------------------------------------------------------------------------------------------------
"Arkkienkeli Mikael on rohkeuden, vahvuuden ja suojelemisen enkeli. Hänen liekkinsä on syvänsininen, ja nimeltään Faith, joka nimensä mukaan vahvistaa itsetuntoa ja uskoa saavuttaa päämääränsä. Mikael on arkkienkelisoturi, ylipäällikkö ja vakaa johtaja. Hän luo ympärilleen tahdonvoimaa, tarmoa ja elinvoimaa, joidenka avulla annetut tehtävät saadaan helposti ja huolella hoidettua.
He, jotka ovat tiiviissä yhteydessä Arkkienkeli Mikaelin kanssa, ovat vahvoja ja voimallisia, ja jaksavat kantaa Totuuden Miekkaa."
OOOO
Dora katsoi silmät hämmästyksestä auki rävähtäneinä edessään seisovaa poikaansa. Arr oli kyllä sama henkilö kuin ennen, mutta jotain hänessä oli muuttunut. Jotain oleellista.
"En osannut aavistaakkaan, että vielä elinaikanani näkisin tämän." Dora hieroi ihastuneena käsiään ja kykeni jo hieman hymyilemään. Nyt kaikki selkeni, ja tulevaisuus näytti valoisammalta. Arkkienkelin voimat olivat sittenkin siirtyneet suvussa eteenpäin luvattua kaavaa.
Arr myhäili äitinsä edessä, hän tunsi jollain ihmeellisellä tavalla täyttyvänsä itsevarmuudesta ja ylpeydestä. Koru hänen kaulassaan hehkui lämpöä, ja sen tuoma vastuu ei tuntunut enää pelottavalta taakalta. Päinvastoin.
"Sinussa on Arkkienkeli Mikaelin voimat, Arr. Se on Eternityjen suvun ylpeys. Luulimme jo niiden kaikonneen verestämme, mutta onneksi olimme väärässä." nainen jatkoi innoissaan. Hämmästys oli kaikonnut hänen juovaisilta kasvoiltaan.
"Tarkoitatko että...tämä oli arvattavissa? Että minusta tulisi arkkienkeli?"
Dora nyökkäsi levollinen hymy kasvoillaan.
"Minun isoäitini, Sun, oli myös aikoinaan arkkienkeli. Te olette meitä muita ylhäisempiä enkeleitä, ja kukin arkkienkeli-suku omaa omanlaisen voiman. Sinun voimasi on tum --"
"Mistä voimista te oikein puhutte?" kolmannen henkilön ääni keskeytti Doran puheen ja sekä nainen että Arr säpsähtivät paikoillaan. Kuinka paljon Jamie oli oikein kuullut?
"Eh, me Arrin kanssa tuota...harjoittelemme erästä televisioesiintymistä varten, johon hänet on pyydetty." Dora tiesi selityksensä olevan todella ontuva, mutta risti sormensa ja toivoi miehensä nielevän sen.
"Sitä paitsi, olimme juuri lopettamassa. Mitä jos mentäisiin yhdessä nukkumaan?" Nainen piti huolta, ettei Jamielle jäisi sekuntiakaan ylimääräistä aikaa miettiä hänen sanomisiaan, ja hipaisi sormellaan tämän paljasta käsivartta. Jamien hymyn levitessä suulle hän tiesi onnistuneensa harhautuksessa.
Arrkin tiesi, että nyt oli aika poistua paikalta.
Hän siirtyi talon vierashuoneeseen ja sulki oven perässään. Lattialankut narisivat juuri sopivasti peittääkseen olohuoneesta kantautuvat imelät rakkaudentunnustukset Doran ja Jamien välillä.
Arr sytytti pöytävalon ja istuutui sängylle hengähtämään. Hänelle oli edelleenkin epäselvää, mitä arkkienkelinä olo todella tarkoitti, ja kirosi hiljaa mielessä Jamien väliintulon. Hän halusi tietää enemmän.
Ehkä oli vain painuttava nukkumaan ja odotettava seuraavaan aamuun, jolloin hänen äitinsä viimein valaisisi asiaa hieman paremmin. Mies sulki valon ja veti peiton ylleen. Hitaasti, hyvin hitaasti hän tunsi kuinka jokainen lihas rentoutui, ja johdatti hänet hiljalleen unten maille.
OOOO
"Onnitteluni. Olet siis löytänyt sisäisen johtajuutesi."
Valot rävähtivät päälle, ja Arr katseli silmät sirrillään kalpean valon täyttämää huonetta. Hän istui keskellä kylmää, metallista lattiaa ja ihmetteli oliko hereillä vaiko unessa.
