-------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

 

Desire katseli tuskastuneena uutta olohuonettaan. Muuttomiehet olivat kantaneet sen täyteen suuria laatikoita, joista jokainen sisälsi hänelle tärkeitä tavaroita. Nainen ei kuitenkaan halunnut avata niistä ensimmäistäkään. Ne sisälsivät muistoja,jotka kirvoittivat vieläkin hänen silmiinsä kyyneleet. Ne sisälsivät muistoja Gregistä.

Vaikka Gregin kuolleeksi julistamisesta olikin kulunut jo toista vuotta, eivät menneisyyden haamut antanees siltikään rauhaa Desirelle. Sydämessään hän odotti vieläkin tämän palaavaan, vaikka kaikki tosiasiat sotivat sitä vastaan. Miehen komppanjasta oli iskun jälkeen jäljellä vain ruma jälki keskellä kaupunkia, yhtäkään ruumista ei oltu voitu tunnistaa. Desire oli romahtanut täysin uutisen jälkeen, eikä tehnyt moneen kuukauteen juuri mitään. Lopulta Patty päätti koko perheen voimin hankkia tyttärelleen oman asunnon toisesta kaupungista. Näin hän saisi uuden alun elämälleen.

Surkean koulumenestyksen takia Desiren oli vaikea päästä mihinkään töihin, ja niinpä he Pattyn kanssa kolusivat kaikki mahdolliset työtarjoukset. Eräänä päivänä aivan kuin lottovoittona tytön kotiin saapui kirje, jossa häntä pyydettiin työhaastatteluun läheiseen kosmetiikkafirmaan. Hänen työtehtävään olisi olla aulan vastaanottovirkailija, ja jos tämä sujuisi häneltä, luvassa olisi joskus kenties ylennyskin. Desire tarttui tilaisuuteen kuin viimeiseen oljenkorteen, ja hänestä alkoi hiljalleen tuntua että kaikki asiat järjestyisivät....aikanaan.

"Pärjääthän sinä nyt? Muista että voit aina soittaa minulle tai isällesi, jos jotain ilmenee."Patty muistutti vielä holhoavasti Desireä. Kaiken tämän tragedian jälkeen hän oli vieläkin huolissaan tyttärensä voinnista.

Tyttö nyökkäsi puhumattomana ja nainen suuntasi kohti ulko-ovea. Ennen kuin painoi kahvasta, Patty kääntyi vielä tyttärensä puoleen: "Max tulee illalla käymään täällä."

Desire katseli vielä parvekkeelta äitinsä lähtöä ja huokaisi viimein helpotuksesta kun tämä kaartoi piha-aidan taakse. Koko perhe suorastaan vahti hänen jokaista liikettään nykyisin, ja se tuntui ahdistavalta. Ahdistavammalta kuin se tunne mikä hänen sisällään velloi.

"Kyllä minä pärjään aivan yksinkin." Desire totesi ääneti ja katseli närkästyneenä ympärilleen. Uusi talo humisi tyhjyyttään aukinaisen oven takana. "En tarvitse kenenkään huolenpitoa."

 

XXXX

 

Muuttolaatikoiden purku ei kiinnostanut Desireä tippaakaan. Hän kaivoi esille vain tarpeellisimmat tavaransa ja antoi muiden pölyyntyä ja unohtua paketteihinsa. Hän ei niitä turhaan kaivaisi esille kääntääkseen veistä vuotavassa haavassaan. Sen pitäisi ensin arpeutua.

Välillä jokin yksittäinenkin asia tai sana tai muisto Gregistä saattoi ajaa tytön jälleen huimaan henkiseen syöksykierteeseen. Hän halusi jo viimein päästää irti, mutta se tuntui mahdottomalta. Jos hän päästäisi irti rakkaansa muistosta, voisi hän jonain päivänä unohtaa tämän kokonaan.

Se olisi tätä tuskaakin pahempi asia.

Päivisin Desire sai rauhan yksinäisyydeltään ja Gregin haamulta työskennellessään Sulotex -yhtiössä. Rankat ja kiireiset päivät eivät antaneen sekuntiakaan aikaa lipsua ajatuksissa harhateille, joten se oli suorastaan rentouttavaa. Ilmeisesti työntantajatkin olivat huomanneet sen, ja ylentäneet hänet itse ylimmän pomon sihteeriksi.

