-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Se oli tapahtunut aivan huomaamatta. Pomp tajusi viettävänsä kauan aikaa peilin edessä ennen kuin kutsui Valerien tukiopetus-tunneille kotiinsa. Tyttö kävi hänen luonaan lähes joka toinen päivä, ja Pomp tunsi olonsa hyvin motivoituneeksi tämän seurassa.

Hän oli saanut aivan toisenlaisen käsityksen numeroiden epämääräisistä kaavoista. Ja samalla myös Valeriesta.

Koulussa Pomp teki parhaansa pitääkseen Valerien ja Rositan erossa toisistaan. Koko homma saattaisi levitä käsiin mikäli hän ei pitäisi tarkkaa huolta siitä missä ja milloin esiintyi tyttöjen seurassa. Pidemmän päälle se oli raskasta, ja Pomp huomasi toisinaan ajatuksiensa karkailevan hänen viettäessään aikaa uuden tyttöystävänsä kanssa.

Rosita osasi vain puhua vaatteista, koulun juoruista ja omasta ulkonäöstään. Hän ei koskaan kysynyt mitä Pomp haluaisi tehdä tai kuinka hänen päivänsä oli sujunut.

Se oli yksi niistä monista asioista, johon poika alkoi olemaan kyllästynyt.

 

 

OOOOO

 

 

"Äääh..." Pomp venytteli lattialla pitkin pituuttaan ja sysäsi vihon kauemmas itsestään. "Tämä alkaa olemaan niin puuduttavaa, että eiköhän mennä hetkeksi happihyppelylle? Kai annat siihen luvan?"

Hän katsoi anelevasti vieressään istuvaa Valerieta, joka purskahti helisevään nauruun. "Kyllä kyllä, ei tässä sentään koulun penkillä istusta."

Pomp tuuletti voitonmerkiksi ja pomppasi ylös pölyiseltä lattialtaan. Hän ei ollut muistanut aikoihin siivota huonettaan.

He kulkivat keittiön kautta takapihalle jossa alkoi jo hämärtää. Valerie pysähtyi ihastelemaan näkymää portaikolle ja huokaisi: "Miten kaunista! Jaksaisipa meidänkin perhe pitää meidän pihastamme näin hyvää huolta..."

Pomp yritti olla kehumatta itseään, mutta ei mahtanut luonteelleen mitään: "Nii no...minä se lähinnä olen joka tätä hoitaa..." Hän tuli paljastaneeksi juuri tarkkaan vaalimansa salaisuuden siitä, mitä teki yksin vapaa-aikanaan. Puutarhanhoito oli ollut hänelle rakas harrastus pienestä asti, muttei sitä kehdannut huudella kaikille koulussa.

"Uskomatonta!" Valerie ei saanut muuta sanottua, kun hän istuutui hieman kostealle nurmikolle. "Miten sinä...ja teillä on vielä kasvimaakin! Ja näin iso!"

Pomp tunsi ylpeyttä siitä, että joku kerrankin kehui hänen kättensä työtä. Envy ja Lenient eivät pahemmin perustaneet hänen puuhilleen.

"Mmm...joo...se nyt vain ilmestyi siihen yhtenä kesänä...en mä oikeasti ajatellut tekeväni sit --"

"Anteeksi kauhesti, Pomp." Valerie keskeytti pojan ja kääntyi katsomaan tätä. Pomp hämmentyi, hän ei osannut sanoa johtuiko se kommentista, vai siitä miten..miten...ainutlaatuiselta Valerie näytti illan hämyssä.

"Mitä anteeksi?"

"Anteeksi, että olen arvioinut sinut väärin. Luulin että olet vain pinnallinen ja itsekeskeinen idiootti mutta..."

"Mutta?"

"Oikeasti olet jotain aivan muuta."

Pomp tunsi oudon lämpimän tunteen myllertävän sisällään, kun hän tuijotti Valerieta silmiin. Tyttö katsahti hänestä hieman sivuun ja nousi salamannopeasti seisomaan osoittaen samalla sormellaan.

"Katso! Se on tähdenlento!" tyttö hihkaisi riemusta. "Ole hyvä, saat toivoa jotain."

"Toivon että susta on oikeasti ollut apua ja pääsen matematiikan kurssit kiittettävästi läpi."Pomp härnäsi tahallaan Valerieta, ja sai tältä vastaukseksi tuiman katseen.

"No olipas hauskaa. Sitä paitsi toiveita ei saa kertoa ääneen."

