----------------------------------------------------------------------------------------------------------
”Aikoja sitten, kun maailman hallitsijuutta ei ollut vielä jaettu Taivaaseen ja Helvettiin, kävivät hyvän ja pahan joukot keskenään pitkää taistelua sen valtiudesta. Hyvyyden puolta edustivat johtajansa rinnalla Seitsemän Arkkienkeliä, joilla kullakin oli käytössään suuret voimat. Heidän vastassaan taasen olivat pimeyden joukot, joiden johtajana seisoi Lucifer Man ala.”
”Luciferille oli muodostunut pakkomielteeksi päästä hallitsemaan koko maailmankaikkeutta, eikä hän suostunut jakamaan sitä kenenkään kanssa. Yhtenä päivänä hän kokosikin valtaisan armeijan ,ja julisti sodan maailmankaikkeuden hallitsijuudesta.
Aikaisemmin sulassa sovussa eläneet kansat ja rodut oli yhtäkkiä asetettu toisiaan vastaan kannattamansa puolen mukaan, eikä sodalle näyttänyt pitkään aikaan tulevan loppua.”
”Hyvyyden johtaja, Fargon Val, ei kuitenkaan antanut periksi helposti, vaan johti joukkojansa viisaasti ja maltillisesti. Molemmat osapuolet menettivät lukemattoman määrän joukkojaan, mutta kumpikaan ei silti halunnut luovuttajan roolia. Vasta, kun Lucifer näki jäävänsä auttamattomasti alakynteen, hän viimein vastahakoisesti suostui solmimaan rauhan.
Säästääkseen oman mitättömän henkensä, Lucifer ehdottikin antautuessaan rauhaa osapuolten välille. Fargon suostui tähän mielessään kiitollisena siitä, että pitkään jatkunut sota oli viimein saatu päätökseen.
Pahuuden ja Hyvyyden johtajat tekivät sopimuksen, jonka mukaan maailmankaikkeus jaettiin Taivaan ja Helvetin hallittavaksi tasapuolisesti. Fargonille jäi enkelten asuttama Taivaan Valtakunta, sekä kaikki hyvä ja valoisa. Tappion kärsinyt Lucifer puolestaan sai tyytyä Helvetin pahuuteen ja pimeyteen, sekä hallitsi kaikkia pimeän puolen valinneita olentoja.
Näin ollen Fargon Val ryhtyi Taivaan Valtakunnan keskuksen, Ikuisuuden Linnakkeen, ensimmäiseksi hallitsijaksi, ja hänen lähimpään hoviinsa kuuluivat hänen vierellään taistelleet Seitsemän Arkkienkeliä: Samuel, Uriel, Zadkiel, Mikael, Rafael, Jofiel ja Gabriel. He kaikki avioituivat kukin valitsemansa puolison kanssa, ja jatkoivat sukuhaarojaan rauhan vallitessa.”
OOOOO
”Vain Taivaan Hallitsijan sukulinjassa pysyivät tunnuksenomaiset suipot korvat sekä enkelisiivet. Arkkienkelien veren puolestaan sekoittuessa sukupolvien saatossa eri suuntiin ja heimolajeihin, ei kukaan lopulta miltei kukaan ei tiennyt ketkä kuuluivat heidän sukulinjaansa.
Vuosisatojen saatossa Taivaan Valtakuntaa hallitsemaan nousi moni Fargonin jälkipolvi, ja heistä omien tietojeni mukaan viimeisimpänä toimi Ram Eternity.”
”Ramia pidettiin nuoresta iästään huolimatta vaikutusvaltaisena ja oikeamielisenä hallitsijana, ja hän saikin osakseen kansan suuren suosion. Vielä mentyään naimisiin korkea-arvoiseen enkelisukuun kuuluvan Galadria-neidon kanssa hänen asemansa vahvistui entisestään.”
”Heille syntyi kaunistakin kauniimpi tytär, Evening, jota vanhemmat valvoivat kuin silmäteräänsä. Evening oli herkkä ja hyväsydäminen nuori tyttö, jonka varalle kohtalolla oli kuitenkin omat suunnitelmansa.”
