1-1.png

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

pumlLjk.png

"Aaaargh! Ei voi mitenkään olla mahdollista!" Envy pudisti päätään epäuskoisena astellessaan sisälle Spectorin huoneeseen.

"Mitä nyt? Ei kai vain käynyt niin että tyttö ---"

"KYLLÄ! KIROTUN LOISET KARKAAVAT KÄSISTÄ AINA VIIME HETKELLÄ!" Envy puuskahti keskeyttäen Spectorin kysymyksen, ja marssi sisemmälle huonetta. Hän oli juuri tullut Lunan puheilta, ja saanut kuulla kunniansa.

nXt5RoC.png

"Mitähän tuohon nyt sainoisi.....Harmillista?" Spector risti kätensä syliinsä ja yritti esittää kiinnostunutta. Hänellä ei ollut henkilökohtaista raivon patoutumaa tuota kaukaista sukua kohtaan, joten muiden vauhkoaminen meni häneltä täysin yli ymmärryksen.

"HARMILLISTA!? Se on suorastaan RAIVOSTUTTAVAA!" Envy oli revetä liitoksistaan, kun kuuli Spectorin kannanoton. Hän lysähti tummalle nojatuolille lopen kyllästyneenä kaikkeen, ja risti kätensä niskansa taakse. "Miten voit olla noin välinpitämätön tässä asiassa?"

KBKNAPt.png

"Oli miten oli, nyt saamme taas odotella ties kuinka kauan. Lunan sietäisi itsekin osallistua etsintöihin, kerta haluaa asioihin nopeutta. Emme mekään ihmeisiin pysty."

6k9fwjK.png

"Äitini ei koskaan alentuisi moiseen. Tiedät sen hyvin itsekin."

"Niin tiedän, mutta silti olen sitä mieltä."

Kaksikko vaikeni pitkäksi toviksi, ja katsoivat toisiaan mietteliäänä. Sitten, aivan spontaanisti, Envy päästi huuliltaan pyynnön.

BvujjZE.png

"Spector, haluan että suutelet minua."

"Oletko tosissasi?" Spector hämmästyi silminnähden odottamattomasta ehdotuksesta, ja katsoi epäilevästi Envyä.

"Tietenkin. Pidän sinusta kovasti."

jUHCrzY.png

Spector astelin Envyn luokse varmoin askelin, ja kaappasi tämän syliinsä niin kuin oli käsketty. Envy tunsi pojan kömpelöt, ja samalla varmat huulet omillansa, ja hymyili voitonriemuisesti. Hän oli saanut hurmattua Valtiattaren pojan tuosta noin.

 

 

OOOOO

 

 

zjWW1tY.png

Kaukaisessa Siniveden Solassa ilta oli jo pitkällä. Harvaan asutuissa taloissa tuikki muutama kynttilä, ja pihalla parveilivat vapaat kotieläimet. Elettiin 1500-lukua.

 

Adore näki edessään häämöttävän talon, ja sen sisällä tuikkivat valot. "Tämä on varmasti asuttu" hän mietti hiljaa mielessään, ja lysähti maahan lopen uupuneena varoen sylissään makaavaa lastia. Vaikeasta synnytyksestä oli liki kaksi päivää, eikä hän ollut liiemmin syönyt tai juonut mitään.

hFy1otU.png

Nyt vasta Adore tunsi, miten voimaton hän olikaan. Silkan adrenaliinin voimin hän oli raahautunut monta kymmentä kilometriä siitä metsästä, jossa hän oli yksin synnyttänyt lapsensa.

Pieni vauva ynähti tömähdettyään kovalle nurmikolle, ja Adore yritti hyssytellä sen takaisin uneen. Viimeisillä voimillaan hän raahautui aivan talon oven eteen, ja jäi raskaasti huohottaen nyytin vierelle makaamaan. Näkökenttä alkoi sumentua, ja tajunta hiipi pimeyteen.

nNrwFmx.png

Adore silti levitti viimeisen, helpottuneen hymyn kirkkaasti loistavan silmäparin suuntaan.

"Olet nyt turvassa...muista ettet ole koskaan yksin tässä maailmassa..." sanat kuullostivat miltein kuiskaukselta, ja ne kaikuivat kuuroille korville. Adoresta se oli kuitenkin tärkeää sanoa.

Hengitys alkoi katkeilla, ja Adore tunsi liukuvansa tiedottomaan tilaan. Hänen silmänsä sulkeutuivat viimeisen kerran, ikuiseen uneen.

