FzEtNrG.png

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


95VgoYT.png

Aron tuijotti suu auki Hopeksi itsensä esitellyttä naista. Nainen hymyili nyt hieman vaivautuneena, sillä hän ei ymmärtänyt aiheuttamansa järkytystä. Aronin sylissä oleva vauva-Hope ynähti, ja rikkoi vaivautuneen hiljaisuuden.


jZjTYkP.png

“Onko jokin hullusti? Sanoinko kenties jotain väärin?”


Hope kysyi huolestuneena, ja tuijotti edelleen tarkasti Aronin ilmettä. Aron tajusi viimeinkin sulkea auki loksahtaneen suunsa, ja mietti miten selittäisi tilanteen parhaiten.


TgiDoeB.png

”Ei…tai en osaa sanoa.” Aron sekoili sanoissaan. ”Katsos…tämä pieni tyttö tässä…miten sen nyt selittäisin…hän on myöksin Hope. Eikä kuka tahansa Hope, vaan aivan ilmeisesti…sinä. En tunne maailmassa ketään muuta kuin äitisi, jolla oli myös sinunlaisesi korvat. Onko Loathekin kenties täällä”


”Minun äitini..? Loathe…?” Hope toisti sanat ihmeissään, ja pudisti sitten päätään. ”En valitettavasti ole koskaan tavannut äitiäni.”


oa3owS0.png

”Anna kun katsoin häntä..” Hope pyysi Aronilta, joka varovasti siirsi vauva-Hopen sylistään Hopen käsivarsille. Nainen tuijotti väitettyä kaksoisolentoaan tarkkaavaisena, ja huomasi tällä olevan hänen vaaleat piirteensä, sekä violetin harmaat silmänsä. Tuntui pelottavalta ja luonnottomalta tajuta tuijottavansa itseään.


QeCAknt.png

”Minulla on mukanani myös jotain, minkä äitisi halusi teidän saavan.” Aron jatkoi, ja kaiveli taskujaan. Hänen kätensä löysivät etsimänsä, ja vaatimattoman näköinen koru killui pian hänen otteessaan Hopen silmien edessä. ”Tämä on teidän perintönne.”


Hope katsoi kiinnostuneena korua, ja otti sen vastaan samalla kuin luovutti vauva-Hopen takaisin Aronille.


BB64MbH.png

Tunnistettuaan, mikä koru oli kyseessä, Hope asetti sen nopeasti kaulaansa. Hän tunsi, kuinka lämmin tunne valtasi koko ruumiin, ja sai olon huteraksi. Hope yritti avata silmänsä, mutta valtaisa pyörrytyksen tunne sai hänet menettämään tajunnan sekunneissa.


Aron ja sininen kettu katsoivat kauhuissaan kun Hope kaatui tajuttomana kohti kivetystä.


6pR4yUE.png

”EI!”


Kettu huusi samalla kun muuttui ihmismuotoon, ja tarttui Hopesta kiinni viime sekunneilla. Kaikki oli käynyt niin nopeasti, ettei Aron ehtinyt edes ajatella mitään. Hänet valtasi järkytys.


54uI1Lp.png

”MITÄ SINÄ TEIT HÄNELLE?!”


Naisen muotoon vaihtanut kettu huusi raivoissaan, ja katsoi syyttävästi Aronia. Aron ei osannut sanoa, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä mitä juuri tapahtui.


”E-en minä…en tiennyt että noin kävisi.” hän sopersi pelokkaana, ja yritti keksiä mitä he tekisivät.”Onko hän elossa?”


a44TVOE.png

”Sinun onneksesi hän taisi vain pyörtyä.” kettu murisi edelleen raivoissaan, ja nosti Hopen käsivarsilleen, kuin kevyen höyhenen. ”Vien hänet sisälle heräämään, ja sinä saatu luvan tulla mukaani. Haluan nimittäin selityksiä tähän kaikkeen. Heti.”


Aron nyökkäsi nöyränä, ja lähti kävelemään kettunaisen perässä sisälle taloon.




