Envy nappasi koululaukkunsa lennosta kiirehtiessään ulos huoneestaan. Hän oli taas unohtunut värikyniensä ja paperipinon keskelle, eikä tajunnut ollenkaan ajan kulua.

"No niin, täältä tullaan! Joko lähdetään?" Envy huudahti hypeltyään rappuset alas kaksi askelmaa kerrallaan. Oli syksyn ensimmäinen koulupäivä, ja hän aloittaisi kolmannella luokalla.

"Äiti ei vie meitä tänään kouluun." Keittiössä jo seisova Pomp tokaisi turhautuneena. Hän hypisteli käsissään uusia koulukirjojaan jotka oli ostanut äitinsä kanssa edellisellä viikolla.

Häntä jännitti. Tämä oli hänen ensimmäinen koulupäivänsä. Eikä se alkanut ollenkaan mallikkaasti.

"Miten niin ei vie?" Envy ihmetteli ja siirsi katseensa heistä selin olevaan Lenientiin. "Mutta sinähän äiti lupasit!"

"Olen tänään niin väsynyt, etten kerta kaikkiaan jaksa. Jos olette ripeitä, ehditte vielä koulubussin kyytiin." Lenient tokaisi narisevalla äänellään ja siemaisi hörpyn siideripullostaan. Envy katsoi sitä inhoten. Hän ei pitänyt siitä kun äiti joi, toisinaan se aiheutti pelkkiä hankaluuksia.

"Ääh, ihan mälsää." Pomp nurisi ja Envy katsoi häntä tiukkaan sävyyn. Nyt ei kannattanut suututtaa äitiä.

"Noh, mennään bussilla sitten. Saatpa opetella käyttämään sitä." tyttö yritti vaihtaa puheenaiheen ja alkoi tuuppia veljeään eteiseen. "Mutta et kyllä istu mun vieressä, saat ettiä oman penkin."

He olivata juuri kääntymässä pois keittiöstä, kun Lenient nousi tuoliltaan hieman epämääräisesti heiluen.

"Voi kulta-pienet...pitäkää oikein hauskaa koulussa." Nainen tavoitteli käsillään Envyä halaukseen, mutta tämä väisti pois ulottumattomista.

"Noo...ollaanpa sitä nyt isoa tyttöä. Etkö enää halua että äiti halailee sinua?"

"Haiset pahalle."

Makea siiderin löyhähdys tulvahti Lenientin suusta tämän puhuessa, eikä Envy pitänyt siitä alkuunkaan. Hän halusi pysyä kaukana äidistään tämän ollessa humalassa.

"Me mennään nyt. Älä ota enempää."

"Pidä huoli veljestäsi, tämä on hänelle jännittävä päivä." Lenient jatkoi kuulematta mitä hänen tyttärensä oli juuri pyytänyt. "Tutustuta hänet ystäviisi ja näytä paikkoja koulussa."

"Kyllä se pärjää itekki." Envy tuhahti. Hän ei rupeaisi Pompin holhoojaksi kodin ulkopuolella. Saakoon selviytyä itse koulusta.

Envy kuuli korvissaan koulubussin kitisevien jarrujen pysähtyvän heidän katunsa varrelle, ja kiskaisi veljeään hihasta.

"Tule, tai et ehdi kouluun!"

Lasten askeleet kopisivat kilvan eteishallissa, ja lopulta ulko-ovi pamahti kiinni heidän perässään. Lenient laskeutui takaisin tuolilleen, ja keskitti kaiken jäljellä olevan tarkkaavaisuutensa uuden pullonkorkin avaamiseen.

 

 

OOOO

 

 

"Mikä paikka." Pomp ajatteli katsellessaan kouluaan bussin ikkunasta. Rakennus näytti melkein samanlaiselta kuin tarhan piha, tosin itse koulurakennus oli isompi ja laitosmainen. Lapset olivat kokoontuneet toiselle puolelle pihaa yhdeksi röykkiöksi, eivätkä uskaltaneet kokeilla leikkitelineitä.

Envy jäi pois kyydistä ensimmäisenä, ja kiiruhti nopeasti pois Pompin läheisyydestä.

"Hei Envy, luulin jo ettet tule tänään kouluun." Tummahiuksinen tyttö huudahti kauempaa. Pomp tunnisti tämän Netaksi, sisarensa parhaaksi ystäväksi.

Tytöt halasivat pitkän erossa olon jälkeen ja vaihtoivat sitten kuulumiset. Netta oli viettänyt suurimman osan kesälomastaan vanhempiensa kanssa Sveitsissä, josta hänellä oli paljon kerrottavaa Envylle.