"Olemme sinun unessasi." ääni jatkoi kuin vastaten äänettömään kysymykseen, ja miehen silmät nauliintuivat hänestä kymmenisen metrin päässä istuvaan naiseen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä kuka tämä oli. "Olen Sun, luulen että olet kuullut minusta, muttet tunnista ulkomuotoani äitisi kuvailusta. Sille on oleellinen selitys."
"Se, mitä näet, on arkkienkeli-olemukseni. Vain toiset arkkienkelit voivat sen nähdä. Minulla, kuten sinullakin, oli käytössäni arkkienkeli Mikaelin voimat. Se kuuluu sukuun."
"Et varmaankaan saanut kuulla paljoakaan arkkienkeliydestä äidiltäsi, oletan? Emme hänen kanssaan uskoneet sinun omaavan minkäänlaisia kykyjä, sillä en nähnyt sisäisen liekkisi loistoa. Onneksemme olimme väärässä. Näen nyt selkeästi, kuinka tummansininen Rohkeus palaa rinnassasi. Saatat tuntea sen lämmön itsekkin."
Arr nousi hölmistyneenä jaloilleen Sunin astellessa hänen eteensä. "Entä mitä tämä vastuu tuo tullessaan? Vaikutatte kaikki niin iloisilta kun minä paljastuin suvun voimien jatkajaksi."
Sun tarkasteli miestä katseellaan, ja veti sitten syvää henkeä kuin aloittaakseen pitkän keskustelun: "Malta toki mielesi, kerron sinulle kaiken minkä pystyn."
"Kuten jo tiedät, Eternityjen suvulla on hallussaan arkkienkeli Mikaelin voimat. Ne ilmestyvät noin joka kolmannelle sukupolvelle, ja antavat tälle kyseiselle henkilölle erityisvoimia. Ennen sinua arkkienkeliys kuului minulle, ja sitä ennen se kuului isoisälleni Ramille. Kuten huomaat, arkkienkeliys ei aina toteuta samaa kaavaa.
Mutta. Sukumme ei ole kuitenkaan ainoa suku, jolle nämä voimat kuuluvat, nimittäin alkuperäisiä arkkienkeleitä oli seitsemän. Heistä jokaisesta polveutuu Taivaan ylimysten suvut, joita on yhteensä seitsemän. Kaikki suvut eivät kuitenkaan ole enää arkkienkelisukuja, sillä voimat ovat myös periytyneet eri alalajeille, olennoille ja jopa ihmisille. Enkelisuvun miehet kun eivät aina olleet kovin uskollisia perheelleen.
Kuitenkin, se kaikkein olellisin asia tässä kaikessa on se, että yhdessä nämä seitsemän arkkienkeliä, seitsemän voimaa, voivat poistaa maailmasta pahuuden. Tiedät kyllä varmasti, kehen viittaan. Sisareni Luna on ylittänyt rajansa jo liian monta kertaa."
"Mitä haluat siis minun tekevän?"
"Sinä, Arr, olet nyt johtajan asemassa jo ihan arkkienkeli-tyyppisi vuoksi. Haluan, että etsit muut arkkienkelien jälkeläiset."
"En väitä, että se tulisi olemaan helppoa, tai että saisit itse työn päätökseen, mutta toivon tietenkin parasta. Arkkienkelit, joita etsit, ovat:
Arkkienkeli Samuel - hänen liekkinsä on vaaleanpunainen Rakkaus
Arkkienkeli Rafael - hänen liekkinsä on smaragdinvihreä Totuus
Arkkienkeli Uriel - hänen liekkinsä on purppurankultainen Rauha
Arkkienkeli Gabriel - hänen liekkinsä on valkoinen Kauneus
Arkkienkeli Zadkiel - hänen liekkinsä on violetti Armo
sekä Arkkienkeli Jofiel - hänen liekkinsä on keltainen Viisaus"
"Löydät heidät heidän sisäisen liekkinsä avulla. Annan sinulle kuusi riipusta, jotka sinun on määrä asettaa löytämiesi arkkienkelien kaulaan. Riipus vapauttaa heidän sisäisen liekkinsä, aivan kuten sinunkin kohdallasi.
Teillä jokaisella on oma arkkienkeliyteenne liittyvä ulkonäkö ja sen mukana tuleva Voima, joka on itse Valtiaan lahjoittama. Käyttäkää sitä vasta kun kaikki muut keinot ovat lopussa, sillä sitä Voimaa voi käyttää vain kerran elämässä. Se imee sinusta kaiken elämän, ja kuolet hyvin nopeasti käytön jälkeen.
