmin kertoa teille taustoistani. Mutta olin liian nuori, aivan liian nuori."
"Tämä tässä on äitini, Patty Rodmire. Tai no, ainoa äitini jonka tunnen. Oikeasti meitä yhdistää vain osoite ja sukunimi, mutta sydämessäni hän on minun kanssani samaa sukua."
"Niin.... rakas äitini nosti minut pois sateesta ja kantoi sisälle kotiinsa. Sisälle elämäänsä. Ja näin voimmekin aloittaa tarinan."
XXXX
"Haloo? Pomo?"
"Luulen että löysin sen mitä etsimmekin."
XXXX
Sälekaihtimien välistä pilkistävät auringonsäteet haittasivat nukkumista. Patty siristeli silmiään äkillisen valin tulviessa huoneeseen. Oli aamu.
Hän yritti nousta istumaan varovasti, mutta yrityksestä huolimatta Clark heräsi säpsähtäen: "Mi-mitä tapahtuu?" mies kysyi ja katsoi unisena ympärilleen.
"Nuku vain vielä, kulta." nainen sanoi rauhallisella äänellään ja kosketti varpaillaan kylmää lattiaa.
"Desire vain huutaa huoneessaan, ei mitään en ihmeempää. Tyttö ei taida enää malttaa nukkua."
Clark ei kuitenkaan noudattanut kehotusta vaan nousi itsekkin istumaan sängynreunalle karistaen viimeisetkin unihiekat silmitään. "En minäkään malta. Menisitkö nostamaan hänet pois sängystä, lupaan tehdä sen sitten ensi kerralla."
Patty hymähti miehensä kuulematta: "Menenhän minä.."
"...niin kuin joka aamu."
Nainen käveli hämärään lastenhuoneeseen, jossa lojui toinen toistaan hienompia leluja ja tavaroita. Desire oli selvästi haluttu lapsi, jota hemmoteltiin yllin kyllin.
"No no kulta pieni." Patty hyssytteli lähestyessään tytärtään. Kehdosta pilkisti esiin pienet kyyneleiset kasvot.
"Äiti on tässä, ei kannata enää murehtia. Tule niin laitetaan sinulle jotain mukavampaa päälle."
Desire rauhoittui heti päästyään äitinsä syliin, ja totteli tätä auliisti. Pian tyttö olikin jo täysissä pukeissa valmiina uuden päivän haasteisiin.
Patty laski tyttärensä alas lattialle ja jätti tämän leikkimään keskenään. "Olehan nyt reipas ja touhua hetken aikaa yksin. Tulen pian noutamaan sinut aamiaiselle."
Desire ynisi käskevästi äitiään takaisin, mutta Pattylla ei ollut aikaa jäädä hyssyttelemään. Tyttö saisi jo viihdyttää itse itseään.
"Clark on tosiaan nopea toimissaan." nainen totesi katsahtaessaan ruokapöytään päin. Hänen miehensä oli taas innostunut aamiaisen laitosta ja koonnut pöydälle enemmän ruokaa kuin he ikinä kykenisivät syömään. "Mahdoton mies." Pattyn suupielet kohosivat hetkelliseen hymyyn.
Hän käänsi kylpyhuoneen ovenkahvaa ja arvasi näkevänsä miehen kylvyssä. "Clark, tätä menoa et ikinä ehdi ajoissa töihin." hän hoputti vaahdon keskellä näkyvää päätä ja astui itsekkin huoneeseen.
Clark virnuili vaimolleen: "Mitä jos en lähdekkään tänään töihin, vaan jään sinun kanssasi tekemään meille pieniä kaljuja ja kiljuvia kuramoottoreita? MItäs siihen sanot?"
"Sanon että puhut aivan höpöjä. Ethän sinä jaksa huolehtia edes Desirestä kunnolla, miten muka asiat muuttuisivat kun tänne tulisi vielä yksi lapsi lisää?"
"Asiat voivat aina muuttua." mies vakavoitui ja nousi ylös ammeesta niin että vesi vain lotisi.
"Kauanko muka aiomme salailla sitä että meillä asuu hylätty lapsi? Tiedät hyvin Patty rakkaani, ettei ole oikein pitää häntä. Hänet pitäisi luovuttaa viranomaisille."
Patty kääntyi loukkaantuneena sivuuttaakseen miehensä oikeamielisen katseen. "Ei. Hän on minun tyttäreni, ollut jo kahdeksan kuukautta. Kukaan ei ole tullut häntä hakemaan, eivätkä mitkään lehdet uutisoi yhdestäkään kadonneesta lapsesta. Minä en hänestä luovu, hän on lahja meidän perheellemme."
Clark pyöritteli silmiään. Hän oli yrittänyt jo monesti puhua vaimolleen järkeä, vaikka itsekkin oli jo täysin hullaantunut Desirestä. Mutta tuloksetta. Patty oli itsepintaisesti päättänyt ryhtyä vieraan lapsen äidiksi. "Älä nyt suutu pikku Pattieni." mies sanoi maanittelevaan sävyyn. "En minä pahallani sitä sanonut."
"Mutta jos harkitsisit sitä mitä ehdotin sinulle. Niistä lapsista."
"Minusta olisi oikeasti mukavaa saada tänne vielä yhdet pienet jalat vipeltämään pitkin lattioita. Eikö sinustakin?" Patty nyökkäsi varovasti.
"Lupaan harkita asiaa..."
