-------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Kääntyilin peilin edessä ihastellen miten hyvännäköinen oikein olinkaan. Vuosien varrella olin onnekseni kadottanut sen säälittävän nörtin ulkomuodon, ja suorastaan puhjennut kukkaan. Muutkin olivat huomanneet sen.

Varsinkin Marco oli huomannut sen.

Tosin siitä tiedosta ei ollut pahemmin hyötyä, kerta poika ei uskaltanut sanoa asiasta suoraan. Ennen sitä päivää saatoin vapaasti flirttailla muillekkin pojille. Olisi sääli tuhlata kaunis ulkonäköni vain turhanpäiväiseen odotteluun.

Olin turhaantunut siitä, kuinka Arr ja Marco viettivät nykyisin vain aikaa keskenänsä. Kun yritin lyöttäytyä seuraan niin kuin silloin ennen, veljeni vain katsoi minua happamasti. Hän ei selvästi pitänyt siitä kun flirttailin avoimesti hänen parhaan ystävänsä kanssa. Korjaan, MEIDÄN parhaan ystävämme kanssa. Ehkä hän luuli minun vain pelleilevän Marcon tunteilla.

"Huomenta Trace, nukuitko hyvin?"

Äiti oli taas niin ihanan pirteä oma itsensä. En tajua mistä se repii tuon kaiken positiivisuuden elämäänsä. Miehillä ei ainakaan ole siihen osaa eikä arpaa. Tai niinhän se ite väittää, vaikka Jamie tyyliin puoliksi asuu meillä. Se se vasta suurta pelleilyä on omien poikakuvioideni rinnalla. Vastasin kysymykseen vain ynähtämällä jotain.

"Tuleekohan Marco taas tänään meille? Laitanko teille jotain ruokaa?"

Että aikuiset osaavat olla sitten ärsyttäviä. Totta kai Marco oli tulossa, ja vaikka sanoisin äidille ettei kokkaa mitään, se kokkaa kuitenkin. Se on aina niin kiinnostunut mun asioista Marcon vuoksi, ja musta tuntuu että oon sen takia saavuttamassa "Lapseni mielenkiintoisuus" -listalla ykköspaikan Arrin sijaan. Tätä varmaan täytyis juhlia jollain tapaa, mutta itseasiassa se on tosi turhauttavaa.

"Joo, varmaan. Tee mitä tykkäät." kuulin itseni vastaavan ja avasin Arrin huoneen koputtamatta. Se ei aina ollut kovin viisas ratkaisu.

Olen nimittäin kerran vahingossa keskeyttänyt jotain....henkilökohtaista.

Enkä kyllä yhtään ihmettele tällaisessa tissibaari-meiningissä. Toivon hartaasti että tää naisten kuvien ripustaminen seinään on vain jokin väliaikainen vaihe sen elämässä, jolloin sen täytyy kuvin todistaa oma...suuntautuneisuutensa. Mulle ainakin on tullu TODELLA selväksi.

Yllättäen veljeni on taas pianonsa kimpussa. Luulen ettei se tarvitse elämäänsä yhtään naista, sehän vois pian kosia tota puupalaa. Okei okei, olenhan mäki tosi ylpee että Arr on päässyt esiintymään kaikkiin koulun konsertteihin ja kissanristiäisiin mutta hei; Get A Life!

"Arr, tiiätkö monelta Marcon treenit oikein loppuu? Tuleeks se sen jälkeen sit meille?"

Veli lopetti koskettimien painamisen ja jähmettyi hetkeksi ennen kuin käännähti ympäri. Se ei näyttäny kovin iloselta.

"Kyllä mä tiedän, mutta sä et sillä tiedolla mitään tee."

Sen ilme oli tosi välinpitämätön, ja tunsin että olin sanonu jotain väärin. En ymmärrä mikä ihmeen suojelusvietti sillä oikein oli Marcoa kohtaan, ei mulla ollut aikeita särkeä sen sydäntä jos sen olisin saanut. Muista pojista viis.

"Arr kiltti, ei jakseta tällasesta tapella. Mä vaan haluan viettää aikaa teiän kanssa niinkuin silloin ennenkin. Farin, Irena ja Tipsy on jossain matikan preppauskurssilla, joten nekään ei ehdi näkee mua tänää."

Eikä se ollut valhe. Ne kolme typerää kanaa olivat oikeasti siellä typerällä kurssilla, koska ei osannu..tai siis viitsiny tehdä mitään koulussa. Ainoa asia, minkä takia jaksoin niiden seuraa, oli se, että pääsin koulun suosituimpaan porukkaan.

"No keksi sitten itelles jotain muuta tekemistä." Arr tuhahti ja näytti entistä happamammalta. " Kyllä mä tiedän sun motiivit meidän seuraan, ja voin sanoa ettei Marcoakaan kiinnosta. Se tietää niistä sun muistaki pojistas, ja ettet oo tosissas kenenkään kanssa. Luuletsä tosiaan että se joku päivä vielä lankeis polvilleen sun eteen ja sanoo rakastavansa sua?"

No itse asiassa, kyllä.

"Jos mä haluan sen, mä myös saan sen." kuittasin takaisin kun veljen iänikuinen saarnaus taas alkoi.