Niin kävi isoisälleni, ja niin kävi myös minulle. Olen vain kuvajainen, asettamani suojamuurin vartija. Tämän keskustelun jälkeen en usko pystyväni esiintymään suvulleni pitkään aikaan. Siksi haluan kertoa sinulle nyt kaiken oleellisen."
Arr kuuteli tarkkaavaisena, ja painoi jokaisen sanan mieleensä. Ainoa asia, joka häntä jäi häiritsemään, oli se kuinka ihmeessä hän näkisi muiden arkkienkelien liekin.
Sunilla oli jo vastaus siihenkin. Hän painautui miestä vasten ja hänen vasemmassa kädessään olevasta sormuksesta loisti kirkas valonsäde. Arr katsoi sitä vain hetkiseltä, ja silti hän tunsi sokeutuvansa hetkeksi aikaa. Sun vain hymyili, ilmeisesti näön hetkellinen menettäminen vain kuului asiaan.
"Lahjoitan sinulle, ja tuleville sukupolvillesi Näkemisen Lahjan. Sen avulla voitte kerätä arkkienkelit kokoon."
"Ja nyt..."
"...sinun on taas aika herätä..."
...... ...... ......
...... ......
......
OOOO
"Selvä, tehdään niin. Hienoa! Tavataan piakkoin."
Arr sulki puhelimen tärisevin käsin ja asetti sen paikoilleen. Hän tunsi kuinka kämmenet olivat hionneet ja sydän hakkasi kuin kilometrien juoksun jälkeen. Lizzie oli soittanut.
"No, saitko treffit sovittua?" Dora kysyi kuin ei olisi kuunnellut sanaakaan äsköisestä puhelusta. Hänen suupielillään kävi kuitenkin tietoinen hymyn häivähdys.
"Sain." Arr vastasi lyhyesti ja oli sen näköinen ettei itsekkään vielä sisäistänyt koko asiaa. Puhelu oli tullut aivan yllättäen, ilman minkäänlaista varoitusta tai ilmoitusta, joten mies meni hienoiseen paniikkiin tajuttuaan soittajan olevan hänen kollegansa.
"Tapaamme tunnin kuluessa ravintola Kastehelmen edessä." hän jatkoi ja hengitti syvään henkeä. Dora nousi ylös tuoliltaan ja tarkasteli poikaansa peläten tämän pian pyörtyvän heikotuksen vuoksi. Arr näytti kuitenkin pysyvän tolpillaan. Sitten naisen mieleen juolahti eräs toinen huoli.
"Mutta Arr, katso nyt itseäsi. Et ole enää se sama mies kuin mitä vielä eilen. Miten selität muodonmuutoksesi Lizzielle? Hän tuskin uskoo tarinaa tv-esiintymisestä, sillä hän tietää tasan tarkkaa jokaisen sinun menosi."
Arr näytti kuitenkin itsevarmalta, siitä oli tullut hänelle jonkinlainen uusi luonteenpiirre. "Älä turhia murehdi, kyllä minä aina jonkin selityksen keksin."
"Enhän minä ole niin huolissani, kunhan vain ajattelin." Dora yritti vähätellä omaa huolehtivaisuuttaan mutta mies vain naurahti sille. "Kuule äiti, tiedän että otat liikaa stressiä asioista. Ethän sinä muuten kiikuttaisi kaulassasi tuota halpaa kopiota avaimestamme."
Dora vaikeni sillä sekunnilla ja tunsi itsensä täysin typeräksi. "No mutta...siitä voi olla vielä jotain hyötyäkin, että harhautan kaikkia pitämällä sitä."
Keskustelun jälkeen Arr tilasi itselleen taksin, ja kiiruhti sen sisälle suunnaten kohti Kastehelmen ravintolaa.
Hän ei kääntynyt katsomaan, kuinka Jamie ja Dora tulivat seisomaan vielä ulko-ovelle, ja vilkuttivat hänelle rohkaisevasti.
Jos hän olisi tiennyt, ettei näkisi heidän tekevän niin enää koskaan, hän olisi varmasti toiminut toisin.
OOOO
Arr käveli viimeisen korttelin luullessaan olevansa ajoissa, mutta huomasi Kastehelmen pihaa lähestyessä naisen seisovan jo siellä odottamassa häntä.
Nainen näytti tyrmäävän hyvältä.
