-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Pomp otti kasvettuaan elämästään kaiken irti, minkä sai. Hän oli hyvin tietoinen ulkonäöstään, ja käytti suosittua asemaansa hyväkseen häikäilemättömästi Rogerin ja Richardin seuratessa perässä kuin koiranpennut. Hän hurmasi tytön jos toisenkin, piti heidän kanssaan hauskaa muutaman viikon ja vaihtoi sitten seuraavaan.

Kaiken tämän ohella hän hoiti silti koulunsa moitteettomasti, ja esiintyi vapaa-ajallaan toisinaan muotinäytöksissä ja lehtien vaatemallina. Hän tavoitteli tietä tähtiin, eikä hävennyt yhtään käyttää ihmisiä omaksi hyväkseen päästäkseen huipulle.

Pompin sisar, Envy, taasen kulki pimeämpiä polkuja. Hän ei viihtynyt enää kotonaan, eikä liiemmin koulussakaan. Yläasteen loputtua hän lopetti koulunkäynnin kokonaan, ja norkoili teillä tietämättömillä aamusta yömyöhään. Hän poltti ja joi, oli paha suustaan eikä epäröinyt käyttää väkivaltaa mikäli joku tai jokin tuntui uhkaavan häntä.

Lenient, joka itse pyöriskeli omissa lääke- ja alkoholiongelmissaan, yritti silti pitää tyttärensä kaikin keinoin kurissa. Siinä kuitenkaan onnistumatta.

"Missä olet taas ollut!?" Lenientin vihasta vääristyneet kasvot odottivat Envyä oven takana. Tyttö kohautti vain välinpitämättömästi olkiaan ja siirtyi sisälle. Hän ei välittänyt enää tippaakaan äitinsä puheista ja teoista. He olivat ottaneet muutaman kerran fyysisesti yhteen, ja Lenient oli jäänyt useimmin alakynteen.

Lenient ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan jatkoi nalkuttamistaan: "Jos tämä peli ei pian lopu, saat muuttaa muualle asumaan. En katsele tuollaista kuritonta tyhjäntoimittajaa nurkissani enää päivääkään."

Envy katsoi äitinsä sieraiden laajenemista ja supistumista tämän hengityksen tahdissa, ja sylki sitten suustaan hävyttömän litanian kirosanoja.

"Ja kuka meistä on se tyhjäntoimittaja, äiti? Oletko sattumoisin koskaan katsonut peiliin?" Envy nosti syyttävän sormensa Lenientiä kohden ja tiesi osuvansa arkaan paikkaan. Tämä erä oli voitettu.

Lenientin suu aukesi ja painui sitten takaisin kiinni samalla kun hänen katseensa painui häpeissään kohti maata. Ei ollut mitään vastaan väitettävää, hän oli huono äiti ja tiesi sen.

Envy kääntyi lähteäkseen.

 

 

OOOOO

 

 

"Haluaisin esitellä teille uuden oppilaamme, joka on tullut kaukaa Kanadasta asti suorittamaan viimeistä peruskouluvuotta teidän seurassanne." opettaja avasi oppitunnin eräänä lämpimänä syyskuun päivänä. Luokka tuijotti hiljaa ja arvioivasti heidän edessään seisovaa tyttöä.

"Hei....olen Valerie D'ark." tyttö tervehti hennolla äänellään hieman ranskalaisittain murtaen. Luokasta kuului tukahdettuja tirskahduksia, joita Valerie yritti selvästi olla huomaamatta. Hän seisoi hiljaa ja tyynen rauhallisesti paikoillaan, kunnes opettaja pyysi häntä istuutumaan eturivin pulpettiin.

"Siis oikeasti, näittekö te sen vaatteet? Mistä ihmeen hippileiriltä se oikein tulee?" tytöt kuiskivat keskenään ja osoittelivat salaa Valerien suuntaan. Jonkun pokka ei pitänyt, ja luokkaan kajahti taas yksi äänekäs nauruntyrskähdys.

"Mä en ainakaan aio liikkua sen seurassa, vähänkö mulle naurettais!"

Valerie istuutui vaitonaisena paikoilleen. Hänen vierellään istuva tyttö tuijotti häntä lakkaamatta, mutta ei sanonut sanaakaan.

Opettaja jatkoi tuntia normaalisti. Ainoa, joka seurasi hänen opetustaan tarkkaavaisena, oli Valerie. Muiden silmät ja ajatukset olivat nauliutuneet tähän uuteen oppilaaseen.