He istahtivat kumpainenkin alas nurmikolle, ja Valerie kertoi Pompille pienenä kuulemansa sadun tähtiprinsessasta nimeltä Galaxy. Pomp tajusi yllättyneenä kuuntelevansa tarinaa mielellään, eikä hän tuntenut enää alkuaikojen vastenmielisyyttä Valerien seurassa.

Hän jopa jollain tavalla nautti siitä, että sai vain istua tytön kanssa takapihallaan katsellen tähtiä.

Pomp tarkasteli syrjäsilmällä Valerieta. Tyttö ei oikeasti ollut hassumpi, hän vain piilotti kauniit piirteensä suurien lasien, laittamattomien hiuksien ja outojen vaatteiden alle, mutta tänään hän oli upeampi kuin yhtenäkään päivänä aikaisemmin.

Oliko hän laittautunut vain ja ainoastaan Pompia varten?

"Mitä mietit?" Valerie keskeytti Pompin ajatukset ja tuijotti tätä kysyvästi.

"Mietin..miltä näytät ilman noita laseja."

Valerie nousi paikaltaan kuin hätääntynyt kaniini, ja tarrasi tiukasti kiinni lasiensa sankoihin. "Näytän vielä kauheammalta kuin nyt."

"En usko." Pomp totesi todenmukaisesti ja jatkoi yllyttämistä. "Ota ne pois."

"Eiköhän meidän olisi aika palata takaisin sisälle? Sinulla on vielä kaksi aukeamaa opiskelematta ja alkaa olla myöhä..."

Pomp ei kuitenkaan kuunnellut, vaan asteli määrätietoisesti Valerien eteen ja laski tämän kädet kasvoilta tukahdutetun vastarinnan tuloksena.

"Lupaan että annan lasit heti takaisin." poika vakuutti ja asetti kätensä sangoille. Valerie sulki silmänsä kun lasit liukuivat hitaasti pois hänen kasvoiltaan.

Koko maailma näytti verhoutuneen utuiseen pilveen, kun tyttö avasi silmänsä uudelleen. Hän oli lähes sokea ilman niitä.

"No niin, näen ilmeestäsi että olin oikeassa. Oletko nyt tyytyväinen? Anna lasit takaisin niin päästään sisälle."

Pomp oli häkeltynyt:"Sinähän....sinähän olet todella kaunis." hän möläytti lopulta suustaan, ja tajusi tarkoittavansa jokaista sanaa.

Valerie punastui silminnähden. "Hah. Onpa hauskaa. Taidat nauttia kiusaamisestani." Hän yritti välttää Pompin katsetta, joka sumuisesta näkymästä huolimatta sai hänet levottomaksi.

Poika ei vastannut mitään, hän vain tuijotti edessään seisovaa Valerieta, joka näytti yhtäkkiä olevan kuin eri ihminen.

Jokin kolahti hänen sisällään.

Pomp ei enää ajatellut selkeästi, vaan veti Valerien lähelleen. Tytön jännittynyt hengitys tuntui kasvoja vasten, ja tämä painoi kätensä hänen vaaleille hiuksilleen. Pomp tunsi jo Valerien huulten kepeän kosketuksen omillaan, kun jostain taaempaa kuului äänekäs rykäys.

"Voi kuinka ROMANTTISTA! Oma pikku ylimielinen veljeni ja koulun epäsuosituin nörtti yhdessä!"

Envy nauroi pahansuopaa ja pilkallista nauruaan. Hän oli hiipinyt salaa sisältä terassille todistamaan pihamaan tapahtumia. Valerie kavahti nopeasti kaemmas Pompista.

"Jatkakaa toki vaan, älkää minusta välittäkö!" Envy jatkoi kiusallaan ja virnisti. "En minä tässä tee mitään sen tärkeämpää kuin kerään vain aineistoa huomisen parhaimpaan juoruun."

Pomp tuijotti sisartaan murhaavasti: "Jos sen teet niin minä ---" Hän tunsi kuinka joku nappasi hänen kourassaan olevat silmälasit itselleen. Hän kääntyi Valerien puoleen.

Tyttö juoksi jo hätääntyneenä kohti pihatietä, eikä edes vilkaissut taaksensa. Pomp ajatteli ensiksi huutaa hänen peräänsä, mutta tajusi ettei se hyödyttäisi tässä tilanteessa mitään.

Hän selvittäisi asian Valerien kanssa huomenna.

