ggaHeOy.png




ml6rnDK.png

Marraskuinen ilta oli viiltävän kylmä, kun Imogen astui Felix rinnallaan ulos läheisestä pesulasta. Kaksikko nosti paidankauluksia suojatakseen itseään viimalta, ja katsoivat taivaalta hiljalleen tippuvia lumihiutaleita.

”Minä niin vihaan talvea.” Imogen puuskahti, ja harkitsi jo sekunnin ajan palaamista takaisin sisätiloihin. Felix kuitenkin ehti tarttua häneen, ja veti nopeasti lähelleen.

RMQeTZx.png

”Oletpa sinä negatiivisella tuulella.” mies torui leikkisästi, ja katsoi huvittuneena naista. ”Jos et ole kiltisti ja napisematta, niin saat olla ilman tänä iltana.”

”Ai ilman mitä?” Imogen naurahti. ”Sinun nuutuneita vitsejäsi vai?”

ExlLaFJ.png

Ennen kuin hölmistynyt Felix ehti sanoa mitään puolustuksekseen, Imogen oli jo irrottautunut hänen otteestaan mehevästi nauraen.

”Ei kai vain osunut arkaan paikkaan?” nainen huudahti huvittuneena, mutta hänen hersyvä naurunsa sai pian äkillisen päätöksen.

Felix keräsi ensilunta kadunpinnasta, ja pyöritteli siitä käsissään palloa.

”Et…et kyllä uskaltaisi.” Imogen vakuutteli miehelle samalla kun peruutti hiljalleen taaemmaksi.

”Enkö? Tuon solvauksen jälkeen olet miltein ansainnut sen.” Felix totesi ojentuessaan taas koko komeuteensa, ja hymyili vinosti.

Samassa hän huomasi Imogenin jo juoksevan vähän matkan päässä, ja lähti tämän perään.

”Ilkimys! Ei saa!” Imogen huusi puoliksi huvittuneena ja puoliksi peloissaan. Hän ei uskaltanut kääntää päätään, ettei Felix saisi tilaisuutta mosauttaa häntä lumipallolla.

YAiScS4.png

Pian kuitenkin mies tavoitti pitkillä askeleillaan Imogenin, ja kaappasi tämän uudelleen syliinsä.

”Luulitko tosiaan pääseväsi pakoon?” hän hekotti, ja pudotti käsiinsä sulaneen lumipallon jäänteet maahan.

Imogen vain tuijotti häntä innostunut kiilto silmissään. Sitten hän suuteli miestä.

U7Zd8E1.png

Kaksikon keskittyessä täysin toisiinsa, välähti läheisen roskalavan luona kirkas valo. Imogen oli näkevinään sen silmäkulmastaan, mutta kuvitteli sen johtuvan kauempana ohi ajavien autojen ajovaloista.

Felixin kädet vaelsivat pitkin selkää, ja iho niiden alla tuntui kuumottavammalta hetki hetkeltä. Imogen erkaantui kiusoitellen irti miehestä esittääkseen tälle kysymykseni illan jatkosta.

Samassa hän näki jotain epätodellista.

oN5VN5C.png

”Herranjumala! Felix, tuollahan on LAPSI!”

Felix katsoi hölmistyneenä Imogenia, kuin luullen tämän vitsailevan. Tämän kasvot olivat kuitenkin aidosti kauhistuneet, ja järkytyksestä vapiseva käsi osoitti tiettyyn suuntaan.

Roskalavan juureen.

N05cyUH.png

He kummatkin tuijottivat maassa makaavaa lasta, joka näytti epätavallisen liikkumattomalta.

Kauanko hän oli maannut siinä? Ja kuka hänet oli jättänyt?

”Meidän on parasta soittaa ambulanssi.” Felix totesi hätäisesti, ja kaivoi rivakasti kännykän ulos taskustaan. Samalla kun Imogen kyykistyi varovasti tytön puoleen, mies näppäili kolminumeroisen hätänumeron.

”Felix…” Imogen tärisi kauttaaltaan ja loi mieheen pakokauhuisen katseen. ”Hän ei hengitä…”



OOOOO



Xz8INDe.png

Sielunsiepparien kammiossa vallitsi ainainen, unenomainen hehku. Sen valo oli peräisin kymmenistä pilareista,  joiden lasipalloihin oli vangittu edesmenneiden ihmisten sieluja. Vain vahvimmat sielut hehkuivat tarpeeksi voimakkaasti, jotta niitä pystyi käyttämään valonlähteenä.