"Ette ikinä arvaa mitä mä just keksin!" Roger hihkaisi ja tökki Pompia kyynerpäällään. Richard kääntyi veljensä puoleen odottava ilme kasvoillaan.

"Pomp, sähän oot meiän naismagneetti, eikö niin? Oot aina kerskaillut sillä miten saat kaikki tytöt lakoamaan jalkojes juureen."

"Niin, entä sitten?" Pomp nosti rennosti kädet niskansa taakse ja otti rennommaan asennon tuolissaan. "Väitätkö että mä valehtelen? Ootte nähneet sen itsekin."

"En mä mitään sellaista. Ajattelin vaan heittää haasteen. Pokaa toi uus tyttö, ja saat Richardilta ja multa sata simleonia!" Richard tuijotti veljeään niin tiukkaan sävyyn, että oli selvää ettei hänelle oltu kerrottu asiasta aikaisemmin.

"Ja mitä mä siitä hyötyisin? Tyttöhän on........tylsä ja tuollainen nyhverö."

"Siksi että on hauska nähdä hänen ilmeensä, kun juoni paljastuu."

Pomp haukotteli kahdesti ja oli miettivinään asiaa hetken. Siitä tulisi lastenleikkiä, tyttö olisi kiedottuna hänen pikkurillinsä ympärille jo samana iltapäivänä. "No..omatpahan ovat rahanne. En kieltäydy mahdollisuudesta ansaita näin helposti."

"Hyvä." Roger myhäili omalle idealleen innostuneena. "Saat aikaa kaksi kuukautta."

"Kaksi tuntiakin riittäisi tälle pelleilylle."

Pojat paiskasivat kättä päälle.

 

 

OOOOO

 

 

Altaalta kuului äänekästä kikattelua ja veden pärskintää. Iltapäivän liikuntatunnin ohjelmassa oli vapaamuotoista uintia, josta tytöt ottivat aina kaiken irti. Eikä heitä liiemmin haitannut se, että altaan reunalla kävi paljon uteliaita katsojia.

"Kattokaa nyt Rositaa, miten kuuma pakkaus se on." Roger supisi tohkeissaan muille, ja nyökytteli päätään altaan reunalla istuvaa tyttöä kohden. Richard ei ollut moksikaan, ja Pomp ryki hermostuneena kurkkuaan.

Hänet valtasi aina epämiellyttävä tunne, kun hän näki Rositan.

"Tiedätkö mitä Pomp." Roger jatkoi yksinpuheluaan. "Mä olen aina miettinyt, mikset sä koskaan ole yrittänyt sitä? Oot käyny läpi melkein puolet koulun tytöistä, mutta aina kun ees mainitsen Rositasta, niin sä menet ihan lukkoon."

Pomp vaihtoi painoa jalalta toiselle: "Ei ole huvittanut." hän yritti valehdella varsin luontevasti, mutta tiesi selityksensä ontuvan. Hänellä ei itselläänkään ollut tietoa miksi hän käyttäytyi kuten käyttäytyi.

"Jaaha, uskottele sitten niin." Roger vahvisti pojan ajatukset huonosta valheesta. "Mutta jos ei sulle kelpaa niin mä voin kyllä--"

"No niin tytöt, aika aloittaa tunti!" altaan reunalle ilmestynyt opettaja huusi kuuluvalla äänellä. Kikattelu laantui supinaksi, kun tytöt näkivät altaan reunalla värjöttelevän Valerien vanhanaikaisessa kokouimapuvussaan.

"Oikeesti, miten toi voi käyttää tollasta." jonkun ääni kantautui vettä pitkin poikien korviin. Richard hörähti niin kuuluvasti, että Rosita viimein äkkäsi poikien läsnäolon.

"Senki tirkistelijät!" hän moitti puoliksi leikillään ja katsoi nuhtelevaan sävyyn poikakolmikkoa. "Eikö teillä muka oo parempaa tekemistä?"

Roger tuuppi hieman veljeään, ja tämä tajusi vihjeen miltein heti. He alkoivat hiljalleen poistua takavasemmalle. "Sori, ei me muuten oltais tultu mutta kun Pomp käski..." Roger esitti olevansa todella pahoillaan, ja vinkkasi sitten silmäänsä hämmentyneelle Pompille. "Me tästä sitten mennäänkin, läksytä tota pervoa meiänki edestä."

