1-normal.jpg

 


 

 

s05tide.png

Hope kiirehti takaisin Baltazariin hakemaan apua Zenin kuljettamiseen, ja kolme päivää myöhemmin mies olikin saatu turvallisesti pariskunnan uuteen taloon. Zenin tila oli jatkuvasti kriittinen, ja hänen korkeaksi noussut kuumeensa piti miehen jatkuvasti tajunnan rajamailla.

Hope näki päivittäin lääkärien ravaavan makuuhuoneessa, ja sai lopulta kuulla  miehensä diagnoosiksi keuhkokuumeen. Zen oli mitä ilmeisimmin vilustuttanut itsensä heidän temppelin vierailun aikana, ja ilman lääkitystä hänen tilansa oli nopeasti huonontunut.

SISnyeX.png

Vaikka lääkärit ennustivatkin Zenin toipuvan sairaudestaan, painoi jatkuva huoli Hopen mieltä. Hän tunsi olonsa lohduttomaksi ja yksinäiseksi suuressa kodissaan, jossa hän joutui viettämään suurimman osan ajastaan yksin. Ringa vartioi jokaisena vuorokauden aikana Zenin makuuhuoneessa, jotta miehen terveydentilassa ei tapahtuisi suuria muutoksia kenenkään tietämättä.

Toisinaan Baltazarin keisaripari, Zenin vanhemmat, kävivät vierailulla talossa ja katsastamassa poikaansa, mutta heilläkin oli valtavasti kiireitä valtakunnan hyvinvoinnin ylläpidon kanssa.

pTLJHDY.png

Viikkoja kestäneen pahoinvoinnin, ja alati jatkuvan nälän ajamana Hope pyysi hovilääkäriltä apua vaivoihinsa. Lääkäri osasi oireiden perusteella päätellä, ettei kysessää ollut minkään sortin vakava sairaus vaan aivan luonnollinen asia.

Hope oli raskaana.

Uutinen yllätti Hopen toden teolla, mutta toivuttuaan alkujärkytyksestä hän totutti itsensä ajatukseen äitiydestä. Tämä vain saattoi olla huonoin mahdollinen aika saada lapsia, jos Zenin tila ei pian alkaisi kohentua. Mies vietti jo toista kuukautta sängyssä, houraillen kuumeisena suurimman osan päivistä.

xN1eDiy.png

Kuumeisten päivien vain lisääntyessä entuudestaan lääkäritkin alkoivat toden teolla pelätä miehen hengen puolesta. Hän oli heikko ja voimaton, sekä yski toisinaan verta pitkin tyynyään ja lakanoita.

Hope ei tiennyt enää mitä tehdä, joten hän viimeisenä oljenkortena kääntyi Jumalien puoleen rukoillen heiltä parannuskeinoa. Hän polvistui eräänä iltana rukouspöydän äärelle, ja pyysi anellen apua Zenin tilanteeseen.

oXXRdiC.png

”Mitä nöyrimmin pyydän teiltä, arvoisat Viisi Jumalaa, parantakaa mieheni kuumeesta. En enää tiedä mitä tehdä, enkä pysty elämään ilman häntä. Toivon, että edes joku teistä kuulisi tämän.”

Hope puristi sormensa yhteen rukouksen aikana niin lujaa, että niiden väri muuttui veren puutteesta valkoiseksi. Hän kuvitteli toiveensa tulevan näin paremmin kuulluksi.  Kun mitään maailmaa mullistavaa merkkiä ei kuitenkaan ilmestynyt, nainen nousi lattialta seisomaan ja päätti lähteä nukkumaan.

4jUhmju.png

Kävellessään pitkää käytävää kohti pääaulaa, Hope oli näkevinään ikkunasta lyhyen valon väläyksen. Aluksi hän ei kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota, mutta kuullessaan hetken kuluttua Ringan ulvovan kettumuodossaan, alkoi jännitys vallata hänen mieltänsä.

Hope kurkisti ulos ikkunasta talon takana rehottavaan puutarhaan, mutta ei siitä paikaltaan nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Hetken mietittyään hän päätti käydä katsomassa tilannetta, ja avasikin itseään lähimmän pihalle vievän oven.

tMw1nWy.png

”Kuka siellä on, Ringa?”

Hope huudahti kävellessään puolijuoksua syvemmälle puutarhaan. Hän nappasi käteensä kukkaistutuksesta pilkottavan lyhdyn, ja tiiraili sen valossa pihan hämärämpiä osia.

Ringan murahtelu kuului muutamien metrien päästä.

