----------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Lenient haroi hermostuneesti olkapäitään alas laskeutuvia kiharoita ja irvisti peilikuvalleen. Hän oli odottanut naamiaisia ja sisarensa kihlautumista kuukausikaupalla, mutta nyt h-hetken lähestyessä hänen tyyni olonsa romahti täysin.

Naamiaisissa täytyisi tanssia.

"Jos vain teeskentelen kipeää ja istun nurkassa huomaamattomasti, niin kukaan tuskin edes pyytää minua tanssimaan." Lenient suunnitteli itsekseen puoliääneen, ja yritti kokeilla otsaltaan, josko kuume nousisi ajatuksen voimalla.

"Tai sitten olet oma kaunis itsesi, ja yrität parhaasi." joku vastasi hänen yksinpuheluunsa. Lenient irroitti katseensa peilistä nähdäkseen vierelleen tulleen Fiaran.

"Etkö ole vielä pukeissa? Olisi todella noloa jos sisareni myöhästyisi vieraiden vastaanotosta ramppikuumeen takia." Fiara hymyili lempeästi sisarelleen. "Sitä paitsi minä VAADIN sinua tulemaan, et saa pilata meidän molempien iltaa murehtimalla jotain noin mitätöntä."

Lenient punastui hieman tajutessaan miten typerä oli ollut.

"Ja jos yhtään lohduttaa, miehet taatusi lumoutuvat sinun silmistäsi niin, etteivät edes huomaa kun astut heidän jalalleen."

Lenient puuskahti turhautuneena: "Niin mitkä miehet? Onhan se jo nähty, ettei minua kukaan huoli. Ajoin ainoan mahdollisen sulhasehdokkaani merille, eikä hän näytä palaavan takaisin."

Fiara pudisti päätään edelleen lempeä hymy huulillaan: "Olet niin malttamaton. Kaikille meille koittaa oma aikamme rakastua, ennemmin tai myöhemmin."

"Hah, niin varmaan. Mutta olen siitä huolimatta todella kiitollinen, että omistan noin ihanan sisaren kuin sinä." Lenient totesi vilpittömästi ja hänen kasvoillaan häivähtänyt ilo tummui saman tien. "Tuntuu pahalta jättää sinut tänne ja lähteä."

"Saat tulla vierailemaan kun vain tahdot. Olet tervetullut niin ennen, kuin jälkeenkin muutoksen...." Fiara nyökkäsi, ja avain hänen kaulassaan heilahti kevyesti. Lenientin katse kohdistui siihen hetkeksi kaihoisasti, ja hän puhui hiljaisella äänellä: "En halua menettää sinuakin, kuten Sadien. En ainakaan vielä pitkään aikaan. Pidä avain kaulassasi siihen asti, kunnes tiedän tarkalleen suunnitelmani."

Fiara puristi avaimen nyrkkinsä sisään, ja kääntyi sitten suuren vaatekaapin puoleen.

"No niin, jo riittää vakavat puheet ja nyyhkytys! Laita vaatteet päällesi ja tule juhlimaan kanssani! Tänään pidetään hauskaa."

Lenient nosti käärinliinoin suojatun leninkinsä ulos kaapista Fiaran asetellessa naamaria kasvoilleen. He vilkaisivat itseään vielä viimeisen kerran peilistä, ja lipuivat sitten sulavasti juhlasalin ovelle.

 

 

OOOO

 

 

Alhaalta salista kantautui ihmisten iloista puheensorinaa ja kauniisti kaikuvaa kamarimusiikkia. Lenient, joka ei liiemmin pitänyt heidän uudesta aikakaudestaan, myönsi nyt ensimmäistä kertaa nauttivansa olostaan vanhoillisten ihmisten parissa.

"Nämä ovat selvästi paremmat juhlat kuin Soralan kapakassa järjestetyt syntymäpäivämme. Kaikki on niin hillittyä ja järjestelmällisen kaunista, kuin katsoisi taiteilijan maalausta, jota hän on työstänyt vuosikymmeniä."

Fiara vaivautui vain nyökkäämään, sillä hän etsi salista tulevaa puolisoaan. Lenientkin suuntasi ihailevan silmäyksen vieraiden asuihin.