OOOOO




YOBNaae.png

Oli aivan pimeää, kun Hope seuraavan kerran avasi silmänsä. Hänen päässään jyskytti, ja tuntui kun kaikki edelleen pyörisi hänen silmissään. Hän tunsi allansa pehmeän ja lämpimän alustan, aivan kuin hän olisi herännyt pumpulikasasta.


”Tervetuloa, Hope Eternity.” kuului ääni jostain kauempaa. Samassa pimeä tila muuttui valoisammaksi, ja Hope uskaltautui istumaan nähdessään vihdoin eteensä.


dkBdTTF.png

Aivan kuten Arr aikanaan, myös Hope tuijotti ihmeissään hänen edessään seisovaa Sunia. Sun katsoi kaukaista sukulaistaan surullinen hymy huulillaan, ja mietti miten monesti hän oli seisonut siinä tilanteessa. Aina joutuen palaamaan aiheeseen uudelleen ja uudelleen.


”Missä minä olen?” Hope kysyi pelokkaana, ja tuijotti käteensä ilmestynyttä miekkaa. Hänen selkäänsä painoivat kauniit hopeiset siivet, ja hänen vaatteensa olivat muuttuneet aivan erilaisiksi kuin aikaisemmin.’


Kaikki tuntui niin….yliluonnolliselta.


5FoEENY.png

SbGJfAf.png

”Olemme alitajunnassasi.” Sun vastasi rauhallisella ja pehmeällä äänellään. ”Kun asetit avaimen kaulaasi, sain yhteyden sinuun.”


”Olenko…olenko minä kuollut?” Hope kysyi pelästyneenä.


”Et sentään, olet hyvissä voimissasi alitajuntasi ulkopuolella. Minulla ei vain ole enää voimia tulla kohtaamaan sinut ulkomaailmaan, joten jouduin tuomaan sinut tänne.”


PWOnQHh.png

”Miten…”


”Shh.” Sun keskeytti Hopen kysymyksen. ”Nyt ei ole aikaa kysymyksille, mutta kerron sinulle kyllä kaiken oleellisen. Nimeni on Sun Eternity, olen sinun kaukainen esitätisi.”


42rl6S4.png

”Olet osa korkea-arvoista enkelisukua, joka joutui pakenemaan kodistaan kauan sitten.” Sun aloitti kertomuksensa, ja tuijotti vihreillä silmillään Hopea silmiin. ”Minulla on tunne, että olet saattanut joskus kuullakin siitä.”


Hope nyökkäsi myöntävästi. ”En vain koskaan uskonut että..se olisi totta.”


JWz0oCh.png

Sun nyökkäsi, ja jatkoi sitten kertomustaan:


”Minun tyttäreni, Corelie Eternity, pakeni lapsensa kanssa Taivaiden valtakunnasta maahan ihmisten joukkoon. Minä itse olen vain menneisyyden haamu, joka lukitsin Taivaan  Portin sen vihollisien pahojen aikeiden ulottuvilta. Monen sukupolven ajan olen yrittänyt auttaa ja opastaa teitä, jälkeläisiäni, parhaani mukaan, mutta sisareni Luna on aina ehtinyt väliin pilaamaan kaiken.”


eKQRkpD.png

”Avain, joka sinulla on nyt hallussasi, on avain takaisin Taivaaseen. Et kuitenkaan pysty palaamaan, ennen kuin sukuamme vainoava pahuus on kokonaan kukistettu. Sinun tulee suojella avainta henkesi kaupalla, sillä jos sisareni saa sen käsiinsä, olemme kaikki tuomittuja.”


LTwR0S5.png

”Joka kolmannella sukumme polvella on hallussaan Arkkienkeli Mikaelin, suuren Arkkienkelin, voimat. Vain nämä voimat omaava perillinen pystyy kokoamaan kaikki Kadonneet yhteen, ja nousemaan sisartani vastaan.