"Olen pahoillani, toivottavasti et joutunut odottamaan pitkään." Arr pyyteli anteeksi nolostuneena. Hänestä naisen odotuttaminen ei kuulunut hyviin tapoihin.
"Ja olen myös pahoillani tästä ulkonäöstä...kun me..tiedäthän sisarenpoikani Caon? Leikimme intiaaneja eilen ja...no..en saa näitä maalauksia pois kasvoiltani."
Arr tunsi punastuvansa kömpelön selityksensä vuoksi, ja ajatteli ettei se olisi kovinkaan kauaskantoinen jatkoa ajatellen. Eihän hän voisi ikuisesti väittää olevansa intiaanileikin uhri, varsinkaan kuukausien tai vuosien päästä. Hän toivoi kuitenkin, ettei nainen pitäisi häntä idioottina rynnätessään treffeille sen näköisenä.
Miehen onneksi nainen vain kallisti päätään hieman ja hymyili selityksen nielleenä hänelle: "Ei se mitään, sattuuhan sellaista."
"Itse asiassa tuo ulkonäkö sopii sinulle."
Päästyään tukalasta ensikohtaamisesta, Arr johdatti seuralaisensa perässään ravintolan puolelle.
Lizzie ihasteli Kastehelmen kaunista pihaa ja sen suihkulähteitä, ja henkäisi vielä ihastuneenpana astuttuaan lasiovista sisätiloihin. Ravintola oli iso ja avara, ja hyvin hienostuneen oloinen. Entisten poikaystävien kantakuppilat ja lähibaarit jäivät kaus toiseksi tämän ravintolan rinnalla.
Lizzie huomasi jääneensä Arrista hieman jälkeen ja kiiruhti reippain askelin tämän perään. Korkokengät kopisivat lattialla olevaa lasivitriiniä vasten.
"Ah, pöytä kahdelle herra Earlyn tilauksesta. Löytyi." pöytävarausten vastaanottaja ruksi nimen kirjastaan ja väläytti valkoisen hymyn kaksikon suuntaan. Arr nyökkäsi jäykänoloisesti ja mies lähti kuljettamaan heitä ravintolan läpi omalle paikalleen.
Arr istuutui pöytään heti Lizzien jälkeen. Molemmat olivat vaitonaisia ja katselivat omiin suuntiinsa. Kiusaantunut hiljaisuus oli laskeutunut pöytään.
Lizzie yritti kehitellä keskustelua eilisestä harjoituskonsertista ruokalistojen tullessa heidän eteensä, mutta Arr oli edelleen poissaolevan oloinen. Mies pohti mielessään kuumeisesti, miten saisi kerrottua naiselle uudesta tehtävästään. Maailmankaikkeuden pelastaminen ei käynyt yksiinsä unelmoidun konserttikiertueen kanssa. Toisesta oli luovuttava.
"Arr? Kuunteletko sinä ollenkaan?" Lizzien sanat läpäisivät viimein hänen alitajuntansa. Mies palautui takaisin tähän hetkeen ja nyökkäsi sitten nolostuneena. Hän ei kehdannut katsoa Lizzietä silmiin, vaan tutkaili muka-niin-mielenkiinnolla ruokalistaansa.
"Ymmärrän jos olet tullut toisiin aatoksiin näistä treffeistä...tiedäthän...voimme pitää tätä vaikka työlounaana..." Lizzie kierteli sanomasta suoraan epäilystään siitä ettei Arr haluaisikaan hänen kanssaan mitään ystäväsuhdetta syvempää.
Arr käänsi sillä silmänräpäyksellä päänsä naisen suuntaan ja näytti suorastaan säikähtäneeltä: "Mitä! Ei, ei..käsitit aivan väärin. Olen vain hieman omissa ajatuksissani sen konsertin takia ja..." Hän ei oikein tiennyt kuinka jatkaisi lausetta.
"Olen tässä ajatellut, että kun kiertue loppuu...niin en jatkaisi musiikin parissa niin omistautuneesti. Katsos...elämääni on tullut kuluneen vuoden aikana muitakin asioita joihin haluan panostaa..." hän pyöritteli sormiaan pitkin pöytäliinaa ja näytti vaivaantuneena. Lizzie sen sijaan oli tehnyt omat johtopäätöksensä miehen sanoista.
"No mutta..Arr..eihän tämä ole nyt vielä NIIN vakavaa.."
Lizzie tarttui miestä kädestä aivan yhtäkkiä. "Mutta teet mitä teet, aion tukea sinua päätöksissäsi. Niin työtoverina kuin..."