Kukaan muu kuin Sielunsiepparit eivät kestäneet viipyä tässä valoisuudessa hetkellistä visiittiä pidempään. Ikuisesti hämärretyn Manalan asukkaat olivat tottuneet pimeyteen ja likaisuuteen, ja karttoivatkin kaikkea valoisaa arkojen silmiensä takia.

Ehkä juuri tämän suuren kontrastin vuoksi Spector oli aiemmin ennen manaustaan viihtynyt Sielunsieppareiden luona. Heidän kammioonsa hän pääsi pakenemaan edes hetkeksi äitiään ja Manalan Valtakunnan tapahtumia.

TkSBvyG.png

Tässä lähes äänettömässä kammiossa oli kuitenkin tällä kertaa liikettä. Keskelle kammion marmoripintaista lattiaa asetetun Sielunmaljan ääreen oli laskeutunut yksi Sielunsieppareiden korkea-arvoisimmista sieppareista. Hänet tunnettiin nimellä Kaeden.

Kaeden upotti kätensä viileään Sielunmaljan veteen sen pinnan pysyessä seesteisenä ja peilikirkkaana. Nainen tuijotti sumeilla silmillään pinnan alla näkyviä sieluja, ja yritti valikoida niistä haluamansa yksilöt.

Teille, jotka ette tiedä kuinka Sielunsieppaus tapahtuu, voin sen lyhyesti selostaa:  Sielunsiepparit etsivät maljansa avulla vasta kuolleiden ihmisten sieluja, jotka päätyisivät Manalaan. Alun perin heidän tehtävänään oli valita vain Helvettiin joutuvia henkilöitä, mutta Taivaan Porttien sulkeuduttua olivat kaikki päämäärättömät sielut heidän tavoitettavissaan.

Tästä johtuen Luna antoikin käskyn, että kuolleena syntyneen Spectorin elvyttämiseksi Sielunsiepparien olisi siepattava kaikki vahvimmat sielut siitä huolimatta, kuuluivatko nämä Manalan vai Taivaan valtakuntaan. Aluksi Sielunsiepparit olivat vastustaneet ikiaikaisen sopimuksen rikkomista, mutta myöntyivät kuitenkin lopulta Valtiattarensa tahtoon.

UOON0RF.png

Kaeden nosti hiljaisena käsillään kasan kirkkaasti hehkuvia sieluja Sielunmaljasta, ja katseli niitä tutkivasti. Jokaisella olennolla oli omanlaisensa sielun väri, joka määräytyi sattumanvaraisesti heidän syntyessään. Lisäksi, mitä vahvempi olento henkisesti oli ollut eläessään, sitä kirkkaammin hänen sielunsa hehkui kuoleman jälkeen.

Kaeden oli tyytyväinen löytöihinsä.

nK4VMwk.png

”Hyvältä näyttää.” Spector tokaisi katsellessaan Kaedenin ojentamia sieluja tyhjä ilme kasvoillaan. Hän oli juuri saapunut kammioon. ”Noin vahvat sielut kasvattavat elinvoimaa nopeasti.”

Kaeden nyökkäsi hiljaisena, ja veti sielut taas lähemmäs omaa syliään. Hän ei tällä kertaa ruokkisi Spectorin elämännälkää, sillä mies selviäisi hyvin ilman sieluja montakin kuukautta.

Nämä olivat jollekulle aivan toiselle.

xNXNG8n.png

”Spector, missä oikein olet ollut!” Kuului heiveröinen, mutta vaativa ääni toiselta puolelta kammiota. Sekä Kaeden, että Spector käänsivät katseensa valaistun valtaistuimen luokse.

”Ja kauanko joudun vielä olemaan täällä? Silmäni kärsivät tästä valon määrästä!”

cFmjCzh.png

”Vielä jonkun aikaa, Valtiatar.” Spector totesi monotonisesti, ja risti kätensä puuskaan. ”Sinun täytyy olla mahdollisimman lähellä Sielunsieppareita, jotta he saavat nopeasti toimitettua sinulle lisää sieluja.”