Sinulla, Hope, on hallussasi nuo voimat.”


iRkaFU0.png

”Koska kaikki Kadonneet on nyt vihdoin löydetty, on sinun tehtäväsi nyt kutsua heidät yhteen. Vaikka kuinka haluaisin olla läsnä, eivät voimani riitä auttamaan teitä tätä tapaamista enempää. Olette taistelussa sisartani vastaan yksin voiminenne. Kun päästän sinut takaisin maailmaasi, muutun muiden kuolevaisten kaltaiseksi haamuksi.”


4s1DPfQ.png

”Niin kauan kuin Taivaan Portti pysyy suljettuna, on minut ja muiden kuolleiden sielut tuomittu vaeltamaan Ikuisessa Pimeydessä. Jotta voimme saada rauhan, sinun tulee voittaa pahuus ja avata tie vapauteen. Oletko ymmärtänyt tämän kaiken?”


Hope nyökkäsi sanattomana.


4ibyMqY.png

”Hyvä. Siispä kerron sinulle vielä nopeasti, kuinka tavoitat kaikki Kadonneet Arkkienkelit.”


82Ay0aV.png

”Jokaisella Kadonneella on halussaan myös avain, joka on heidän portaalinsa sinun luoksesi. Aron on yksi Kadonneista, ja minä autoin häntä pääsemään pakoon hänen maailmastaan.


Kun olette levänneet, kävelkää taloltasi johtavaa tietä kohti vuoristometsää. Tulette pyöreälle lammelle, joka on vuorien ja sammakon muotoisen kalloin suojissa. Heittämällä kiven lammen keskelle saatte esiin portaalin, jonka avulla voit kutsua Kadonneet koolle. Jos et tiedä mitä sanoa, avain kyllä auttaa sinua.”


uUrExwl.png

”Sinä olet meidän kaikkien toivo, Hope”


Hope tunsi päänsä paisuvan informaation määrästä, jonka Sun juuri suolsi suustaan hänelle. Hän yritti selvitellä ajatusta siitä, että hän todellakin kuului enkelten sukuun…ja että hänellä oli kaiken lisäksi yliluonnollisia voimia.


Samassa hänen mieleensä juolahti Aronin mukana tullut lapsi.


eVY3QOT.png

”Eli se tyttö…se todella olen minä?”


”Kyllä.” Sun vastasi surullisena. ”Olen pahoillani siitä, mitä äidillesi tapahtui.”


4cpeHX7.png

”Äitisi antoi sinut Aronin suojeltavaksi, ja te pääsitte turvaan. Valitettavasti sinun on kuitenkin lähetettävä vauva-Hope pois tästä aikakaudesta, taikka aika-avaruus alkaa vääristyä liikaa. Historian on toistettava itsensä, jotta te molemmat pysytte hengissä.”


IgIEbj5.png

”Entä tämä taistelu…minähän olen raskaana. En voi millään lähteä sotimaan nyt!”


Hope totesi hädissään, ja hänen kätensä kävi nopeasti vatsan seudulla. Hän ei tietenkään tuntenut mitään, sillä he olivat hänen omassa alitajunnassaan, ja vauva hänen ruumiissaan.


gD0IFO1.png

”Älä huoli. Minulla on vielä sen verran voimaa, että pystyn langettamaan suojaavan hämäyksen sinun ja perheesi ympärille siihen asti, että lapsi täyttää ensimmäisen vuoden.”


xUW9JTO.png

Q5p9Ema.png

”Sinä aikana Luna ei voi löytää teitä, ja saatte rauhassa valmistautua kohtaamiseen. Muista, että avain auttaa sinua tarvittaessa.”


Sunin puhuessa hänen käsiensä välissä loisti vaaleansinistä valoa. Valo suureni ja suureni, ja Sun alkoi näyttää sen rinnalla todella kalpealta. Sen hehku ympäröi Hopen hetkeksi, ja sitten se aivan kuin imeytyi hänen sisäänsä.


QqJdg6u.png

”Ai niin ,ja tietenkin oikein paljon onnea raskautesi johdosta.” Sun onnitteli nyt jo paljon heikommalla äänellä. Hänen kätensä vapisivat silminnähden, ja Hope tiesi ettei vierailu kestäisi enää kauempaa.