Hän ei osannut sanoa, tunnistiko heitä vai ei, sillä jokaisen kasvoja koristi näyttävä naamio. Naisten hameenhelmat hulmusivat kiiltävällä lattialla ja miesten pitsiset hihansuut heiluivat heidän käsiensä liikkeiden mukaisesti.

Lenient järkyttyi tajutessaan jääneensä yksin parvelle seisomaan, kun Fiara sipsutti jo portaikon puoliväliä alas. 

"Kiitos vain, tämäkin vielä." hän sähisi mielessään ja tunsi olonsa vaivautuneeksi ihmisten katsellessa sivusilmällä ja jatkaessa kuiskutteluaan. Lenient pakotti kasvoilleen irvokkaan hymyn, ja astui sitten varovasti portaikon ensimmäiselle askeleelle.

Samassa hän tunsi jonkin loistavan häiritsevästi silmäkulmassaan, aivan kuin joku osoittaisi häntä kohden taskulampun valolla. Silmiään naamion takana hieman siristäen hän yritti paikallistaa valonlähteen, ja pysähtyi viimein nurkassa seisovan miehen kohdalle.

Mies ei itsessään tehnyt mitään muuta kuin seisoi kyllästyneen oloisesti, mutta hänen otsallaan loisti kirkkaan kultainen liekki. Silti kukaan muu paikallaolija ei näyttänyt huomaavan mitään tavallisesta poikkeavaa.

"Kummallista..." Lenient mutisi itsekseen laskeuduttuaan muiden joukkoon ja loi vielä viimeisen katseen mieheen. Hän sai vastaukseksi hymyn.

"O-onneksi olkoon teille molemmille." hämilleen mennyt Lenient totesi pyörätuolissaan istuvalle Florientille, jonka vierelle Fiara oli asettunut. "Olet todella onnekas saadessani sisareni, joten pidä hänestä hyvää huolta."

Florient nyökkäsi kiitollisena ja iski sitten silmää: "En päästäisi hänenlaistaan enkeliä käsistäni mistään hinnasta."

Lenient ei mahtanut itselleen mitään, vaan naurahti ääneen. "Totisesti, siinä olet kyllä oikeassa."

Hänen katseensa harhaili taas nurkassa seisovan miehen puoleen, ja kysäisi uteliaisuuttaan miehen henkilöllisyyttä.

"En ole varma, mutta hän näyttää jokseenkin vieraalta. Tosin meillä kaikilla on naamiot, joten ehkä se vain hämää."

Florient ja Fiara loivat nyt myös katseen miehen suuntaan ja pudistivat molemmat päätään: "Olen pahoillani, mutten osaa sanoa sitä tästä."

"Mikset mene kysymään suoraan, kerta olet noin utelias? Saisit varmasti samalla itsellesi juttuseuraa."

"Tiedän seuranne kelpaa minulle mainiosti." Lenient intti vastaan eikä tehnyt pienintäkään elettä lähestyäkseen salaperäistä miestä. "Sehän voi olla Von Bergin inhottava ja ylimielinen esikoispoika, enkä todellakaan halua viettää uudelleen "laatuaikaa" hänen seurassaan."

Fiara hillitsi sisartaan paremmin naurunsa, ja tarttui tätä hellästi olkapäästä.

"Höpsis, ei noin saa sanoa. Sinun täytyy nyt nauttia näistä juhlista, jotka olet varta vasten meille järjestänyt. Mene ja pidä hauskaa, sillä me Florientin kanssa kuitenkin tylsistytämme sinut kuoliaaksi kuhertelullamme."

Fiara käänsi Lenientin ympäri ja työnsi tämän varovasti väenpaljouden keskelle.

Lenient seisoi jäykästi paikoillaan muutaman sekunnin, ja yritti päättää säntäisikö pakoon vaiko kiertelisikö salia ympäri tärkeän näköisenä. Mitään hinnasta hän ei kuitenkaan menisi juttelemaan miehen kanssa joka...

...näytti lähteneen. Harmistunut Lenient katseli tyhjää nurkkaa, jossa naamiomies oli vielä hetki sitten seisonut vakava ilme kasvoillaan. Hän olisi halunnut tietää tästä enemmän, mutta ilmeisesti se oli nyt jo liian myöhäistä. Yksi tanssipareista töytäisi häntä kevyesti kyljestä ja nainen jäi katselemaan näiden sulavaa pyörintää salin lattialla.