”Ovat silti liian hitaita!” Käheä ääni rääkäisi pettyneenä takaisin. ”Tunnen elinvoimani hupenevan nopeammin, kuin he saavat sieluja kerätyksi.”

Kaeden oli kivunnut puhujan luokse valtaistuimen eteen, ja ojensi jälleen sanomattomana sieluja tämän puoleen.

”Siinäkö todella kaikki? Käske koko joukkosi töihin saman tien, tai tapatatte minut ennen kuin päivä on lopuillaan.”D6SI0VT.png

Spector tuijotti kivikasvoisena, kuinka Kaeden perääntyi sanomattoman nöyränä alas valtaistuimen luota. Nainen harppoi nopein askelin kammion toiseen päähän, ja luikahti ovesta ulos lähes äänettömästi.

”Mitättömät, aikaansaamattomat Sielunsiepparit..” Luna jupisi samalla, kun imeskeli viimeisen sielun elinvoimaa itseensä. Hän tunsi raajojensa taas elpyvän entisestään, mutta aikaisemmasta viisastuneena hän tiesi sen olevan vain hetkellistä.

KbCFP80.png

”Et saisi olla heille noin ankara.” Spector totesi kylmästi, ja kieritteli kättään kristallipallon pinnassa. ”Heidän ansiostaan olet nyt siinä, elossa.”

”Olisinkin. Minusta ei enää tunnu siltä.” Luna puuskahti väsyneenä. Hän oli monta kuukautta vain maannut paikoillaan, oman ruumiinsa vankina pystymättä liikuttamaan yhtäkään lihasta. Jos ei hän olisi vahvan enkelisuvun verta, Sunin isku olisi tappanut hänet yhtä helposti kuin Masterin sekä – Luna muisti yhtäkkiä – heitä vastaan taistelleet enkelit.

”Spector. Onko sinulla tallessa minun avaimeni.” Luna kysyi huolestuneena, ja tunsi nopeasti voimakasta halua tarkistaa erään asian.

”Haluan, että viet minut valtaistuinsaliin.”

pcZeLT9.png

Muutamaa hetkeä myöhemmin Spector talutti äitiään käsipuolessaan pitkin valtaistuinsalin kivistä lattiaa. He etenivät hitaasti, jokaista askelta harkiten. Luna tunsi, kuinka hänen voimansa tuntuivat kuihtuvan jokaisen metrin kohdalla.

”Minne haluat että menemme?”

”Tuonne.” Luna nosti sormensa kohti valtaistuimen takana häämöttävää ovea. He suuntasivat askeleensa sen suuntaan.

PBRXBHO.png

Spectorin katse kiinnittyi paksun seitin ja pölyn verhoamaan oveen, kun he kiersivät massiivisen valtaistuimen toiselle puolelle. Hän ei muistanut aikaisemmin kiinnittäneensä siihen minkäänlaista huomiota, ja alkoi epäillä oliko ovi edes aina ollut sillä paikalla..

”Arvaan, että mietit. Tämä todellakin on se portti, joka erottaa meidät Taivaasta sekä Ikuisuuden Linnakkeesta.” Luna nyökkäsi myöntävästi, kun Spector loi odottavan katseensa häneen.

R9tLrkj.png

”Olen odottanut tätä hetkeä niin kauan.” nainen jatkoi, ja hieroi jääkylmiä sormiaan yhteen. Hänen sydämensä lyönnit eivät tuntuneet kiihtyvän millään, vaikka vatsassa velloi jännitys ja mielessä malttamattomuus.

”Monta vuosisataa on ehtinyt kulua, ennen kuin sain sukuavaimen haltuuni.”

Luna hypisteli kaulallaan roikkuvaa avainta suupielien noustessa maireaan hymyyn. Näin onnellinen hän ei ollut koskaan ennen ollut.

GVl2LaF.png

Nainen liikkui varovaisin askelin kohti ovea kieltäytyen Spectorin tarjoamasta avusta. Hän huitoi kädellään paksut seittikerrokset pois oven edestä ja jäi lopuksi hetken aikaan katselemaan sen kiiltävää, kullattua pintaa.

Sitten hän sulki silmänsä, ja lausui käskynsä:


"Lumous nyt poistu maani yltä,

aukaise ovet sen jokainen.