"Onko aivan pakko olla tuollainen? Mitä sä siitä edes hyödyt että meet levittelemään PERÄTTÖMIÄ huhuja musta kaikille?"

Pomp oli niin vihainen, että olisi voinut melkein lyödä sisartaan jos tämä vain seisoisi hieman lähempänä. Envyn kasvoille nousi voitonriemuinen hymy.

"Saan pilattua sulle niin "tärkeän" mainees. Se riittää ainakin näin alkuunsa."

"Miks sun pitää pilata mun elämän ihan tahallaan." Pomp huusi raivoissan. Hän ei enää jaksanut olla sisarensa pompotettavana.

"Säki pilasit mun, kun synnyit! Siks." Envy vastasi samalla mitalla ja marssi sitten sisälle paiskaten oven kiinni perässään.

Poika lysähti alistuneena maahan:

"Voi helvetin helvetti."

Huomisesta tulisi rankka päivä.

 

 

OOOOO

 

 

Envy osasi toden teolla tehdä pahaa jälkea puheillaan, sen Pomp sai huomata seuraavana päivän koulussa.

Kaikki katsoivat häntä pitkin nenänvartta, ja kääntyivät poispäin juoruamaan muiden kanssa. Joku tirskahti äänekkäästi Pompin ohitettua hänet, ja joku huusi perään: "No, miltä tuntui muhinoida läskin kanssa?"

Pomp ei vaivautunut edes vastaamaan.

"Senkin sika!" Olivat ensimmäiset sanat jotka Rosita sanoi Pompin törmättyä häneen heti ulko-ovella. Tyttö oli selvästi odottanut hänen tuloaan kiukusta kihisten. "Mä en halua nähä sua enää koskaan, en ois ikinä uskonu että oot tollanen idiootti!"

Avokämmen läiskähti ikävästi Pompin poskea vasten, ja jätti jälkeensä kuumottavan tunteen. Rosita kääntyi pois yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin, ja teki vielä kovaan ääneen selväksi, että "Pomp on kaikkien aikojen isoin kusipää".

"Onneks olkoon, taidetaan tosiaan olla sulle pari sataa velkaa." Richard hymähti poikien istuessa ruokatunnilla saman pöydän ääressä. "No kerros, miltä tuntui muhinoida sen nörtin kanssa?"

"Envy valehtelee." Pomp huokaisi ja yritti selittää tilannetta ties monettako kertaa sen päivän aikana. "Juoru ei pidä paikkaansa, mitään ei tapahtunut."

"Takoitatko siis että te ette suudelleet tai....mitään?"

Pomp pudisti päätään. Veljekset vaihtoivat katseita keskenään: "Me siis voitettiin?"

"Joo, mä luovutan. En jaksa enää tätä leikkiä, enkä totta puhuakseni oo jaksanu alusta astikkaan. Siitä tytöstä ei oo ku harmia, ja se on kaiken lisäksi maailman rasittavin ihminen." Pomp veti roolinsa loppuun asti, ettei kenellekkään jäisi mitään epäilyksiä hänen ja Valerien välisestä suhteesta. Syvällä sisimmässään hän kuitenkin tiesi, ettei mikään pitänyt paikkaansa. Tilanne oli nyt vain niin arka, ja hänen maineensa vaakalaudalla, ettei kenenkään tarvinnut tietää hänen tunteistaan.

Pompin epäonneksi juuri kahvioon astellut Valerie ei kuitenkaan säästynyt kuulemasta ilkeitä kommentteja itsestään. Hän pysähtyi niille sijoilleen ja katsoi tyrmistyneenä Pompin suuntaan.

"Sinä....se oli siis vain...VETO?" hän änkytti samalla kun aivot rekisteröivät kaiken kuulemansa. Häntä oli vedätetty, kaikki oli ollut vain suurta valhetta. Miten sinisilmäinen Valerie olikaan ollut, tämä oli kuin suoraan jostain pahimmasta teinielokuvasta joille hän tapasi nauraa vahingoniloisena.

Kyyneleet puskivat ulos, ja tyttö painoi päänsä poispäin ruokalassa istuvista. Kaikki olivat hiljentyneet ja tuijottivat silmä kovana tilanteen kehittymistä.

Pomp nousi ylös tuoliltaan ja oli juuri selittämässä jotain, kun Valerie kääntyi kokonaan ja ampaisi juoksuun.

"Valerie! Anna kun selitän!" Pomp juoksi tytön perässä ruokalan ovelle mutta luovutti sitten. Hän näki punaisen hameen vilahtavan juoma-automaattien taakse.