"On kiva että huolehdit siitä Arri-Mörri, mutta loppupeleissä Marco on kyllä se, joka päättää asioistaan. Ja mä ihan oikeesti välitän siitä."

Pakko kai sekin oli sanoa viimein, vaikka en usko että sillä mitään vaikutusta oli tuohon hapannaamaan.

"Nii varmaan." kivimuuri ärähti. Siinä meni sitten sekin rakkaudentunnustus sen korvista sisään ja ulos kuin myrskytuuli. "Ja mä tosissani oon sitä mieltä, että jos loukkaat Marcoa vähänkään, me ei enää olla sisaruksia. Mä en taho tuntea sua sen jälkeen."

"Aha, just joo. Kiva että tykkäät musta noinki paljon." totesin loukkaantuneena ja käänsin selkäni typerälle veljelleni. Oli tosi lohduttavaa kuulla miten _paljon_ se musta oikeesti välittikään. Sen paras kaveri oli sille paljon tärkeempi kun mä, vaikka yritin ihan tosissani kertoa että tykkään Marcosta.

"Voidaan sitten vaikka samoin tein aloittaa tää "mä en tunne sua" -leikki, koska mä en aio perääntyä. Et sä voi estää mua tykkäämästä siitä, tai sitä musta, sori nyt vaan."

Arr oli vaiti, se ei sanonu enää mitään takaisin. Tunsin kuitenki miten sen silmät oli naulittuna mun takaraivoon, ja se varmaan pähkäili heittääkö mua kukkaruukulla vai kirjalla. Toivoin ettei kummallakaan.

Oven paukahdettua kiinni Arr lysähti harmistuneena pianotuolilleen. Hän tiesi hyvin itsekkin, että sisaren sanat olivat totta. Ja totuus sanojen takana oli aivan toinen.

Poika tiesi, miten tunteellinen Trace olikaan, ja hän myös hyvin tiesi millainen sydäntensärkijä Marco oli omassa koulussaan. Hän ei halunnut sisarensa kärsivän, jos Marco jonain päivänä saisi päähänsä iskeä tämän. Tähän asti hän oli pärjännyt pelkällä hyvällä tuurilla pitämään kaksikon toisistaan erossa.

Mutta Trace ei näyttänyt luovuttavan, ei alkuunkaan.

 

XXXX

 

Koska Arr oli saamaton mököttäjä, päätin ottaa asiat omiin käsiini. Soitin reippaasti Marcon puhelimeen ja muutaman tuuttauksen pojan karhea ääni vastasi. Toivotin hänet iloisesti lirkutellen tervetulleeksi meille heti kun vain ehtii, ja hän kuullosti varsin innostuneelta.

"Tässä menee vielä joku puolisen tuntia, lähden sitten tulemaan sinne." 

Vatsassani kihelmöi mukavasti kun suljin puhelimen ja kiiruhdin vessaan peilin äärelle.

En oikein itsekkään tajua, mihin se puoli tuntia oikein kului. Korjailin vain pikkuisen meikkejä sieltä sun täältä ja suihkutin joku kaksi pulloa lakkaa päähäni. Havahduin toimistani vasta siihen, kun kuulin ulko-oven kolahtavan. Oliko Marco jo tosiaan täällä?

Koska sisällä ei näkynyt ketään, astelin reippaasti ulos ovesta ja mitä näinkään. Arr oli tapansa mukaan tupannut Marcon seuraan niin nopeasti kuin vain kykeni, jättäen minut ulkopuolelle. Tervehtiessäni heitä he hiljentyivät oitis ja kääntyivät suuntaani. En kai sattunut häiristemään heitä jollain tavalla?

"Moi Trace."

Marco tervehti mua tavanomaisen iloisesti. Aivan kuin olisin nähnyt hänen vinkkaavan silmäänsä minulle. Taisin punastua. "Arr tuli justiinsa kertomaan sen uudesta leffasta, me ajateltiin mennä kattomaan sitä poikien kesken. Ei kai sua haittaa?"

Eeeeeeeeei tietenkään, muuten vaan tahdoin kuristaa veljeni. Onnistuin kuitenkin pitämään hymyn huulillani ja nyökkäsin myöntyvästi.

"Juu..eei se haittaa ollenkaan. Ajattelinkin juuri lukea yhtä mielenkiintoista kirjaa." selitin jotain tökerösti vastaukseksi ja katsoin sitten nopeasti veljeäni murhaavasti. Hän vain hymyili ja tuppautui heti väliin.

"Oon kuullu että se sai tosi hyvät arvostelut lehdiltä, en oo kyllä ite vielä nähny sitä.." ja mainospuhe jatkui ja jatkui enkä jaksanut lopulta enää esittää kiinnostunutta.

Marcokaan ei enää vilkaissutkaan muhun, joten päätin luovuttaa tältä erää ja palata alistuneena sisälle. Ehkä Arr olikin oikeassa, etten edes kiinnosta sitä millään lailla. Ainakaan se ei oo tehny mitään alotetta mistä voisin ymmärtää toisin. Äh, miks pojat oli niin vaikeaselkoisia?