Sitten hän oli poissa.

evXpk6l.png

Ovella makasi kaksi olentoa. Toinen elämänsä alussa, toinen lopussa. Kylmissään oleva vauva alkoi itkeä niin äänekkäästi, että se kuului sisälle taloon asti. Hetken kuluttua kuuluivat askeleet, jotka tuntuivat saapuvan kohti ulko-ovea.

lws7VCL.png

XYpEg5d.png

Hetkeä ennen kuin ovi avattiin, Adoren ruumis katosi suureen valohehkuun. Kun ovenkahva hetkeä myöhemmin avattiin, pihalla makasi vain pieni avuton vauva.

Xux0EBm.png

"Hei pienokainen" Ilahtunut naisen ääni tervehti vauvaa ovelta. "Kuinka sinä tänne olet joutunut?"

Äskettäinen valonhehku oli jäänyt naiselta kokonaan huomaamatta, vaikka ovessa olikin ikkuna pihalle. Vauva hänen käsivarsillaan lopetti itkunsa, ja katseli suurilla sinisillä silmillään kysyvästi.

Nainen tunsi sydämensä sulavan sillä samaisella sekunnilla.

OChiPYv.png

"Voi sinua ihanuutta, tulepa Hilman kanssa sisälle. Olen varma, että saat sulatettua myös Eetvartin sydämen."

Ja niinhe hyvinensä nainen vei vauvan taloon. Vielä ennen oven sulkemista hän kääntyi katsoakseen, josko näkisi jonkun lymyilevän pihalla tai läheisellä tiellä. Kun ketään ei näkynyt tai kuulunut, hän sulki oven.

 

 

OOOOO

 

 

7KRYeo0.png

Ja niin vuodet vierivät kovaa vauhtia eteenpäin. Hilma ja Eetvartti huomasivat ajan kuluessa, ettei ovelle jätetty vauva ollutkaan aivan tavallinen ihminen. Loatheksi nimetty tyttö omisti nimittäin erikoiset korvat, jotka he joutuivat peittämään muiden uteliailta katseilta. Jos he olisivat jääneet kiinni kasvattamasta epämuodostunutta lasta kotissaan, heidät kaikki olisi saatettu tappaa noituuden takia.

Eetvartti oli tasan yhden kerran harkinnut "helvetillisestä" lapsesta eroon pääsemistä, mutta Hilma, joka rakasti Loathea yli kaiken, oli saanut miehensä pään kääntymään. Asiasta ei oltu liiemmin sen jälkeen keskusteltu.

bUZXu5P.png

Perheessä oli Loathen saapuessa ollut vain yksi lapsi, kaksi vuotta tyttöä vanhempi Aron. Myöhemmin pesueeseen oli syntynyt myös Elise ja Jaakoppi.

Kun vanhimmat lapset olivat kasvaneet tarpeeksi vanhoiksi, Eetvartti opetti heille kotitöiden tekemistä. Päivittäin Aron, Loathe ja Eetvartti hoitivat kotieläimiä, korjasivat taloa ja viljelivät pellolla, ja iltaisin he saapuivat lopen uupuneina kotiin syömään ja nukkumaan.

PTS3mtI.png

Loathe ja Aron olivat pienestä pitäen kuin paita ja peppu, ja viettivät lähes kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Perheen tilalta oli lähimmälle naapurille liki viisi kilometriä, joten lapset harvoin tapasivat muita lapsia kiireelliseltä elämältään.

Se ei sisaruksia kuitenkaan haitannut, sillä he tuntuivat saavan kaiken ilon irti vain toisistaan.

QuQLOXp.png

Eräänä päivänä istuessaan koko perheen voimin ruokapöydän ääressä, Eetvartti korotti ääntään saadakseen lasten huomion.

"Olen kuullut kyläläisiltä huhuja, että itse kuningatar on tulossa Joukolaan palkkaamaan uutta palvelusväkeä linnaan. Näen siinä oivan tilaisuuden saada teille hieman parempia töitä."

Eetvartti katsoi merkitsevästi Loatheen ja Aroniin, jotka tuijottivat hämmentyneinä hänen suuntaansa.

tZMfRBG.png

"Minusta teidän olisi jo korkea aika hankkia hieman rahaa meidän perheellemme. Äitinne ja minä emme kuitenkaan tule aina olemaan täällä pitämässä teistä huolta. Menkää huomenna torille, ja katsokaakin, että saatte linnasta töitä. Muuten teillä ei ole mitään tulemista takaisin kotiin."