Samassa edessä sinkoilevaan valokeilaan osui miehen hahmo, ja Hope pudotti säikähtäneenä lyhdyn käsistään. Tämä tuntematon mies näytti hetkeksi sokaistuneen lyhdyn kirkkaasta valosta, joten Hopella oli aikaa rauhoittua ennen kuin esitti seuraavan kysymyksensä tälle:

sZtiJnJ.png

”Kuka olet, ja mitä teet täällä?”

 

 

OOOOO

 

 

zjnMBBM.png

Aron ja Hope katsoivat vaitonaisina kivettynyttä, portaalin virassa toiminutta lumpeenkukkaa, jonka päälle oli ilmestynyt kivinen patsas. He molemmat jännittivät ja pidättivät hengitystään useiden sekuntien ajan Ringan kadottua, ja vain odottivat jotain tapahtuvan.

”Luuletko, että hän onnistui?” Aron uskalsi viimein kysyä, kun lähdöstä oli kulunut useampi minuutti.

o9TWDdN.png

”En epäile, etteikö hän olisi onnistunut.” Hope totesi helpottuneena, ja veti hymyillen syvää henkeä. ”Minä tuskin olisin muuten tässä.”

Aron nyökkäsi vakavana kädet puuskassa, ja yritti saada ajatuksistaan taas kiinni. Hän oli viettänyt mitä sekavimmat kaksi päivää Sugimurien palatsissa, eikä hänellä ollut aavistustakaan sen sijainnista tai parhaillaan elettävästä vuodesta. Ringa ei ollut kovinkaan puhelias omista asioistaan Hopen ollessa tajuttomana, vaan tivasi Aronilta jokaisen tiedon jyvän, jonka tämä vain osasi kertoa.

Hope keskeytti Aronin mietteet kääntymällä tämän puoleen, ja mies huomasi hänen kasvoilleen levittäytyneen huolestuneen ilmeen.

6JgV1B3.png

”Miten olenkaan voinut unohtaa koko asian! En ole nähnyt miestäni muutamaan päivään, eikä kukaan ole ollut hänen luonansa vartiossa! Mitä jos jotain on sattunut?”

Hopen hätääntynyt katse toi Aronin mieleen yhä uudelleen Loathen, jonka eleet olivat olleet miltei täsmälleen samanlaiset. Onnekseen hän osasi kertoa naiselle, että Ringa oli ohjannut yhden palvelijoista toimimaan sijaisenaan sillä aikaa, kun Hope itse oli ollut tajuttomana.

”Hänen terveydentilassaan ei ole ollut minkäänlaisia muutoksia.” Aron totesi rauhallisella äänellä. ”Mutta lääkärit sanoivat, ettei hän välttämättä jaksa enää kauaa.”

Ehhk4mn.png

Nämä sanat riittivät saamaan Hopen pois tolaltaan, ja nainen ryntäsikin puolijuoksuun kohti sisään johtavia ovia. Aron ei uskaltanut sanoa enää sanaakaan, vaan seurasi naisen kannoilla. Hän pelkäsi pahimman olevan pian edessä, eikä halunnut siksi jättää naista yksinään.

3eSrJpe.png

Kaksikon astuessa sisälle Zenin makuuhuoneeseen, oli tunnelma käsinkosketeltavan jännittynyt. Aron yritti katsoa vaivihkaa Hopen kasvoilla vallitsevaa ilmettä, ja tulkita sen perusteella mitä nainen ajatteli.

Hope kiirehti askeliaan päästäkseen miehensä vuoteen ääreen, ja kokeili ensimmäiseksi tämän otsaa. Zenin peitto kohosi ja laski raskaan hengityksen tahdissa, Aronin mietteiden mukaan aivan liian harvaan.

yNLcGvy.png

”Ei hätää Zen, minä olen taas tässä.”

Hope kuiskasi miltei olemattomalla äänellään kyyristyessään miehensä viereen. Hän hyväili tärisevin käsin tämän kuumia poskia ja otsaa, ja yritti selvästi keksiä mitä tehdä. Aron jäi taaemmaksi seisomaan, ja pysyi vaiti. Hetken aikaa huoneessa vallitsi lähes täysi hiljaisuus.

”Meidän täytyy auttaa häntä.” Hope totesi yhtäkkiä päättäväisenä, ja nousi ylös vuoteen reunalta. ”Tiedän, että me pystymme siihen.”

1zvrGmp.png

”Mutta miten me muka…?” Aron aloitti kysymyksensä, mutta vaikeni sitten kohdattuaan Hopen katseen.

”Meillä on voimamme. Yksin en pysty siihen, mutta yhdessä voimme siirtää pienen osan niistä Zeniin ja parantaa hänet.” Hope yritti vakuutella Aronille, vaikka todellisuudessa ei tiennyt oliko se mahdollista.