"Voi helvetin helvetti, tämäkin sitten vielä."

 

 

OOOOO

 

 

Kumputie 5. Talo näytti päälle päin arkisen harmaalta, ja Pomp tarkasti osoitteen paperilapustaan vielä kolmannen kerran.

Tämä se talo oli, siitä ei ollut epäilystäkään.

Hän epäröi pitkän aikaa portilla, soittaisiko ovikelloa vaiko kääntyisi takaisin. Valerie ei ollut ilmaantunut kouluun moneen päivään, ja Pomp alkoi olla levoton. Hän tunsi kaipaavansa tytön läsnäoloa ja tämän valloittavaa hymyä, ja tiesi olevansa syypää tilanteen käsistä riistäytymiseen.

Hän oli syypää siihen, että menetti elämänsä tilaisuuden. "Ja nyt aion korjata virheen."poika mutisi itsekseen ja painoi jo huomaamattaan ovikelloa.

Kesti tovin, ennen kuin lasisen parioven taakse ilmestyivät Valerien vihaiset kasvot, ja tämä avasi vastahakoisesti oven Pompille.

"Ja mitä sinä luulet tekeväsi täällä?" tyttö kysyi varsin tyytymättömällä äänellä eikä edes vaivautunut katsomaan Pompin suuntaan. Hän nypläsi velourtakkinsa hihoja tuohtuneena.

Pomp yritti hymyillä hiukan, kunnes tajusi ettei selviäisi tilanteesta pelkällä valkoisten hammasriviensä esittelyllä. Oli pyydettävä anteeksi.

"Olen pahoillani kaikesta. Tein todella typerästi."

"No ihanko todella? Olet inhottavin ihminen jonka olen koskaan tavannut. En käsitä miten edes KEHTAAT leikkiä toisten ihmisten kanssa tuolla tavalla." Valerie vuodatti pahaa oloaan Pompille, joka kuunteli jokaisen syytöksen selkä suorana.

"..ja sinun onneksesi teidän ei tarvitse enää katsella minua koulussa. Perheemme muuttaa pois viikon kuluttua."

Pihamaalle laski painostava hiljaisuus. Pomp nielaisi kurkkuun nousseen palan.

"Mutta..oikeesti Valerie. Mä välitän susta."

"Niinpä niin. En kerta kaikkiaan ymmärrä mitä haet sillä että ilmestyt ovelleni ja pyydät anteeksi. Vai onko tämä vielä osa hyvinvedettyä roolisuoritusta? Haluatko nöyryyttää minua vielä enemmänkin?"

"Se oli vaan yks typerä veto, joka meni vähän överiksi. Ja en mä oikeasti tarkoittanut sitä mitä sanoin koulussa, mä vaan..."

"Pidit kiinni MAINEESTASI." Valerie sylkäisi sanat suustaan katkerana.

"Niin..no... mutta mä lupaan muuttua! Sä oot oikeesti aivan mahtava ihminen ja..ja..tulisit mun pariksi tanssiaisiin. Näytettäs kaikille."

Valerie viittasi kintaallaan Pompin ehdotukselle, ja avasi oven mennäkseen takaisin sisään. "Sori, ei voisi enää vähempää kiinnostaa. Ja jos viitsisit lähteä, minulla on vielä pakkaukset kesken."

"Odota!"

Pomp veti esiin selkänsä takana olevan paketin ja ojensi sitä Valerielle. "Olen oikeasti tosi pahoillani, tässä on pieni sovintolahja. Toivoisin että pitäisit sitä tanssiaisissa."

Valerien katse harhaili hetken Pompin ja lahjan välillä hämmentyneenä, kunnes hän sai itseään niskasta kiinni ja kieltäytyi vastaanottamasta sitä. "Mene pois lahjoinesi." Sen sanottuaan hän katosi ovesta sisään ja jätti Pompin seisomaan pihakäytävälle lahja käsissään.

Pomp laski paketin käsistään postilaatikon vierelle tietäen, ettei Valerie heittäisi sitä pois. Hän lähti lampsimaan kohti omaa kotiansa vilkaisten vielä kadunkulmassa taaksensa.

Paketti oli poissa.

 

 

OOOOO

 

 

Paria viikkoa myöhemmin Pomp katseli kauempaa, kun Valerie nousi autoon viimeisen kuorman mukana. Hän halusi palavasti mennä hyvästelemään tyttöä, mutta ei jostain syystä kyennyt liikkumaan paikaltaan. Hän vain katsoi avuttomana, kun tavarat lastattiin takakonttiin, ja auto liikahti liikkeelle.