Desire muutti ala-aulasta kattohuoneiston toimistoon, jossa hän vastaanotti esimiehensä asiakkaita aina yhtä tekopirteästi hymyillen.

Työ oli vaativampaa ja enemmän aikaa vievää kuin edellinnen, mutta se sopi tytölle täysin. Näin hän joutuisi olemaan vähemmän kotona ja kohdata ongelmansa. Perhekkin tuntui olevan iloinen että hänellä oli edes jotain tekemistä.

Joskus toimistoltakin oli kuitenkin lähdettävä, ja se oli Desirelle aina kova paikka. Joka kerta kun kotiovi kolahti, hänen mielialansa vaihtui taas apaattiseksi. Hän oli yksin ja yksinäinen.

Toisinaan, nykyään yhä harvemmin, kylässä kävi hänen veljensä Max, joka iloisuudellaan piristi myös Desiren päivää. Maxista oli jo kasvanut sen ikäinen, että hänelle oli helppo jutella.

"Desire kiltti, yrittäisit nyt ryhdistäytyä ja hankkia ystäviä." veli komensi sosiaalisen itsemurhan tehnyttä naista. "En yhtään ihmettele että tunnet pahoinvointia ollessasi täällä, tarvitset jonkun muunkin kuin minut jakamaan tunteitasi. Ja tiedän, et ole vieläkään toipunut Gregistä, mutta luulen että sinun olisi myös parempi aloittaa taas deittailu. Se helpottaisi oloasi varmasti. Äläkä nyt suutu minulle, äiti käski vain lähettää tällaiset terveiset."

Desire kätki lievän loukkaantumisensa hammasta purren ja pakotti itsensä hymyilemään. Eihän se Maxin vika ollut, että tilanne oli tällainen, mutta Patty sen sijaan olisi voinut jättää kommenttinsa sanomatta. Kyllähän hän tiesi että Desirellä oli kaikki vielä työn alla, eikä hän vielä ollut valmis astumaan takaisin ihmisten keskelle. Ehkä tämä myös luuli, että ystävät veisivät pois hänestä kaikki itsetuhoiset ajatukset. Aivan kuin tytöllä sellaisia muka olisi. "Sano kiitokseni hyvistä neuvoista äidille." Desire totesi nopeasti ja rentoutti sitten suupielensä. Hän nousi korjatakseen astiat pöydästä ja hyvästeli sitten kotiin palaavan veljensä.

Yöt vanhassa kotitalossa olivat olleet iltojakin pahempia. Silloin Desiren alitajunta oli päässyt valloillensa ja vapauttanut kaikki pahimmat demonit. Hän pyöri levottomasti peittonsa alla, hiki nousi otsaan ja sydän pamppaili kiivaasti. Useimmiten unessa oli Greg, joka juoksi häntä karkuun kaikoten yhä kauemmas ja kauemmas kunnes lopulta katosi kokonaan näkyvistä. Silloin tyttö oli herännyt unestaan säpsähtäen ja huusi epätoivoisesti pojan nimeä.

Nykyisin taas......tuntui kuin joku olisi suojellut häntä kaikelta siltä ja antanut painajaisten tilalle uusia ja ihmeellisä unia.

Aivan kuin hänen uneensa olisi joka yö laskeutunut vaalea enkeli joka toisteli loputtomasti sanoja: "Pidä se turvassa......pidä se turvassa häneltä.....". Desiren kysyessä naiselta vastausta siihen, mitä hänen piti suojella, tämä katsoi häntä surumielisesti ja katosi sitten kuin savuna ilmaan.

Uni ei koskaan ehtinyt jatkua sitä pidemmälle.

 

XXXX

 

Vähitellen, päivä päivältä Desiren olo parani ja sydämessä piilevä tuska hälveni. Nykyisin hän enää toisinaan ikävöi Gregiä, mutta tiesi jo ettei se vaikuttanut hänen elämäänsä enää millään tavalla. Nainen hankki ystäviä ja viihtyi työssään. Hän lähentyi perheensä kanssa jälleen ja vietti viikonloppuja ulkona juhlien. Hänellä oli taas kaikki, paitsi rakkaus. Ja ilman sitä hän uskoi pärjäävänsä.

Pitkän työpäivän jälkeen Desire pakkasi tavaransa ja oli valmiina lähtemään kotiin. Hän viettäisi tänään 23-vuotis syntymäpäivään tilaten kiinalaista ja katsoen televisiosta jotain saippuoopperaa. Sen kummoisempaa hän ei nyt kaivannut.