Hän halusi kuitenkin yrittää kaikkensa.

lIU0EUU.png

CGrMO5S.png

0envsg0.png

Aron suostui ehdotukseen nähdessään Hopen lohduttoman katseen, ja he vaihtoivat yhdessä enkelimuotoonsa. Hetken aikaa huoneen täytti lämpimän valkea valo, jonka jälkeen sen keskellä seisoi kaksi siivekästä olentoa.

Kaksikko katsoi toisiaan hyväksyen, ja pieni hymynkare nousi heidän suupielilleen. Tuntui edelleen epärealistiselta nähdä itsensä ja toinen sanoinkuvaamattoman kauniissa asussa, ja tuntea maaginen voima kihelmöimässä sormenpäitä.

oGV9xna.png

Hope pyysi Aronia asettumaan toiselle puolelle Zenin vuodetta, ja kohottamaan kätensä kohti ilmaa. Aron teki työtä käskettyä, ja oletti kyselemättä naisen tietävän mitä teki.

”Sulje silmäsi, ja keskity jokaiseen sanan minkä sanon.” Hope opasti, ja teki itse samoin.

Hän veti muutaman kerran syvää henkeä, ja yritti pyytää ajatuksissaan apua avaimeltaan. Jostain syvältä hänen sisältään alkoivatkin yhtäkkiä kummuta sanat, jotka pääsivät äänen mukana ulos hänen suustaan.

xfGRAcA.png

”Taivaallinen Voima, annan meidän lahjamme parantaa tämä heikko sielu, joka tarvitsee apuasi. Olen Hope Eternity, Arkkienkeli Mikaelin jälkeläinen, ja pyydän nöyrästi armahdustasi.”

Hopen lausuessa sanoja hänen kämmeniänsä alkoi kuumottaa, ja pian niitä ympäröi samanlainen valkoinen valo, jonka saattelemana he olivat muuttaneet muotoaan hetkeä aikaisemmin. Hän tunsi, kuinka voima liikkui pitkin hänen suoniaan, ja poistui valon mukana ulos ruumiista.

q3vzmE4.png

o3UHkd8.png

Aronin ja Hopen valonsäteet törmäilivät tosiinsa, ja hajosivat yhä pienemmiksi ympäröiden viimein kokonaan peiton alla makaavan Zenin. Hiljalleen, miltein paljain silmin huomaamatta, Zenin hauras keho nousi ilmaan ja leijaili hetken aavemaisen valon ympäröimänä. Hope katsoi tapahtumaa jatkuvasti ajatuksiinsa keskittyneenä.

Lopulta valot hiljalleen imeytyivät kuin Zenin sisälle, ja samassa mies laskeutuikin takaisin peittonsa päälle sängylle.

H8pRpeI.png

cEIr3QZ.png

Hope laski kätensä uupuneena, ja huomasi Aronin tehneen samoin. He pitelivät kumpainenkin hetken aikaa kättä otsallaan, ja yrittivät toipua hetkellisestä voimien hupenemisesta.

Zen puolestaan makasi sängyllä liikkumattomampana kuin aikaisemmin, ja Hope tunsi sydämensä pomppaavan kurkkuun asti.  Juuri kun hän tavoitteli kädellään miehensä pulssia, tämä äkisti liikahti ja avasi silmänsä.

tj7q8Yi.png

Hope jähmettyi niille sijoilleen, ja katsoi kuinka Zen nousi istumaan vuoteelle, ja siitä taasen seisomaan.

”Zen, olet kunnossa!” nainen huokaisi helpottuneena nähdessään terveen punan nousseen taas tämän kasvoille.

Hän ehti juuri ja juuri muuttaa muotonsa takaisin normaaliin aiheuttamatta miehelleen ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

0fnudL7.png

”Niin…” Zenin kasvoille nousi kiitollinen hymy. ”Kiitos, että autoitte minut pois kärsimyksistäni.”

Hope katsahti Aroniin, ja tämä kohotti kulmiaan. Mistä Zen muka tiesi, että he olivat tämän ihmeparantumisen takana?

”Emmehän me…” Hope yritti väittää vastaan, mutta Zen keskeytti hänet syleilyllään.

RdTWDRi.png

Hopesta tuntui ihanalta saada tuntea miehensä rauhoittava ja turvallinen syli taas pitkän ajan jälkeen. Hän sulki silmänsä ja nuuhki tämän hiuksia hetken huumassa.

”Voi Zen, rakastan sinua niin paljon.” hän kuiskasi miehensä korvaan, ja rutisti tätä varovasti itseään vasten.