 

XXXX

 

Istukelin lopun päivän huoneessani murjottamassa, ja kuuntelin musiikkia. Kunhan Marco vain lähtis kotiin, Arr saisi kuulla kunniansa. Vieraiden aikana en kehtaa räyhätä, tai ne pitävät mua jotain psykopaattina. Kesken mietintäni kuulin jonkun koputtavan huoneeni oveen. Jännityin paikoilleni. Mitä jos se olisikin Marco?

"Ovi on auki, voit tulla sisään." huudahdin pehmeästi mutten noussut paikoiltani. En kerta kaikkiaan uskaltanut.

"Onko sinulla jokin hätänä Trace?" äidin ääni kantautui ovelta. Mikä ihmeen selvännäkijä hän oikein oli, kun tiesi aina millä tuulella olen? Se on varmaan niitä kuuluisia äidinvaistoja.

"On tässä huonomminkin mennyt." tuhahdin ja vaihdoin seuraavan kappaleen taustalle. Äiti tunki sisään huoneeseeni kysymättä.

"Vähän arvelinkin, kun linnoittaudut huoneeseesi yksin. Taasko te riitelitte Marcosta Arrin kanssa?"

Uskomatonta, äiti on varmasti ajatustenlukija. Tai sitten se salakuuntelee nurkan takana aina kun me jutellaan typerän kalkkis-veljeni kanssa.  "No jotain sinne päin. Se ei halua että mä tuppaudun niiden seuraan, vaikka ainahan me ollaan oltu kolmisteen. En kerta kaikkiaan ymmärtänyt miksi ihastumiseni Marcoon oli Arrille ylitsepääsemätön ongelma. Eihän me sentään sitä hylättäis, jos seurusteltaisiin?"

"Ymmärrän, entä mitä mieltä Marco on asiasta?"

Siinä vaiheessa en enää kestänyt, vaan hyppäsin nyyhkyttäen äidin syliin, aivan kuten tein pienenäkin. Hän halasi minua hellästi ja hyssytteli korvaani. Ehkä edes hän kuuntelisi miltä minusta oikeasti tuntuu?

"En mä tiedä mitä se ajattelee siitä tai musta ylipäätänsä. Välillä se vaikuttaa tykkäävän musta, mutta välillä taas ei. Enkä mäkää oo sitten viitsiny sanoa sille mitään."

Taisin kastella hieman äidin olkapäätä, mutta se ei näyttänyt haittaavan sitä.

Sen sijaan se antoi mulle tosi hyvän neuvon: "Mene ja sano asiat suoraan niin kuin ne ovat. Yleensä se helpottaa. Sen jälkee voitte kaikki kolme yhdessä keskustella asiasta. Arrkin varmasti ymmärtää, kun huomaa että olette Marcon kanssa samaa mieltä ja pidätte oikeasti toisistanne."

Miten viisaita vanhemmat ovatkaan. Vau.

"Kiitos äiti." kiitin sitä ihan tosissani sydämeni pohjasta. Ehkä sittenkin suoraan päin naamaa tunteistaan kertominen oli paras vaihtoehto, vaikka pelkäsinkin tulevani torjutuksi. Päätin heti soittaa suunnitelmastani Tipsylle. Äiti vain hymyily lempeästi ja silitti nopeasti poskeani poistuessaan huoneestani. Hän sanoi valmistavansa pian illallista.

 

XXXX

 

Reilua tuntia myöhemmin astelin ylpeillen keittiöön uusi vaatekerrasto päälläni. Olimme sopineet tyttöjen kanssa illaksi treffit leffateatterin luokse, joten ajattelin vain nopeasti pistää suuhuni jotain syötävää ja kipaista sitten kaupungille. Toki tarvitsin siihen myös äitini lupaa ja aina avoinna olevaa lompakkoa. Viikorahani olivat huvenneet jo heti maanantaina.

"Äiti kulta." Yritin esittää asiani todella kiltisti ja viattomasti.

Se mokoma ei ollut kuulevinaankaan mua.

"Äitiii. Tyttäres kutsuu sua. Huhuu? Saanko lähteä ruoan jälkeen Farinin ja Irenan kanssa leffaan?Parilla lisäsimleonilla olis kanssa käyttöä..." Jäin sitten jännittämään, mitä äityliini vastaisi. Ainakin se sulki hanat ja kuivasi kätensä.

"Totta kai sinä sa --- HEI HETKINEN!" o-ou, joku kuullosti nyt todella hälyyttävältä. Mitä olin tehnyt, roikkuiko nenästä räkä vai oliko ripsiväri kenties levinny?

"Mitä?" kysyin ihmeissäny kun raivostunut karhu rymisi suoraan eteeni. En todellakaan tajunnut mikä oli vikana.

"Ja mihinkäs neitiseni olet menossa TUOLLAISISSA vaatteissa. Sinullahan on vain sukkahousut päälläsi! Menet heti vaihtamaan ne." Ahaa, legginssit ei tainnut kuulua äidin sanavarastoon. Se oli joskus niin out.

"Ne on kyllä ihan vaan housut." yritin selittää mutta sanani menivät kuuroille korville. "Eivätkä ole, ne ovat sukkahousut! Minun tyttäreni ei kävele ulkona puolialasti. Jos mielit lähteä, vaihdat ne."