8vMwJvd.png

Lapset katsoivat ensin toisiaan, ja nyökkäsivät sitten ymmärtäneensä. Loathe loi jopa pienen hymyn kasvoilleen, sillä hän oli varma että heidät palkattaisiin.

"Ole huoleti isä, me saamme kyllä töitä."

tgRIdrr.png

Varhain seuraavana aamuna perhe oli hyvästelemässä Aronin ja Loathen. Pikkusisar Elise höpötti innoissaan siitä, että sisarusten olisi tuotava jotain tuliaisia kylältä. 

Ob87OjG.png

Hilme hyvästeli molemmat lapset lämpimällä halauksella, ja lupasi rukoilla molempien työnsaannin puolesta. Eetvartti tyytyi vain nyökkäämään sivummalta, ja käski sitten lasten kiirehtiä matkaan.

"Muistakaa myös olla varovaisia. Kaupunki on julma paikka lapsille."

BaluuAd.png

Varoitusten ja hyvästien saattelemana sisarukset suuntasivat askeleensa kohti Joukolaa.

 

 

OOOOO

 

 

nZsxVqn.png

Kylä oli iso ja hulppea verrattuna lasten omaan maatilaan. Aron oli käynyt siellä kerran aikaisemmin isänsä kanssa, mutta Loathelle tämä oli ensimmäinen kerta. Sisarukset pysähtyivät kylän porteille, ja katselivat hetken hämmästyneinä ja ihastuneina ympärilleen.

sSpLRXT.png

WHhcbHk.png

vPi79AS.png

Kaikki oli upeaa ja mahtavaa, ja kylän sykkivä elo sai Loathen hymyilemään. Jos hän joskus saisi päättää, niin tänne hän haluaisi asumaan.

AyaY6Nf.png

"Hmmm....en ole aivan varma minne meidän pitäisi mennä..." Aron tokaisi, ja yritti löytää apua kylän kupeilla olevasta ilmoitustaulusta. Kumpikaan heistä ei osannut lukea, joten lappusten sisältö jäi arvailun varaan. Aron tuijotti keskittyneesti taulua, mutta Loathen katse harhaili ympäri kylää.

"Minne me oikein menemme?"

"Torille, aivan kuten isä sanoi." Aron tokaisi luovuttaessaan lappusten tiirailussa. "Aivan kuten isä sanoi."

TcS8WSM.png

"Huomasitko muuten sen pellon reunalla näkyneen lohikäärmeen luurangon?" Aron tokaisi ohimennen, kun he lampsivat peräkanaa kohti toria.

"En, mitä siitä?"

je2pCvm.png

"Se kuului ennen muinoin kovasti pelätylle lohikäärme Dragmalle. Sen oli tapana hyökätä kylään ja ryövätä ihmisiä saaliikseen."

"HYI! Mitä sille sitten kävi?" Loathe nyrpisti ensin nenäänsä, ja kysyi sitten jännityksestä täristen kuullakseen lisää.

eLPYQO9.png

D7aMALm.png

"Sen aikainen kuningas ja urheat soturit virittivät sille ansan, kun se erään kerran hyökkäsi taas kaupunkiin saalistamaan. He heittivät sitä miekoillaan ja keihäillään, kunnes vahva panssari antoi periksi.Lopuksi he raahasivat ruumiin pellon laidalle mätänemään varoituksena muille mahdollisille lohikäärmeille, ja juhlivat sitten voittoa kokonaisen viikon verran."

0CL1nc9.png

"Hurjaa..."

"Eikö olekin. Minäkin haluaisin tulla jonain päivänä urheaksi soturiksi, jonka nimi muistettaisiin vielä vuosisatojen päästä. Mutta nyt riittää tarinointi, tule!"

Aron tarttuu pysähtynyttä siskoaan kädestä, ja juoksi tämän kanssa loppumatkan tapaamispaikalle.

xX25jAJ.png

Muut hakijat näyttivät olevan jo paikalla. Loppujen lopuksi ihmisiä ei ollutkaan niin monia, kuin Eetvartti oli kuvitellut. Ilmeisesti kuningas ja kuningatar eivät olleet niin ihania työnantajia, kuin saattoi kuvitella.

Ihmiset supattivat keskenään jännittyneinä, ja myös Loathe tunsi perhosten kutittelevan vatsassaan. Hän kohdisti katseensa kylän portille, ja hengähti syvään.

itKFW2c.png

Portista lipui sillä hetkellä kolme suurta, valkeaa hevosta, jotka oli koristeltu kuninkaallisiin panssareihin. Kaksi haarniskaan pukeutunutta miestä ratsastivat kuningattaren rinnalla, ja katselivat valppaina ympärilleen. Torilla vallinnut vapautunut puheensorina oli lakannut, ja tilalla oli odottava hiljaisuus.