”Niin minäkin teitä. Sinua ja meidän tulevaa yhteistä lastamme.” Zen vastasi, ja upotti kätensä Hopen pehmeisiin hiuksiin.

Hope otti hieman etäisyyttä miehestä nähdäkseen tämän kasvot, ja hymyili tälle kirkkain silmin:

”Sinä olet siis kuullut, kun kerroin sinulle.”

SfAxOmx.png

”Eikä siinä kaikki, minulla on sinulle niin paljon kerrottavaa. Et tule uskomaan edes kaikkea mitä kuulet.” Hope erkaantui nyt askeleen päähän Zenistä, ja alkoi selittää innokkaana. Zen loi häneen rakastavan katseen, ja hymyili seesteisesti:

”Minä tiedän jo kaiken, mitä sinulle on tapahtunut.”

B8RH42e.png

”Sinä mitä?” Hope jähmettyi paikoilleen ja mietti oliko tosiaan kuullut oikein. ”Miten sinä muka?”

Hän ei ymmärtänyt enää, mitä Zen oikein tarkoitti.

”Et ole ainoa, kenelle enkelit ovat ilmestyneet. Minä olen nähnyt ja kuullut kaiken tarvittavan.” Zen selitti surullisen kaihoisasti, ja katsoi vakavin silmin vaimonsa hämmästystä.

nNbD7VT.png

Ennen kuin Hope ehti esittää lisäkysymyksiä, Zen kaappasi toistamiseen tämän syliinsä. Hän upotti pehmeänlämpimät huulensa vaimonsa omiin, ja yritti ottaa kaiken irti siitä ohikiitävästä hetkestä.

Hope tunsi, kuinka Zenin aluksi niin vahvat ja vaativat suudelmat heltyivät hiljalleen, ja lopulta miehen koko olemus alkoi olla jotenkin raskas ja voimaton. Hän tunsi tämän kuuman kyyneleen poskellaan, ja tajusi ettei kaikki ollut hyvin.

LD80Sgo.png

Yhtäkkiä ja aivan varoittamatta Zenin jalat pettivät alta, ja hän valahti velttona puiselle lattialle kovan ryminän saattelemana. Hopen silmät rävähtivät auki kauhusta sillä samaisella sekunnilla, ja huoneen toisella laidalla vaitonaisena pysynyt Aronkin juoksi kaatuneen miehen luokse.

MpehcGp.png

”Zen! Zen herää!”

Hopen valtasi suuri paniikin aalto, ja hän romahti istumaan miehensä vierelle lattialle. Vaikka hän olikin nähnyt Zenin vastaavassa tilanteessa muutamia kuukausia aikaisemmin, vaikutti tämänkertainen kohtaus jotenkin oudolta. Jotenkin pelottavammalta.

Aron yritti yhdessä Hopen kanssa saada miestä hereille ja pystyyn, mutta tämän raajat liikahtivat vain velttoina heidän koskiessaan niihin. Lopulta Hope tarttui miestään kaulasta tarkistaessaan tämän pulssia, mutta nopea Aron veti hänet syliinsä ja pakotti kauemmaksi.

Hope tajusi sen, mitä Aronkin. Herättelyllä ei ollut enää mitään hyötyä.

”Hope, anna olla..” Aronin sanat varmistivat karmivan totuuden, ja nainen tunsi kuinka jokin rikkoutui hänen sisällään aiheuttaen viiltävää kipua.

Yf3oKCW.png

”EI! SE EI VOI OLLA TOTTA!” hän huusi epätoivoisena, ja tunsi hukkuvan kyyneliinsä.

Aron piti Hopea tiukasti otteessaan, ja yritti hiljalleen hivuttautua kohti huoneen ovea. Se oli kuitenkin helpommin ajateltu kuin tehty, sillä järkyttynyt nainen ei suostunut liikkumaan millimetriäkään siitä missä seisoi.

irWuF67.png

Samassa huoneen täytti uusi valonpurkaus, joka toi mukanaan aikamatkalla olleen Ringan. Ennen kuin kettu ehti tajuta kokonaan huoneessa vallitsevan tilanteen, Aron huusi häntä auttamaan. Yhdessä he pakottivat Hopen liikahtamaan sijoiltaan, ja Ringa lähti taluttamaan onnetonta emäntäänsä pois Zenin ruumiin näköpiiristä.

1w2fpMp.png

DWObWu3.png

Aron tunsi olonsa avuttomaksi jäädessään odottamaan palvelijoita apuun. Hän ei uskaltanut laskea katsettaan alas Zenin puoleen, vaan sulki hetkeksi silmänsä ja hengitti syvään. Hopen lohduttomat parkaisut kuuluivat vielä pitkältä talon toiselta puolen, eikä niiden vaikenemiselle näyttänyt tulevan loppua.