"Näytät aivan...aivan....MAKSULLISELTA. Enkä halua että annat sellaisia viestejä ihmisille, varsinkaan jos tutut sattuvat näkemään." Ilmeisesti en saanut herättää minkäänlaista huomiota muiden ihmisten keskellä. BORING.

"Enkä vaihda." pidin pääni, ja uskoin että äitikin höltyisi pian.

"Kylläpä vaihdat." ei ilmeisesti ainakaan vielä, täytyi varmasti yrittää uudelleen.

"Enkä! En tosiaan. Niissä ei ole mitään vikaa."

"Neitiseni, poltit juuri kahden viikon vapaa-aikasi. Jäät tänään kotiin, etkä saa viikkorahaa seuraavaan kuukauteen. Ja nuo vaatteet vaihdat joka tapauksessa, en tahdo nähdä niitä enää silmissäni."

Eih, ei tässä näin pitänyt käydä. Sisälläni alkoi kihistä jokin kuin poriseva puurokattila. Tämä oli suorastaan epäreilua.

"Senkin vanha, kärttyinen akankuvatus!" möläytin suustani ennen kuin edes ehdin pahemmin ajatella. "Pilaat ihan kaiken, en saa koskaan tehdä mitä haluan.Ihan ku oisit joku kuningatar joka määrilee kaikkia!" Käännyin sitten kannoillani nopeasti, ennen kuin sain samanlaisen sammakkoryöpyn niskoilleni. Vaatteitani en kyllä vaihda, kerta sain jo kotiarestia.

Ihmekseni äiti pysyi vaiti. Ehkä sanomiseni sai hänet shokkiin. Päätin liueta paikalta ennen kuin hän palautuisi normaalitilaan.

Tracen lähdettyä Dora havahtui ajatuksistaan hereille. Sana kuningatar oli tuonut hänen mieleensä kesken jäänyt tehtävä, joka oli vuosien varrella ajautunut hänen muistinsa perukoille. Luna loisti poissaolollaan jo kuudettatoista vuotta.

"Jamie, mitä sanoisit jos kertoisin olevani kaukaisen maan enkelikuningatar, joka yrittää palata omalle valtaistuimeelleen kaiken aikaa?" Dora koetti kepillä jäätä käveltyään miehen luokse. Hän halusi viimein jo jakaa salaisuutensa jonkun kanssa, ja Jamie tuntui varsin hyvältä vaihtoehdolta. Olihan hän tuntenut tämän jo vuosia.

"Sanoisin että olet todella nälkäinen, kerta hourit noin pahasti." mies vastasi hämmentäessään liedellä porisevaa ruokaa. Doraa nauratti, hän tosiaan kuulosti aivan typerältä. "Olet oikeassa, vatsani kurnii kuin kasa sammakoita." 

No, ehkä hän jonain päivänä kertoisi totuuden.

 

XXXX

 

"Hieno tappelu." kuulin jonkun äänen takaani. Hiekka rapisi hänen kenkiensä alla kun hän asteli luokseni rantaan.

"Kiitos. Ja hienot oli jälkiseurauksetkin." totesin ja naurahdin hiukan. Nyt äsklinen yhteenotto jo huvitti, vaikka onnistuinkin hankkiutumaan leffan sijasta arestiin. Tulin rannalle istuskelemaan rauhoittuakseni ja petakseni kiukkuista äitiä. En uskaltanut kohdata häntä vähään aikaan.

"Mitä sinä muuten täällä teet? Joko Marco lähti kotiinsa?" kysyin veljeltäni joka istuutui kauemmas minusta. Ehkemme mekään olleet vielä täysin sujut asioidemme kanssa. "Oliko teillä "hauskempaa" kun en ollut mukana?"

"Itse asiassa voisin paljastaa, että oltiin kuolla tylsyyteen. Se leffa oli niin surkea että lopetettiin kesken."

Säikähdin. Joku seisoi aivan takanani. Kiitin luojaa etten ehtinyt möläyttää mitään pahempaa. Marco taisi istuutua vierelleni, en uskaltanut vilkaista hänen suuntaansa.

"Tosi sääli että jouduit jäämään kotiin, Arr ja minä meinattiin pyytää sua lähtee meiän kaa jonnekkin." Marco kuulosti aidosti pettyneeltä, mutta käänsi samalla veistä haavassa. Tosi kiva, nyt kun mulla olis just tilaisuus tehdä niiden kanssa jotain yhdessä, niin oon arestissa. Kirottu elämä, se ei oo koskaan mun puolellani.

"Niin no, nyt mä jumitan täällä kotona..." mutisin hiljaisena ja olin katselevinani aaltoja. Marcon katse korvensi mun poskea.

"Et sä kyllä Marco mitään mun lähtemisestä puhunu. Sähä suunnittelit vieväs Tracen yksin jonnekkin." Arr heitti ilkikurisesti lauseen ilmaan, ja jäi tuijottamaan meidän reaktiota.

Olin aivan äimänä, mitä se tollasia puhui jos kerta tahto pitää meiät erossa toisistamme. Oliko joku saanut sen äänen kellossa muuttumaan? Veljeni oli edelleen vahvasti Marcon johdateltavissa.

"Ai..."