”Kiitos. Kiitos kaikesta mitä olet kertonut minulle.”


Hope kiitti, ja hymyili lempeästi. Hän olisi halunnut viettää vielä enemmän aikaa Sunin kanssa, ja saada tietää mitä hänen äidilleen oikein tapahtui.


zDe8Yd1.png

”Minun tehtäväni on saatu päätökseen, ja sinun omasi on vasta aluillaan. Toivotan sinulle sydämellisesti onnea, ja toivon että kaikki menee hyvin.”


Sun totesi, ja hänen ääriviivansa alkoivat hiljalleen kadota. Ainoa, mitä hänestä lopulta jäi, olivat pienet energiasäteet Hopen ympärillä.


s4DnXjG.png

Ne asettuivat leijumaan kaulassa roikkuvan avaimen ympärille, ja hehkuivat lämpöä. Hope sulki silmänsä hämärän laskettua ympärille, ja tunsi kuin joku olisi vetänyt hänet pimeyteen.


YOBNaae.pngYOBNaae.pngSims2ep92012-10-0518-22-44-72.pngSims2ep92012-10-0518-22-44-72.pngSims2ep92012-10-0518-22-44-72.pngSims2ep92012-10-0518-22-44-72.pngSims2ep92012-10-0518-22-44-72.pngYOBNaae.pngYOBNaae.pngL2rJpKE.png

Hope avasi silmänsä, ja tunnisti missä oli. Hän katsoi itseään ja kosketti varmistaen, että kaikki oli ennallaan. Vatsassa tuntui potku.


”Hope! Olet hereillä!” kuului helpottunut huudahdus jostain läheltä.


1HbOI5T.png

Hope nousi paikaltaan, ja näki kettunaisen kävelevän kohti sänkyään. Kauempana seinän vieressä istui Aron, jonka kasvot olivat vakavat.


”Ei hätää Ringa, olen aivan kunnossa.” Hope totesi ja näytti kädellään kieltävän merkin, kun kettunainen yritti auttaa hänet seisomaan. ”Me molemmat olemme.”


p2QVyAk.png

”Olimme niin huolissamme sinusta! Luulin, ettet enää koskaan herää.”


”Kauanko sitten olin tajuttomana?” Hope kysyi ihmeissään. Hänestä tuntui, kun hän olisi pyörtynyt vain viisitoista minuuttia sitten.


”Olet ollut tajuttomana kokonaiset kaksi päivää.” Ringa vastasi.


EZNkVws.png

”Olen jutellut tämän oudon tulokkaan, Aronin, kanssa mitä ihmeellisimmistä asioista. Et uskokaan kuka olet..se tyttö hänen mukanaan o ---”


”Ringa, minä tiedän kuka hän on. Mutta nyt ei ole aikaa selittää enempää.” Hope keskeytti ketun, ja kiirehti nurkassa nukkuvan vauva-Hopen luokse.


IAYpDpo.png

”Meidän on saatava hänet pois tästä ajasta, taikka kumpikaan meistä ei pysy hengissä. Ringa, sinun täytyy auttaa minua.”


Hope katsoi kettua kysyvästi, ja tämä nyökkäsi myöntävästi. He nostivat tytön ylös kehdosta, ja pyysivät Aronia mukaansa ulos.


I9tuRjF.png

”Voinko auttaa teitä jotenkin?” Aron kysyi, ja häntä kalvasi edelleen huono omatunto Hopen pyörtymisestä. ”Olen niin pahoillani avaimesta.”


”Voit tietenkin tulla mukaan, mutta muuta sinulta en pyydä. Kerron teille kyllä kaiken mitä koin ollessani poissa, mutta vasta kun tämä on hoidettu pois alta. Sitä paitsi sinulla ei ole mitään anteeksi pyydettävää, päinvastoin minun pitäisi kiittää sinua.”