TvwJSFc.png

Loathesta kuningatar näytti kauniilta, ja jokseenkin myös pelottavalta. Hänen vakavilla kasvoillaan ei näkynyt ilmekään värähtävän, kun hän ratsasti lähemmäksi väkijoukkoa. Mustat, pitkät hiukset hulmusivat kevyesti tuulen mukana, ja kruunu kimalteli auringossa. Loathe kuvitteli, miltä tuntuisi olla tuon naisen asemassa.

Kaikkien palvottavana, suunnattoman rikkaana.

GPMuiZ5.png

"Hänen kuninkaallinen korkeutensa kuningatar Margharet III. Paikalle saapuneet työntekijäehdokkaat, olkaa hyvä ja astukaa riviin Hänen Korkeutensa arvioitavaksi."Kaljuuntuva vanha mies kuulutti kovalla äänellään torilla olijoille.

Aron tuuppi Loathea astumaan sivummalle rivissä, ja he kumpikin katsoivat toiveekkaana kohti kuningatarta.

uBp1EIg.png

Loathe ja Aron seisoivat yhdessä muiden ihmisten kanssa, kun kuningatar lasketui alas hevosensa selästä. Aron oli innoissaan, ja varma siitä että heidät valittaisiin ensimmäisinä. 

f8Mc2Fh.png

Kuningatar astui muutaman askeleen lähemmäs lapsia, ja katsoi heitä hieman kummaksuen.

"Niin nuoria...mitä hyötyä teistä muka olisi? Muut saisivat vain katsoa teidän peräänne jatkuvasti, eikä minulla ole varaa palkata ylimääräisiä lapsenvahteja. Menkää takaisin kotiinne, ja kasvakaa muutama kuunkierto lisää."

Kuningatar oli ohittamassa pettyneet lapset, kun Aron yhtäkkiä uskaltautui astumaan esiin.

"Anteeksi, saanko sanoa jotain Teidän Ylhäisyydellenne?"

Muut paikallaolijat haukkoivat henkeään hämmentyneinä ja häpeissään. Kuinka tuollainen resuinen poika kehtasikin puhutella kuningatarta pyytämättä?

ingjObE.png

"Niin...?" Kuningatar kääntyi Aronin puoleen kasvoillaan entistä halveksuvampi ilme.

"Teidän Ylhäisyytenne...minä osaan käsitellä hevosia ainakin yhtä hyvin kuin teidän paras tallipoikanne. Isäni on opettanu minulle kaiken! Sisareni puolestaan...hän osaa siivota ja kutoa. Sekä laittaa hieman ruokaa. Takaan, että meistä on teille enemmän hyötyä kuin haittaa."

Z5ClXyo.png

"Hmmm...suuret ovat puheesi...mutta hyvä on! Annan teille mahdollisuuden, kun noin vakuuttavasti puolustit itseäsi ja sisartasi. Mikä on nimesi?"

"Olen Aron Eetvartinpoika."

"Ah...olet viljelijän perheestä." kuningatar tokaisi tunnistaessaan nimen. Aron nyökkäsi hänelle myöntävästi.

d4uRYgW.png

"Herra Hanson. Lisää lapset listalle." Kuningatar kääntyi seuraavaksi paikalla seisovalle vanhemmalle miehelle.

"Mutta Teidän Korkeutenne, mitä kuningaskin sanois --"

"Se on samantekevää. Minä saan tehdä omat päätökseni, ja mielestäni olen tehnyt sen varsin selväksi. Vai kuinka?"

Vanha mies tyytyi vain nyökkäämään samalla, kun raapusti jotain kädessään olevaan paperiin.

"Haluan nähdä heidät huomenna linnassa muiden palvelijoiden kanssa. Muista ohjeistaa heitä oikein."

Vanha mies nyökkäsi toistamiseen, ja ojensi hetken päästä Aronille sinetein suljetun kirjeen. Sitten kuningatar jatkoi muiden paikallaolijoiden arvioimista.

ZhFTa6H.png

Loathe uskalsi hengittää vasta sitten, kun tilanne oli kokonaan ohitse. Hän hyppäsi veljensä kaulaan, ja hihkui riemusta. Aron puristi sisartaan tiukkaan halaukseen, ja rutisti samalla kädessään olevaa kirjettä.

Heillä olisi iloisia uutisia kotiin palatessa.