Veljekset juoksivat kulman taakse ennen kuin raivosta ja häpeästä punainen Pomp ehti sanoa mitään.

"En mä...Roger...se..." poika änkytti osaamatta muodostaa selkeää lausetta. Hänen aivonsa kävivät äkisti ylikierroksilla, ja puhe takertui kurkkuun.

"Hah, kyllä mä tiedän kuka teistä tän idean keksi." Rosita totesi ja poseerasi viettelevästi tietäen saaden Pompin tukalampaan asemaan. "No, miellyttääkö maisema? Sitähän te tulitte tänne pällistelemään, eikö?"

Pomp laski häpeissään katseensa maahan osaamatta vastata mitään. Rosita sai hänen ylpeän ja itsevarman asenteensa aina jollain ihme kostilla murenemaan. Hän oli juuri aikeissa luikkia häntä koipien välissä karkuun, kun tytön käsi tarrasi häntä olkapäästä.

"Tavataan koulun jälkeen kirjaston luona, jooko?" Rosita kuiskasi nopeasti pojan korvaan, ja katseli sitten levottomana opettajansa suuntaan. Tämä viittoi häntä tulemaan muiden seuraan. "Sunki pitäs varmaan jo mennä tunnille, tai saat poissaolon." tyttö hymyili vinosti ja sai Pompin posket hehkumaan.

"Ööö....okei." tämä sai vastattua, ja kädenpuristus olalla oli hetkessä poissa.

"Siellä siis. Eikä mitään ohareita sitten!" Rosita varmisti vielä ja harppoi sitten määrätietoisena luokkansa luokse. Pomp seisoi hetken lamantuneena paikoillaan ja tuijotti tytön perään, ennen kuin tajusi liikuttaa jalkojaan ja juosta omalle tunnilleen.

 

 

OOOOO 

 

 

Iltapäivällä tuntien jälkeen Pomp seisoskeli levottomana koulun käytävällä ja odotti. Läheisen huoneen ovi aukesi, ja ulos asteli Valerie kantaen kädessään vanhanaikaista nahkasalkkua, ja isoa Latte- kuppia. Pomp huokaisi osaksi helpotuksesta, kunnes muisti että oli lyönyt vetoa veljesten kanssa. Iske Valerie. Kaksi kuukautta. 100 simleonia.

"Hitto, aikaa on jo mennyt pari viikkoa!"

Pomp tervehti tyttöä nopeasti juuri kun tämä oli ohittamassa hänet.

"Oliko hyvä päivä?"

Valerie katsoi Pompia hieman oudoksuen, mutta vasta sitten: "No..ei nyt mitenkään erikoinen. Samanlaistahan tämä aina on."

"Vai niin..."

Käytävälle syntyi hiljaisuus. Valerie näytti odottavan keskustelun jatkuvan jollain tapaa, mutta Pomp ei kerta kaikkaan keksinyt mitään sanottavaa. Tyttö teki jo lähtöään, kun hän viimein sopersi jotain hätäpäissään.

"Tuota, et haluaisi lähteä treffeil..tuota vaikka syömään jonnekkin tässä joku päivä? Voisin kertoa sinulle hieman enemmän meidän koulustamme...tai itsestäni."

Pomp oli onnistunut tässä repliikissä jo monta kertaa aiemminkin, ja väläytti lopuksi päälle vielä vetovoimaisimman hymynsä. Valerie vastaisi taatusti myöntävästi.

Tai niin hän ainakin luuli.

"Just joo." Valerie murahti hieman ranskalaisittan ääntäen. "Kuule, teidän mitä muut minusta puhuvat, joten en ole mikään tyhmä. Ihan kuin muka oikeasti haluaisit tutustua paremmin, aiot vain saada minut naurunalaiseksi kaikkien edessä. Ei todellakaan tule onnistumaan!"

Valerien latte-käsi hapuili jo heitto-otetta, kunnes hän ilmeisesti luopui ajatuksesta ja lähti lampsimaan käytävää poispäin.

"Turha tuhlata hyvää kahvia tuollaiseen idioottiin. Lisäksi säästyn uusilta juoruilta." hän puuskaisi vielä Pompin kuullen, ja kiisi ulos koulusta hame perässä hulmuten.

Pomp oli tyrmistynyt. Häntä ei koskaan ennen oltu torjuttu noin tylysti.