"Luulenpa neiti että teidänkin kannattaisi jo lähteä kotiin. Pomoni tuskin on enää paikalla." Desire kehotti ystävällisesti odotustilassa istuvaa naista. Hän oli epätavallisen usein nähnyt hänenkaltaistensa istuvan siellä vielä myöhäänkin illalla. Johtaja taisi olla kunnon naistenmies.

Tai mistä hän sen tietäisi, eihän hän tiennyt muutakaan koko miehestä. Tai siis oletettavasta miehestä. Kukaan ei ollut kertonut hänen nimeään tai näyttäny kuvaa hänestä. Johtaja oli kuulemma halunnut pysyä pois julkisuudesta.

"Ja sen kun pysyy vaan, ei minua pahemmin kiinnosta edes koko mies. Kunhan palkka juoksee niin asiat ovat hyvin ainakin minun kannaltani." nainen mietti kävellessään läpi tyhjän aulan. Kaikki muut olivat jo lähteneet kotiin.

Päästyään ulos rakennuksesta viileälli kadulle hänen korviinsa kantautui tuttua mölinää läheisestä baarista.

Desire ei kertakaikkiaan voinut ymmärtää, miten joku tahtoi kuunnella tuollaista musiikkia. Itse hän piti enemmän rauhallisesta ja melodisesta musiikista kuin räminärokista. Ja sitä kyseinen baari ainakin äänestä päätellen tarjosi.

Tänään musiikki oli jotenkin erityisen ärsyttävää, eikä nainen aikonut sietää sellaista omana syntymäpäivänään. Omistajalle olisi viimein sanottava suorat sanat, kerta sähköposti ja puhelut eivät olleet saaneet mitään muutosta aikaan.

Seinällä oleva juliste ilmoitti illan esiintyjän nimen, mutta Desire ei siitä pahemmin piitannut. Hänen puolestaan heidän nimensä saisi olla vaikka Hyppivät Sopulit, kunhan he vain lopettaisivat soittonsa.

Sisällä talossa, tai pikemminkin vanhassa hallissa musiikki pauhasi vielä kovempana kuin ulkona. Desiren korvat tuntuivat kuuroutuvan ja rintakehä hakkasi basson mukana. "Aivan käsittämätöntä roskaa." hän tuhahti ja päätti suunnistaa suoraan henkilökunnan luokse.

"Hei typy, sinua ei olekkaan näkynyt täällä aiemmin." mukiloidun näköinen baarimikko huikkasi tiskinsä alta ja hymyili hätkähtäneelle Desirelle. "Älä välitä ulkonäöstäni, jouduin baaritappeluun haluamattani."

"Talo tarjoaa ensikertalaisille drinkin, tykkäätkö mansikasta vai omenasta?" mie kysyi ja nousi seisomaan. Desire ei kuullut kysymystä vaan käänsi katseensa melunaiheuttajan suuntaan.

Vähän kauempana olevalla esiintymislavalla hetkui kolme nuorta miestä, jotka viihdyttivät humalaista yleisöään laulullaan. Nainen oli juuri kääntämässä päänsä takaisin baarimikon suuntaan ja pyytämässä tätä hakemaan esimiehensä, kun hänen silmänsä sattuivat kiinnittymään bändin laulajaan.

Hänestä tuntui kuin sydän olisi yhtäkkiä pysähtynyt kokonaan...

Äkkiä räminämusiikki sai aivan uuden merkityksen naisen korvissa, ja hän alkoi kuuntelemaan laulun sanoja. Ne olivat syvälliset ja sydäntä raastavat, täynnä samankaltaista tuskaa mitä hän oli itse vasta kokenut.

"Pidätkö heistä?" tiskin takana oleva mies kysyi hymy huulillaan. "He ovat meidän uusimmat esiintyjämme, harrastajaporukkaa. Siitä huolimatta minusta tuntuu että laulajalla olisi jotain annettavaa musiikkimaailmalle."

Hän kaatoi mansikkaisen juoman edessään olevaan lasiin ja tarjosi sen häkeltyneelle Desirelle. "Jos kaipaat heidän nimikirjoitustaan, voin pyytää Peterin antamaan sellaisen heti esityksen jälkeen."