Siis mitä? "AI?" Sekö oli ainoa sana jonka sain ulos suustani. Tyhmätyhmätyhmä minä, olisit nyt jotain järkevämpää heittänyt perään. Tai jotain mistä Marco olisi tajunnut mun olevan kiinnostunu sen ideasta. Mutta että pelkkä "ai"? Säälittävää. Meiän katseet kohtas ihan sekunnin ajan, ja sitten leikin etsiväni simpukoita silmilläni. Rantaan laskeutui vaivaantunut hiljaisuus, joka selvästi hymyilytti Arria.

Siinä me sitten istuttii kolmisin, ja katseltiin ulapalle. Mulle tuli mieleen ne lapsuuden iltapäivät, jolloin oltiin yhdessä pulahdettu mereen uimaan. Siitäkin oli niin kauan.

 

XXXX

 

Muutamaa viikkoa myöhemmin sain mielestäni loistoidean. Tiesin äidin lähtevän teatteriin Isadoran kanssa, ja sen jälkeen "lasilliselle" ravintolaan. Eli toisin sanoen, meillä oli kämppä tyhjänä yhden illan ajan.

Hiippailin Arrin huoneeseen kertomaan suunnitelmastani.

"Arrrrrrrrrr! Arr, herää!" koitin kuiskia todella hiljaa, vaikka äiti nukkuikin yläkerrassa. Veljeni kuorsasi niin kovaa että puheeni peittyi sen alle. Koitin myös tökkiä häntä, mutta se vätys vain käännähti unissaan ja jatkoi uniaan.

Päätin kokeilla järeämpiä toimia ja korotin hieman ääntäni:

"Arr, olen todella pahoillani. Se oli vahinko, en minä tahallani rikkonut sinun pianoasi."

"MITÄ SINÄ TEIT!?"

Voilá, mission completed. Arr nousi sillä sekunnilla pystyyn sängyllään, eikä vaikuttanut enää ollenkaan uniselta. Selitin hänelle etten ollut tosissani, vaan tulin kertomaan jotain aivan muuta.

"Ääh, eikö se voi odottaa aamuun? Nythän on keskiyö!" valivali-valittaja inisi istuuduttuaan sängyn reunalle. Hänen olemuksensa muuttui täysin toiseksi, kun kerroin ettei hänen pianollaan ole hätää.

"Ei todellakaan voi." totesin ja pyörittelin käsiä selkäni takana. Toivoin että myös veljeni antaisi suunnitelmalleni äänensä, tai olisin tuomittu. Bileitä ei voinut järjestää jos hän oli heti kantelemassa siitä muille.

"Sain nimittäin juuri aivan mainion idean! Me järjestetään bileet kun äiti lähtee juhlimaan Isadoran kanssa. Olethan mukana juonessa?"

Ristin sormeni varmuuden vuoksi.

"Siis mitä...?" velipoika ei tainnut olla oikein terävällä tuulella näin yllätyksenä tulleen herätyksen jälkeen. "Siis oletko tosissasi? Meille? Kännisiä ihmisiä ja paikkojen hajoittamista? Olet aivan hullu!"

Kiitos, niin minäkin sinua. Arvasin ettei hän oikein lämpene idealle.

"Tiedän tiedän, se on aika riskialtista mutta ajattele nyt: Saadaan mainetta koulussa jos pidetään tosi riehakkaat bileet, ja lisäksi..."

Säästin tämän kohdan sitä varten että joutuisin vakuuttelemaan veljeäni.

"Lisäksi sinne tulee kaikkia kivoja tyttöjä, joista joku saattaa iskeä silmänsä sinuunkin."

"Entä sitten?" velipoika kohotti olkiaan välinpitämättömästi. Meinasin mottasta häntä saman tien.

"Kuules nyt, erakko." sihisin hampaideni välistä. "Vaikka tykkäätkin olla ylhäisessä yksinäisyydessäsi suurimman osan aikaasi, se ei tarkoita että saat pilata kaikilta muilta ilon." Taisin heristää hänelle hieman nyrkkiäkin. Arr ei varsinaisesti ilahtunut siitä.

"Usko jo, Trace. Mitään bileitä ei tule olemaan. Ajattele mitä äitikin sanoo kun jäämme kiinni!"

Ahaa,siis siitä kenkä puristikin.

"Eihän me aiota siitä kiinni jäädäkkään. Juhlitaan hillitysti ja lähetetään sitten vieraat ajoissa koteihinsa ja siivotaan paikat. Kiltti Arr, sun on pakko suostua!"

Mutta eihän se suostunu, ei halunnu edes puhua sanallakaan koko aiheesta enää. Tylsimys, miks mun täytyi saada tuollainen veli itelleni? Ollaankohan me edes samaa sukua.

"Ei, ei ja vielä kerran ei. Asia loppuunkäsitelty." se totes lopuks ja kääntyi sitten takaisin sänkynsä puoleen. On suoranainen ihme jos äiti ei kuullut meiän puhetta, mehän suorastaan huudettiin täyttä kurkkua toisillemme.

Tuijotin vihaisena veljeäni, joka tarttui peittoonsa ja riuhtaisi sen sivummalle. Mieleni olisi tehnyt sanoa pari valittua sanaa, mutten sitten enää viitsinyt jatkaa riitelemistä. Olin tehnyt sitä jo aivan liian monta kertaa.