 

 

OOOOO

 

 

8eNlYfg.png

Illalla perheessä juhlittiin iloisina Aronin ja Loathen pääsyä linnaan töihin. Eetvartti paljasti lapsille vain vitsailleensa hylkäämisen suhteen, jotta nämä yrittäisivät kaikkensa työnhaussa.

"Elämässä täytyy ponnistella joskus kovastikin, että pääsee haluamaansa lopputulokseen. Toivottavasti opitte tästä jotain."

Pöytä katettiin koreaksi kuin juhlapyhinä konsanaan, ja kaikki saivat ahmia mahansa täyteen herkkuja.

mzN7Rjt.png

Illemmalla, muiden painuessa jo nukkumaan, Hilma pyysi Loathea jäämään kanssaan oleskelutilaan. He puhuivat aluksi aivan niitä näitä, kuten esimerkiksi siitä millaista linnassa mahtaisi olla asua. He kuvittelivat palvelijoille isot nenät ja leveät mahat, ja itse kuningaskin saattoi olla ylipainoinen siannäköinen mies.

"Muista kuitenkin, ettet saa arvostella ketään ääneen. Ja pysy muutenkin hiljaa jos ei sinua puhutella." Hilma ohjeisti Loathea.

QX0UKto.png

"Lisäksi olisi hyväksi, mikäli pysyisit muiden silmiltä piilossa mahdollisuuksien mukaan. Tiedät hyvin itsekin, ettet voi paljastaa korviasi kenellekään. Siitä aiheutuisi suurta haittaa sinulle, ja meille kaikille."

"Ymmärrän. Pidän hiuksiani korvien suojana aina kun olen muiden kanssa tekemisissä." Loathe nyökkäsi myöntävästi.

"Ja vaikka silloinkin kun olet yksin. Sitä ei koskaan tiedä, jos joku ilmaantuu yhtäkkiä jostain kulman takaa."

5izl8Is.png

Loathe lupasi tehdä parhaansa, ja Hilma hymyili hänelle tyytyväisenä. He halasivat toisiaan lämpimästi, ja toivottivat hyvät yöt. Takkatuli jäi yksin iloisesti liekehtimään, kun taloon laskeutui yöllinen hiljaisuus.

 

 

OOOOO

 

 

bHir8z4.png

Valtakunnan sydän, Linnakkeiden Linna oli massiivinen rakennus korkeine torneineen ja vankkoine muureineen. Loathe, jolle jo Joukolan kylä vaikutti isolta, ei osannut käsittää miten jotain niin valtavaa osattiin edes rakentaa. Hän käveli Aronin perässä suu hämmästyksestä auki, ja yritti tallentaa muistiinsa näkymän jokaista kivenmurikkaa myöten.

Linnan sisäpiha kuhisi ihmisiä, joille jaeltiin omat roolinsa ja tehtävänsä linnassa.

S5zfmyf.png

Loathe pääsi mukaan siivoistiimiin, johon kuului hänen lisäkseen viisi vanhempaa tyttöä ja naista. Heidän tehtäviinsä kuului lattioiden luuttuaminen, pölyjen pyyhkiminen, tiskaus, pyykkäys, roskien ja eläinten jätösten siivoaminen, ja kukkien kasteleminen.

Lv1rNGG.png

Aron puolestaan pääsi oletetusti mukaan tallitiimiin, ja näytti jo ensimmäisenä työpäivän osaamistaan muille. Hän oli Loathea innostuneempi työstään, ja tarttui aina mukisematta toimeen. Sisarukset vilkuttivat hyvästiksi toisilleen, kun heidät ohjattiin omiin makuusaleihin.

XhWawjA.png

Neidot vietiin pieneen huoneeseen, jonka seinustoilla makasi pari olkisänkyä.

"Niitä on aivan liian vähän meille kaikille." Joku tytöistä huokaisi, kun he laskivat yhdessä nukkumapaikat.

Paikalle tullut miespalvelija osasi kuitenkin kertoa, että hylätyssä ullakkohuoneessa oli vielä tilaa yhdelle. Loathe ilmoittautui vapaaehtoisesti muuttamaan sinne, sillä hän tunsi olonsa vaivautuneeksi vanhempien tyttöjen joukossa. Lisäksi kukaan muu ei näyttänyt kiinnostuvan tarjouksesta.

6DawKF6.png

Ullakkohuone tarjosi Loathelle täydellisen oman rauhan, ja lisäksi siellä oli pieni tasanne jolta pystyi tarkkailemaan linnaa ja sitä ympäröiviä tiloja.