Valeriella oli hänen numeronsa, ja tämä soittaisi varmasti sitten kun haluaisi.

Jos soittaisi.

 

 

OOOOO

 

 

Monen kuukauden kuluttua Pomp oli jo päässyt täysin yli Valeriesta. Aluksi hän vain istui yksin kotonaan puhelimen ääressä ja odotti sen soivan. Vähitellen hän tottui ajatukseen, ettei tyttö välttämättä koskaan enää ottaisi häneen yhteyttä.

Pahimman sydänsurun jälkeen Pomp palasi normaalikuvioihinsa koulunsa, ystäviensä ja harrastuksiensa parissa.

Rosita oli edelleen syksyn tapahtumista huolimatta varannut Pompin itselleen pariksi kevään päätöstanssiaisiin. Uudet vahvat tunteet koulun suosituinta poikaa kohtaan olivat taas roihahtaneet esiin, ja Rosita yrittikin kaikin keinoin saada Pompin kokonaan itselleen.

Pomp ei kuitenkaan ollut samaa mieltä asiasta. Hän piti toki Rositan mieliksi lupauksensa, muttei kestänyt olla tämän seurassa kauaa. Rositaa katsoessaan hän muisti aina Valerien, joka loisti poissaolollaan. Pomp pälyili salaa ympärilleen yrittäen etsiä tyttöä juhlijoiden joukosta.

"Senkin typerys, miksi hän täällä olisi?" Pomp manasi omaa järjettömyyttään.

Koulun liikuntasali oli yhden illan aikana muutettu loisteliaaksi tilaksi, jonka diskovalojen välkkeessä erivärisiin pukuihin soinnustautuneet tytöt tanssivat. Joukossa näkyi myös muutama rohkea poikakin.

Pomp kieltäytyi kohteliaasti kaikista saamistaan tanssipyynnöistä, ja tyytyi tuijottamaan menoa sivumpaa buffetpöydän luota. Hän ei ollut ollenkaan juhlatuulella, ja koko ilta tuntui menevän kuin sumussa.

"Tule Pomp! Luvassa on illan paras osio!" Rosita ilmestyi pojan eteen ja kihersi merkitsevästi. Hän heilutteli kiharoitaan puolelta toiselle raahatessaan Pompia mukaansa lavalle päin. Kaikki muutkin oppilaat näyttivät kokoontuvan sen luokse.

"On tullut aika julkistaa illan kuningas ja kuningatar."

Lavalla seisova keltamekkoinen tyttö kiersi katseellaan kaikki paikallaolijat: "Kuka teistä onkaan tänään onnekkain? Saanko pyytää lavalle.......ROSITAN JA POMPIN!"

Raikuvat aplodit täyttivät salin ja jokunen vieraista vihelsi kannustukseksi. Pomp kopuroi lavalle innosta kiljuvan Rositan perässä, eikä nauttinut tilanteesta alkuunkaan.

"Miten ihanaa! Kiitos teille kaikille!" Rosita hihkui riemuissaan ja hymyili leveästi yleisölleen. Pomp laski mielessään sekunteja siihen, kun hän pääsisi alas lavalta ja nopeasti takaoven kautta kotiin. Koko ilta tuntui olevan pilalla, eikä hän nähnyt enää syytä jäädä.

"Olemme molemmat todella innoissam --"

Rositan ajatukset sekosivat hänen tuijottaessaan salin takana aukeavaa ovea. Valokeila siirtyi valaisemaan paremmin nurkassa seisovaa hahmoa, ja Pomp tunsi äkkiä jonkin vääntävän hänen vatsansa umpisolmuun.

Ei kai vain...

...ei kai vain se ollut VALERIE?

"Mitä hän täällä oikein tekee?" Rosita sihahti inhosta ja katsoi Pompia tuimasti. "Pomp, nyt olisi meidän voittotanssimme aika..."

Mutta Pomp ei enää kuullu mitään mitä Rosita sanoi. Hänen korvissaan vain humisi etäisesti, kun sydän takoi rinnassa niin nopeasti kuin suinkin pystyi. Jalat liikkuivat kuin itsestään, ja pian poika huomasi juoksevansa jo pitkin salin lattiaa.

Hän kaappasi Valerien syliinsä enempää ajattelematta, ja katsoi tätä lumoutuneena: "Sä tulit! Sä oikeasti tulit!"