"Ai, veljesikin on nyt sitten täällä." Netta totesi äkkiä huomatessaan Pompin kävelevän taka-alalla kohti keinuja. Envy vilkaisi olkansa yli ja pyöritteli sitten toivottomana päätään.

"Joo...äiti halusi sen tulevan samaan kouluun kun mä."

Pomp katseli ihmeissään ympärillä pyöriviä samanikäisiä lapsia, jotka supisivat keskenään salaisuuksia, ja jännittivät ensimmäistä koulupäiväänsä vähintään yhtä paljon kuin hän itse.

Istuuduttuaan keinuun hän tutkaili sisarensa ja Netan puuhia, mutta Envyn mulkaisessa hänen suuntaansa merkitsevän kiukkuisesti Pomp laski katseensa kohti jalkojaan.

"Helppohan sen on olla, kun on kavereita. Minä taas puolestanu olen ihan yk--"

"Puhutko sä ittelles vai?" Kuin tyhjästä ilmestynyt poika nauroi kuultuaan Pompin yksinpuhelun. Pomp tunsi poskiensa lehahtavan punaisiksi.

"Ehh..tuota.." hän yritti änkyttää jotain selitykseksi, ja sai pojan nauramaan uudelleen.

"Vaikutat tosi hauskalta tapaukselta. Mä olen muuten Richard."

"Pomp."

Pojat keinuivat hetken keskenään, ja siirtyivät sitten sisälle muiden kanssa kellon soidessa.

 

 

OOOO

 

 

Pomp huomasi ilokseen olevansa Richardin ja tämän kaksoisveljen Rogerin kanssa samalla luokalla. Ensimmäinen viikko uusien ystävien kanssa kului kuin siivillä, ja hän huomasi suorastaan odottavansa päästäkseen taas seuraavana aamuna kouluun.

"No niin luokka, muistakaa että meillä on maanantaina sitten pienimuotoiset kokeet aakkosista. Toivottavasti muistatte kaikki opetella aakkos-runon viikonlopun aikana." pöydän takana istuva opettaja muistutti ennen kuin kello ilmoitti kotiinlähdöstä. Luokka pakkasi innoissaan kirjat ja penaalit reppuihinsa, ja kiireisimmät juoksivat jo ulos luokasta.

"Mitä sä teet?" Richard tokaisi huomatessaan Pompin ruksaavan vihkoaan.

"No laitan tietenkin läksyt itselleni muistiin. Etkö sä muka tee niin?"

"Hah, vaan kaikki nötrit ja hikipingot tekee niin. En mä mitään muistutuksia tarvii. Kokeet on sama kun ei olis läksyjä ollenkaan."

Pomp jähmettyi käsi edelleen kirjoitusvalmiudessa paikoilleen ja tunsi taas kerran punastuvansa.

"Ai..." hän sopersi viimein ja tunki vihkonsa reppuun. Ei kannattanut näyttää typerältä Richardin seurassa, muuten poika saattaisi luulla häntä..mikä se sana nyt olikaan...hikipinko?

"Nähdään ensi viikolla!" Richard huudahti kävellessään jo pois luokasta. Hänen veljensä Roger juoksi nopeasti tämän perään.

"Heippa Pomp." Viereisellä pulpettirivillä istuva tyttö tokaisi, kun Pomp käveli hänen ohitsensa. Hän ei edes muistanut tytön nimeä, oliko se joku Rosa vai Rosita?

"Ööö...hei...?" Pomp vastasi hämillään ja tuijotti vinosti hymyilevää tyttöä ihmeissään.

"Hyvää viikonloppua. Nähdään taas maanantaina."

Pomp kääntyi nopeasti poispäin, etteivät tytöt näkisi hänen syvemmänpunaiseksi muuttuvia kasvojaan. Mitä ihmettä tuokin nyt oli olevinaan?

"Juu hei...nähdään." poika kiihdytti askeliaan ja poistui luokasta niin luikkaasti kuin kykeni. Vasta istuuduttuaan bussiin hänen pulssinsa rauhottui.

Miksi ihmeessä tytöt olivat katselleet häntä kuin olisivat ihastuneita korviaan myöten? Ajatuskin yökötti.

"Hyi, tyttöbakteereita."

 

 

OOOO

 

 

Pomp piti elämästään kodin ulkopuolella jatkuvasti enemmän. Hän oli pärjännyt ensimmäisen luokan kaikista parhaiten, ja saanut roimasti ystäviä ja ihailijoita. Tytöt lähettelivät hänelle rakkauskirjeitä ja hihittivät ihastuksissaan Pompin kulkiessa Rogerin ja Richardin kanssa koulun käytäviä.