Hetken pyörittyään huoneessa Loathe vaihtoi toiset vaatteet päällensä, ja lähti aloittamaan työnsä.

 

 

OOOOO

 

 

BehkYKZ.png

Päivät valuivat hiljalleen eteenpäin, ja Loathe teki ahkerasti ja mukisematta kaikki hänelle annetut työt. He harvoin ehtivät Aronin kanssa nähdä toisiaan, sillä linnassa paiskittiin töitä aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Loathe vietti suurimman osan ajastaan yksin, sillä hän ei korviensa takia uskaltanut tai viitsinyt lyöttäytyä muiden ihmisten seuraan.

fUEyVFe.png

Siivoojat huomasivat pian työnsä aloitettuaan, etteivät he saaneet tehdä mitään rauhassa. Kuningasparin ainoakainen, nuori Edgar-prinssi oli kiusaamassa naisraukkoja päivittäin. Hän piti kaikenlaisesta kiusanteosta, mikä tuotti lisätöitä palvelijoille: mudan kantamista sisälle sateisena päivänä, astioiden paiskominen lattialle "vahingossa", ja lakanoiden sotkemista milloin milläkin.

Naiset olivat jo viikon jälkeen lopen kyllästyneitä ilkivaltaa, mutta he eivät voineet valittaa asiasta kenellekkään potkujen uhalla. Edgar nimittäin piti käsissään heidän työpaikkansa tulevaisuutta, ja mikäli joku sainoisi poikkinaisen sanan tai edes katsoisi häntä väärin, tämä saisi lähteä.

TG051NN.png

Juuri tämän etuoikeuden takia pojasta oli hauskaa kokeilla ihmisten rajoja, kunnes joku joskus sai tarpeekseen. Edgar kulkikin palvelijoiden keskuudessa nimellä "Saatanan sikiö" hermojaraastavan luonteensa vuoksi.

aXhZyhN.png

Erityisesti Edgar yritti taivutella Loathen kärsivällisyyttä, sillä tyttö oli suunnilleen hänen ikäisensä. Loathe puri huultaan aina kovemmin pysyäkseen hiljaa ja välinpitämättömänä, vaikka Edgar teki hänelle ties mitä ilkeyksiä.

Tytön sanomattomuus sai pojan kuitenkin yrittämään yhä kovemmin.

UrIu3cA.png

Ainoa asia, mitä Loathe ei linnassa vihannut, olikin hänen oma veljensä Aron. Aina silloin tällöin kun he ehtivät nähdä talleilla, heidät valtasi onnellinen ja turvallinen tunne. He jakoivat aina ilonsa ja surunsa keskenään, kuten aina ennen vanhaan, ja puhuivat siitä kuinka jonain päivänä lähtisivät rikkaina pois kuningasparin palveluksesta.

mlxDBNa.png

Aron oli yhtenä kesänä kasvanut lihaksikkaaksi ja pitkäksi teinipojaksi, ja Loathe itse tunsi olevansa vielä täysin kakara. He kuitenkin tulivat hyvin toimeen keskenään, ja laskeskelivat yhdessä tähän asti tienaamiaan rahoja.

"Isä ja äiti ovat taas ylpeitä siitä, mitä lähetämme heille." Aron hymyili laitettuaan kiiltävät kolikot takataskuunsa ja istahdettuaan illallispiknikille. Hän kertoi taas Loathelle kaiken sen, mitä oli kuullut tallissa poikkeavilta ritareilta ja matkalaisilta. Loathe kuunteli veljensä tarinoita lumoutuneena.

xc39eYo.png

"Voi, mitä antaisinkaan voidakseni vaihtaa paikkaa kanssasi edes yhdeksi päiväksi! Tylsistyn kuoliaaksi tuolla sisällä. Ja se Edgar.......ensi kerralla kun hän tulee niin mottaan häntä aivan varmasti!"

"No, sisko. Tiedät itsekin ettet halua tehdä sellaista oikeasti." Aron yritti pidättää nauruaan ja kuulostaa vakavalta.

ESLOrBO.png

"Eikä täällä tallilla niin loistokasta ole loppujen lopuksi. Nenässä haisee hevosenlanta, ja lisäksi heinät pistelevät käsiin ja jalkoihin kun niitä liikuttelee. Sisällä on paljon mukavampaa olla, säällä kuin säällä."