XXXX
Erkaannuttuaan toisistaan aviopari jatkoi arkisia rutiinejaan.
Pattyn kylpiessä vaahtopilven keskellä Clark jatkoi aamiaisen kokkailua.
"Aiotko tosiaan syöttää tuon kaiken minulle?" Patty nauroi hersyvästi tultuaan takaisin ruokapöydän luokse. "Enkö minä ole sinusta jo tarpeeksi lihava?"
"Höpsistä." Clark totesi ja katsoi rakastavasti vaimoaan.
"Olet parhaimmillasi juuri tuollaisena. Rakastan sinua siksi että sinä olet sinä etkä yritä esittää muuta."
"Mutta nyt pieni puluseni." mies jatkoi ja teki lähtöä. "minun täytyy viimein lähteä töihin, että saamme illaksi jotain ruokaa pöytään." Patty tirskahti. Ihan kuin sitä ei jo olisi aivan tarpeeksi.
Clarkilla oli vaativa työ pelialan parissa. Hän valmisti yhdessä viiden kollegansa kanssa jotain uutta toimintapeliä, mikä piti saada ulos jouluksi. Patty sen sijaan viihtyi kotirouvana, eikä ollut käynyt moneen vuoteen töissä. Joitakin vuosia sitten hän työskenteli pienessä ompeluliikkeessä, mutta Clarkin pyynnöstä lopetti. Eikä hän liki koskaan katunut päätöstään.
Päivemmällä nainen vei Desiren pihalle ja yritti opettaa tätä kävelemään. Hänellä ei ollut aavistustakaan miten vanha tyttö oikeasti oli, mutta nyt jos koskaan oli aika opetella tärkeät taidot kuten käveleminen ja puhuminen. "Tule äidin luokse, Desire. Laita töppöstä toisen eteen." Patty kutsui tytärtään luokseen kädet ojossa. "Hyvä, juuri noin."
Hänen epäonnekseen heidän puuhiaan katseli kauempaa eräs naapurin rouva, josta hän ei erityisemmin pitänyt.
Rosita Fern oli kadun komeimman asunnon omistaja, ja hänen käytöksensäkin oli sen mukaista. Nainen katsoi Desireä arvostelevasti pitkin nenänvartta, muttei sanonut sanaakaan.
"Ei kulta, ei noin." Patty naureskeli pikkuiselle, joka vaihtoi kävelemisen turvalliseen konttaukseen. "Äiti tietää että osaat jo tuon, nyt piti kokeilla jotain uutta."
"Vai äiti?" Rositan nariseva ääni kuului uteliaana aivan heidän yläpuoleltaan. "En tiennytkään että teillä on lapsia."
Patty ei viitsinyt edes vilkaista naisen suuntaan, vaan vastasi pitäen katseen tiukasti tytössä. "No nyt tiedät. Desire on meidän adoptiolapsemme. Hankimme hänet muutamia kuukausia sitten."
"Ah..no se selittää kaiken." Rosita jatkoi matkaansa ja tönäisi tylysti edessään olevaa naista sivummalle tieltään.
"Kyllähän sen näkee tuon kakaran korvistakin, ettei se ihan normaalista perheestä tule. Harmi teille, että saitte tuollaisen kummajaisen." Pattyn onneksi hän käveli ripeästi pois paikalta ja katosi oman talonsa etuovesta sisään.
"Ei välitetä tuosta happamasta sitruunasta, eihän?" Patty totesi leikkisään sävyyn Desirelle ja jatkoi kävelyharjoituksia. "Annetaan hänen pitää mielipiteet ominaan."
XXXX
"Clark?"
"Olen miettinyt kysymystäsi jo muutaman viikon."
"Mitä kysymystä?"
"Kyllä sinä tiedät. Sitä kysymystä omista lapsista. Ja vastaukseni on kyllä."
Patty istuutui miehensä viereen.
"Pelkään kuitenkin, että vielä jonain päivänä pahoitan Desiren mielen, kun hän tajuaa etten olekkaan hänen äitinsä. Jos hankimme hänelle sisaruksen, hänellä on vertailukohta josta tajuta asia."
"Enkä.....enkä minä tahdo menettää häntä. Tahdon että hän pitää minua äitinään."
Nainen painoi päänsä lohduttomana Clarkin syliin.
Clark silitti vaimonsa kättä hellästi:"Se päivä tulee kuitenkin eteen, oli hän ainoa lapsi tai ei. Meidän pitää kertoa hänelle totuus, se on varmasti vanhemmuutemme vaikein päivä. Uskon kuitenkin, ettei Desire ole hylkäämässä meitä mihinkään."
"Oletko siitä aivan varma?"
"Kyllä. Vuoren varma."
XXXX
"Nuku hyvin pikku enkelini...."
XXXX
Patty katsoi päärynävartaloaan arvostelevasti peilistä. Häntä nolostutti näytellä niin paljon paljasta pintaa edes miehelleen, jonka kanssa he olivat olleet yhdessä jo liki kymmenen vuotta.
"Ei saa tuijottaa." hän komensi Clarkia istuuduttaan sängylle niin että pieni vatsakumpu laskeutui hänen reisien päälleen. Clark huokaisi vaimonsa hölmöilylle ja käänsi katseensa kohti huoneen takaseinää. "Tämä on naurettavaa. Tiedät miten paljon pidän sinun katselemisestasi, kultaseni. Olet kaunis."
"Ja tuon vatsasi vuoksi minä juuri sinua rakastankin."
Kommentit