Avautukaa minulle, valitulle,

joka perintönäni vallan saan.

Valaise tie läpi pimeyden,

jota pitkin käyn kotiin kulkien."


6jiRUgb.png

Luna tunsi jännityksen aallon kulkevan selkäänsä pitkin sanottuaan viimeiset sanansa. Hän tunsi sykkivää lämpöä käsissään, jotka nojasivat kultaisen portin koristeelliseen pintaan. Lämpö säteili niin voimakkaasti, että kauempana seisova Spectorkin näki sen kultaisen hehkun pilkistävän äitinsä sormien välistä.

Luna tarttui hieman vapisevalla kädellään kaulassaan olevaan avaimeen, ja työnsi sen oven lukkoon.

Hän käänsi avainta kaksi kertaa ruosteisessa lukkopesässä, ja kuuli osien loksahtavan paikoilleen.

7kr41DJ.png

Samassa valtava kuuma paineaalto sinkosi avaimen ulos lukosta, ja sai Lunan horjahtamaan paikoiltaan. Koko valtaistuinsali jyrisi ja tärisi kuin maanjäristyksen iskiessä. Spector yritti tarttua kaatuvaa äitiinsä, mutta ei ehtinyt ajoissa ennen kuin tämä jo makasi maassa selällään.

Portin lukko kolahti uudelleen kuin lukitakseen itsensä. Kirkas, kultainen valo himmeni ja pian valtaistuinsalissa vallitsi täydellinen hiljaisuus.

fsvoulY.png

”Oletko kunnossa!?” Spector pinkoi äitinsä luokse, ja kyykistyi tämän ylle. Luna vaikeroi selällään ja tuijotti hölmistyneenä kohti kattoa.

”Mikä se oli? Eikö avain toiminutkaan?” Spector jatkoi, kun vastausta edelliseen kysymykseen ei alkanut kuulua. Hän ei ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. Avaimen oli pakko olla oikea.

zhP038R.png

”Kyse ei ole siitä!” Luna keskeytti äkkiä vaikerointinsa, ja käänsi kalmankalpeat kasvonsa poikansa puoleen. ”Avain on oikea, siitä ole epäilystäkään.”

”Mikä sitten meni vikaan?”

”KAIKKI! Avain ei suostu toimimaan, sillä en ole sen oikea omistaja.”

”Mikä tarkoittaa sitä…”

”Että joku kirotun Eternityistä on edelleen elossa!”



OOOOO



a1fHX82.png

Kaukana Manalan majoilta, Sinilaakson kukkulan siimeksessä otettiin parhaillaan vastaan auringon ensimmäisten säteiden tervehdystä. Kesä oli lopuillaan, ja koleat syyssäät viilensivät ilmaa jatkuvasti.

Kaduilla oli vielä hiljaista, sillä ihmiset vasta heräilivät uuden päivän haasteisiin. Sinilaakson sairaalassa tapahtui kuitenkin ympäri vuorokauden.

x0HaqC4.png

Miseryksi nimetty, noin 8-vuotias tyttö asusti Sinisiiven sairaalan pitkäaikaissairaiden osastolla. Hänet oli tuotu kliinisesti kuolleena teho-osastolle useita vuosia sitten, mutta saatu palautettua elävien kirjoihin.

Helppoa ei tytön elämä kuitenkaan missään vaiheessa ollut. Heikko ja epätahdissa pumppaava sydän todettiin läppävikaiseksi, mutta Miserylle ei voitu tehdä sydänsiirtoa ennen kuin hän kasvaisi täysi-ikäiseksi. Ja asian varjopuolena oli se, että hän ei koskaan välttämättä saavuttaisi sitä ikää.

Yksikin uusi liian stressaava tilanne, ja hänen sydämensä pettäisi lopullisesti.

7ImmZ3u.png

Niinpä Miseryn elämä oli koostunut lähinnä sairaalan neljän seinän sisällä elämiseen. Hänet nimettiin oikean nimensä mukaan kaulalta löytyneen nimikko-korun avulla, ja siirrettiin kriittisimpien vuosien jälkeen lasten pitkäaikaissairaiden osastolle.