"Kumpa minäkin osaisin..." hän huokaisi hiljaa.

"Saanen varata seuraavan valssin kanssanne?" tummanpuhuva ääni keskeytti Lenientin haikailut. Nainen osasi jo päätään kääntämättä arvata, kuka hänen vierelleen oli kumartunut.

Se oli nurkassa seissyt naamiomies.

"Koenko hiljaisuutenne myöntymisen merkkinä?" Mies tulkitsi hämmentyneen Lenientin vaitioloa, ja sai tämän tirskahtamaan naurusta. Nainen ei voinut olla nauramatta muistellessaan miten jäykästi Doriankin saneli vanhahtavia kohteliaisuuksiaan heidän tavatessaan.

"Huvitanko teitä jollain tapaa?" yhä kumartunut mies kysäisi hieman loukkaantuneeseen sävyyn. Lenient käänsi päänsä muihin vieraisiin päin kätkeäkseen virneessä olevat kasvonsa.

"Ei, ette toki. Ajattelin vain mielessäni ilmettänne, kun tajuatte puolen minuutin päästä etten osaakaan tanssia. Säästän teidät siltä nöyryytykseltä kieltäytymästä kohteliaasti kutsuunne."

Lenient yökkäsi mielessään sille, millaisia sanahirviöitä ja korulauseita hänen täytyi suoltaa suustaan. Paljon helpompi olisi sanoa suoraan "Kiitos ei."

Hänen epäonnekseen mies ei kuitenkaan näyttänyt minkäänlaisia perääntymisen merkkejä, vaan tämän kasvoille levisi omahyväinen ilme:

"Neiti Evergreen, ette ole ensimmäinen tanssitaidoton nainen, jota olen pyöritellyt parketilla. Sallikaa minun edes yrittää yhden tanssin verran?"

Lenient pyöräytti silmiään miehen sinnikyydelle, ja päätti suostua tämän pyyntöön ajatuksella "omahan on häpeänsä". Hän kääntyi miehen puoleen ja katsoi tätä nyt ensi kertaa silmiin.

"Hyvä on, mutta muistakaa että varoitin teitä! Sitä paitsi, ennen kuin antaudun ohjailtavaksenne, minusta olisi vähintään kohtuullista saada tietää kuka olette."

Mies nyökkäsi jäykästi. "Aivan niin, olette oikeassa."

Ennen kuin Lenient ehti kunnolla reagoida, mies oli tarttunut hänen oikeaan käteensä ja suudellut sen peittämää silkkihansikasta kevyesti. Sitten tämä loi katseensa suoraan hänen silmiinsä ja esitteli itsensä: "Neiti Lenient Evergreen, tänään olen teille kuka ikinä tahdotte minun olevan."

Lenient irroitti kätensä varovasti miehen otteesta ja hymyili jälleen huvittuneena. "Pilailetteko kanssani?"

"En toki, puhun aivan totta."

"Miksi ihmeessä ette kerro kuka olette?"

"Eikö teistä ole paljon jännittävämpää tanssia tuntemattoman kanssa?"

Lenient pohti kysymystä hetken ja nyökkäsi sitten myöntävästi: "Olette oikeassa."

Mies talutti Lenientin hieman keskemmälle tanssisalia, ja auttoi tätä oikeaan tanssiasentoon. Vaitonainen Lenient tunsi poskiensa kuumottavan häpeästä, ja hän yritti pitää katseensa maassa.

"Ei sinun jalkojasi tarvitse jatkuvasti tuijottaa." mies hymähti kietoessaan kätensä hänen ympärilleen ja vetäen lähemmäs. "Anna kun minä vien, luota edes vähäsen."

Kun he liikahtivat ensimmäiseen pyörähdykseen, Lenient puristi miehen kättä ja olkapäätä hieman tavallista enemmän. Häntä jännitti, kuinka monta sekuntia kuluisi ennen kuin hän kompuroisi itse lattialla. Kaikkien katseet olivat varmasti kiiinnittyneet heihin, vaikka vilkaistessaan sivuille Lenient näkikin heidän keskittyvän vain tanssiinsa.