"Mutta kunpa joskus pääsisin täältä pois....takaisin kotiin..." Loathe huokaisi surullisena. Aron nousi paikaltaan halaamaan sisartaan.

y7S4CBI.png

"Loathe, minä lupaan että me pääsemme täältä piakkoin pois. Sitten voimme perustaa yhdessä kaupan satamakaupunkiin, ja elää herroiksi. Pidän sinusta huolta siihen asti."

"Ja sen jälkeenkin?" Loathe katsoi veljeään kysyvästi.

"Ja vaikka sen jälkeenkin. Niin kauan kuin vain haluat."

Loathen kasvoille nousi helpottunut hymy.

 

 

OOOOO

 

 

D4w1HvS.png

Pitkin valtaistuinsalin mustaa käytävää saapui Spectorille entuudestaan tuntemattomia henkilöitä, jotka poika kuitenkin tunnisti pimeyden väeksi.

"Iltaa, kuinka voin olla avuksi?"

Hän kysyi kyllästyneellä äänellään, eikä yrittänyt edes peitellä välinpitämättömyyttään millään lailla. Luna oli laittanut poikansa päivystämään siksi aikaa, kun itse otti rentouttavan porekylvyn.

Spector hieroi kylmää graniittista käsinojaansa, ja tuijotti herkeämättä tulijoita.

491jY7R.png

"Iltaa, Teidän Pahuutenne. Olen Kadotuksen Laakson päänoita Yvonne, ja tässä on kaksi kansani jäsentä. Olemme matkustaneet kaukaa luoksenne kertomaan havainnostamme."Sinertäväihoinen noita avasi keskustelun, ja kumartui muiden kanssa syvään.

"Kertokaa toki lisää..." Spector yritti kuullostaa edes hieman kiinnostuneelta, ja vaihtoi asentoaan mukavammaksi.

4ODiekT.png

"Olemme tunteneet viimeiset kolmetoista vuotta alati vahvistuvaa energiaa maassamme, ja olemme kuulleet että tämänkaltaiset havainnot kiinnostaisivat teitä ja Pahuuden Valtiatarta." toinen hiljaa olleista noidista totesi, ja jäi katsomaan Spectorin reaktiota.

Poika vaivautui vain nyökkäämään myöntävästi.

s5qyFtU.png

"Hienoa kuulla. Jatkakaa toki havaintojanne, ja tulkaa kertomaan sitten lisää kun olette oikeasti NÄHNEET sen mikä nuo energiapurkaukset aiheuttaa. Minulla on parempaakin tekemistä kuin kuunnella jonnin joutavaa sepustustanne. Olkaa hyvät, ja poistukaa salistani."

Spector komensi noitia kovaan sävyyn samalla, kun laskeutui pois tuoliltaan. Hän oli saanut tarpeeksi sijaisena olemisesta.

"Envy, sano äidilleni että pitää itse omasta paikastaan huolta. Minä menen nyt itsekin tauolle."

Envy kumarsi hiljaa Spectorille, kun tämä poistui huoneesta. Hän loi pitkän ja tarkkailevan katseen tyhjälle valtaistuimelle, ja hymyili sitten vinosti.

"Ei enää kauaa, valtaistuimeni. Pian minäkin saan istahtaa sinun kylmässä sylissäsi."

 

 

OOOOO

 

 

FQNkBRB.png

"Spector....tulisitko tänne?"

Envy makasi viettelevästi sängyllä, ja katseli odottavasti kylpyhuoneen suuntaan. Vesihana sulkeutui.

9azIv8r.png

Spectorin hahmo ilmestyi ovelle varsin nyrpeän näköisenä, ja Envy arvasi ettei hänen yllätyssaapumisensa huoneeseen ilahduttanut poikaa.

"Mitä teet täällä?"

Spector kysyi kylmällä äänensävyllä, ja risti kätensä syliinsä. Envy piti mairean hymyn huulillaan tästä vastaanotosta huolimatta, ja nousi seisomaan. 

4z5nr0w.png

"Tulin pitämään sinulle seuraa tietenkin." hän vastasi kuin se olisi itsestäänselvyys.

Spector värähti hiukan Envyn kosketuksesta, kun tämä tuli lähemmäksi. Poika näytti edelleen torjuvan kaikki viettely-yritykset, ja hänen kasvoillaan loisti tyhjä ilme.

9W6HmfC.png

Envyn hymy muuttui nauruksi, ja hän kierähti härnäävästi takaisin sängylle.

"Mitä nyt, miksi olet noin myrtynyt? Etkö nyt pidäkään siitä kun olen täällä?"