Aron avasi jo suunsa kysyäkseen lisää, mutta he olivat jo saapuneet pihalle.


8XHgoAD.png

Hope oli ottanut sisältä mukaansa kynän ja paperinpalan, ja kysyi Ringalta mitä siihen täytyi kirjoittaa. Aron pysyi vaiti, mutta tajusi kaksikon puheesta sen, että jostain syystä Ringa tiesi sanasta sanaan, mitä Hopen kirjeessä täytyisi lukea. Kun he olivat valmiit, Hope osoitti kauempana puutarhassa olevaa lampea.


rcKAnR3.png

”Sinun on mentävä Hopen kanssa tuon suuren kukan päälle. Sitä kautta pääsette pois.”


Ringa ja Aron katsoivat lampea, jonka keskellä todella kohosi suuri, vaaleanpunainen lumme. Hope kertoi, että Sun oli luonut sen luokse portaalin menneisyyteen.


sxNshBW.png

”Sinä tiedät Ringa, minne minut kuuluu jättää. Ota tämä kirje mukaasi.” Hope jatkoi ja taitteli pöydällä lojuvan kirjeen. Hän ojensi sen Ringalle, joka näytti hieman epäröivän.


A4Poqip.png

”Entä kuinka pääsen itse takaisin?” hän kysyi Hopelta, jolla näytti kuitenkin olevan vastaus kaikkiin kysymyksiin.


”Portaali on auki vain viiden minuutin ajan. Kun saavut perille, tunnistat varmasti paikan välittömästi. Jätä minut…Hopen…sinne mistä hänet löysitkin, ja portaali imee sinut takaisin tähän aikaan.”


Ringa ymmärsi tehtävänsä, ja kiirehti askeliaan kohti lammella kukkivaa kukkaa.


hixqPhT.png

O9jvHmh.png

Hope ja Aron katsoivat lammen reunalta, kun Ringa hyppäsi vauva-Hope sylissään lumpeenkukalle.  Heidät kaikki valtasi hetkeksi kirkas valonsäde, joka imaisi kettunaisen sisäänsä.


3EzSqnX.png

Valon kadottua tilalla oli vain kivinen patsas, joka esitti lasta pitelevää naista. Myös ennen niin kauniisti kukkinut lumpeenkukka oli kivettynyt.




OOOOO





V4JeJtT.png

vC1HdyE.png

V4JeJtT.png

Jossain kaukana menneisyydessä, keskellä sateista iltaa, välähti salaman kaltainen valonsäde. Vain sillä hetkellä ulos katsoneet ihmiset olisivat sekunnin sadasosan ajan sen nähneet.


10q7vM6.png

Pimeällä pihamaalla seiso suuri ja sininen kettu, joka kantoi turkkinsa suojassa arvokasta lastia. Kettu tunnisti pihan, jolle oli saapunut, ja suuntasi nopeasti askeleensa kohti sen reunalla seisovaa taloa. Hän tiesi, että yksikin äänekäs liike tai hidas askel saattaisi paljastaa hänet paikan vartijoille.


Ja sitä hän ei halunnut tapahtuvan.


xDf5NV4.png

Hope ynähti viluissaan, kun Ringa asetti hänet kirjeen kanssa kylmälle ja märälle kuistille. Sitten nainen katosi valon mukana yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin.


Aivan hetkeä myöhemmin kuistin ovi aukesi, ja kenkäpari pysähtyi Hopen vierelle. Joku nosti hänet ylös maasta, ja tarkasteli sitten ihmeissään.


IBatK8Q.png

Siinä, aivan pienen Hopen silmien edessä, seisoi samainen Ringa vuosia nuorempana. Ringa tuijotti tyttöä ihmeissään, ja yritti katsella ympärilleen löytääkseen hänen jättäjäänsä. Ilma oli sen verran kostea, ettei hajuja erottanut kunnolla, ja lisäksi tyttö tuntui löyhkäävän vain häneltä itseltään.


Hämmentyneenä hän otti Hopen ja tämän mukana tulleen kirjeen, ja meni takaisin taloon.