"..myös jonain muunakin....jos vain haluat." Arr huomasi kuinka naisen silmät kiiluivat toivoa täynnä hänen sanoessaan viimeiset sanat ja päätti myös olla rehellinen: "Tietenkin haluan."
"Itse asiassa, minulla olisi myös hieman toisenlaisia suunnitelmia liittyen --"
"Ruokanne on valmista, arvon herrasväki." Tarjoilija pamahti pöydän vierelle keskeyttäen Arrin lauseen. Hän kantoi käsissään suurta tarjotinta, joka oli peitetty hopeisella kuvulla.
Nainen asetteli lautaset kauniisti pariskunnan eteen ja teki sitten merkin käsillään: "Toivon että aterianne on maistuva. Bon appetit!" Sitten hän kääntyi kannoillaan ja palasi muihin pöytiin vastaanottamaan uusia tilauksia.
Pöytään laskeutui taas hiljaisuus, kun molemmat söivät ateriaansa suurella ruokahalulla.
"Oh..anteeksi! Unohdin kokonaan että olit sanomassa jotain." Lizzie keskeytti syömisensä ja oli innolla kuulemassa mitä asia koski. Arr köhi väärään kurkkuun nielemäänsä salaatinpalasta ja yritti saada ajatuksistaan kiinni. Miten hän selittäisi tilanteensa ilman että kuulostaisi mielipuolelta?
"Niin tuota...se on sellainen perhejuttu, eräänlainen perintötehtävä.."
"Mielenkiintoista, jatka toki!" Lizzie mussutti suu täynnä ja otti uuden haarukallisen kanastaan. Arr kieritteli spagettia lautasellaan.
"Lizzie minä...tai siis me perheeni kanssa...me olemme..." Viimeinen sana roikkui aivan kielenpäässä, mutta jostain syystä mies ei saanut sitä sanottua.
"Niin..?"
"Me olemme enkeleitä."
OOOO
Arr nojasi akvaarioon ja heilutteli kädessään olevaa lasia. Punaviini hölskyi sen reunoille samalla tavalla kuin miehen takana olevan syvänmeren-akvaarion vesi. Hän oli seissyt siinä tuntikausia, ja jalkapohjat tuntuivat puutuneen täysin.
"Ja nyt olen tässä tilanteessa...tarkoituksenani etsiä muut kadonneet arkkienkelit..." hän päätti viimein tarinansa, jota Lizzie oli kuunnellut suuren hämmästyksen vallassa.
"Mitä ajattelet asiasta? Tahdoin kertoa sinulle kaiken, se tuntui oikealta valinnalta." Arr kysyi istuutuiessaan naisen vierelle, ja haki katseellaan tältä hyväksyntää asiaan. Lizzie siemaisi viinilasistaa.
"Varsin mielenkiintoista." hän tokaisi sitten ja nojasi nahkasohvan käsinojaan tulkitsematon ilme kasvoillaan. "Mitä tuohon nyt osaisi sanoa..."
"Pidätkö minua täysin friikkinä tämän jälkeen?" Arr kysyi ja tahtoi kuulla totuuden tässä ja nyt. Käsi puristui jännityksestä tiukemmalle lasin ympärille. Hänen oli pakko nousta takaisin seisomaan.
Lizzie käänsi katseensa suoraan miehen silmiin, ja mietti aivan muutaman sekunnin ennen kuin vastasi: "Tuo ei muuttanut mitään tunteissani."
"Pidän sinusta Arr, olit sitten enkeli, ihminen tai vaikkapa kilpikonna. Ihailen sitä, että kerroit suoraan kuinka asiat ovat, valehtelematta sanaakaan. Sinunlaisiasi täytyisi olla enemmän."
"Et siis pelkää, vaikka kanssani näyttäytyminen voi olla kohtalokasta?" Arr varmisti vielä tietääkseen miten tosissaan nainen oli hänen kanssaan. Lizzie nousi ylös sohvalta ja loi tuiman katseen mieheen päin. "En. Sinun seurassasi olen turvassa, en pulassa." Sitten hän vaihtoi taas sen tutun ja aurinkoisen olemuksensa esille ja ojensi lasiaan Arria kohti.
"Nostetaan malja tulevaisuudelle!"
Lasit helähtivät toisiaan vasten ja he siemaisivat kulauksen laseistaan.
Lizzien ja Arrin katseet kohtasivat nopeasti, ja he jäivät huomaamattaan tuijottamaan tosiaan.
"Ehh..." nainen tunsi kuumottavaa oloa, jonka Arrin pähkinänruskeat silmät aiheuttivat.