 

 

OOOOO

 

 

Qc0JbyS.png

Hautajaisia edeltävä aika oli raskasta kaikille, eikä itse hautajaispäivä ollut yhtään sen helpompi. Aron oli viettänyt suurimman osan ajastaan Ringan tai muiden palvelijoiden seurassa, sillä Hope oli liian järkyttynyt puhumaan juuri kenellekään mitään.

Sekä Zenin että Hopen vanhemmat olivat tulleet talolle niin pian kuin kodeistaan olivat päässeet, ja alkaneet pahimman järkytyksensä jälkeen toimittaa pakollisia menoja hautajaisia varten. Ringa oli esitellyt Aronin keisariparille ja Sam-sungeille, ja kertonut hänen olevan Hopen ja Zenin tuttava. Aron ymmärsi olla kertomatta mitään oikeista taustoistaan, sillä se olisi herättänyt vain liikaa kysymyksiä.

CtWQklc.png

Zen makasi arkussaan yhtä komeana kuin aina ennenkin, ja Hopesta tuntui kuin hän saattaisi minä hetkenä hyvänsä avata silmänsä ja nousta istumaan. Vaikka nainen jopa salaa sitä toivoikin, pysyi hänen miehensä kasvoilla poissaoleva ja kivettynyt ilme.

QLLtCQO.png

Dzi4Swi.png

Zenin poismeno oli lähes yhtä raskas molempien vanhemmille, kuin Hopelle itselleen. Akane ja keisarinna nyyhkyttivät murtuneina nuoren prinssin arkun ympärillä, ja heidän miehensä pysyivät ilmeettöminä.

Muistotilaisuus oli lyhyt ja vaitonainen.

UakgLaa.png

Hope seisoi Aronin rinnalla, ja Ringa oli kietonut kätensä tukevasti hänen ympärilleen siltä varalta, että tämä menettäisikin tajuntansa. Hope ei pistänyt vastaan, sillä hänestä tuntui koko seremonian ajan siltä, kuin hän seisoisi sankassa usvassa. Jatkuva suru ja masennus oli selvästi vaikuttanut myös hänen vatsassaan alati kasvavaan vauvaan, joka oli liikehtinyt viime aikoina tavallista harvemmin.

4y9sMPF.png

Muiden jätettyä vuorollaan hyvästit Xizentaille, asettui Hope tämän arkulle ja painoi kätensä varovasti miehen rintaa vasten.

Aron katsoi murheellisena Hopen sisäistä kärsimystä ja kelasi yhä uudelleen sitä päivää kun Zen kuoli. Hän oli tullut ajatuksissaan siihen tulokseen, että Zenin ollessa jo muutenkin niin heikko ja valmiina jättämään tämän maallisen elämän, ettei heidän apunsa tarjonnut kuin hetkellistä helpotusta kuumeesta ja kärsimyksestä.

Aron ajatteli, että he olivat pikemminkin tarjonneet Zenille mahdollisuuden hyvästellä vaimonsa kunnolla, kuin aiheuttaneet tämän kuoleman.

xAq2Tcw.png

Hopen noustessa seisomaan, paikallaolijat poistuivat vähin äänin pois salista. Baltazarissa ei ollut tapana jatkaa hautajaisia juhlamenoin, joten sekä keisaripari että Hopen vanhemmat hyvästelivät tyttärensä varmistettuaan ensin, että tämä varmasti pärjäisi yksin.

 Ringa lupasi kaikille tapansa mukaan pitää huolta suojatistansa, ja tämän sanan turvin vanhemmat lähtivät kotiinsa palvelijoiden kannettua arkun hautapaikalle vievien rattaiden kyytiin. Hope sanoi, ettei halua lähteä viimeiselle saattoretkelle, joten yhdessä Aronin ja Ringan kanssa he kävelivät talon teehuoneeseen rauhoittumaan.

 

 

OOOOO

 

 

NORnJwz.png

Hiljaiseen teehuoneeseen levisi jasmiinin tuoksu, kun Ringa kaatoi jokaiselle paikallaolijalle oman kupillisen teetä. Aron katseli vaitonaisena vakavakasvoista Hopea, joka pyöritteli omaa kuppia käsissään. Kukaan ei oikein tiennyt pitäisikö sanoa jotain, vai pysyä vaiti.

Lopulta Hope veti syvää henkeä, ja siemaisi kupistaan.

qNhcqj4.png

”Haluan nyt viimein kertoa teille, mitä koin ollessani tajuttomana. Tämä avain, jonka sinä Aron toit tullessasi, on tosiaan äitini perintö minulle. Se on sukumme perintöavain, ja siihen sisältyy paljon voimia ja vastuuta.”