”Nimittäin Manalan valtakunnassa ei oltu unohdettu sitä karvaan tappion päivää, kun Luciferille oltiin sanottu rauhan sopimuksen ehdot. Sukupolvi sukupolven jälkeen Manalan hallitsijasuku oli juoninut kostosta Taivaan Hallitsijaa vastaan, ja päässyt viimeinkin siihen tulokseen, että jotain oli konkreettisesti tehtävä.
Siihen aikaan nuori Hades oli juuri noussut isänsä sijasta valtaistuimelle, ja päätti suorittaa kostoretken omatoimisesti. Hän oli saanut kuulla Taivaan hallitsijan nuoresta tyttärestä, joka eli viattomassa ”kuplassaan” vailla tietoa linnan ulkopuolisesta elämästä.”
”Hades oli alamaistensa avulla tarkkaillut Eveningin elämää ja rutiineja, ja omaksunut niitä itselleen. Hän luopui väliaikaisesti valtaistuimestaan, ja pukeutui valeasuun poistuessaan Manalan mailta. Taivaan rajan ylitse pääseminen ei ollut helppoa, mutta harhautuksen avulla mies pääsi tarkasti vartioidun ylityspaikan lävitse.
Hades odotti Eveningin tulevan ulos Ikuisuuden Linnakkeen alueelta niitylle, jossa hänen oli tapana käydä viikoittain. Paikalla ei ollut hovineitoja tai vartioita turvallisen ympäristön vuoksi, ja siksi tyttö olikin helposti lähestyttävissä juuri tällä paikalla.”
”Evening hätkähti tajuttuaan, ettei ollutkaan yksin niityllä. Hän tunsi pelon hiipivän sisällään tuijottaessaan tätä tummaa nuorukaista. Hades seisoi komeana puun varjoissa, ja katseli pistävän punaisilla silmillään suoraan Eveningiin silmiin. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan.”
”Evening oli kuullut isältään Ramilta, ettei demonikansaan tullut luottaa. Pelostaan huolimatta tuo tumma ja vakava demonipoika sai kuitenkin hänen kiinnostuksensa heräämään. Hades otti muutaman askeleen lähemmäs tyttöä, ja kumarsi esitellessään itsensä. Evening tunsi sydämensä pamppailevan jännityksestä ja salaisesta ihastuksesta.”
”Hades onnistui sulavalla käytöksellään ja miellyttävällä puheellaan ujuttautumaan tapaamisen jälkeen osaksi Eveningin elämää, ja he tapasivat miltei päivittäin niityllä. Evening luuli aidosti löytäneensä itselleen ystävän, ja kertoikin siksi demonipojalle sinisilmäisen avoimesti elämästään. Hades kuunteli ja nyökytteli kiinnostuneena, ja väläytti aina väliin viekkaan valloittavan hymynsä.”
”Ajan kuluessa Evening alkoi tuntea yhä syvempiä tunteita Hadesta kohtaan, eikä demonipojalla näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Hän antoi tytön luulla tunteiden olevan molemminpuoleisia, ja kietoi tämän yhä tiukemmin pikkusormensa ympärille. Evening oli kuin sulaa vahaa hänen käsivarsillaan, ja olisi varmasti suostunut tekemään mitä tahansa saadakseen pysyä yhdessä Hadeksen kanssa.”
”On vaikea tietää, oliko Hadeksella aitojakin tunteita Eveningiä kohtaan. Mutta varmuudella osaan sanoa, että kaikki kuului osaksi demonien suurta suunnitelmaa.”
”Parin tapailtua toisiaan usean kuukauden ajan, Hades pyysi viimein päästä käymään Eveningin luona Ikuisuuden Linnakkeessa. Aluksi Evening ei pitänyt ajatuksesta, sillä hän pelkäsi vanhempiensa reaktiota tuodessaan demonin heidän kotiinsa. Hades sai kuitenkin vakuuttelullaan tytön suostumaan tapaamiseen.