"Tämähän alkaa sujua." mies totesi hymyillen, ja Lenient kiinnitti taas katseensa muista tähän. Samassa hän luuli miltein sokaistuvansa, sillä kirkas, kullankeltainen valo paloi taas miehen otsalla.

Lenient henkäisi kuuluvasti.

"Mitä nyt, onko jokin hätänä?" hymy hyytyi miehen huulilta ja hän katseli tarkkaavaisena Lenientin kasvoja.

"Eh...ei mikään...tuo valo vain..."

"Mikä valo?" mies kysyi ihmeissään. Lenient nielaisi, tämäkään ei ilmeisesti nähnyt sitä itse.

"Ei mikään ihmeellinen, aurinko vain paistoi ikkunasta silmiini ja..."

Hänen lauseensa jäi kesken, sillä mies pyöräytti hänet ympäri käsivartensa pienellä liikkeellä. Tanssi tuntui sujuvan kuin itsestään, aivan kuten tämä oli hänelle kertonutkin. Huomaamattaan Lenient jopa naurahti innosta.

Toisella puolella salia askelsi tanssipari, joka punoi ilkeitä juoniaan muilta salassa. Kukaan ei kiinnittänyt heihin minkäänlaista huomiota, vaikka varsinkin naisella oli hyvin erilainen asu kuin mitä siihen aikaan yleensä. Naamiaisissa vastaavanlaisia virheitä katsottiin kuitenkin läpi sormien.

"Emmekö voisi jo hyökätä? Tämä odottaminen tuntuu niin tympivältä." Kreivi Morelli kysyi hermostuneena sylissään keinuvalta Neralta.

"Ei vielä, etkö edelleenkään tajua ettemme pysty muuntautumaan ennen auringonlaskua?"Nera sihisi vastaukseksi ja raapi kynsillään kreivin kimaltelevaa liiviä. "Alfa antaa kyllä merkin, kun on aika kokoontua koolle. Malta itsesi."

Heidän keskustelunsa rikkoi valtava tömähdys, jonka aiheutti lattialle horjahtanut Lenient. Hän tunsi kuolevansa häpeästä, vaikkei kukaan keskeyttänyt omaa ilonpitoaan jäädäkseen tuijottamaan vierelle.

"Miksette pitäneet paremmin kiinni, vaikka tiesitte etten osaa tanssia?" Lenient kihisi kiukusta ja mulkaisi tanssipariaan syyttävästi. Tämä purskahti nauruun.

"Tuo oli ehkä hupaisinta mitä eläissäni olen nähnyt! Anteeksi nyt vain Lenient, mutta minun oli pakko nähdä pysyisitkö jo omilla jaloillasi. Ilmeisesti olin väärässä."

Miehen kaunisteleva puhetyyli oli hetkessä kaikonnut, ja samalla hänen salaperäinen lumouksensakin. Lenient tunnisti tässä jotain todella tuttua ja puuskahti vihaisena.

"Ettäs kehtaat! Todella ilkeää tulla nöyryyttämään minua tänne perheeni ja ystävieni eteen kaikkien näiden vuosien jälkeen...DORIAN!"

"Anteeksi kuinka..?" mies vakavoitui samalla sekunnilla ja katseli taas hämmästyneenä Lenientiä joka veti kätensä tietävästi lanteilleen.

"Kuulit kyllä, turha enää esittää mitään kun jäit kiinni. Sinähän se siinä, Dorian. Etkö olekin?"

Mies vetäytyi hänen seurastaan ja lähti kävelemään kohti salin tyhjää päätä. Lenient katsoi ihmeissään tämän perään ja lähti sitten seuraamaan. Hän halusi kuulla vastauksen.

"Mihin sinä menet? Mikset vastaa minun kysymykseeni jonka varsin hyvin kuulit?"

Miehen saappaiden korot kopisivat kuuluvasti lattiaan musiikin läpikin, ja hän haroi selvästi hermostuneena hiuksiaan. Lenient joutui nopeuttamaan askeliaan pysyäkseen tämän perässä.

"Pysähdy! Haluan vain tietää että.."

"Niin mitä? Mitä sinä sillä tiedolla tekisit?" mies pysähtyi kulman taakse ja kääntyi Lenientin puoleen varsin kylmällä äänensävyllä puhuen.