Sekä Ringa että Aron kuuntelivat tarkkaavaisesti nyökytellen.

”Ollessani tajuttomana, ilmestyi uneeni kaukainen esiäitini Sun Eternity, joka kertoi minulle pääpiirteet sukuni menneisyydestä, sekä tästä tulevasta tehtävästä joka minun on määrä suorittaa. Sinä Aron tiesitkin jo siitä kaiken, eikö niin?”

kmBS0gX.png

Aron kohotti katseensa kupistaan ja nyökkäsi:

”Kyllä, Loathe kertoi minulle kaiken ennen saapumistani tähän maailmaan. En ole vain löytänyt….sopivaa hetkeä jakaa kokemuksistani sinun kanssasi.”

”Ymmärrän, tämä ei ole ollut helppoa aikaa. Mutta olemme siis yhtä tietoisia siitä, että minun on kutsuttava Kadonneet Arkkienkelit yhteen. Olen suvussani se sukupolvi, jolla on käytössään Arkkienkeli Mikaelin voimat.”

Dl700iN.png

”Sun kertoi sukutarinani lisäksi sen, millä tavalla onnistumme kutsumaan heidät.  Hän neuvoi tien läheisen metsän siimekseen, josta löytäisimme salaisen lammen. Tämä lampi on hyvin keskeisessä roolissa kutsun toteuttamisen kannalta.”

8gg12hI.png

”Anteeksi että keskeytän, Hope, mutta palatsin lähellä ei ole yhtäkään järveä, jokea tai lampea.” Ringa ei voinut olla puuttumatta kuulemaansa. ”Olen tutkinut paikallisia karttoja sen verran, että voin olla varma siitä.”

Hope näytti miettivän hetken aikaa, ennen kuin vastasi:

”Voikin olla, ettei lammen näkeminen olekaan kaikille tarkoituksellista. Olen kuitenkin varma, että löydämme sen minulle kerrotusta paikasta.”

”Mutta ettehän te voi lähteä taisteluun tuossa tilassa!” Ringa yritti vielä puhua järkeä suojatilleen. ”Tehän olette...saamassa pian lapsen.”

”Se ei olekaan tarkoitukseni. Vasta lapsen synnyttyä ja kasvettua hiukan, me lähdemme haastamaan Lunan. Nyt vain saatamme kaikki Kadonneet Arkkienkelit tänne yhteen paikkaan, jotta voimme alkaa punoa suunnitelmaa.”

uChQwpY.png

”Sun antoi meille suojan Lunan ja kätyrien etsinnöiltä aina siihen päivään asti, kun Zenin ja minun lapseni täyttää ensimmäisen vuoden. Siihen asti meillä on aikaa valmistautua ja toteuttaa suunnitelmaamme.”

”Mutta eihän meillä ole suunnitelmaa?” Aron tokaisi huolissaan, ja sai Hopelta vastaukseksi rauhoittavan hymyn.

”Ei niin, mutta juuri siksi onkin tärkeää kokoontua mahdollisimman pian yhteen sopimaan siitä.”

fOFzFsE.png

”Entä lapsi? Mitä jos ette palaakaan taistelusta takaisin?” Ringa kysyi huolissaan, ja kaatoi jokaiselle toisen kierroksen teetä. Hopen kasvoilla hetken kareillut hymy oli äkisti haalennut pois, ja hän upotti katseensa syvälle tummaan kuppiinsa.

”Ei puhuta siitä nyt. Siihen on vielä kauan aikaa.”

 

 

OOOOO

 

 

WP3fYuw.png

”En ymmärrä, mihin he kerta toisensa jälkeen onnistuvat piiloutumaan!”

Luna manasi yksinään paikantaessaan outoa energiapurkausta, jonka oli havainnut jokin viikko sitten. Hän oli varma, että pääsisi pian Eternityjen jäljille, mutta veti kuitenkin jatkuvasti vesiperän.

Zf2FYEb.png

”Saanko häiritä?” kuului miehen ääni jostain huoneen hämärän keskeltä.

Luna nosti katseensa hätkähtäen maljan väreilevästä pinnasta ja näki edessään seisovan Spectorin.

”Mitä asiaa sinulla on tänne?” hän murahti kärsimättömänä.