Kukapa nyt ei tuollaisesta suosiosta nauttisi?

"Mikset ala olemaan jonkun tytön kanssa, kerta ne kaikki juoksee sun perässäsi jatkuvasti?"Roger totesi kesken kaiken autokeskustelun. Hänen veljensä Richard poti kotona flunssaansa, eikä siksi hengaillut tavalliseen tapaan muiden kanssa.

Pomp kohautti olkiaan. Ei hän ollut sen ihmemmin ajatellut asiaa.

"Et tajua käyttää asemaasi hyväksesi. Mä ainakin olisin jo kokeillut, kuka niistä pussaa parhaiten." Roger tuijotti merkitsevästi. "Etkö sä oo muka kiinnostunut kenestäkään niistä?"

"No en tiiä. Ne vaan hihittelee sellasessa laumassa, eikä tuu sanomaan suoraan mitään. En mä ymmärrä mistään niiden salaisista viesteistä mitään. Joten antaa olla." Pomp kohautti uudelleen olkiaan, ja kiersi nukkamaton lankaa sormensa ympärille. "Paitsi ehkä Rosita..."

"Uuu...Pomp on ihastunut ROSITA GARDENIIN! Tässähän sitä on juorunaihetta kerrakseen!"Envyn ilkeänsävyinen ääni kantautui portaikon yläpäästä. Pomp hyppäsi pystyyn ja tuijotti sisartaan vihaisesti.

"En mä ole sanonut mitään tuollaista!"

"Et ehkä...mutta ajattelit niin!" Envy kiusasi veljeään ilkikurinen hymy kasvoillaan.

"Odotas kun muut kuulevat tästä!"

"Anna olla, onko sun pakko ärsyttää?" ärtynyt Pomp katsoi sisartaan kulmiaan kurtistaen. "Eikö sulla oo mitään parempaa tekemistä?"

"Pomp se tykkää Rositasta, lällällällällällälläää! Pomp ja Rosita ne yhteen soppii, huomenna mennään pussauskoppiin!" Envy jatkoi veljestään välittämättä ja näytti tälle kieltä.

"Oma vikasi että ärsytän, mitäs olet noin omahyväinen!"

Pomp oli ihmeissään. Hän ei ollut koskaan sanonut sisarelleen mitään ilkeää, taikka kiusannut tätä. Silti Envy tuntui nykyään jatkuvasti nälvivän häntä jokaisesta pienestäkin asiasta. Sisaren käytös oli muuttunut, kun heidän äitinsä oli verrannut Pompin ensimmäisen luokan todistusta Envyn omaan.

Envy ei ilmeisesti kestänyt saamaansa kritiikkiä, vaan kosti jatkuvasti asian veljelleen.

"Ai täällä sä ootki näiden luusereiden kanssa." Netan ääni kantautui huoneessa. "Mä jo ihmettelin että mihin oikein menit."

"Alkakaa jo vetää, me ei haluta teitä tänne." Roger puuttui keskusteluun uhmakkaasti. "Kukaan ei jaksa katella tollasia gootti-harakoita!"

"Hah! Tuki suusi tai tukin sen hikisellä sukalla." Netta uhosi ja hymyili ilkeästi. Hän yritti selvästi pitää yllä uutta rooliaan. "Tule Envy, ei häiritä enää poikien barbie-leikkejä."

Roger irvisti Netalle, joka katsoi häntä murhaavasti takaisin. "Älä isottele, tai saat vielä joku päivä nenillesi."

Tytöt hävisivät alakertaan jotain keskenään supisten, ja pojat rentoutuivat vasta kun he kuuluvat Envyn oven kolahtavan kiinni.

"Ääh, anteeksi että noi taas pilas kaiken." Pomp oli pahoillaan sisarensa keskeytyksestä. Roger pudisti päätään ja nauroi. "Mitäs tosta, oon jo tottunu siihen." Hän katsahti kelloaan: "Jukra, se on jo ton verran. Mun on parasta mennä kotiin ettei äiti suutu."

"Kiva kun kävit, sano Richardille terveisiä. Toivottavasti se paranee pian."

"Joo, sitä mäki toivon. Ärsyttää ku joudun passaamaan sitä jatkuvasti sen takia kun se ei jaksa mukamas ite."

Pojat nauroivat hetken.

"Ei mutta, nyt on kyllä ihan pakko mennä! Heippa!" Roger ampaisi juoksuun ja kiiti rappusia alas eteiseen ja siitä ulos. Pomp kuulosteli hetken paikallaan, kuinka polkupyörän rasvaamattomien ratasten kitinä kaikkosi heidän pihastaan.