"Mitä oikein teit sille?" Rositan ääni säikäytti pojan totaallisesti. Onneksi Rosita oli vasta saapunut paikalle, ja nähnyt ainoastaan Valerien mielenosoituksellisen marssin. "Se näytti tosi vihaiselta, torjuitko kenties sen iskuyrityksen tai jotain?"

Pomp puri huultaan ja nyökytteli hajamielisesti päätään. "Joo...jotain sellaista. Ei tykännyt kun sanoin ettei kiinnosta."

"Mm...Tiedätkö, alan olemaan jo todella mustasukkainen." Rosita kietoi häpeilemättä itsensä Pompin ympärille ja painautui mahdollisimman lähelle. Pomp unohti miten hengittää normaalisti.

"A-ai kuinka ni-in?"

"No siten, että liehittelet kaikkia tyttöjä, paitsi mua. Et tuu lähelle vaikka kuinka yrittäisin itse tehdä alotteen. Enkö mä muka ole kiinnostava?"

"O-oothan sä...mutta."

"Mutta? No, ei kiusata sua enempää." Rosita irroitti otteensa ja harppasi askeleen taaksepäin jääden tuijottamaan Pompia intensiivisesti silmiin.

"Mä haluan kysyä sulta yhtä asiaa. Saat vastata miten haluat, kunhan teet sen nyt heti."

Ikävä tunne Pompin vastassa kasvoi; mitä tyttö oikein tarkoitti? "Kerro?"

"Haluatsä olla mun pari kevättanssiaisissa?" Rosita kysyi silmät kirkkaana kiiluen.

Pomp oli puulla päähän lyöty. Ei hän ihan tällaista osannut odottaa: "Öö..siihenhän on vielä joku yheksän kuukautta. Miks sä jo nyt kysyt?"

"Varmaan siksi, ettei kukaan muu ehdi ensin. No, miten on?"

"Ei kai siinä mitään ongelmaa ole. Ei kukaan muu oo ainakaan ehtiny vielä varata." Pomp naurahti hieman ja haroi vaivaantuneena hiuksiaan. Hymy Rositan kasvoilla levisi.

"Hienoa! Mä varaan sut muutenkin ihan kokonaan itselleni!"

"Kuinka niin, mitä sä tolla tark--"

Lause jäi kesken. Rositan huulikiillon peittämät huulet olivat kiinnittyneet Pompin omiin suudellen niitä nopeasti. Pomp tunsi pulssinsa räjähtävän, ja hän kietoi tytön vaistomaisesti lähelle itseään.

"Mä tarkoitin tätä." Rositan puhe hehkui onnellisuutta, kun hän jäi hetkeksi nojautumaan Pompin rintaa vasten. Sitten hän irroittautui tämän otteesta salamannopeasti, ja kiirehti pois käytävästä. "Hienoa, että saatiin asiat puhuttua! Meistä tulee hyvä pari!"

Pomp yritti koota ajatuksiaan, jotka menivät tästä viimeisestä lauseesta vielä aikaisempaa sekaisemmiksi.

"Siis tarkoittiko se, että me ollaan pari tanssiaisissa vai että muutenkin...?"

Tyttöjä oli aivan liian vaikea tulkita.

 

 

OOOOO 

 

 

"Miten meidän veto etenee, macho?" Richard uteli poikien vetäessä bänditreenejään pari päivää Valerie-kohtaamisen jälkeen. Pomp nojaili kyllästyneen oloisesti patjaansa, ja tuhahti jotain epämääräistä.

"Ai aiot siis luovuttaa jo parin viikon jälkeen? Mihinkä se sun vetovoimasi on oikein kadonnut?" Roger puolestaan kiusoitteli ja keskeytti rumpusoolonsa. "No mikäs siinä, rahan tuloa ei voi estää."

"En mä sitä, se tyttö on vaan vaikeempi tapaus kun muut. Lisäks se on niin karsee, ettei oikein huvittais ees koko homma."

"Ajattele sun mainetta kun kaikki kuulee ettet saanu sitä pauloihis."

Pomp katsoi ihmeissään ystäväänsä: "Aiotsä muka kertoa kaikille, jos mä epäonnistun? Kiitti vaan."

"En mä kerro, mutta mä tiedän että sä kelaat sitä asiaa kuitenkin koko loppuikäs." Roger vakuutti ja heilutteli kapuloita käsissään. Pomp nyökkäsi tämän olevan oikeassa.