Mies puristi kätensä nyrkkiin päättäessään viimein tekevänsä seuraavan siirtonsa. Lizzie oli siinä, aivan lähellä.
Tärisevin käsin hän tarttui tätä hellästi lantiosta ja veti lähemmäksi itseään.
Nainen ei vastustellut alkuunkaan, päinvastoin. Hänen hento kätensä hakeutui Arrin olkopäälle huomaamattomasti.
Se hetki tuntui juuri niin täydelliseltä kuin mies oli kuvitellutkin.
Lizzien huulikiilto maistui vadelmille, ja toi mieleen kesäisen päivän lähimetsän marjapensaikossa.
Äkisti nainen jähmettyi paikoilleen ja vetäytyi kauemmas Arrista. Hänen ilmeensä oli hämmästyksen täyttämä ja hän mittaili syvänsinisillä silmillään miestä.
Arr irroitti nopeasti otteensa Lizziestä ja liikahti pari askelta taaksepäin: "Anteeksi, anteeksi! Teinkö jotain väärin?" hän kysyi pelästyneenä ja laittoi kätensä ilmaan kuin antautuneena.
"Ei, ei mitään sellaista!" Lizzie sopersi vastaukseksi. Hän oli vain yllättynyt siitä miten helposti oli langennut miehen syleilyyn. Sellainen ei ollut hänen tapaistaan.
"Luulen että niillä tarjoamillasi parilla viinilasillisella oli osansa tähän. En ollut vain varautunut tulemaan suudeltavaksi heti ensitreffeillä."
"Olen pahoillani." Arr toisteli kolmatta kertaa. "Lupaan, että ensi kerralla etenemme sinun määräämääsi tahtia."
Vilkaistua nopeasti kelloaan Lizzie tajusi miten paljon tekemistä hänellä olikaan vielä päivän aikana. "Herranen aika, minun on pakko kiirehtiä takaisin hotellille. Saat vielä kiittää minua jonain päivänä kaikesta siitä mitä teen vuoksesi."
Arr hymyili naiselle ja ohjasi tämän kohti ulko-ovia. Lasien takaa näki, kuinka taivas oli muuttunut ankean harmaaksi, ja pisarat kastelivat kaiken mihin vain osuivatkin.
"Täydellinen lopetus treffeille." Arr puuskahti ja haki nopeasti kaksi sateenvarjoa pöytävarauksia tekevältä mieheltä. Hän joutuisi vielä tänään palauttamaan ne takaisin.
Lizzie kiitti kohteliaisuudesta ja avasi kirkkaanpunaisen varjon ennen kuin astui ulos sateeseen. Arr seurasi häntä perästä, ja he kävelivät hiljalleen kohti ravintolan pihaporttia sadepisaroiden ropistessa vasten varjojen kangasta.
Juuri ennen kuin nainen oli kääntymässä omaan suuntaansa, Arr nappasi hänet syliinsä ja antoi nopean suudelman. "Nähdään sitten huomenna, tulethan käymään meillä nopeasti ennen lähtöä?"
Lizzie nyrpisti nenäänsä leikkisästi ja nauroi: "Tietenkin, tapaan perheesi aina yhtä mielelläni."
"Huomiseen!"
OOOO
*Ovikello soi*
"Jamie kulta, menisitkö av--" Eteisestä kuului rysähdys ja sen jälkeen karmeaa kiljuntaa. Dora kääntyi kauhuissaan kohti kylpyhuoneen ovea: "Jamie! Trace!? Mitä siellä oikein tap-"
Ovi pamahti auki ja se sai naisen vaikenemaan. Vaivalloisesti kävelevä olento astui sen suulta sisään huoneeseen ja hymyili verinen suu karmivassa virneessä Doralle.
"Te..."
"Arvasin että tulette vielä jonain päivänä."
Olento hymyili leveämmin, niin että huulien takaa ilmestyi esiin rivi teräviä hampaita: "Ja nyt, pyytäisin sinua luovuttamaan avaimen meille."
OOOO
Ilta oli jo ehtinyt pimetä Arrin saapuessa kotiin. Hän oli ensin saattanut Lizzien hotellille, ja sen jälkeen kävellyt vielä takaisin ravintolaan ja sieltä sitten kotiinsa. Hän oli väsynyt, märkä ja kylmissään.
Onneksi sentään olohuoneesta kajasti lupaavasti takkatuli. Mies ei jostain syystä ollut moksiskaan, vaikka talossa näytti olevan epätavallisen pimeää. "Ehkä he ovat vain ulkona pitämässä hauskaa." hän ajatteli ja saapui pihakatokselle.