"Minä...en...haluaisin vain tietää."

Mies laski painonsa toisen jalkansa varaan ja risti kätensä puuskaan. Lenient katsoi syvälle naamion taakse tämän silmiin, ja tiesi vastauksen jo ennen kuin se oli sanottu ääneen.

"Minä se tässä, oletko nyt tyytyväinen?" Dorian irvisti hymyntapaisen kasvoilleen. Lenient tunsi ensin huojennusta, ja sitten hänen sisällään oleva kiukku pääsi valloilleen.

"Missä...missä olet ollut kaikki nämä vuodet? Et ilmoittanut itsestäsi MITÄÄN, ja nyt marssit tänne juhliimme kuin mikäkin riikinkukko!"

"Noh noh, en ensinnäkään tiennyt missä itse asuit, joten en voinut kirjoittaa sinulle. Enkä myöskään ole ehtinyt olla kaupungissa kuin muutaman viikon, ja aivan sattumalta törmäsin sisareesi hänen ollessaan kaupassa tässä eräänä päivänä." Dorian yritti puoliksi huvittuneena rauhoitella kimpaantunutta naista.

"No sepä varsin hienoa. Ja sitten ensimmäisiksi sanoiksesi kun tapaamme, sinä kerrot kannatelleesi useitakin naisia käsivarsillasi tanssin aikana. Ja ties missä muuallakin! Olet uskomaton, luuletko että tuollaisen jälkeen, TUOLLAISENKAAN jälkeen kapsahtaisin sinun kaulaasi kuten kerran vahingossa tein?"

"Lenient, se oli vain vitsi! Olen raatanut laivoilla miesten seurassa monia vuosia, näkemättä lähes koskaan muita ihmisiä."

"Minä sinulle vitsit näytän, senkin inhottava, ilkeä naist --"

Dorian lopetti hänen solvauksensa äkkiarvaamattomalla suudelmalla, joka jatkui kunnes rimpuileva Lenient rauhottui.

"No, lupaatko olla nyt kiltisti?" Dorian kysyi irroittaessaan huulensa Lenientin omilta.

"En koskaan, senkin iljettävä limanljaska!" tämä sihisi hampaidensa välistä ja loi murhaavan katseen mieheen.

"Sitten minun ei auta muuta kuin suudella sinua uudelleen."

 

 

OOOO

 

 

Tunteja myöhemmin, kun juhlakansan ilo oli jo ylimmillään, kreivi Morelli pyysi kaikkia kokoontumaan pieneen sivuhuoneeseen. Sen seinustat oli kannettu täyteen erilaisia tarjoiluvateja, joilla lepäsi mitä erilaisempia ruokia.

Ihmiset liukuivat sisään katetusta oviaukosta ja saivat kukin käteensä shampanjalasin. Kreivi pyöritteli omaansa kädessään varsin malttamattomana, sillä hänen odottama hetkensä oli jo aivan lähellä toteutua.

"Haluaisin nostaa maljan tämän juhlan merkkihenkilöille; pojalleni Florientille, ja hänen kuvankauniille tulevalle morsiammelleen neiti Evergreenille. Olkoon liittonne pitkä ja onnellinen."

Hän katsahti salaa tummaa tanssipariaan kohti, joka hymyili vinosti paljastaen vitivalkoisen hammasrivinsä.

Lenientkin yritti keskittyä puolestaan maljapuheeseen, vaikka tiesi Dorianin katselevan itseään sivusilmällä. Miehen suudelmat polttelivat hänen huuliaan yhä vieläkin, vaikka he olivat palanneet pian sen jälkeen muiden vieraiden pariin.

"...joten ei muuta kuin onnea ja menestystä! Kippis ja kulaus!" kreivi tokaisi viimeiseksi, ja kaikki kilistivät laseja keskenään niin, että kuohuva juoma roiskahti osasta yli reunojen.

"PALJON ONNEA KIHLAPARILLE!" kuului miltein yhteen ääneen vieraiden suusta, kun he kerääntyivät Fiaran ympärille ja kulauttivat juomansa kurkuistaan alas. Hetken sen jälkeen huoneessa vallitsi iloinen puheensorina, kunnes kaukana toisessa huoneessa seisova kaappikello kumahti tasan kahdeksan merkiksi.