Vasta hetken päästä hän havahtui tajuamaan, että Envy varmasti toteuttaisi uhkauksensa: "Voi pentele, miten saan sen suun tukittua?"

 

 

OOOO

 

 

Viivyttyään huoneessaan muutaman tunnin, Pomp tunsi itsensä janoiseksi. Hän laskeutui autiota portaikkoa alakertaan, ja kuuli ohimennen Envyn puhuvan jonkun kanssa puhelimessa. Netta oli lähtenyt jo kotiin, ja äidin piti olla keittiössä tekemässä ruokaa.

Alakerrassa oli kuitenkin epätavallisen hiljaista...

Pomp jähmettyi keittiön nurkalle tajutessaan äitinsä makaavan liikkumattomana maassa. Hänen kädessään oli tyhjillään oleva olutpullo, jonka viimeiset pisarat tippuivat hiljalleen lattian kivetykselle.

"Äiti? Oletko kunnossa?" Pomp kysyi varovasti, muttei saanut vastausta. Hän yritti katseellaan seurata hengittikö Lenient vai ei, mutta tämän rintakehä ei kohoillut ainakaan silminnähden.

"Äiti kiltti, herää!" epätoivo alkoi vallata pienen pojan mielen, ja hän huusi sisartaan apuun.

"Envy! Auta! Äiti ei herää!"

Eikä aikaakaan kun Envyn askeleet kopisivat pitkin asunnon lattioita. Hän osasi jo melkein arvata edessään olevan näyn.

Äiti oli taas sammunut, ja tällä kertaa Pompin nähden. Tyttö oli yrittänyt kaikin tavoin pitää kulissia veljensä tietämättä yllä, kieltää äitinsä alkoholiongelman ja keksiä verukkeita tämän käytökselle.

Pomp oli tähän asti niellyt kaiken teeskentelyn tietämättään.

"Äiti ei hengitä..." Pomp niiskaisi shokissa ja katsoi sisartaan anelevasti. "Mä en osaa tehdä mitään."

Envy huokaisi: "Anna kun hoidan tämän. Mene sä siksi aikaa muualle itkemään."

Envy kumartui äitinsä puoleen ja ravisteli tätä hereille: "Kehtaatkin sammua Pompin edessä, etkö muka yhtään häpeä?"

Lenient ynähti jostain untensa rajamailta, ja liikahti hiukan. Pala Pompin kurkussa laskeutui.

"Näetkö? Ei äidillä ole hätää. Hän vain sammui juotuaan liikaa. Juopoille käy joskus niin."

Envy tunsi olevansa kiukkuinen ja pettynyt äitinsä vuoksi. Miksei tämä voinut olla samanlainen kuin muutkin äidit? Sellainen, joka piti lupauksensa ja ilmestyi vanhempieniltaan. Sellainen, joka ei juonut liikaa.

"M...mitä tapahtui?" Lenient räpytteli silmiään ja katseli ympärilleen. Envy siirtyi kauemmas hänestä. Pomp niiskaisi kuuluvasti.

"Luulin...luulin että olit kuollut." hän sopersi itku kurkussa ja pyyhki valuvia kyyneleitä poskiltaan. "Ei saa pelotella tuolla tavalla."

"Kulta pieni." Lenient riensi halaamaan poikaansa. "Ei äiti tietenkään kuole. Lupaan ettei se toistu."

Envy tuhahti hiedän vieressään ja katsoi äitiään halveksuen: "Lupaat turhaan, ei tuollainen juoppo osaa lopettaa ikinä."

"Nyt neitiseni, mieti vähän sanoja!" Lenient kääntyi tyttärensä puoleen kasvot vihasta vääristyneinä. "Miten kehtaat valehdella tuollaista. Jos minä lupaan jotain, niin pidän myös lupaukseni."

"Pyh!" Envy vastasi ylimielisesti, ja katsoi ilmeettömästi äitiään. "Olen saanut sinulta niin monta tyhjää lupausta, etten enää jaksa kuunnella noita selityksiäsi. Olet juoppo, hakeudu hoitoon. Ajattelisit edes joskus meidän parastamme, etkä tuijottaisi vain omaan napaasi!"

"Minä sinut opetan kunnioittamaan vanhempiasi!" Lenient sihisi hampaidensa välistä, ja kohotti kätensä uhkaavasti ilmaan.