Miehen jokainen sana luisui Desiren ohi ja tämä lopetti viimein huokaisten yksinpuhelunsa. Nainen vain tuijotti lavalle ja kuunteli sydäntäraastavia sanoja, joita "Peter" suolsi suustaan. Hän tunsi jotain mitä ei uskonut enää koskaan tuntemaan: rakkautta. Silmitöntä rakkautta tuota tuntematonta miestä kohtaan. Tämä oli vienyt hänen sydämensä.

"Olkaa hyvä." baarimikko ilmoitti drinkin olevan valmiina. Desire kapusi unelmistaan takaisin todellisuuteen ja kääntyi mieheen päin. "Kiitos paljon, mitä olen velkaa?"

"Talo tarjoaa." mies sanoi hymyillen ja iski silmää.

Desire hakeutui mahdollisimman lähelle esiintymislavaa, mistä näkisi hyvin Peterin kasvot.

Hän oli edelleen sitä mieltä, ettei bändin musiikki ollut mitenkään loisteliasta ja hänelle sopivaa, mutta seurasi silti näiden soittoa mielenkiinnolla.

Kiertäessään katseellaan kaikki jäsenet läpi ja palattuaan taas laulajaan, Desire punastui yllättäen. Peter katsoi häntä suoraan silmiin pitkän aikaa, eikä edes irroittanut katsettaan silloinkaan kun se kohtasi Desiren kanssa.

"Senkin hävytön." nainen totesi mielessään vilkuillessaan miestä sivusilmällä. "Tuijottaa nyt noin avoimesti suoraan kohti." Oikeasti hän oli vain imarreltu.

Nainen oli niin lumoissaan saamastaan huomiosta, ettei tullut vilkaiseeksi ympärilleen sen tarkemmin. Joku sai siis rauhassa tarkkailla häntä sivummalta.

"Kuuletko pomo?" mies puhui matalalla äänellä korvassaan roikkuvaan mikkiin. "Olen hänen jäljillään, katson sopivan tilaisuuden iskeä. Siihen saattaa mennä vielä hetken aikaa."

 

XXXX

 

Nautittuaan yhden jos toisenkin drinkin ja saatuaan yltäkylläisyyteen asti katseita bändin laulajalta, Desire tunsi syntymäpäivänsä onnistuneen paremmin kuin hyvin ja suuntasi kohti kotia. Hän oli varma, että törmäisi vielä uudelleenkin Peteriin ja tämän bändiin, jos kävisi vielä jonain toisena iltana baarissa. Mitä hän olisi enää jäänyt odottelemaan tänään? Että joku ihme olisi tapahtunut ja mies olisi hypännyt lavalta hänen eteensä ja tunnustanut rakkautensa? Never.

Ajatus ei sinänsä ollut yhtään huono, kyllä se hänelle olisi sopinut...

Naisen käveltyä ulos yökerhosta, salaperäinen mies seurasi häntä ääneti. 

Ulkona oli jo pimeää ja kylmää. Kello läheni yhtä yöllä ja Desire piti nopeaa kävelytahtia yllä päästäkseen pian oman kodin lämpöön ja turvaan. Öinen kaupunki oli jotenkin pelottava ja aavemainen.

Korkokenkien kopseen takia hänen ovi vaikea hahmottaa takana tulevien, toisten, jalkojen ääniä. Vain katulampuista heijastuva varjo paljasti tämän hämärän kulkijan.

Desire tuli katsoneeksi omaa peilikuvaansa lasisesta talonseinästä ja hänen ihokarvansa nousivat pystyyn. Joku seurasi selvästi häntä.

Nainen huomasi miehen tajuavan paljastuneensa ja tämä alkoi uhkaavasti nostella takkinsa hihoja. Mitä hänellä oli oikein mielessään?

Desire ei jäänyt ottamaan siitä selvään vaan pinkaisi niin kovaan juoksuun kuin kengiltään pystyi. Hän oli jättämässä ne jalastaan kunnes tajusi ettei maa ollutkaan enää jalkapohjille sopivan lämmin. Hän vain kangistuisi nopeammin ja jäisi kiinni. Nainen ei huutanut apua, sillä sen ei kuulisi kuin vain kaupungin tyhjät kadut ja rakennukset. Hän vain toivoi, toivoi ääneti että jokin pelastaisi hänet tästä tilanteesta.

Hän toivoi, että JOKU pelastaisi hänet tästä tilanteesta.

Joku....