Silloin lasit putosivat yksitellen käsistä, ja pirstoutuivat lattialle vertahyytävien huutojen saattelemana.

Fiara ja Lenient katselivat kauhuissaan ympärilleen, kun yksi toisensa jälkeen vieraat alkoivat täristä kauttaaltaan, ja heidän ruumiiseensa muodostui aukkoja, joista purkautui kirkasta valoa huoneeseen. Ihmiset kiljuivat kauhusta ja karjuivat raivosta muuttuessaan. Koko huoneessa vallitsi äkisti täysi kaaos, jonka kaiken keskeltä kuului kreivi Morellin pahansuopa nauru.

"Lenient, juokse pakoon kun vielä voit!" Fiara huusi jostain ihmisten seasta sisarelleen, ja yritti valonsäteiden keskellä löytää Florientin luokse. "MENE ÄLÄKÄ KATSO TAAKSESI!"

Mutta Lenient oli liian kauhuissaan liikkumaan. Hän katseli ympärilleen ihmisiin, jotka olivat muuttuneet köyryselkäisiksi ja terävähampaisiksi...eläimiksi. He murisivat ja ojentelivat teräviä kynsiään häntä kohti, mutta eivät koskeneet ennen kuin johtaja antaisi luvan.

"Ottakaa heidät kiinni!" kreivi Morelli murahti kuuluvasti. "Minä hoitelen poikani, te saatte puolestanne hankkiutua eroon noista kahdesta."

Vihainen ja ärisevä ihmissusilauma ympäröi Eternityn sisaret, jotka tarrautuivat kauhuissaan tosiaan kädestä.

Juuri silloin joku sammutti huoneen valot.

Lenient tunsi pitelevänsä kädessään jotain pientä ja kovaa, kun Fiara irroitti otteensa hänestä. Katsahdettuaan nopeasti alas hän huomasi valon sykkivän nyrkkinsä raoista, ja lämpimän aallon kulkevan sitä kautta koko kehoonsa.

Se ei voinut olla...

"Fiara mitä sinä..."

"Shhh, nyt ei ole aikaa tähän. Ota avain ja käytä sitä jos et muuten pääse karkuun. Minä jään tänne Florientin luokse ja harhautan heitä."

Lenient tunsi kyynelien kirpovan esiin hänen silmäkulmistaan. "Mutta..."

"Ei muttia. Muista että olet minulle rakas." Fiara kuiskasi vielä nopeasti ennen kuin valot rävähtivät päälle. Lenient katsoi taas kauhuissaan ympärillään tapahtuvia asioita. Hän tunsi jo ensimmäisen karvaisen käden tarrautuvan kiinni itseensä, ja sulki silmänsä ajatellen että kaikki olisi pian ohitse.

"Muistakaa avain!" Kreivi huudahti kääntyessään katsomaan Fiaran puoleen, joka piteli pahoinvoivana päätään. "Se on tuolla vaaleahiuksisella!"

Kun ihmissudet aikoivat koskettaa huojuvaa Fiaraa, tämän keho reagoi avaimen poissaoloon samalla tavalla kuin Sadiellakin. Koko huoneeseen purkautui valtava, lämmin valo, jonka sokaisemana sudet vinkuivat ja kavahtivat kauemmas sisaruksista.

"Lenient! Tänne!" Dorian huusi jostain karjuvan ihmismassan takaa. Lenient pakotti itsensä liikkumaan, vaikka hänen silmänsä seurasivat sitä surullista tapahtumaa mitä hänen sisarelleen parhaallaan tapahtui.

Sadiesta luopuminen tuntui jo tarpeeksi pahalta, ja nyt hän menettäisi toisenkin sisaristaan. Dorianin vetäessä häntä pois huoneesta Fiaran liekki näytti hiljalleen sammuvan, ja hän lysähti lattialle. Lenient kohtasi nopeasti Florientin kauhusta täyden katseen ja hänen ojentuneen kätensä, joka aneli selvästi apua.

"Olen niin pahoillani..." Lenient muodosti sanat huulillaan ja juoksi sitten pois niin nopeasti kuin suinkin pystyi.