Miseryn voimistuttua hieman kasvaessaan, hän hipoi jo kouluikää. Sairaalan pienten resurssien, ja tytön oman hyvinvoinnin parantamisen vuoksi hänelle alettiin etsimään kuumeisesti sijoituskotia, jossa hän voisi elää normaalia elämää muiden ihmisten parissa.

US2A9aQ.png

Viikot vaihtuivat kuitenkin pian kuukausiksi, eikä kenelläkään lastenkodin tai sijaisperheen luota löytynyt tarvittavia välineitä Miseryn hyvinvoinnin takaamiseksi. Niinpä Misery lakkasi pian toiveekkaasti odottamasta pääsyään ulkomaailmaan, ja alkoi uskoa viettävänsä lopun elämäänsä siinä pienessä huoneessaan.

Ainakin hän olisi turvassa.

FRyTE9k.png

”Huomenta Misery” Arnold, osaston yksi reippaista hoitajista ilmestyi ovelle ja hymyili leveästi. ”Kuinkas täällä jaksetaan tänään?”

”Ihan hyvin.” Misery totesi hieman haikeasti, ja yritti nostaa vastauksen uskottavuutta tekohymyllään. Hän ei tahtonut kertoa sisäisestä ahdingostaan Arnoldille, joka aina niin hyvin huolehti hänestä.

”Hyvä hyvä. Helga tuo sinulle pian aamiaista, ja sitten pääsemme ottamaan muutaman kokeen.”

Hymy Miseryn kasvoilla lässähti nopeasti kuin pannukakku.

nRwbqNG.png

”No mutta..” mies pysähtyi aivan Miseryn nenän eteen, ja tarkasteli tätä huolestuneena. ”Älä nyt noin surkealta näytä.”

”Mutta..et yleensä ota kokeita kuin kerran viikossa, ja viime kerrasta on vasta kaksi päivää. Onko jokin hullusti?”

”Tuskinpa.” Arnold naurahti, ja viittasi asiaa kintaalla. ”Syö nyt vain aamiaisesi, äläkä turhaan murehdi. Nähdään kohta laboratoriossa, onko selvä?”

”Selvä.” Misery nyökkäsi hieman mieli kohonneena, ja kipitti takaisin sänkyynsä odottamaan tulevaa aamiaista.

7tIaUro.png

”No, mitä minä sanoin? Kaikki näyttäisi olevan oikein hyvin.” Arnold tokaisi rohkaisevasti heidän istuttuaan Miseryn kanssa laboratoriossa puolta tuntia myöhemmin. ”Veriarvosi on kohdillaan ja pulssisi normaali.”

”Mutta miksi meidän täytyi sitten tehdä kokeet ylipäätään?”

”Haluatko kuulla salaisuuden.” Arnold hymyili maireasti, ja tuntui pian räjähtävän jos joutuisi pidättelemään uutista omana tietonaan vielä hetkeäkään pidempään.

cYezK8Y.png

”Kuulin ylilääkäriltä, että sinulle on viimein löydetty sijaiskoti.”

Miseryn kesti hetken sisäistää Arnoldin sanat, ennen kuin sydän alkoi villisti hakata ylikierroksilla.

”Oikeasti?”

”Ihan oikeasti. Mutta koeta nyt rauhoittua, taikka saat sydänkohtauksen. Tarkoitan sitä tosissani.”

Misery yritti hillitä innostustaan, ja hyppäsi alas lepotuoliltaan.



OOOOO



nhpi9MM.png

Arnoldin sanat olivat kuitenkin laittaneet Miseryn ajatukset täydellisen myllerryksen valtaan. Hän yritti rauhoittua käydessään viileässä suihkussa, mutta ei pystynyt siirtämään ajatuksiaan tulevasta sijaiskodistaan. Tytön päässä liikkui miljoona kysymystä samanaikaisesti, ja ne tuntuivat pulpahtavan mieleen samalla syötöllä kuin padon murtanut vesi.

Mihin hän muuttaisi?

Saisiko hän ystäviä?

Millaisia sijaisvanhemmat olisivat?

Pääsisikö hän viimein kouluun?

Näihin kysymyksiin Misery saisi vastauksen ennemmin kuin uskoikaan. Poistuttuaan kylpyhuoneesta hän huomasi Arnoldin saapuneen huoneeseen tuntemattoman naishenkilön kanssa, ja nämä keskustelivat intensiivisesti jostain asiasta.