...jonka kaulaan hän voisi kapsahtaa ja pyytää:

"Pelasta minut."

Desiren maatessa täristen hänen sylissään Peter tuli katsahtaneeksi naisen takana olevalle tielle.

Siellä ei enää ollut ketään. Vainoaja oli kadonnut.

 

XXXX

 

"Anteeksi pomo...." mies pyysi anelevasti radipuhelimeen. Hän seisoi hengästyneenä nurkan takana piilossa. "Olen pahoillani, mutten saanut häntä kiinni. Joku turkasen mies tuli ja pelasti hänet pulasta. Eikä siinä kaikki. Hänellä ei näyttänyt olevan avainta hallussaan. En ainakaan nähnyt sitä."

"Ei se mitään Klaudius." käheä ääni vastasi toisesta päästä. "Sain taas hieman elivoimaa tänä iltana, ja pärjään sillä muutaman kuukauden. Jatketaan operaatio Varjostamista, aikakaan ei ole vielä kypsä. Annetaan tytön kasvaa vielä muutaman vuoden, sitten hän on valmis poimittavaksi. Ja Luna sanoi, että avain on ehkä vielä hänen äidillään. Meidän vain täytyy odottaa että se vaihtaa omistajaansa...."

 

XXXX

 

Syksyn sateisista ja pimeistä päivistä huolimatta Desirestä tuntui ettei hänen elämänsä voisi tästä enää parantua. Hän oli saanut kaiken takaisin, kaiken muun paitsi Gregin. Hän osasi taas käyttää kaikkia tunteitaan ja elää normaalia elämää ilman painajaisia ja masennusta. Jän tunsi kuinka uusi elinvoima valtasi hänen koko kehonsa ja sai hänet nauttimaan elämästään.

Se uusi elinvoima oli Peter.

Pariskunnan aloittaessaan seurustelunsa mies oli kauhistunut naisen asunnosta, joka oli jo muutaman vuoden ollut pelkkien muuttolaatikoiden säilytystilana. Peterin avustuksella asunto sai aivan uuden ilmeen, ja Desire tunsi viimein olevansa kotona.

Mies antoi tämän täyttää asunto omilla tavaroillaan, ja sujautti omansa eteisen pieneen nurkkaukseen. Olihan tämä sentään Desiren talo. Pienestä sisustus-epäkohdasta huolimatta pari oli hyvin tasapainoinen.

Peter harrasti laulamista vain vapaa-aikoinaan, muuten hän oli täyspäiväinen poliisi. Desire tunsi olevansa turvassa miehen lähellä, osaksi juuri tämän ammatin puolesta. Taannoisesta vainoajasta ei ollut enää näkynyt tai kuulunut mitään, joten sekin hieman helpotti naisen oloa.

Kotona oleskelu Peterin kanssa oli aina yhtä naurun ja rakkauden täyteistä. Desire ei muistanut kunnolla koska hän olisi viimeksi nauranut niin paljon. Tai pikemminkin hän ei tahtonut muistaa. Greg oli enää kaunis muisto jota hän vaali, mutta se ei enää häirinnyt hänen omaatuntoaan. Mies olisi varmaankin antanut siunauksensa hänelle ja Peterille.

Hän olisi varmasti antanut siunauksensa heidän rakkaudelleen.

 

XXXX

 

Kaikki sujui hienosti noin vuoden verran. Desire oli juuri edellisenä päivänä viettänyt Peterin kanssa 24-vuotissyntymäpäiväänsä, eikä osannut enää odottaa yhtään yllätystä.

"Heipsunkeikkaa, kotona ollaan!" nainen huuteli eteisestä, riisui takkinsa ja asteli sisemmälle taloon.

"Hei vain Desire rakas." Peter vastasi hellyydentäyteisellä äänensävyllä ja katseli naista täyteen katetun ruokapöydän takaa. "Odotinkin sinua jo kotiin."

Desire jäykistyi sijoilleen. Oliko hän unohtanut jotain oleellista, oliko heille kenties tulossa vieraita? "Mutta....mehän vietimme jo eilen syntymäpäiviäni. Mikäs kattaus tämä nyt sitten on?"

Peter katsoi naista huvittuneena ja luuli tämän vitsailevan: "Älä nyt viitsi leikkiä hölmöä, tänäänhän on tietenkin meidän vuosipäivämme. Muistatko, silloin oltiin jo seuraavan päivän puolella kun me ensi kertaa kohtasimme."