"Häipyisitkö huoneestani? Haluaisin nukkua ilman yleisöä."

Selvä, sen kun nukut, varo ettet tukehdu hämähäkkiin. Käännyin kannoillani ja marssin mielenosoituksellisesti huoneen ovelle.

"Kantasi tuli täysin selväksi, Arri-Mörri." totesin ovella ja heilautin kättäni. Suljin oven perässäni hiljaa, vaikka oikeammin tahdoin paiskata sen kiinni niin kovaa kun pystyin. Osasin kuitenkin välttää kiusausta.

Palasin omaan huoneeseeni, mutten malttanut vielä nukkua. Pyörittelin ideaa päässäni, ja sain jo suunniteltua koko illan ohjelman. Ai että olisinko luovuttanut typerän veljeni takia? Hell no.

Minähän pitäisin ne bileet, oli hän ideassa mukana tai ei.

 

XXXX

 

Viimein saapui se päivä jotai olin niin kovasti odottanut: Äiti lähti juhlimaan. Olimme Farinin, Irenan ja Tipsyn kanssa suunnitelleet, että peitetarinana he tulisivat meille yökylään ja sitten illemmalla kutsuisimme muut. Onnekseni myös Arr oli hieman kypsyttänyt bile-ideaa mielessään ja lähes hyväksynyt sen.

Katselin äitiä, kun hän laittoi itseään valmiiksi iltaa varten. Hän näytti todella hyvältä 41-vuotiaalta naiselta. Toivoin periväni samat geenit ja pysyväni aina nuorekkaammalta. Ehkä näistä "taikakorvista" oli jotain hyötyä. Äiti ei ollut koskaa kyllä maininnut asiasta sen enempää, enkä minäkään mitään kysellyt. Ne olivat suosiontavoittelussa enemmänkin hyöty kuin haitta.

"Olettehan sitten ihmisiksi veljesi kanssa, kun olen poissa? Ei tapella, eikä polteta taloa maan tasalle."

Voi kuinka ihanaa, kun äiti luottaa meihin. Noin puhutaan ennemminkin 10-vuotiaille kuin 16-vuotiaille.

"Itse asiassa minulla olisi sinulle eräs pyyntö..." aloitin ja nojasin polveeni. "Meillä oli oikeastaan tyttöjen kanssa hieman puhetta yökyläilystä."

"Arrkin sanoi että he voivat tulla, joten hänen pianonsoittonsa ei häiriinny meidän juttelustamme. Lisäksi he ovat kysyneet jo varmuuden vuoksi luvan jo omilta vanhemmiltaan ja --"

"Ja nyt vasta otat asian esiin, kun olen jo lähdössä." äiti totesi kesken lauseeni ja viimeisteli meikkinsä. "Kultaseni, tiedät etten pidä tällaisista viimekäden päätöksistä."

"Mutta eihän sinun tarvitse sanoa muuta kuin kyllä. Sehän riittää."

Minun oli pakko hipelöidä hiuksiani jännitystä purkaakseni, olin niin riippuvainen äidin vastauksesta. Jos hän ei suostuisi yökylään, niin siinä menisivät samalla haaveet peitetarinasta bileiden suhteen.

Äiti kääntyi pois peililtä ja katsoi minua ilmeettömänä. En todellakaan osannut tulkita hänen kasvoiltaan, oliko esitykseni hyväksytty vai hylätty. Tämä oli kuin koetulosta odottaisi.

"Hyvä on, luotahan sinuun sen verran että pystyn jättämään teidät keskenään tänne. Mutta minulla on muutama ehto."

Arvasin. Kuuntelin kuitenkin tarkkana kuin porkkana.

"Ei poikia, tai muita vieraita, ei alkoholia eikä tupakkaa, ei raakoja elokuvia ja ohjelmia, ei valvota koko yötä ja mikä tärkeintä: EI JUHLIA. Onko asia selvä?"

Huomasin nyökyttäväni.

"Sinä olet vastuussa siitä mitä täällä tapahtuu, joten käyttäytykää sen mukaisesti. Tulen aamupäivän aikana takaisin kotiin, heti kun vain heräämme."

"Ai ai sir!" hihkaisin ja suorastaan pomppasin ylös tuolilta. Sisäinen minäni tanssi sambaa. Yritin silti pitää naamani peruslukemilla.

"Kiitos tuhannesti äiti, lupaan ettet tule pettymään. Pidän Arrin kanssa talon pystyssä ja paistan sinulle aamuksi muutamat pannukakut. Pitäkää te Isadoran kanssa hauska ilta."

Muttette taatusti yhtä hauskaa kuin me täällä. En malttanut enää odottaa äidin lähtöä. Kipaisin alas Arrin luokse ja osoitin hänelle peukkuja. Se ilonpilaaja hymyili vain vaisusti ja jatkoi kirjansa parissa. Näytin salaa kieltäni.

 

XXXX

 

Vilkutin äidin perään keittiön ikkunasta, vaikkei se sitä huomannutkaan. Katsoin kuinka se kääntyi pihatieltä oikealle ja katosi sitten pian toisten talojen väliin. Hihkaisin riemusta.

Nyt se ilta vasta alkaisikin.