Käsi heilahti kaaressa kohti Envyä, kunnes napakka läimäytys täytti äänellään tyhjän huoneen. Pomp katsoi tapahtumia kauhuissaan sivulta, Envy räpytteli silmiään samalla kun kuumotus poskella alkoi kohota.

"MINÄ..MINÄ VIHAAN SINUA! OLISI PAREMPI JOS SEURAAVALLA KERRALLA OIKEASTI KUOLISIT!"

Lenient katsoi tyttärensä perään hämmentyneenä, ja puristi lyöntikätensä nyrkkiin. Häntä hävetti, ja ajatukset alkoivat juosta vilkkaammin humalan väistyessä tieltä.

Miten hän oli saattanut tehdä sen omalle lapselleen?

 

 

OOOO

 

 

Musiikki pauhasi täysillä. Envy yritti turruttaa ajatuksensa sen melodian sekaan, muttei onnistunut.

Äsköiset tapahtumat pyörivät edelleen hänen mielessään.

Hän oli ollut oikeassa, ja äiti väärässä. Eikä äiti ollut edes tullut pyytämään häneltä anteeksi.

Se vain pahensi asioita, sillä Envy ei aikonut enää antaa anteeksi ja unohtaa. Hän todella vihasi äitiään, ja siinä samassa veljeään.

"Se typerä nulikka, saa kaiken mitä ikinä haluaa. Kukaan ei edes huomaa olemassaoloani."

Envyn ajatukset saivat katkoksen, kun huoneen ovi avautui varovasti. Pomp luikahti sen raosta sisään ja käveli varovasti sisarensa luokse. Envy ei sanonut mitään.

"Oletko kunnossa?" Pomp kysyi aidosti huolissaan, ja tutki katseellaan sisarensa turvonnutta poskea. "Äiti ei olisi ikimaailmassa saanut tehdä niin."

"No olisit estänyt sen." Envy tuhahti ja yritti väistää veljensä katseen. Hän ärsytti suunnattomasti, että tämä oli tunkeutunut hänen huoneeseensa.

"Olen pahoillani, etten osannut tehdä mitään." Pomp levitteli avuttomana käsiään.

"No se nyt ei ole mitään uutta, ethän sinä koskaan osaa." Envy tuhahti uudelleen ja heilutteli levottomana jalkojaan. Häipyisipä veli hänen silmistään mahdollisimman pian. "Mene pois, haluan olla yksin."

"Oletko aivan varma?" Pomp varmisti asian.

"Aivan varma."

"Mutta jos tarvitset apua tai jotain..."

"En tarvitse. Häivy jo."

"Mutta jos..."

"SANOIN ETTÄ HÄIVY!" Envy karjaisi ja tönäisi veljeään kaemmaksi itsestään. Hänen pinnansa oli äärimilleen kiristynyt, eikä hän enää hillinnyt itseään.

"Senkin idiootti" hän löi oikealla kädellään Pompia kylkeen niin että tämä vinkaisi kivusta. "Tajuatko etten pidä sinusta ollenkaan! En jaksa katsella sinua silmissäni enää sekuntiakaan!"

Toinen isku. Ja vielä kolma, joka osui pojan käsivarteen. Pomp perääntyi kauemmaksi.

"A-anteeksi..." hän kuiskasi hiljaa ja nieli kyyneliään. Joka paikkaa särki iskujen jäljiltä. "Anteeksi, jos olen pahoittanut mielesi jollain tavalla."

Envy hymyili hiukan nähdessään veljensä juoksevan hädissää pois huoneesta. Mokoma kiusankappale ei enää häiritsisi häntä.

Enää ikinä.

 

 

OOOO

 

 

Vuosien saatossa Envy eristäytyi perheestään, ja vietti kaiken kotona viettämänsä ajan omassa huoneessaan yksin taikka ystävien kanssa. Hän pysytteli kaukana äidistään, eikä puhunut enää sanallakaan veljelleen.

Hän pärjäisi hyvin ilman heitäkin.

Pomp puolestaan yritti tapahtumien jälkeen aluksi puhua Envylle järkeä, mutta huomattuaan sen toivottomaksi hän antoi asian olla. Koulussa tytöt piirittivät häntä edelleen, ja Rogerin ja Richardin seurassa hän pääsi suosituimpien oppilaiden joukkoon.

Suosio myös muutti hänen luonnettaan, joka aikaisemmin oli ollut kiltti ja kohtelias. Nykyisin hän kuitenkin oli enemmänkin ylimielinen ja omahyväinen teinipoika, joka paistatteli ihmisten suosiossa.

Hän kuitenkin tulisi oppimaan kantapään kautta, ettei suosion avulla kuitenkaan saisi kaikkea.