Valerien vaaleat hiukset olivat kasvaneet ja hän näytti ilman laseja uskomattoman kauniilta. Kasvoilla säteili valloittava hymy eikä silmiä peittänyt tavalliseen tapaan suuret silmälasit.

"Ajattelin ensin olla tulematta, mutta en voinut olla käyttämättä näin kaunista mekkoa. Kiitos."

Pomp laski Valerien varovasti alas lattialle. "Mulla on ollut aivan tajuton ikävä. Mikset sä koskaan soittanut mulle?"

"En...en tiedä. Ei vain koskaan tuntunut sopivalta."

Pomp nyökkäsi ymmärtäväisenä: "Selvä, puhutaan siitä sitten myöhemmin. Nyt juhlitaan koko yön yli!" Valerien ilme muuttui surulliseksi.

"Itse asiassa minulla on aikaa vain reilu puolitoista tuntia. Myöhästyin aikaisemmasta junasta ja joudun lähtemään vielä viimeisellä takaisin kotiin."

"Ai..." Pomp pysähtyi keskelle tanssilattiaa, jonne oli Valerien innoissaan kuljettanut. Hän tunsi pettymyksen piston sisimmässään, mutta ei näyttänyt sitä ulospäin. "No mutta...yritetään sitten pitää mahdollisimman hauskaa sen aikaa. Haluan tästä jäävän hyvät muistot."

Valerie hymyili vastaukseksi. Muuta Pomp ei tarvinnutkaan.

"Saanhan luvan?" poika kysyi ja tarttui Valerien käteen. Hän pyöräytteli tyttöä tanssilattialla muiden kateellisten katseiden edessä, ja tunsi olevansa maailman onnellisin ihminen.

 

 

OOOOO

 

 

"Kello alkaa olla jo tavattoman paljon, joudun kohta juoksemaan asemalle." Valerie voivotteli myöhemmin pääovien edessä. Hän oli venyttänyt lähtöään mahdollisimman pitkään, ja aikataulu alkoi pettää.

"Onko sun aivan pakko mennä?" Pomp kysyi ja toivoi tytön jäävän vielä. Aika oli kulunut aivan liian nopeasti. "Voit jäädä vaikka meille yöksi."

"En pysty. Huomenna on haluamani lukion pääsykokeet, ja paikallaolo on pakollinen. Olen haaveillut Nightgalen lukiosta ja ala-asteella."

Epämiellyttävä tunne valtasi Pompin.

"Oliko tämä sitten tässä? Tulit vain sanomaan hei hei ja lähdet opiskelemaan toiselle puolelle maailmaa?" Hän oli pettynyt, surullinen ja kiukkuinen. Koko ilta oli rakentunut Valerien mielessä siis vain sille, että hän tulee sanomaan hyvästit. "Luulin että välität musta oikeasti."

Valerie katsoi surumielisesti ylöspäin kohti tähtiä. "Ei...kyllä minä oikeasti välitän mutta. Ajoitus ei vain ole oikea. Haluan opiskella ja nähdä maailmaa, ja sinä haluat varmasti myös tehdä asioita omalla tahollasi. Ehkä jos...jos kohtalo on niin määrännyt, me kyllä varmasti tapaamme vielä aikuisina toisemme."

Pomp kietoi Valerien syleilyynsä eikä halunnut päästää häntä lähtemään. "Mutta kun mä haluan olla sun kanssasi nyt, enkä vasta kymmenen vuoden päästä! Mitä jos me ei enää tavata? Tai jos oot jo naimisissa tai jotain kun löydän sut uudelleen?"

Valerie sulki silmänsä. Hän ei halunnut ajatella asiaa sen enempää. Hänellä ei yksinkertaisesti ollut nyt aikaa.

"Pomp...mä soitan kyllä sulle vielä." tyttö vakuutti irroittautuessaan pojan syleilystä. "Mutta nyt jos mä en oikeesti mee, niin myöhästyn."

"Okei." Pomp jäi katsomaan kun Valerie liukui hitaasti poispäin hänestä. Hän halusi uskoa tytön sanaan, että tämä oikeasti soittaisi.

"Tavataan uudelleen, kun on sen aika." Pomp toisti sanoja hiljaa mielessään ja tunsi kuinka joku puristi rintaa niin että henki salpautui. Hän lyyhistyi kivetykselle ja tunsi kuumien kyyneleiden puskevan ulos silmistään.

"Tavataan uudelleen, kun on sen aika."