"Sinulla on lupa tulla vain silloin, kun pyydän." Spector murahti vastaukseksi, ja yritti olla katsomatta Envyn suuntaan.

tRYpaBF.png

"Älä viitsi, saan tulla ja mennä kuten tahdon. Lopeta tuo jöräily ja tule tänne."

Envy ojensi kätensä ja porasi katseensa huokailevaan Spectoriin. Hetken emmittyään poika tarttui siihen.

YigZscB.png

Spector kumartui Envyn puoleen, ja suuteli tämän kaulaa. Lämmin iho painautui vasten Envyn kylmää ja läpikuultavaa ihoa. Tai ainakin ihoa se oli joskus ollut. Kesken kaiken nainen kuitenkin kysäisi jotain mikä hänen mieltään oli jo hetken painanut:

"Spector...koska ajattelit virallistaa suhteemme äidillesi?"

Envyn vartalolla vaeltelevat kädet pysähtyivät välittömästi.

1Cp51WJ.png

"Minkä suhteen?" Spector kysyi välinpitämättömänä.

"Hölmö, tämän tietenkin. Sinä ja minä."

"Ei ole mitään suhdetta. Käyt vain toisinaan luonani." Spector astui kaksi askelta kauemmaksi Envystä, ja näytti inhoavan koko ajatusta parisuhteesta.

AjW7CdC.png

"Eikö?" Envy nousi istumaan viininpunaiselle päiväpeitolle, ja näytti aidosti yllättyneeltä.

"Ei. En tunne sinua kohtaan mitään. En itse asiassa tunne mitään mitään kohtaan ylipäätänsä."

Huoneeseen lasketui hiljaisuus. Spector tunsi Envyn katseen polttavan selkäänsä, ja hän päätti lopettaa piinaavan tilanteen.

"Envy, olisitko ystävällinen ja poistuisit täältä?"

R5eMtkz.png

Envy poistui ylpeästi nenä kattoa hipoen pois huoneesta, eikä sanonut enää mitään. Edes oven kiinnilaitossa hän ei menettänyt itsehillintäänsä, vaan sulki sen maltillisesti. Spectorin mieltä vallinnut piinaava tunne hälveni, ja hän huokaisi syvään.

gLxG0JL.png

"Hienoa...olipas tyylikkäästi toimittu.."

Poika tokaisi syyttävästi peilikuvalleen, ja nojasi ovenkarmiin. Hän ei voinut itselleen mitään, jostain syystä minkäänlaisia tunteita ei ollut.

 

 

OOOOO

 

 

jZia8Q9.png

Samoihin aikoihin toisaalla, myös Loathe tuijotti peilikuvaansa. Hän oli kasvanut taas muutaman vuoden, ja täyttäisi pian viisitoista.

MCZTWDz.png

Vuodet olivat kohdelleet rankasta työstä huolimatta tyttöä hyvin. Hän kaunistui päivä päivältä enemmän, ja jo nyt moni hänen kauniista ystävistään oli jäänyt hänen varjoonsa.

Ainoa asia, joka Loathea edelleen ulkonäössään häiritsi, olivat hänen korvansa. Hän olisi mielellään tiennyt, mistä peri ne.

Päivisin mustat, pitkät hiukset suojelivat tätä salaisuutta, mutta aina iltaisin Loathe päästi korvansa "vapauteen".

GpxpwXe.png

Rankan työpäivän jälkeen tyttö rakasti nojailla pienen parvekkeensa kaiteeseen, ja katsella edessä aukeavaa näkymää. Jos hän joskus pääsisi pois linnasta, hän tietäisi jo monta paikkaa missä tahtoisi käydä.

Sadepisaroiden hiljalleen ropistessa alas taivaalta, Loathe hyräili äitinsä opettamaa laulua itselleen.

8DMy4TE.png

Alhaalla pihamaalla kävelevä kuningas sattui eräänä päivänä kuulevan Loathen hyräilyn, ja pysähtyi paikoilleen kuuntelemaan tätä.

23lnwVG.png

Hän etsi katseellaan laulun alkuperää, ja huomasi kaukana tornissa seisoskelevan Loathen. Kuningas rakastui tyttöön palavasti saman tien, eikä huomannut etäisyyden vuoksi tämän korviakaan. Hän päätti ottaa myöhemmin samana päivänä selvää, kuka oikein asusti tornissa.

SEHcZov.png

Lopulta laulun loputtua Loathe palasi takaisin sisään autuaan tietämättömänä siitä, että hänet oltiin nähty.

Sade ulkona yltyi entisestään, ja huuhtoi kevään pölyt linnan jokaista nurkkaa myöten.