Näkymätön pala tarttui Desiren kurkkuun ja hän alkoi tuntea pahoinvointia. "Vuosipäivä..." nainen maisteli sanaa suussaan kuin olisi kuullut sen vasta ensimmäistä kertaa. Vaikka siinä se kaiken inhotuksen lähde juuri olikin. Hän oli viimeksi viettänyt vuosipäivää kun....kun...

"Odota hetken aikaa, tulen kohta takaisin!" Desire huikkasi nopeasti ja juoksi miehen ohitse vessaan. Kuvotus oli jo käynyt ylivoimaiseksi.

Vessan ovi kohalti kiinni ja hän huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä. Ehkä ajatuksetkin lähtisivät taas kirkkaammin kulkemaan, kun hä hetken hengähtäisi.

"Mikä sinua oikein vaivaa?" Desire tivasi peilikuvaltaan ristien tärisevät kätensä. Hän odotti että ne lopettaisivat sen.

"Entä sitten jos vietit viimekertaisen vuosipäivän Gregin kanssa? Eihän se ole mikään synti viettää sitä nyt uuden miehen rinnalla. Varsinkaan kun...varsinkaan kun sinä olet..."

Nainen painoi kätensä hellästi suunsa eteen ja katsoi itseään uudelleen peilistä. Hän ei vieläkään pystynyt sanomaan ääneen sanaa "kuollut." Se tuntui niin lopulliselta, unohdukseen tuudittavalta taikasanalta.

Desire yritti ryhdistäytyä ja koota itsensä ennen kuin palaisi takaisin. Hän viettäisi nyt mukavan illan Peterin seurassa ja unohtaisi edesmenneen rakkautensa. Turha sitä oli enää surra.

Äkkiä hänen silmiensä eteen välähti kuitenkin kuva pihamaalla seisseestä Gregistä, joka pyysi naista odottamaan. "Odotathan minua siihen asti kuin palaan? Sitten voimme mennä naimisiin ja ostaa sen talon puutarhan kera." Greg oli luvannut hänelle ennen lähtöään.

"EI!" Desire poikkaisi kummittelevan muistonsa ja pakotti itsensä olemaan ajattelematta antamaansa lupausta. "En voi enää täyttää sitä, joten minun pakko rikkoa se. Koita ymmärtää Greg, en halua enää elää yksin." Peilikuva pysyi naisen sanoista huolimatta vaiti, ja tämä nyökkäsi ymmärtäväisenä.

"Sitähän minäkin, et sinäkään tahdo että olen onneton..."

Kävellessään takaisin olohuoneeseen Desire toivoi ettei ollut jutellut liian kovalla äänellä itsekseen. Peter istui aivan vessan seinän takana, ja saattoi hyvinkin olla että kuuli kaiken.

Mies ei tiennyt paljoakaan hänen menneisyydestään, ja Desire oli ankarasti kieltänyt perhettäänkin paljastamasta mitään arkaluontoista. Hän ei halunnut vaikuttaa Peterin silmissä miltään sekopäältä tai mielenvikaiselta vain sen vuoksi, että sattui menettämään itselleen maailman tärkeimmän ihmisen.

"Anteeksi viivästys, kulta." hän totesi nolostuneena hymyilevälle Peterille ja istuutui tätä vastapäätä pöytään. Ruoka näytti niin taivalliselta ja kattaus oli kaunis. Mies oli tosiaan laittanut parastaan.

Pariskunta katsoi hetken toisiaan hymyillen ääneti.

"Kiitos vaivannäöstäsi, tämä oli oikein mukava yllätys." Desire kehui miestään ja katseli nälkäisenä edessään nököttävää salaattilautasta.

"Teit jo eilen aivan hirveästi töitä syntymäpäivieni eteen ja nyt tämä...ei kai sinulla ole vielä jotain yllätyksiä odottamassa tilaisuuttaan?" hän jatkoi heikillään ja nauroi hieman omalle heitolleen. Peter katseli häntä tyyni ilme kasvoillaan.

"Tietenkin minulla on sinulle vielä jotain. Itse asiassa olen varma että se on paras yllätys mitä olet koskaan saanut."

Desiren huvittunut nauru katkesi kuin seinään: "Mutta Peter, sehän oli vain VITSI! En minä voisi toivoa enää mitään parempaa kuin mitä olet jo minulle antanut."