Hades vannotti Eveningiä kertomasta vanhemmilleen etukäteen vierailusta, jotta nämä eivät turhaan stressaisi ja hermostuisi hänen saapumisestaan. Eveningistä tämä oli oikein hyvä idea, eikä hän nähnyt syytä toimia toisin.
Juuri se saattoi ollakin se kohtalokkain virhe, jonka hän teki.”
OOOOO
”Aurinko oli jo laskemaisillaan taivaanrannan taakse, kun Hades asteli Taivaan Valtakunnan porteille. Hän ei voinut vain avata portteja ja kävellä sisään, sillä niiden ympärille oli langetettu suojaava taika. Sisälle Ikuisuuden Linnakkeeseen pääsi vain kutsuttaessa, eikä Evening ollut vielä sitä tehnyt. Jos porteista yritti mennä ilman kutsua, suojaava taika koitui kulkijan kuolemaksi.”
”Evening hiipi hiljaa pitkin linnasta johtavaa katua, ja avasi oven Hadekselle suu hymyssä. Hän sanoi pitäneensä tapaamisen salassa, kuten luvattua, ja että hänen vanhempansa olivat viettämässä iltaa valtaistuinsalissa. Evening kertoi lisäksi jännittävänsä vanhempiensa reaktiota, mutta uskoi näiden hyväksyvän heidän suhteensa Hadeksen kanssa.
Hades nyökkäsi ymmärtävästi ja hymyili viekkaasti. Hän pyysi lupaa astua Ikuisuuden Linnakkeen maille, ja Evening toivotti hänet tervetulleeksi porttien sisäpuolelle kädet vastaanottavasti levällään.”
”Eveningin kävellessä edeltä linnalle päin, Hades pysähtyi paikoilleen ja veti syvää henkeä. Hän ei ollut koskaan haistanut niin raikasta ilmaa, ja niin mahtavia tuoksuja, kuin Ikuisuuden Linnakkeen puutarhassa olevat kasvit erittivät. Hän sulki silmänsä ja nautti tästä täydellisestä hetkestä tuntien katkeruuden pistoksen sisällään. Hän, ja hänen alamaisensa joutuivat asumaan tunkkaisessa ja kuolemankatkuisessa kiviluolassa Manalan majoilla, vailla tietoakaan mistään näin kauniista ja lumoavasta.
Pistoksesta sydämessä alkanut katkeruus valtasi hyökyaallon lailla Hadeksen mielen, ja hän tajusi, että oli viimein aika toimia.”
”Oli viimein aika toteuttaa suunnitelman viimeinen kohta.”
”Edellä kävellyt Evening käännähti ympäri huomatessaan Hadeksen jääneen jälkeen, ja väisti juuri ja juuri ohi ammutun manauksen. Hän horjahti säikähtäneenä kiviselle katukivetykselle, ja katsoi kauhuissaan edessään ilmassa leijailevaa Hadesta. Miehen ennen niin lempeä katse oli muuttunut kylmäksi ja kivenkovaksi, ja hänen suupielensä olivat puristuneet miltei viivaksi.”
”Evening kysyi hämmentyneenä ja kauhuissaan Hadekselta, mitä tämä oikein meinasi. Hän luuli pojan vain vitsailevan, ja pyysi tätä laskeutumaan alas herättämättä liikaa huomiota.”
”Hades kuitenkin vastasi pyyntöön nauramalla kolkosti, ja puristi kätensä nyrkkiin. Evening tajusi viimein, ettei kyseessä ollut enää leikki. Hän tunsi sydämensä pamppailevan ulos rinnasta, ja yritti raahautua hitaasti kauemmaksi Hadeksen tulilinjalta. Demoni näytti kuitenkin vaistoavan tytön pakoyrityksen, ja avasi äkisti nyrkkinsä. Hänen kämmeniinsä muodostui violetinmustat valomassat, jotka velloivat uhkaavina aivan Eveningin yläpuolella.