"Pyydä siltä vaikka tukiopetusta. Sellasesta noi nörtit taitaa pitää kynttiläillallisia enemmän. Sitä paitsi se ei taitas olla yhtään pahitteeks ainakaan jos sun matikan numeroitas katsoo."

Kaikki kolme nauroivat yhteen ääneen. Se oli enemmän kuin totta.

"Päät kiinni ja olkaa hiljaa! Ei kukaan jaksa kuunnella tota teiän epävireistä melskettä!"Envy paiskasi oven auki ja huusi korviapauhaavan melun sekaan. Hänen vierellään seisova Netta tuijotti poikia ilmeettömästi.

"Mee muualle siitä kirkumaan." Pomp nousi ylös ja asettui sisartaan vastaan. Hän ei enää jaksanut kuunnella tämän ainaista valitusta joka asiasta.

"Ja mikä sä luulet olevas mua komentamaan? Voitte painua jonnekki muaalle meluamaan, me yritetään kattoa Kaveruksia."

"Ja ihan ku se sit ois jotenki NIIIIIIIIIIIIN tärkeetä. Hei Envy, lopeta ittes ni kaikilla ois paljon parempi elämä."

Envyn uhkaava sormi käpertyi takaisin vapisevaan nyrkkiin, jota tyttö piti tavallista kauemmin kohollaan. Huomatessaan kuitenkin jääneensä yksin kolmea poikaa vastaan hän kääntyi kannoillaan ja jupisi vielä litanian räävittömiä lempinimiä veljelleen. Ovi paiskautui kiinni, ja Pomp huokaisi helpotuksesta.

"Ah, mä voin miltein tuntea tän teidän sisarrakkauden lämmön. Se miltein JÄÄDYTTÄÄ mut sisältä.." Roger runoili ja purskahti sitten nauruun. "Onneks mä ja Richard sentään siedetään toisiamme. Sulla on saletisti tosi vaikeeta."

"Ja se vaan pahenee vuosi vuodelta." Pomp levitti pienoista hymyä huulilleen muiden iloksi, mutta oli silti levoton. Kuinka kauan ja kuinka paljon hänen olisi vielä kestettävä sisartaan?

 

 

OOOOO 

 

 

Seuraavan viikon alussa Pomp otti asiakseen edistyttää Valerie-vetoa kaikin tavoin. Hän jättäytyi luokkaan tytön kanssa kaksin, kun kello osoitti muille innokkaille välitunnin paikan.

Valerie venytteli hajamielisesti jäykistyneitä jäseniään, kunnes hän huomasi ettei ollutkaan tapansa mukaan yksin: "Mitä oikein pällistelet siinä? Unohditko jotain?"

Pomp heilutteli jatkojaan pulpetin reunalla ja katsoi tyttöä herkeämättä silmiin: "Joo, mä tulin korjaamaan sen väärinkäsityksen mitä viimeks tapahtu. Mun ei ollut tarkotus pyytää sua treffeille. Halusin vaan...öö...puhua kouluasioista."

"Justiinsa, vai kouluasioista.." Valerie näytti siltä että nauraisi, mutta hillitsi sitten itsensä. "No minkälaisia kouluasioita sinulla olisi sitten ollut?"

Pomp laskeutui alas pöydältä ja siirtyi leikkimään tuolillaan. Häntä hermostutti hiukan, eikä hän pysynyt siksi hetkeäkään aloillaan. "Okei. Mä tarvitsen tukiopetusta. Matikassa. Oon niin huono, etten varmana pääse 9. luokkaa läpi jos ei ihmeitä tapahdu."

"No mikset pyydä jonku opettajan apua?" Valerie totesi samalla kun pakkasi tavaroitaan laukkuun. "Kyllä ne antaa pari preppaustuntia, jos oikeesti on sen tarpeessa."

"Mutta kun mä haluaisin jonkun hyvän, joka osaa kattoa asioita..öö...oppilaan näkökulmasta. Kuten esimerkiks just sä. Sä oot selvästi meistä paras."

Pomp oli näkevinään helakan punan Valerien poskilla, mutta tyttö kääntyi hänestä poispäin niin nopeasti, että oli vaikea sanoa.

"Tota...katsotaan. En kyllä lupaa vielä mitään." Valerie puhui tavallista hiljaisemmalla äänellä, ja haki vasemmalla kädellä laukkuaan lattialta.