Q7g7TBS.png

”Olen hieman miettinyt…” Spector astui kaksi askelta edemmäs, ja jäi seisomaan jäykän jännittyneenä äitinsä eteen. ”Eikö sinun olisi jo aika luovuttaa tämän loputtoman vainon suhteen? Olet tuhonnut siskosi ja hänen sukunsa jäseniä jo vuosisatojen ajan, ja mitä olet saavuttanut? Et yhtään m –”

photo Sims2ep92013-04-1215-32-11-72_zpsd9a43189.png

”Ole vaiti!” Luna murahti vihaisena poikansa arvostelusta. ”Sinun on turha neuvoa mitä minä teen. Vasta kun olet ansainnut paikkasi valtaistuimella, voit määrätä muita mielesi mukaan.”

”Mutta kun et itse ymmärrä lopettaa. Pakko siitä on jonkun viimein mainittava.” Spector kohautti olkiaan välinpitämättömänä. ”Olisit jo kauan aikaa voinut kohdistaa energiasi kaikkeen muuhun tärkeään, kuten esimerkiksi valtakuntamme hyvinvointiin.”

vBBTyzv.png

”EN LOPETA ENNEN KUIN SAAN SEN MITÄ MINULLE KUULUU!” Lunan ärtymys oli muuttunut raivoksi, ja hän huusi suoraa kurkkua. ”Se avain kuuluu minulle! Ja jos kuolen tavoitellessani sitä, on sinun määrä jatkaa sen havittelua.”

”Mutta siinä se ongelma onkin. En ole kiinnostunut kantamaan kaunaa henkilöille, joita en ole koskaan tavannut.” Spector pudisti päätään pelottoman, vaikka hänen äitinsä käyttäytyi todella päällekäyvästi.

Luna ei voinut uskoa kuulemaansa.

6JPscgN.png

”Olen yrittänyt kertoa tätä jo pitkän aikaa, mutta et koskaan kuuntele. Mielestäni tämä ajojahti on turhaa resurssien hukkakäyttöä, enkä aio enää päivääkään osallistua hullutukseesi.” Spector jatkoi hyväksikäyttäen äitinsä hämmentynyttä tilaa. ”Pidä valtakuntasi, minulle riitti!”

Spector käänsi selkänsä Lunalle, ja oli poistumassa huoneesta viimeisten sanojensa saattelemana. Nainen ei kuitenkaan antanut hänen kävellä tilanteesta niin helposti.

3ri5COA.png

IrgP5mO.png

”SINÄ teet niin kuin MINÄ käsken, Spector.” Luna sihisi hampaidensa välistä, ja kohotti kätensä uhkaavasti ilmaan. Hänen sormien välissä hehkui aavemaisen vihreää valoa. ”Mikäli en saa sinua puolelleni hyvällä, ei minulla ole enää kuin yksi vaihtoehto.”

Hän sinkosi vihreän manauksen päänsä kääntäneen Spectorin päälle.

”Äiti mitä sinä…” Spector kysyi tyrmistyneenä tuntiessaan manauksen polttelevan ympäri kehoaan.

BJzpqLX.png

Miehen lause jäi kesken, kun viiltävä kipu lävisti hänen ruumiinsa jokaisen hermon. Hän karjui kivusta, ja tunsi kuinka se lamaannutti hänen lihaksensa ja ajatuksensa.

Luna katsoi ilmeettömänä, kun hänen poikansa menetti tajuntansa ja lysähti voimattomana lattialle.

 

 

OOOOO

 

 

sBbmVup.png

Valtakunnallisen, noin kahden viikon suruajan jälkeen Hope ja Aron olivat valmiita lähtemään salaiselle lammelle. Tapansa mukaan Ringa oli vaatinut päästä mukaan, mutta Hopesta se ei ollut hyvä idea. Saattoi nimittäin olla vaarana, ettei lampi ilmestyisi heille ylimääräisten henkilöiden ollessa mukana.

Ringa joutuikin siis alistumaan kohtaloonsa, ja vannotti Aronia pitämään suojatistaan huolta. Viime kerralla hänen jäädessään kotiin, Zen palasi takaisin kuoleman kielissä. Sama ei saisi toistua Hopen kohdalla.

”Oletko valmis lähtöön?” Aron kysyi Hopelta heidän seisoessaan etupihan terassilla odottamassa hevosiaan.

Nainen nyökkäsi myöntävästi.

”Ainoa mitä jännitän, on muiden kutsuminen. Toivottavasti sain tarpeeksi hyvät ohjeet sen toteuttamiseen.”

Qoy59ys.png

Noustuaan ratsaille Hope kertoi mihin suuntaan he lähtisivät. Aron ohjasti hevosensa kulkemaan edellä, ja katsoi kohti edessä kohoavaa metsikköä. Hän toivoi, että he todella löytäisivät etsimänsä ennen pimeän tuloa.