Hades kertoi, että kaikki tähän asti tapahtunut oli kuulunut osaksi suunnitelmaa, ja nyt hän Eveningin avustuksella pääsi käsiksi Ikuisuuden Linnakkeeseen, ja tuhoaisi sen sisältäpäin. Kaikki, mitä Evening oli koskaan rakastanut, tulisi katoamaan Tyhjyyteen. Ensimmäisenä listalla oli itse Evening.”
”Juuri kun Hades kohdisti kuolettavan iskunsa kohti Eveningiä, tapahtui jotain odottamatonta. Tytärtään etsimään lähtenyt Galadria sattui huomaamaan tilanteen kauempaa linnan sisääntulon luota, ja lensi suoraan manauksen eteen pelastaakseen tyttärensä hengen. Evening parkaisi kauhuissaan tajutessaan mitä tapahtui, ja katsoi avuttomana äitiinsä kohdistunutta iskua osaamatta tehdä mitään.”
”Evening raahautui kuolleena maahan lysähtäneen äitinsä luokse, ja itki vuolaasti. Hän ei enää välittänyt Hadeksen uhkaavasta läsnäolosta, vaan yritti epätoivoisesti herättää elotonta äitiään ravistelemalla tämän olkapäätä. Galadrian silmät pysyivät kuitenkin ikuisesti suljettuina, ja hänen ennen niin lumenvalkoinen pukunsa alkoi himmetä ja täyttyä verenpunaisiin tahroihin.”
”Pihamaan tapahtumat eivät kuuluneiden äänien ja parahduksien takia olleet jääneet huomaamatta myöskään Ramilta, joka pian ryntäsikin pitkin linnasta johtavaa käytävää perheensä luokse ajatukset täynnä järkytystä ja vihaa. Hän huomasi ilmassa yhä leijailevan Hadeksen, joka nauroi enkeliperheen epäonnelle. Demoni toivotti Ramin tervetulleeksi todistamaan perheensä ja imperiuminsa tuhoutumista, ja suuntasi uuden manauksen osoittamaan kohti äitinsä luona nyyhkyttävää Eveningiä.”
”Te demonit ette koskaan opi, totesi Ram, ja suorastaan tärisi raivosta. Kullankeltaiset valojuovat ympäröivät äkisti hänen koko kehoaan, ja ennen kuin Hades ehti puolustautua, oli räjähdyksenomainen valopurkaus jo osunut häneen. Ramista kanavoitunut energia-aalto oli niin voimakas, ettei demonista jäänyt jäljelle mitään. Hänen kohtaloksensa oli joutua itse osaksi Tyhjyyttä, jonne jokainen tuonpuoleisessa asuva yksilö joutui kuollessaan.”
”Voimattomana voimiensa tuhlaamisesta, sekä lohduttomana kauniin vaimonsa menehtymisestä, Ram lysähti kylmälle kivetykselle tämän viereen. Evening oli sillä aikaa noussut ylös ja siirtynyt hieman syrjemmälle selvittämään ajatuksiaan. Hän oli aiheuttanut perheelleen suurta surua, ja miltei tuhonnut koko Taivaan Valtakunnan. Lisäksi maksuna tästä vastuuttomuudestaan hän oli myös menettänyt rakastamansa henkilön, joka oli onnistunut manipuloimaan häntä.”
”Surettuaan aikansa Galadrien rinnalla, Ram nousi syyttävästi katsoen tyttärensä eteen. Hän halusi tietää mitä pihamaalla oli oikein tapahtunut, ja raivostui entisestään kuullessaan Eveningin itkuisen selityksen. Ram totesi kertoneensa aivan tarpeeksi moneen kertaan, ettei demonikansaan ollut mitään luottamista. Ei, vaikka he esittäisivät kuinka viattomia.