"Oikeesti, se olis ihan sikahienoa jos pystyisit auttamaan. Olisin sulle todella kiitollinen." Pomp jatkoi esitystään ja yritti kaikin keinoin saada Valerieta myöntymään.

"Jaa-a, ilmoittelen kun tiedän ehdinkö ruveta opettamaan sua."

"Kiva! Ilmota koska vaan, mä oon aina valmis alottamaan harjoittelun." Pomp huikkasi vielä luokasta poistuvan Valerien perään, ja hurrasi samalla mielessään. Syötti oli nielty.

 

 

OOOOO

 

 

"Pomp, sä et tiedä miten kauan mä olen haaveillut tästä." Rosita lirkutteli istuessaan mukavasti Pompin sylissä tämän olohuoneessa. Hän oli itse kutsunut itsensä kylään, eikä poika kehdannut sanoa vastaankaan. Pompin onneksi kaikki muut olivat teillä tietämättömillä, joten hänen ei tarvinnut esitellä uutta tyttöystäväänsä, jollaiseksi Rosita näytti nyt itsensä luokittelevan.

Juuri kun Pomp oli aikeissa sanoa jotain hatusta heitettyä takaisin, ovikello soi. Rositan kasvoilla loistanut hymy näytti sekunnissa lässähtäneen happamaksi murjotukseksi, ja tämä tarrautui poikaan tiukemmin kiinni.

"Älä avaa." hän totesi vaativalla äänensävyllä ja yritti jatkaa kuhertelua. Pomp kuitenkin hölläsi otettaan ja oli nousemassa ylös sohvalta.

"Täytyyhän mun, siellä voi olla joku tosi tärkeä juttu. Ei siinä kauaa mene."

Hän nosti Rositan pois sylistään, ja kiiruhti kohti ulko-ovea. Mielessään hän kävi eri vaihtoehtoja siitä, kuka ovella oikeasti olisi. Hänen siskonsa tai äitinsä käyttäisivät satavarmasti avaimia.

"Just, noinko paljon mä kiinnostan sua?" Rosita kuittasi vielä happamasti sohvalta, jonne Pomp oli hänet niin "tylysti hylännyt". Pomp itse ei jaksanut enää vastata syytökseen millään lailla, sillä hän tiesi ettei Rosita oikeasti ollut vihainen.

"Voi hitto." pääsi hiljainen manaus Pompin suusta hänen seisahtuessaan käytävälle. Suttuisten ovilasien läpi hän näki Valerien, joka odotti kärsivällisesti jonkun tulevan avaamaan ovea. Pomp oli vähällä kääntyä jo ympäri, mutta tyttö oli jo varmasti nähnyt hänet.

Hän avasi varovasti ulko-oven ja pujahti sen raosta pihalle.

"Mitä sä täällä teet?" oli ensimmäinen palava kysymys, joka kierteli Pompin mielessä. Hänellä ei ollut aavistustakaan miten Valerie oli löytänyt tiensä heidän talonsa ovelle.

"Sinähän pyysit tukiopetusta, joten tässä minä olen!"

"Iltaseitsemältä perjantaina ilman aikaisempaa mainintaa asiasta? En mä nyt voi opiskella!"

Mitä hittoa tytön päässä oikein liikkui.

Valerie käänsi päätään kallelleen ja katsoi Pompia vakavissaan: "Kuule, sinä pyysit minun apuani, joten jos tahdot sitä, niin kannattaisi sovittaa aikataulut yhteen omieni kanssa. Olen nyt täällä, joten aloitetaanko?"

Pompin ajatukset alkoivat surrata villisti, kun hän yritti löytää ulospääsyä tästä tukalasta tilanteesta.

"Tuota, odotatko tässä ihan pienen hetken.."

Ennen kuin Valerie edes ehti vastata kunnolla, Pomp oli jo sulkenut oven perässään ja seisoi hätääntyneenä käytävällä.

"Mitämäteen mitämänythelvettiteen?" hän mutisi hiljaa ja yritti miettiä. Rositan kysyvä ääni kantautui olohuoneen puolelta:

"Pomp, kuka siellä oikein oli?"

"Yks..öö..äitin ystävä." Pomp valehteli ja nojautui sohvalla makaavan Rositan puoleen. "Se näytti olevan järkyttynyt jostain, joten mä lupasin että se saa tulla meille odottamaan."