Arr laski varovasti sateenvarjonsa alas ja ravisteli siitä vedet. Sitten vasta hän huomasi jotain, mikä kieli asioiden olevan hullusti: Etuovi oli rakosellaan auki. Dora ja Jamie eivät IKINÄ unohtaneet sulkea sitä. Mies asetti varjon varovasti nojaamaan seinää vasten, ja hiippaili lähemmäs ovea. Hän raotti sitä enemmän ja...
Sen takaa paljastui hänen pahin painajaisensa.
Jamien ruumis makasi eteisen lattialla, aivan metrin tai kahden päässä hänestä. Arr tunsi kuvotuksen vellovan mahassaan, ja käänsi katseensa pois isäpuolestaan. Se vain pahensi oloa.
"Trace! Hyvä luoja!" mies huusi ääneti ja peitti kasvonsa käsillään. Hän ei halunnut sanoa mitään ääneen, ties vaikka murhaajat olisivat edelleen piilossa, odottamassa häntä. Arrin pelko kasvoi koko ajan suuremmaksi, jos kerta Jamie ja Trace olivat siinä niin...muille ei voinut käydä yhtään sen paremmin.
Arr hiippaili pois eteisestä ja lähti etsimään muita perheenjäseniään. Järkytys kangisti hänen jokaisen lihaksensa, ja mies tahtoi vain vajota lattialle ja itkeä. Avainriipus hohti kuitenkin tavanomaista lämpöään ja itseluottamusta, jonka avulla hän sai rohkeutta jatkaa.
Keittiössä Arria odotti kuitenkin taas uusi romahduttava näky.
Cao.
Pojan kalmankalpeat kasvot hohtivat keittiön ikkunasta tulevasta valosta, ja hänen suupielessään oli jo kuivunutta verta. Arr tunsi kuinka kyyneleet puskivat ulos hänen silmistään, ja pyyhki niitä lohduttomasti hihaansa.
Tämä oli hänelle liikaa. Koskea nyt viattomaan poikarukkaan.
Silloin hän kuuli sen.
Oven takaa, hänen vasemmalta puoleltaan kuului epämääräisiä ääniä. Mies valpastutti itsensä: Joku oli selvästi kylpyhuoneessa.
Ja se joku saisi maksaa tekonsa.
Arr ryntäsi sisään pamauttaen oven seinää vasten. Hän jähmettyi paikoilleen tajuttuaan, mitä hänen edessään tapahtui. Kolme rumaa, inhottavaa oliota makasivat hänen äitinsä ruumiin päällä ja nautiskelivat tämän lihalla. Kalmasoturit kääntyivät katsomaan auki pamahtanutta ovea ja Arria pirullinen virne huulillaan.
"Katso, Athos, saimme vielä yhden surmattavan."
"Olet varmasti hänen poikansa, eikö niin? Äitisi on hyvin maukas, noin enkeliksi. Miltäköhän sinä maistut?"
"Jättäkää hänet rauhaan!" Arr huusi käskevään sävyyn ja yritti pitää pahoinvointinsa aisoissa nähtyään mitä hänen äidilleen oli tehty. "Saatte katua vielä sen mitä teitte perheelleni!"
"Uu, kuinka pelottava uhkaus." ilmeisesti johtajaksi osoittautunut Kalmasoturi naurahti. he kaikki kolme olivat nousseet seisomaan, ja vasta nyt Arr näki kuinka niin kutsutun Athoksen kaulassa riippui hänen äitinsä valeriipus. "Sinuna en ärsyttäisi meitä, tai koet loppusi poljon karmivammin kuin äitisi ja sisaresi."
"Jos joku tässä kokee loppunsa, niin se olette te." Arr jatkoi, ja asettui taisteluasentoon. Hän tiesi, että tässä taistossa oli käytettävä jotain kättä pidempää.
"Olen Arkkienkeli Arr, ja käsken teitä palaamaan sinne mistä tulitte."
"Käytössäni on Arkkienkelin Mikaelin voimat ja rohkeus, joten TEIDÄN ei kannata ärsyttää MINUA yhtään enempää."
"Totuuden Miekka, tule esiin kutsustani."
"Täyttäköön se tehtävänsä saattaessani teidät saastat takaisin maan uumeniin."
"Ja tuonko pitäisi meitä pelottaa?" Athos kysyi ivalliseen sävyyn ja nyökkäsi päällään vierelleen ilmestyneelle Kalmasoturille. "Arkkienkeli? Hah, mitä silmänkääntötemppuja oikein yrität? Tiedämme Ethoksen kanssa varsin hyvin, ettei sinussa ole mitään erikoista. Viimeinen Eternityjen Arkkienkeli kuoli jo...vuosia sitten."