Evening tunsi hetki hetkeltä suurempaa häpeää omaa sinisilmäisyyttään kohtaan hänen isänsä jatkaessaan puhutteluaan. Pala tuntui takertuvan kurkkuun ja vatsaa väänsi hänen tietäessään, että vielä yksi salaisuus oli kertomatta.”
”Evening nimittäin oletti olevansa raskaana Hadekselle.”
OOOOO
”Traagisista tapahtumista lähtien Taivaan Valtias Ramista tuli vakavamielinen ja ärtynyt. Hän tunsi olonsa päivä päivältä väsyneemmäksi ja vanhemmaksi. Hän syrjäytyi vanhojen ystäviensä keskuudessa, ja vetäytyi yksityiseen eloon Ikuisuuden Linnakkeen porttien sisäpuolelle. Ehkä juuri tästäkin syystä en tiedä tapahtumista paljoa enempää.
Eveningin epäilykset raskaudesta olivat osoittautuneet todeksi, ja hän synnyttikin aikanaan kaksostytöt.”
”Vaaleampi tyttö nimettiin Suniksi, Taivaan pelastavan auringon mukaan. Hänen piirteensä olivat kuin äitinsä kopiot, aina syvänsinisiä silmiä myöten.
Toinen tytöistä taas edusti kaikkea sitä, mitä Ram vihasi. Lunaksi nimetty pienokainen oli yönmusta ihoaan ja hiuksiaan myöten, ja hänen silmänsä paloivat kekäleenpunaisina. Ram pelkäsi ja halveksui Lunaa jo tämän syntymästä asti, sillä hän tiesi ettei demoniveren pitäminen Taivaan Valtakunnan sisällä tiennyt hyvää. Lisäksi tyttö oli elävä muisto aina siitä päivästä, jolloin mies oli menettänyt elämänsä suuren rakkauden.”
”Sunin ja Lunan synnyttyä Ram vetäytyi yhä enemmän kuoreensa viettäen kaikki päivänsä kirjaston uumenissa. Hän ei halunnut seurata tyttöjen kasvua, vaan vietti mielellään aikaansa omissa oloissaan. Palvelijoilla oli siis täysipäiväinen työ pitää tytöille seuraa ja hoitaa heitä, sillä Eternityjen suvusta ei ollut enää muita jäljellä, kuin Ram.”
”Ja nyt varmaankin kysyt, minne ihmeeseen Evening oikein katosi? Huhujen mukaan hän katosi heti tyttäriensä synnytyksen jälkeen, eikä kukaan osannut sanoa mihin. Jotkut spekuloivat hänen karanneen tai kadonneen omasta halusta, toiset taas kertoivat hurjia tarinoitaan siitä, kuinka Valtias Ram oli kiduttanut ja surmannut hänet.
Oli miten oli, Evening Eternityä ei nähty sen koommin. Kaiken lisäksi Taivaan Valtiaan katkaistua välinsä kaikkiin tuntemiinsa henkilöihin, ei kukaan tiedä mitä Ikuisuuden Linnakkeessa tämän koommin tapahtui.”
OOOOO
”Siinä oli tosiaan kaikki, mitä tiedän kertoa. Olen kuullut huhuja, että Taivaan portit on nyt suljettu jopa kaikilta kuolevaisten sieluiltakin, ja niiden aukaisemiseksi Eternityjen on koottava yhteen Kadonneet Arkkienkelit.” Ilyas lopetti tarinansa, ja katsoi vakavin mielin edelleen hämmentynyttä Hopea.
”Lisäksi tämän salaperäisen suvun nykyinen perijä tulisi käymään täällä temppelissä jonain päivänä.”
Hope tunsi päänsä pyörivän kaiken tämän vuoksi, mitä ylipapitar oli hänelle juuri kertonut. Miten ihmeessä hän voisi olla näiden mainittujen Eternityjen sukulainen, eivätkö he juuri tarinan mukaan asuneetkin Taivaassa?
”Mutta…enhän minä…” hän änkytti yrittäessään vastata jotain järkevää. ”Enhän minä voi olla sukua enkeleille! Eikö enkeleillä ole siivetkin?”