"Ahaa..." Rosita totesi hieman tylsistyneenä. Häntä ei liiemmin ilmeisesti kiinnostanut koko asia. "No mennäänkö me sitten sun huoneeseen?"

"Itse asiassa...mä...tota...sun varmaan olis parempi mennä kotiin. Mun pitää pitää sille seuraa, ja..." Selitys alkoi tuntua yhtä huterammalta, ja Pomp luuli jo puhuvansa itsensä pussiin. Hitto, tämän takia hän ei koskaan pyörittänyt kahta tyttöä samaan aikaan.

Rosita kuitenkin pelasti tilanteen, tosi ei aivan pojan toivomalla tavalla. "Just. No jos susta on mukavampi viettää iltaa jonku hysteerisen ämmän kanssa, niin siitä kuule vaan. Mä voin mennä ihan hyvin kotiinkin."

Tyttö nousi loukkaantuneena paikoiltaan, ja lähti korot kopisten kohti takaovea. Pompin onneksi.

"Ääh, Rosita. Älä nyt suutu.." Pomp yritti vielä korjata aiheuttamansa vahingon, mutta Rosita ei ollut kuuntelevinaan. Hän tunsi itsensä sivuun sysätyksi ja luokatuksi.

"Herra on sitten hyvä ja soittaa, kun kaikki mua tärkeämmät asiat on hoidettu. Sitä ennen on turha vaivautua." Keittiön takaovi paiskautuessa kiinni Pomp kuullosteli vielä hetken loittonevia askeleita.

"Sori että kesti." Pomp läähätti rynnättyään saman tien takaisin etuovelle. Valerie katsoi häntä ilmeettömänä ja hymähti sitten pilkallisesti. "Ai sä menit laittamaan sun hiuksias, vai?"

Pomp väisti tytön tieltä, ja päästi tämän sisälle asuntoon naurahtaen vaivaantuneesti.

"Aika hyvä veto, mutta meni silti pieleen. Vähän siivoilin tässä..."

Valerie ei selvästi kuullut mitään, hän katseli kiinnostuneena ympärilleen yrittäen hahmottaa millaisessa talossa luokan mahtailevin poika oikein asuikaan.

"Täällähän onkin niin sotkuista." tyttö lopulta naurahti. "Ja todella...miehistä. Et kai vain asu äitisi kanssa kaksin?"

Pomp tunsi hiljalleen rauhoittuvansa, pahimmasta oli selvitty. Hän ohjasi Valerien keittiön pöydän ääreen ja haki reppunsa eteisen perimmäisestä nurkasta, jonne oli sen viskonut tultuaan kotiin. "Vielä pahempaa, mulla on vielä siskokin. Oikein ihana sellainen."

"Haluatko jotain juotavaa?"

Valerie kieltäytyi kohteliaasti. Pomp haki kädellään viimeista Pulipuli-limutölkkiään, ja asettui tytön seuraksi istumaan. Tilanne oli hieman jännittynyt, eikä kumpikaan oikein tiennyt mitä pitäisi keskustella.

"No, mistä haluat aloittaa?" Valerie kysyi aseteltuaan kynän ja muistiinpanovihkon siististi vierekkäin pöydälle. "Missä sinulla on eniten ongelmia?"

Pomp hörppi kulauksia tölkistään miettien samalla. "En tiedä. Ehkä vähän kaikessa."

"Kai lasket leikkiä?"

"Kunpa laskisinkin." Pomp liioitteli hieman osaamattomuuttaan. Parempi oli kuitenkin pelata varman päälle. Näin hän saisi enemmän oppitunteja Valerien kanssa.

Tyttö huokaisi: "Ei kai tässä sitten auta muu, kuin aloittaa aivan alusta. Missä sinun ensimmäisen luokan matematiikan kirjasi on?"

 

 

OOOOO

 

 

"Niin, teidän olisi syytä aloittaa rahojen kerääminen. Olen tosissani."

Pomp puhui matalalla äänellä eteisen seinäpuhelimen kautta Rogerille, joka kuulosti yllättyneeltä: "Mitä, väitätkö että olet vihdoinkin edistynyt vetomme suhteen. Pitäisikö tuota nyt uskoa.."

"Ei se helppoa olekkaan, mutta ajan kanssa onnistun." Pomp vakuutti jopa itsensä tällä mainospuheella. "Tiedän voittavani, ja kun maksupäivä koittaa, saadaan kaikki kunnon naurut sen tytön kustannuksella. Lupaan sen."