 

XXXX

 

Istuuduimme tyttöjen kanssa huoneeni lattialle piiriin, ja juoruilimme illan tulevista tapahtumista. Olimme soittaneet kaikki parhaimmat tuttumme läpi, ja joku heistä lupasi tuoda juomat tullessaan. Kaikkien sisällä kutkutti pieni jännitys.

Farin, Tipsy ja Irena puhuivat vain jatkuvasti siitä miltä aikoisivat näyttää illalla, ja lakkasivat kynsiään ennennäkemättömällä nopeudella.

Olinkin oppinut niiltä, että ulkonäkö on kaikki kaikessa, varsinkin jos tahtoo hurmata sen pojan kenet haluaa.

Niinpä he jakoivat loputtomasti vinkkejä minulle, kuinka hurmaisin Marcon tänä iltana.

"Ensinnäkin sun hiuksille täytyy tehä jotain, nehän on ihan lätässä!" Farin kauhisteli ja katsoi mun vaaleita kutreja kauhistellen. Yritin vääntää naamalleni hymyä vaikka oikeasti ärsyynnyin hänen arvostelustaan.

"Mutta kaikista tärkein neuvo on se, että yrität vaan olla esittämättä mitään. Pojat tykkää et jos on luonnollinen. Farin ja Tipsy ei oikein ymmärrä sitä, ja siks ne ei ookkaan koskaan seurustellu kenenkään kaa. Ne vaan leikkii pojilla kun ei muutakaan osaa."

Jotenkin tunsin että pääni on täynnä uusia ohjeita, jotain en varmasti osannut soveltaa. Kiitin kuitenkin kauniisti ja päätin vielä varmistaa, ettei Arr jänistä suunnitelmasta.

Jätin tytöt valmistautumaan iltaa varten.

Arr istui olohuoneessa ja pyöritteli käsiään hermostuneena. Se ei tainnut vieläkään olla vakuuttunut siitä että kaikki menis hyvin.

"Hei, ota iisisti!" koitin rohkaista häntä nostamalla peukut pystyyn. "Ei huolta huomisesta, mä hoidan kaiken."

"Ei tässä voi muuta kun murehtia." veli murahti ja käänsi päänsä sivuun. Istuuduin hänen vierelleen; meidän täytyisi jutella vielä kerran vakavasti.

"Kuule, äiti uskoo meihin sataprosenttisesti, joten näytetään sille että ollaan luottamuksemme ansainneet."

"Jaa sillä lailla, että järjestetään bileet? Jotenkin toi kalskahtaa mun korvaan ikävästi."

Ilmeisesti Arrilla oli mennyt pupu pöksyyn. Ainakin sen ääni täris kun se puhui.

"Mä oon vastuussa, joten jos jotain SATTUIS tapahtumaan, niin mä otan syyt niskoilleni. Okei? Koita nyt vaan rentoutua ja nauttia illasta. Ties vaikka sullekin löytyis seuraa..."

Yritin olla toiveikas, ainakaan mun ei sit tarttis koko ajan raahata sitä riippakivenä perässäni. Miten joku saattoi olla noin nyhverö?

"Selvä, mutta jos joku menee pieleen heti alkuillasta, niin kaikki lähtee kotiin. Onko selvä?"

Arr oli ainakin äidin lapsi, siitä olin varma. Niillä oli ihan samanlainen tapa komennella ja väännellä käsiään. Kaipa se sit oikeesti oli mun veli eikä mikään ufolapsi. Huokaisin luovuttaneena ja nousin sohvalta. Munki täytyis ruveta kohta pukemaan jos mielin olla valmiina kun vieraat saapuu.

"Okei, okei. Ihan miten vaan."

Kunnes sain ajatuksen. Arrkin sais luvata mulle jotain...

"Lupaan huolehtia kaikesta, JOS....sä jätät mut ja Marcon tänään rauhaan. Et tuu elvistelee meiän väliin jos juttelen sen kanssa tai jotain."

Aivan kuin Arr olisi hymyillyt mulle mun selkäni takana. En tiedä, mut ainakin se suostu mun ehtoon. Illasta oli siis tulossa täydellinen.

 

XXXX

 

Toistan itseäni: Illasta oli TULOSSA täydellinen. Vaikkei se siltä ensiksi vaikuttanutkaan. Kaikki vain seisoivat paikoillaan ja joivat pulloistaan katselleen toisiaan. Olin kuolla häpeään, näinkö tulsää meillä oikeasti on?

Ainoa illan ilolintunen taisi olla Tipsy, joka oli nauttinut pari jo ennen kuin muut saapuivat paikalle. Se hetkutteli lanteitaan musiikin mukana ja oli oikeastaan aika viihdyttävä. Meidän muiden mielestä siis.

Marco ja Lucas istui sohvalla ja vilkuili aina mun suuntaan. Jotenkin musta tuntu et ne puhuivat musta...

Tai sittenkin, he varmaan nauroivat Patricin viiksille. Se oli hankkinu sellaset näyttääkseen aikuisemmalta. Itekkin hihittelin sille sen selän takana. Miten julmaa.