"Ethos, tapa hänet." Athos käski toista Kalmasoturia joka inhottavasti vääntelehtien lähestyi Arria. Mies puristi kädessään olevaa miekkaa tiukemmin ja loi Kalmasotureihin murhaavan katseen: "Te ette tiedä mitään."
"Sillä jos tietäisitte, OLISITTE OLLEET VAROVAISEMPIA!"
Miekka iskeytyi ikävästi rusahdellen Kalmasoturiin, joka ulvahti korviavihlovasti kuin koira jonka hännälle on astuttu. Arr iski olentoa koko voimallaan, ja tunsi kuinka miekka painautui yhä syvemmälle Kalmasoturin mätänevään lihaan.
"Se oli perheeni puolesta, senkin saastainen ruumis! Mene sinne mistä olet tullutkin!"
Arrin ollessa kiihdyksissään taistelusta, kolmas Kalmasoturi lähestyi häntä huomaamattomasti takavasemmalta.
Athos raivosi Ehtoksen nyt jo elottoman ruumiin takana ja vaati kostoa parinsa tappamisesta. "Se oli sinun viimeinen tekosi, Eternity!"
Arr veti miekan ulos Kalmasoturista ja tämä mätkähti kuolleena maahan. Mies pyyhki likaantuneen miekkansa takinhelmaansa, eikä huomannut kuinka kolmas Kalmasotureista hyökkäsi hänen kimppuunsa takaapäin.
Mies ehti juuri ja juuri väistää soturin hyökkäyksen ja niin alkoi raivoisa kamppailu elämästä ja kuolemasta. Kalmasoturi yritti kaikin tavoin päästä repimään miehen palasiksi, mutta Arr oli aina vain vahvempi..
...kunnes lopulta miekka iskeytyi taas kohteeseensa.
Kalmasoturi ulvahti aivan samalla tavalla kuin edesmennyt toverinsa, ja paiskautui vielä vasten lavuaaria ennen kuin lysähti kuolleena lattialle. Athos katseli kauhistuneena soturiensa kaatumista ja kavahti muutaman askeleen kauemmas Arrista:
"Ei voi...ei voi olla totta."
"Eternityt...te..."
"Teissä virtaa edelleen arkkienkelien verta."
"Kuinka huolimatonta, olisi sittenkin pitänyt uskoa varoituksiasi." Athos kuulosti miltein hämmästyneeltä, mutta hymyili silti kuin olisi ollut voitolla.
"Se on sinun murheesi." Arr sihahti hampaidensa välistä ja kohottautui täyteen mittaansa nurkkaan ahdistetun Kalmasoturin eteen. "Leikit on leikitty, nyt on sinun vuorosi."
Hän astui reippaasti muutaman askeleen eteenpäin, ja kohotti miekkansa uhkaavasti Athosta kohden, kuin valmiina antamaan viimeisen iskun.
Kalmasoturi polvistui Arrin eteen hymyillen, ja tarttui tämän miekkaan limaisilla sormillaan.
"Luuletko että tappamiseni hyödyttää sinua ollenkaan? Luna on leppymätön, kuolemamme saa vain lisäämään hänen kostonhimoaan. Tee siis viisaasti ja anna minun pitää avain ja palata hänen luokseen. Ehkä saat jopa armahduksen siitä hyvästä ja pääset Hänen Korkeutensa uuden valtakunnan jäseneksi."
Arr ei ehtinyt vastata mitään, kun pihalta kantautuivat poliisiauton äänet. Ilmeisesti joku naapureista oli soittanut heidät paikalle.
"Mitä ihmettä? Poliisi?" mies hätääntyi ja katsoi nopeasti kylpyhuoneen ovelle, josta kajastivat sini-punaiset valot.
"Nähdään, häviäjä." Athos huikkasi nopeasti ja hävisi siinä silmänräpäyksessä kun Arr katsahti pois hänestä. Huomattuaan Kalmasoturin hävinneen, mies hätääntyi entisestään ja palautui normaaliksi itsekseen. Rohkeus oli kaikonnut jonnekkin.
"He eivät saa löytää minua täältä."
"Eivät kaiken tämän keskeltä..."
Arr päätti karata, juosta pois jonnekkin turvaan.
Hän tiesi tasan yhden paikan, josta saisi apua.
"Lizzie."
Kommentit