"Tietäisitpä vain miten väärässä olet."

Mies nousi tuoliltaan sanomatta enää sanaakaan ja käveli lähemmäs Desireä. Nainen katsoi hämmästyneenä tätä ja nousi itsekkin seisomaan kun Peter viittilöi häntä tulemaan lähemmäs.

Siinä samassa tämä olikin jo polvistumassa hänen eteensä ja Desire tajusi mitä mies oli tarkoittanut "parhaimmalla yllätyksellä mitä olet koskaan saanut." Hän henkäisi yllättyneenä.

"Desire Rodmire, minulla olisi eräs asia jonka haluaisin kysyä sinulta."

Desiren vatsassa vellova jännitys paheni sekunti sekunnilta, vaikka hän oli jo arvaanut mitä mies kaiveli taskuistaan.

Peter avasi pienen mustan rasian hänen silmiensä edessä, ja sisällä olevan timanttisormuksen välke valaisi koko huoneen. Desire kiljahti.

"Tulethan vaimokseni?" mies kysyi toiveikkaana.

Nainen poimi sormuksen rasiasta kuin se olisi maailman arvokkain esine, ja asetti sen sormeensa. "Miten kaunis se onkaan!" hän ihasteli peilaillessaan sitä edessään ja piti edelleen polvistunutta Peteriä jännityksessä: "No, mikä on vastauksesi? Huolitko minut mieheksesi?"

"Senkin höpsö!" Desire huudahti ja nauroi onnellisena niin että vedet valuivat silmistä. "Kyllä, kyllä ja KYLLÄ!" Hän hyppäsi miehensä kaulaan ja hukutti tämän sen jälkeen suudelmiin.

 

XXXX

 

Kirkonkellot kumahtelivat seuraavana keväänä iloisesti. Niiden saattelemana juhlavieraat kävelivät suurista tammiovista sisälle rakennukseen ja hakeutuivat omille paikoillensa.

Desire katseli itseään odotushuoneen peileistä ja näytti tyytymättömältä. Ilmassa väreili hienoista häästressiä.

"Katso nyt äiti, olen lihonnut varmaan viisi kiloa siitä kun viimeksi laitoin mekon päälleni. Vieraat varmasti katsovat minua kieroon ja Peter peruu häät kun hänen vaimonsa on tällainen possu!"

Peilin takana kyyhötellyt Patty asteli esiin ja nauroi sydämensä pohjasta tyttärensä puheille: "Huomaan että olet hieman jännyttynyt, Desire kulta. Muistan kun itse menin Clarkin kanssa naimisiin, olin kuulemma kuulostanut täsmälleen samanlaiselta."

"Mutta minä olen aivan tosissani." Desire intti ja kääntyi peilien luota äitinsä puoleen.

"Tiedän että olet tosissasi, mutta kukaan muu ei ajattele samalla tavalla."

"Olet kaunein näkemäni morsian, ja Peterkin rakastaa sinua enemmän kuin mitään."

"Joten nyt loppuivat höpötykset. Ota kukat käteesi ja tule näyttämään muillekkin miten säteilevän kaunis olet. Ja pian sormeasi koristaa se toinenkin sormus, jonka olet todellakin ansainnut. Nähdään pian!" patty ojensi Desirelle pöydällä olleen kimpun ja kiirehti sitten omalle paikalleen istumaan. Desire vilkaisi vielä kerran peiliin ja huokasi sitten lannistuneena: "Selvä, nyt se on menoa."

Kirkon eteisessä oleva lahjapöytä enteili siitä, että lähes kaikki kutsutut vieraat olivat saapuneet. Perhoset naisen vatsassa tuntuivat lisääntyvän hetki hetkeltä ja hänen jokainen lihaksensa oli jännittynyt.

Mikä tässä kaikessa oli edes niin jännittävää?

Muutaman kymmenen metrin päässä alttarilla häntä odotti unelmiensa mies, johon hän oli rakastunut heti ensisilmäyksellä. Tämä ei muuttaisi enää mitään, he kuuluivat jo täysin toisillensa. Silti kaikki tuntui yhtäkkiä jotenkin niin ihmeellisen vaikealta. Kuin joku olisi käskenyt häntä odottamaan vielä hetken aikaa.