Ainoa illan todellinen luuseri oli kyllä Arr, joka kieltäytyi ottamasta hörppyäkään juotavaa. Se kuulemma pystyi pitämään hauskaa ilman alkoholiakin: tuskin. Vielä mä tän illan aikana juottaisin sille ainakin pullollisen, väkisin.

En antanut veljeni kuitenkaan pilata omaa iltaani.

Marco oli jo jonkun aikaa lähetellyt lempeitä katseita mun suuntaan, ja päätin viimein noudattaa äidin antamaa neuvoa: puhua suoraan. Arr pysytteli myös lupauksensa mukaan kauempana meistä, ja tarkkaili tilannetta sieltä. Kunhan se ei vain tekis sitä koko iltaa, niin kaikki olis hyvin. Kaadoin pullon sisällön kurkustani alas, ja lähestyin sitten Marcoa itsevarmuutta täynnä.

 

XXXX

 

Ilokseni huomasin muutamaa tuntia myöhemmin, kuinka tunnelma talossa nuosi ja kaikki tanssivat villisti yksin tai toisen kanssa. Olin jollain ilveellä saanut Marcon suostumaan tanssiparikseni, ja tunsin olevani onnesta soikeana.

Irenakin oli iskenyt silmänsä veljeeni, josta olin enemmän kuin kiitollinen. Nyt Arrilla ei ollut aikaa enää kytätä mun tekemisiäni. Musiikki pauhasi korviahuumaavasti ja tuijotin herkeämättä Marcon ihania silmiä. Epävarmuus oli kaikonnu musta pois alkoholin huuhtomana.

"Tosi kiva että pääsit tulemaan tänne."

Yritin aloittaan jotain pienimuotoista keskustelua siinä tanssin lomassa. Olis tuntunu tyhmältä hetkua sen edessä tuntikaupalla sanomatta sanaakaan.

Marco pysähti ja tuijotti mua suoraan silmiin. Sydän läpätti rinnassa ihan epärytmikkäästi.

"Tietenkin tulin, koska säki oot täällä."

Mitä, oliko tää unta vai sanoko se noi sanat oikeesti? Nielaisin.

"Ja lisäks sä näytät ihan uskomattoman hyvännäköseltä."

Nielaisin uudelleen. Päässä alkoi heittää, en tiedä johtuko se Marcon sanoista vai siitä että olin juonut jo enemmän ku tarpeeksi.

Olin sulaa vahaa sen edessä. Mun polvet tuntu notkahtavan alta. Yritin änkyttää jotain yhtä kilttiä takasin ja sainki sanotuks:

"Mäki oon tykänny susta aina."

Ja niin sitä mentiin, suoraan asiaan. Eihän Marco ollu viitannu mitään siihen suuntaa sanoillaan, mutta mä ilmeisesti uskoin kuvitelmissani että se tarkkottais sitä.

Se viittilöi mua kädellään seuraamaan. En kuullu mitä se sano.

Itse asiassa mulle oli ihan sama mitä se sano, sillä mä seuraisin sitä mihin ikinä se mut veiskään. Mä olin rakastunut siihen, onnettomasti.

Muut ei huomannu kun se veti mut syrjemmälle.

"Ei kai haittaa jos teen näin?" se kysy multa ja tarttui hellästi mua selästä kädellään. Pudistin päätäni haltioissani. Olin ilmeisesti päässyt taivaaseen.

Hymyilin siinä autuaana, kun sen katse kulki mun silmistä hieman alemmas, ja sitten taas takasin. Olin jostain syystä saanut päähäni että me oltiin nyt yhdessä, seurusteltiin. Mutta eihän Marco ollut edes sanonu mitään sellasta.

Sitten se tapahtui. Se veti mut varovasti ihan itteensä kiinni, tai sitten mä työnnyin ihan sitä vasten. En muista kunnolla.

Ja sitten...

..tunsin sen huulet mun omillani ja maistoin kaljan sen suusta. Tyhmyyksissäni unohdin vaan vetää henkeä ennen kuin suutelin sitä, joten jouduin lopettamaan ennen kuin edes ehdin aloittaa ja vetäydyin kauemmas hengittämään.

"Mitä, nytkö sä jo lopetit?" se kysyi ja katsoi mua sellasella koiranpentuilmeellä mitä ei voinu mitenkään vastustaa. Naurahdin ja suutelin sitä äkkiä, ettei se vaan suuttuis.

Taisin kieriskellä sen sylissä kun mikäkin iilimato, en muista enää kunnolla. Jotenkin mun todellisuus sumentui jossain vaiheessa iltaa, ja asiat lähti sitten hieman käsistä.

Huomasin makaavani pelkissä alusvaatteissa äidin sängyllä, eikä mulla ollu harmaita aavistuksiakaan siitä miten olin sinne päätynyt. En kuitenkaan osannut poistuakkaan paikalta.

Marco puhui mulle jostain asiasta, mistä en ollu ekaks ihan samaa mieltä. Jotenkin se sai kuitenkin mut ylipuhuttua suutelemalla tosi lempeästi.

Se tais sanoa että se rakastaa mua. En oo ihan varma.

Asiat vaan sattui jotenkin lipsumaan mun käsistä....

..ja nukahdin siihen paikalleni alaston Marco painautuneena mun selkääni vasten. Illasta ei tullutkaan täydellistä.