Tuo nainen ei voinut olla kukaan muu kuin…

VEcrPIf.png

”Kas hei Misery! Sinä tupsahditkin siihen aivan yllättäen.” Arnold hihkaisi huomattuaan Miseryn seisovan aivan heidän vierellään.

”Anteeksi, ei ollut tarkoitus säikyttää.” tyttö pahoitteli nöyränä, eikä pystynyt olemaan vilkuilematta jatkuvasti naishenkilön suuntaan.

”Ei, ei mitään. hätää. Tässä on eräs henkilö, joka on kovasti odottanut sinun näkemistäsi.”Arnold osoitti kädellään naisen puoleen ja tuntui olevan jatkuvasti yhtä hymyä. ”Hän on avustajana sinun uudessa kodissasi.”

vWKt0jR.png

”Hei Misery.” Nainen tervehti lempeään äänensävyyn. ”Minun nimeni on Anita Gale. Olen Meripoukaman nuorenkodissa avustajana, ja olisimme enemmän kuin mielissämme jos pääsisit asumaan meille.”

”Anita hoitaa muitakin sinun kaltaisiasi nuoria, joilla on ongelmia selviytyä normaalista arjesta. Hän osaa pitää sinustakin huolen.”

”Näin on.” Anita nyökkäsi Arnoldin selostuksen päätteeksi. ”Miltä sinusta kuulostaisi, jos me lähtisimme jo tänään?”

c5YVtpK.png

”TÄNÄÄN?” Misery kiljahti riemusta. ”SE OLISI MAHTAVAA!”

Hän ei osannut kuvitellakaan, että onni potkaisisi näin yllättäen. Hän pääsisi viimein pois sairaalasta, aloittamaan uuden paremman elämän.

”Minä…minä…” tyttö yritti jatkaa lausettaan, mutta ajatukset hajosivat epäselväksi massaksi.

ThWbDvv.png

Äkkiä kaikki tytön ympärillä tuntui tummuvan kuin joku olisi himmentänyt lamppuja hiljalleen. Misery tunsi veren kohisevan korvissaan kovaa tahtia, ja tajusi innostuneensa taas aivan liikaa. Silmien näkemä kuva hämärtyi, ja kirkas ininä soi pään sisällä.

Eikä Misery enää sen jälkeen tiennyt, mitä oli tapahtunut.

at9f37x.png

”No niin, minähän sanoin sinulle että ota vähän rauhallisemmin.” Arnold torui ystävälliseen sävyyn pitäessään Miserystä kiinni tämän vuoteella. Hän oli ujuttanut tälle piikin kautta hieman rauhoittavaa ainetta.

”Näyttää siltä, ettet pysty vielä tänään lähtemään. En voi päästää sinua poistumaan ennen kuin pulssisi on tasainen ja rauhoittavan aineen vaikutus lakannut.”

ZXqrcsE.png

”Voi sentään. Minun ei olisi pitänyt innostuttaa sinua niin paljon.” Anita oli pahoillaan, ja katseli huolestuneena Miseryä sängyn toisesta päästä. ”Tämä on kokonaan minun syytäni.”

”Eihän tuolle voi mitään.” Arnold totesi, ja taputti Miseryn päälakea hellästi. ”Misery ei aina itsekään muista pysyä rauhallisena. Mutta onneksi huomennakin on uusi päivä, ja me kaikki olemme nyt tietoisia asiasta. Veikkaan että vastaavanlaista yllätystä tuskin tulee, vai mitä Misery?”

”Ei tule.” Tyttö vastasi hieman sammaltaen, ja tunsi olonsa äkisti väsyneeksi rauhoittavan lääkkeen vaikutuksesta. Arnold peitteli hänet vuoteeseen, ja poistui sitten Anitan kanssa toimiston puolelle täyttämään tarvittavat kaavakkeet.

Pienestä vaaleanpunaisesta huoneesta kuului enää vain rauhallinen lapsen hengitys.



OOOOO



cJfc5Y6.png

Seuraavana aamuna Misery odotti jo malttamattomana Anitan tapaamista. Hän oli valvonut miltein koko edellisen yön, ja miettinyt hermostuksissaan kuinka hillitä itseään jotta pääsisi lähtemään.