Lopulta ovensuussa kyhjötteli sai loppunsa, kun häämarssi tärähti soimaan kirkon jokaisessa nurkassa. Desire säikähti sitä hieman ja lähti kiireesti liikkeelle kohti tulevaa aviomistään.

Vieraat katselivat ihastuneena häneen päin ja muodostivat ääneti huulillensa sanoja "onneksi olkoon". Desire hymyili kaikille kauniisti ohimennen ja suuntasi sitten katseensa eteenpäin.

Peter hymyili hänelle takaisin.

"Näytät tyrmäävän ihanalta." hän kuiskasi hiljaa ja kääntyi sitten naisen kanssa kohti pappia.

"Olemme kokoontuneet tänne tänään liittämään Peter Parkerin ja Desire Rodmiren Jumalan pyhään avioliittoon."

"Mikäli jollain on jotain tätä avioliittoa vastaa, puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi!" Kirkossa oli täysin hiljaista.

Hetken aikaa Desire jo toivoi että kirkon ovet lennähtäisivät dramaattisesti auki ja Greg saapuisi sisään sanomaan vastalauseensa. Hänen onnekseen, tai epäonnekseen niin ei käynyt. "Miksi edes kuvittelet jotain tuollaista, nyt on sinun HÄÄPÄIVÄSI!" naisen sisäinen ääni huusi syyttävästi ja huomaamaton puna nousi hänen poskilleen. Peter luuli sen johtuvan aivan muusta. Pappi katseli hetken ympärilleen ja jatkoi sitten puhettaan.

"Tahdotko sinä, Desire Suella Rodmire ottaa Peter Julius Parkerin aviomieheksesi, ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisissä?" Desire katsoi mieheensä päin ja empi aivan sekunnin sadasosan: "Tahdon." Pappi esitti vielä Peterille saman kysymyksen, ja mies vastasi heti lauseen loputtua reippaalla äänellään sanan "tahdon".

Lopputoimitus meni Desireltä ohi. Hän seurasi tilannetta kuin kolmantena osapuolena, ruumiinsa sisällä. Peter kohotti jossain vaiheessa sormusta ja asetti sen sitten hänen sormeensa.

Se oli lämmin ja kaunis, täydellinen hänen makuunsa. Desire ei kuitenkaan ymmärtänyt mikä kiire heillä oli ollut tämän asian kanssa, hehän olivat olleet yhdessä vain reilun puolitoista vuotta. Jospa sittenkin kaikki oli jotenkin hätiköityä?

"Hei, oletko kunnossa?" Peter kysyi hiljaa poissaolevalta morsiammeltaan ja sai tämän palaamaan nykyhetkeen. Desire ei ehtinyt vastata ennen kuin pappi jo jylisi viimeiset sanansa: "Täten julistan teidät aviopuolisoiksi. Voitte suudella morsianta."

Peterin pehmeät huulet kohtasivat hänen omansa.

"Tervetuloa sukuuni, rouva Parker. Toivottavasti nautit olostasi."

 

XXXX

 

Tuhansien onnitteluiden ja riisien heiton jälkeen hääpari suunnisti kävellen kohti viereistä ravintolaa, jossa oli tarkoitus järjestää häävastaanotto. Muut olivat menneet jo edeltä, sillä Peter halusi hieman siistiä riisientäyteistä hiuspehkoaan, ja auttoi samalla Desireäkin. He kiittivät pappia hienosta toimituksesta ja kävelivät sitten kirkolta pois.

Pihassa heitä vastaan saapui kuitenkin eräs henkilö, jota ei oltu kutsuttu häihin.

"Taisin sittenkin möyhästyä antamaan vastalauseeni." mies sanoi tummalla äänensävyllä ja sai Desiren säpsähtämään. Tämä ei ollut edes huomannut miehen paikallaoloa.

"Siihen sinulla ei enää valitettavasti ole sananvaltaa." Peter totesi loukkaantuneena ja asettui Desiren eteen kuin suojaamaan tätä. "Kuka olet, ja millä oikeudella puhut tuollaista?"

Mies vain nauroi. Desire tutki tämän ulkomuotoa Peterin takaa hieman tarkemmin, ja tajusi sitten jotain.

"Se olet SINÄ!" hän henkäisi ja tunsi kuinka maailma alkoi pyöri vinhasti hänen ympärillään. Mies lähti kävelemään heitä kohti ja Peter otti valmiiksi asennon puolustaakseen heitä. ja sitten...kaikki pimeni.