”En osaa sanoa, mutta entä sitten Teidän korvanne? Keneltä olette perineet ne? Lisäksi kukaan ennustukseen viittaava henkilö ei ole aikaisemmin käynyt temppelissämme, enkä ole saanut kenestäkään muusta näin varmaa tunnetta, kuin Teistä.” Ilyas laukoi ajatuksia sekoittavia kysymyksiä, ja sai sillä aikaan hiljaisuuden huoneeseen.
Hope pysyi vaiti hetken aikaa, ja yritti miettiä asiaa. Hän ei tiennyt OIKEASTA perheestään mitään, mutta eihän se voinut tarkoittaa mitään?
”Noh…entä, jos SATTUISIN olemaan väittämäsi henkilö? Mitä minun pitäisi silloin tehdä?”
”Hallussanne oleva avain kyllä neuvoo Teitä kaikessa.” Ilyas vastasi hymyssä suin. ”Sen, jonka olette perineet vanhemmiltanne.”
”Avain…?” Hope kutristi kulmiaan hämmentyneenä, ja yritti miettiä oliko hän koskaan saanut käsiinsä mitään avainta. ”Mikä avain?”
Ilyaksen kasvoille levisi yllättynyt ilme, joka kaikkosi kuitenkin yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Hän veti syvää henkeä, ja kysyi sitten tyynesti:
”Eikö Teillä tosiaan ole hallussanne Eternityn suvun perintöavainta?”
Hän sai vastaukseksi pään pudistuksen.
”Olen pahoillani…ehkä sitten tosiaan erehdyin Teidän suhteenne.” Ilyas nousi vaivaantuneena ylös tuolistaan. ”Pyydän anteeksi, että olen tuhlannut aikaanne näin paljon.”
Ylipapitar pyysi nöyrän kohteliaasti Hopea seuraamaan itseään takaisin rukoushuoneen puolelle, ja saattoi tämän ovelle asti.
”Anteeksi vielä kerran, ja oikein hyvää yötä Teille ja miehellenne.” Ilyas kääntyi vielä oviaukon suulla Hopen puoleen, ja hymyili seesteisesti. ”Toivottavasti nautitte tästä viimeisestä illasta luonamme täällä temppelissä.”
”Olen varma siitä.” Hope tokaisi takaisin, ja oli valmis unohtamaan äskeisen epäilyksensä alkuperästään. ”Oikein hyvää yötä teillekin.”
Sen sanottuaan hän astui ulos rukoushuoneesta, ja suuntasi askeleensa kohti ruokasalia. Vastaan leijaileva ruoan tuoksu herättelikin taas hänen nälkäisen vatsansa, ja kaikki äskeiset ajatukset katosivat saman tien.
OOOOO
Noin tuntia myöhemmin Hope sulki makuuhuoneen oven takanaan vatsa täysinäisenä mitä satumaisimpia ruokalajeja. Hän oli lähettänyt yhden palvelijoista tuomaan ruokaa huoneessa odottavalle Zenille, sillä tämä oli joutunut odottamaan jo luvattoman kauan naisen paluuta.
”Zen, minä tulin nyt.” Hope huikkasi, mutta ei saanut vastausta.
Samassa Hopen lävisti kylmäävä järkytys, kun hän asteli muutaman askeleen sisemmälle huonetta. Kädet alkoivat täristä pelosta, ja sydän hakkasi rintaa vasten nopeampaa kuin koskaan ennen.
”Zen oletko kunnossa?” Hope huudahti epätoivoisena, ja riensi miehensä luokse vuoteelle.
Maassa liikkumattomana makaava mies ei kuitenkaan vastannut. Hänen silmänsä olivat kiinni, ja iho näytti kalpeammalta kuin normaalisti. Hopen herättelystä ja epätoivoisesta jutustelusta huolimatta Zen ei avannut silmiään, vaan pysyi liikkumattomana ja velttona.
Hän oli tulikuuma ja tajuton.
Kommentit