"Mitä helvettiä tuo nyt oli olevinaan?" Dorian huusi juosten edellä yläkertaan vievää portaikkoa. Lenient oli liian järkyttynyt vastatakseen, eikä hän toisaalta osannut selittää tilannetta mitenkään järkevästi paljastamatta kaikkea.

Kynttilöiden liekit lepattivat heidän aiheuttamastaan tuulenvireestä, ja autioilla käytävillä kaikuivat vain heidän adrenaliinin täyttämät askeleensa. Jostain kaukaa takaa kantautui epämääräistä huutoa ja murinaa, aivan kuin sudet olisivat taas liikkeellä pienen keskeytyksen jälkeen.

Dorian avasi parvekkeelle johtavan lasioven ja pysähtyi kaiteen reunalle katselemaan sateista puistoa.

"Tähänkö me aiomme jäädä?" Lenient kysyi hengästyneenä ja tunsi kylmänväristyksiä ihollaan kun pisarat läiskähtivät sitä vasten. "Tässäkö me aiomme taistella kahdestaan kymmentä ihmissutta vastaan, ja vieläpä ilman mitään apuvälineitä?"

Dorian pudisti päätään. "Me hyppäämme alas."

"ALAS? OLETKO HULLU?" Lenient huudahti kauhuissaan ja katsahti kaiteen yli monen metrin päässä häämöttävää maata. "Katkaisemme jalkamme sitä yrittäessä. Aivan hyvin olisin voinut suoraan jäädä niiden petojen raadeltavaksi!"

"Ihan miten vaan." Dorian hymähti ja oli jo kammennut aidan toiselle puolelle. "Olen minä paljon korkeammistakin paikoista hypellyt, eikä mitään ole sattunut."

Lenient yritti tarttua hädissään miehen takinliepeeseen siinä onnistumatta, ja katsoi sitten avuttomana kun tämä pudottautui maahan.

Dorian piti vakaan tasapainonsa saappaiden tömähtäessä kivetykselle, ja kääntyi sitten nopeasti vastaanottamaan Lenientin.

"Tule, meillä ei ole aikaa hukattavana!"

Lenient pudisti päätään epäileväisenä parvekkeen kaiteen takaa.

"Hyppää nyt, minä otan sinut vastaan."

"Tömähdän maahan ja murran jalkani, jos teet sen yhtä huolellisesti kuin tanssiessamme."Lenient huusi alas kätensä levittäneelle Dorianille. Pelko tuntui kangistaneen jokaisen raajan.

"Nyt ei ole aikaa tähän. Lupaan ottaa sinut kiinni." miehen äänessä alkoi sävähtää hermostuneisuus, ja Lenient tiesi ettei hän voisi enempää viivytellä. Käytävältä hänen takaansa kuului jo susien laahaavia askelia.

"Ei minulla ole enää mitään menetettävääkään." nainen ajatteli mielessään ja kompuroi kaiteen yli pudotukseen. Dorian seurasi hänen hyppyään silmiään räpäyttämättä.

"Sain sinut." hän totesi kahmaistessaan Lenientin syliinsä tämän ollessa kohdalla. Sade heidän ympärillään yltyi entisestään, ja kylmä tuuli piiskasi kohmeisia käsiä.

Lenient tarrautui kaikin voimin Dorianin kaulaan ja antoi sydämensä rauhoittua ilmalennosta ennen kuin kampesi omille jaloilleen. Ylhäältä parvekkeelta kuului äriseviä ääniä, ja yksi torahampainen susista kurkisti kaiteen yli pihamaalle.

Dorian ja Lenient ampaisivat juoksuun kohdattuaan sen katseen, ja kuulivat selkänsä takaa aavemaisen ulvonnan.

 

 

OOOO

 

 

Lähderinteen kaupunkiin oli monen tunnin matka, mutta Dorianin hevosella se sujui nopeammin kuin koskaan. Saavuttuaan kaupungin reunalle he olivat päästäneet sen omille teilleen, ja hiipineet kujien varjoissa kohti satamaa.

Dorian oli vaikuttanut Lenientistä tavallista kireämmältä, muttei kehdannut kysyä johtuiko se äskeisistä tapahtumista vaiko jostain muusta. Häntä itseään painoi tämä uusi taakka, joka roikkui hänen kaulassaan pienenä ja mitättömänä, mutta samalla niin tärkeänä.