Arnold toi aamulla tytölle pienen muovikassin, joka sisälsi uuden vaatekerraston. Misery katseli haltioituneena uusia, kauniita vaatteitaan, ja ampaisi sitten vessaan vaihtamaan ne päällensä. Kuinka ihanalta vaihtelulta tuntui saada lämmin villapaita ja hame päällensä, kun on kulkenut monia vuosia sairaalan steriilin hajuisissa vaatekerroissa.

Anita saapui viisi minuuttia ja kaksitoista sekuntia ennen kello kahtatoista. Misery oli tuijottanut kelloa aamun silmä kovana. He halasivat toisiaan tuttavallisesti, ja vaihtoivat nopeat kuulumiset.

FeahvY8.png

”No niin Misery. Se olisi sitten hyvästien aika.” Arnold totesi normaaliin tapaan hymyillen, mutta hänen kasvoiltaan paistoi suru. ”Toivotan sinulle kaikkea hyvää elämääsi.”

t9qKcQf.png

”Kiitos.” Misery hihkaisi innokkaana, ja tuijotti kirkkaansinisillä silmillään hoitajaa. ”Toivottavasti vielä nähdään.”

”Toivotaan. Mutta mieluummin jossain muualla kuin täällä sairaalassa.”

Anita kätteli miestä kiitokseksi kaikesta, ja ohjasi sitten Miseryn perässään ulos huoneesta.

Ulos sairaalasta.

Ulos uuteen elämään.



OOOOO



1BOMhOO.png

”Jännittääkö sinua?” Anita kysyi avatakseen keskustelun hiljaisen automatkan jälkeen. Hän oli yrittänyt kysellä tytöltä kaikenlaisia asioita kuten lempiruokaa ja – väriä, mutta Misery oli tuijottanut niin intensiivisesti maisema, ettei vastauksia meinannut irrota.

”Vähäsen.” Misery totesi puristaessaan käsiään nyrkkiin. Hän yritti keskittyä pysymään rauhallisena. ”Tai oikeastaan ihan hirveästi.”

”Älä turhaan. Kaikki ovat oikein mukavia täällä.” Anita vakuutti samalla, kun lukitsi autonsa ovet. Misery osasi juuri sen verran lukea, että näki auton kyljessä olevan tekstin”Meripoukaman lasten ja nuorten koti”.

kiQ0Vk0.png

He olivat parkkeeranneet auton ison kartanomaisen rakennuksen eteen, joka oli maalattu mintunvihreän ja luumunpunaisen sävyillä. Misery yritti kurkkia aidan raoista nähdäkseen pihapiirin paremmin, mutta viiniköynnös kasvoi tiheänä näkösuojana sitä vasten suojaten uteliailta katseilta.

”Perillä ollaan.” Anita totesi, ja kääntyi Miseryn puoleen.

5X2dxbs.png

”En haluaisi pilata yllätystä muilta, mutta minusta tuntuu että on parempi kertoa sinulle ennen kuin menemme sisälle. Muut odottavat sinua eteisessä, ja haluavat yllättää yhteisellä tervetulotoivotuksella. Yritetään heidän mielikseen esittää yllättynyttä, vaikka nyt tiedätkin mitä tuleman pitää. Parempi näin, ettet vain rasitu liikaa.”

”Yritän parhaani.” Misery nyökkäsi niin reippaana, että pipon päässä oleva tupsu heilui vinhasti.

Anita avasi rautaisen portin, ja he astelivat peräkanaa pitkin kivetettyä pihaa.

zEgoVO5.png

IhX2Ias.png

”YLLÄTYYYYYYYS!”

Kuului monen riemukkaan lapsen suusta yhtäaikaisesti, kun etuovi avattiin. Misery seisoi eteisessä hieman hämillään ja ujona, ja yritti hymyillä iloiselle vastaanotolle.

”No johan, en ollenkaan arvannut että olette kaikki vastassa.” Anita totesi tytön puolesta, ja jäi seisomaan tämän taakse kuin turvatakseen hänen oloaan.

cDViObh.png

Miseryä alkoi suunnattomasti ujostuttaa monen silmäparin tarkastellessa häntä päästä jalkoihin. Osa lapsista näytti hymyilevän, osa seisoi ilmeettömänä paikoillaan.