Eternityjen suvun avain.

"Ketään ei näy, joten mennään nopeasti rantaan." Dorian huikkasi hiljaa kurkisteltuaan hetken nurkan taakse. Kadut olivat autioina ja talojen ikkunat pimeinä.

Lenient avasi suutaan sanoakseen jotain.

"En usko, että sudet ovat vielä päässeet kaupunkiin asti, joten meillä ei pitäisi olla hätää."

Dorian vilkaisi häntä nopeasti. Oliko hänen katseessaan kenties sääliä?

"En minä heitä varo, vaan aivan jotain muuta. Tule, mennään ennen kuin tilaisuutemme menee."

Lenient olisi halunnut kuulla siitä "muusta" enemmän, mutta mies oli jo ampaissut juoksuun kohti rantaa ja siellä täällä kohoavia laatikkopinoja. Päästessään niiden suojaan kaksikko seisoi hetken hiljaa paikallaan ja kuunteli. Ainoa ääni joka kuului, oli aaltojen vyöryntä rantahietikolle.

"Kuten sanoin, ne eläimet eivät ole ainoa huolesi tällä hetkellä." Dorian jatkoi kesken jäänyttä keskustelua varmistuttuaan siitä, ettei mikään uhannut heitä. Lenient kohotti kulmiaan yllättyneenä. Vielä toinenkin vaara, josta hänen pitäisi selviytyä?

"Kuinka voit tietää sen noin varmasti?"

"Sillä ei nyt ole väliä, meidän täytyy saada sinut pois täältä mahdollisimman nopeasti. Ota yksi noista veneistä ja souda länteen niin kauas kuin jaksat. Tulen hakemaan sinua huomenna puolen päivän aikaan kun olen saanut asioita hoidettua, ja sitten seilaamme turvallisemmille vesille."

"Mitä asioita sinun täytyy hoitaa?"

"Yritän harhauttaa kapteeniani ja miehistöä. He eivät saa tietää että olet päässyt pakoon."

Dorian käveli nopeasti soutuveneiden luokse ja raahasi yhden lähemmäs rantaa. Lenient katsoi hänen touhuamistaan ja yritti samalla koota palasia kohdalleen kunnes tajusi kaiken: "Hetkonen! Sinä...sinut siis lähetettiin hakemaan minua? Mutta miksi? Ja kenelle?"

"Kapteenillemme, hän näki sinut joitakin viikkoja sitten kun rantauduimme tänne. Tunnistin sinut välittömästi, ja yritin kaikin keinoin keksiä miten saisin sinut turvaan hänen kieroilta suunnitelmiltaan."

Lenient oli kävellyt veneen luokse, jota Dorian piti hänelle paikoillaan. "Astu sisään, meillä ei ole paljoa aikaa. Joku saattaa tulla pian yövahtiin rannalle."

Lenient nyökkäsi, ja suunnisti katseensa edessä avautuvalle ulapalle. Se näytti suorastaan puoleensavetävälle, täynnä uusia seikkailuja joita hän oli koko pienen ikänsä janonnut pääsevänsä kokemaan.

"Ja mikä on sinun osasi tässä tarinassa?" hän kysäisi Dorianilta istuuduttuaan veneeseen. "En mielestäni ole saanut sitä vielä selville."

Dorian kumartui takaisin Lenientin puoleen ja katsoi tätä suoraan silmiin. "Kyllä sinä tiedät mitä olen sinusta aina ajatellut. Jos vain haluat, pysyn rinnallasi. Mutta vain, jos lupaat joskus selittää mistä tuossa äsköisessä oli kyse. Tuskin ne sudet sinua huvin vuoksi jahtaavat."

Lenient nyökkäsi pienesti päätään, ja sulki sitten silmänsä vastaaottaakseen jäähyväissuukon.

Sitä ei kuitenkaan ehtinyt tulla, sillä joku tarrautui häneen kovakouraisesti takaapäin ja repi ylös veneestä. Jostain kaukaa kuului Dorianin tuskainen huuto, kunnes kaikki äänet ja valot katosivat hiljalleen pimeyden keskelle.

Lenientistä tuntui, ettei hän saanut henkeä.