”Noh, ettekö aio esitellä itseänne?” Lasten takana seisova, toinen naisavustaja totesi. ”Tervetuloa Misery, minun nimeni on Elise. Toivottavasti viihdyt täällä.”

”Kiitos.” Misery vastasi lyhyesti, ja katseli kengänkärkiään. Kukaan lapsista ei näyttänyt tekevän elettäkään tullakseen tervehtimään.

co1txu4.png

”Hei vain, minä olen Yvonne.” eturivissä seissyt, mustahiuksinen tyttö tepastelikin yhtäkkiä Miseryn eteen tämän kohottaessa taas katseensa jaloistaan. ”Kiva tutustua.”

Yvonne ojensi kätensä Miseryä kohden, ja tämä nosti omansa varovaisesti vastatakseen kättelyyn.

dg0gA5P.png

”Ähäkutti!” Yvonne hihkaisikin ennen kuin Misery sai hänen kädestään otteen, ja vetäisi omansa sipaistakseen hiuksiaan. ”Meillä tehdäänkin näin.”

Misery hämmentyi ja jäi suu auki tuijottamaan Yvonnea. Sitten hän purskahti tämän kanssa yhtäaikaiseen nauruun.

2GrTlpc.png

Anita oli helpottunut, että Miseryn saapuminen oli sujunut odotettua paremmin. Hetkellinen jännittynyt tilanne oli vihdoin lauennut, ja lapset tulivat vapautuneesti tekemään tuttavuutta uuden asukkaan luokse.

Hetken kuluttua Elise pyysi kaikkia siirtymään ruokailuhuoneeseen, jossa odottikin jo herkullinen tervetuliais-illallinen.



OOOOO



jePPluJ.png

Spector huokaisi turhautuneena irrottaessaan katseensa peilialtaan pinnasta. Hän oli viikko tolkulla etsinyt äitinsä käskystä kadonnutta Eternityjen sukulaista, mutta tuloksetta. Mistään maailman kolkasta miltään aikakaudelta ei tuntunut löytyvän vihjettä.

ouZEcaT.png

Spector kääntyi poistuakseen huoneesta. Hän oli viettänyt monta pitkää päivää tuijottaen peilialtaan syvyyksiin, ja tunsi silmiensä pian pakottautuvan itsestään kiinni. Hän ei pystynyt tietoisesti lopettamaan tehtäväänsä niin kauan, kuin Luna piti häntä käskymanauksensa vallassa, vaan palasi yhä uudelleen ja uudelleen altaan luokse.

Nyt, kun käsi viimein kävi huoneen ja muun palatsin erottavalla ovella, altaassa oleva hehku voimistui äkisti.

xWDqxHt.png

Spector ei ollut uskoa silmiään. Koskaan aikaisemmin allas ei ollut niin voimakkaasti reagoinut kenenkään Eternityn löytymisen kohdalla. Koko huone sykki altaan pinnalla leijuvan sinisen kajon tahdissa, ja sen lumoava hehku sai Spectorin irrottamaan otteensa ovenkahvasta, ja palaamaan luoksensa.

zmdsBxr.png

Mies tuijotti intensiivisesti aavemaista hehkua, jonka pyörteen sisällä vilisi joukko epämääräisten hahmojen kuvia. Hetken selailtuaan kasvoista kasvoihin kuva pysähtyi pienen kirkassilmäisen tytön kohdalle.

”Sinäkö se olet? Sinuako olen etsinyt?” Spector puhutteli kuvajaista kuin tämä kuulisi hänen sanansa. Sininen hehku hänen silmissään voimistui äkisti kuin kameran välähtävä salama.

vPfzcoh.png

Spector parkaisi kuuluvasti, mutta hänen huutonsa kaikuivat vain tyhjille palatsin käytäville. Eternityjä vastaan käydyn taistelun tuloksena rakennuksen käytävät olivat hiljentyneet tyystin.

Palava, sisuksiin asti korventava polte lävisti Spectorin, ja hän suojasi silmiään sokaisevalta valolta.

Silti, hän teki sen aivan liian myöhään.

Hehkuva valo oli jo tehnyt tehtävänsä.