Hope tunsi potkun vatsassaan ja mietti tekisikö ratsastus hänelle hyvää enää tässä kohtaa raskautta. Vauva olisi pian jo viiden kuukauden ikäinen.

iUrhRcZ.png

AnY3B4i.png

ujaTUfN.png

z4fCfca.png

Kierrettyään vuorta saartavaa metsää tarpeeksi kauan, hoksasi Hope pienen polun sen korkealle kohoavassa kyljessä. He jättivät ratsunsa sidottuina puihin, ja pujahtivat juuri ihmisen mentävästä kolosta vuoren uumeniin.

Aron epäili aluksi heidän olevan väärässä paikassa, mutta pimeän tunnelin päässä näkyi kuitenkin pian häivähdys päivänvaloa. Astuttuaan pimeydestä takaisin aurinkoon, ei kumpikaan ollut uskoa silmiään.

He olivat saapuneet mitä kauneimman maiseman keskelle.

LZWRVhv.png

”Ei voi olla totta.” Aron huokaisi ihastuksesta tuijottaessaan silmät pyöreinä edessään avautuvaa näkymää. ”Miten kukaan ei ole voinut löytää tätä paikkaa aikaisemmin?”

”Veikkaan, ettei onkalo johdata heitä samaan paikkaan, kuin meidät. Muuta selitystä en keksi tälle.” Hope totesi tietäväisenä, ja asteli lähemmäksi vedenrajaa.

WEGifIC.png

”Tiedätkö, miten kutsut heitä?” Aron tokaisi etsiessään jonkinlaista merkkiä tai alttaria, jonka ääressä he voisivat loitsia kutsuloitsunsa. Hope nyökkäsi myöntävästi.

”Sun antoi minulle ohjeet sitä varten.”

BazMFSG.png

Hän sulki silmänsä, ja mumisi jälleen kerran Aronille tuntemattomalla kielellä hiljaisia sanoja. Kuten aikaisemmin Zenini vuoteen ääressä, alkoi kirkas valopallo ilmestyä ja suurentua hänen kämmentensä välissä, ja leijaili siitä kuin tuulenvireen kuljettamana keskelle lampea.

FqjvQ78.png

Aluksi Aronista näytti siltä, ettei mitään sen kummoisempaa tapahtuisi. Valo leijaili hiljalleen edestakaisin veden pinnalla, samalla kun Hope jatkoi hiljaista yksinpuheluaan.

Mies alkoi jo epäillä taian toimivuutta, kun valopallo sukelsi yhtäkkiä lammen syvyyksiin, ja jakautui moneksi pieneksi ja kirkkaaksi pisteeksi.

Qtbsj0D.png

Samassa valopallot nostivat mukanaan pintaan jotain suurta, ja lammen seesteinen pinta pärskähti ja lainehti levottomana. Aron tajusi tuijottavansa isoa, kehämäistä saareketta, joka oli koristeltu oudoin riimumerkein ja kuvioin.

Hope oli lopettanut muminansa, ja avasi silmänsä kohdaten saman näyn. Hänen suupielilleen nousi helpottunut hymy.

KAhOx7G.png

”Mikä se oikein on?” Aron kysyi uteliaana Hopelta, ja hivuttautui lähemmäksi tätä.

”Se on jonkinlainen portaali.” Hope vastasi päätään kallistellen, ja tarkasteli kehän pinnassa olevia kuvioita. ”En vain osaa lukea, mitä siinä lukee.”

”Miten ajattelit, että pääsemme sinne? Uimalla vai?” Aron jatkoi kyselemistä, ja katseli harmissaan kehän ympärille. Mihinkään ei sen noustessa vedestä ollut ilmestynyt polkua tai siltaa, jolla ylittää lammen vesi.

”No jo olet huvittava.” Hope naurahti miehen yksinkertaisuudelle. ”Meillähän on siivet.”

46bK1TT.png

Aron vaihtoi Hopen opastuksella enkelimuotoonsa, ja he seisoivat taas hetken paikoillaan vain toisiaan tuijottaen. Oli aina yhtä vaikuttavaa nähdä toinen niin upeassa olomuodossa.

xSEoCfg.png

”En varmaan ikinä totu tähän.” Aron huokaisi katsellessaan itseään. ”Tuntuu niin luonnottomalta kantaa siipiä selässä.”

Hän yritti levitellä niitä ajatuksensa ja lihastensa voimalla, ja sai aikaan vain pientä räpiköintiä. Hope ei pystynyt olemaan nauramatta.

I9nHIdC.png

”Älä nyt. Mitä useammin harjoittelet, sitä luontevammalta se alkaa tuntua.” Hän itse oli tottunut toiseen muotoonsa heti ensimmäisellä muuntautumiskerralla, eikä siksi voinut ymmärtää miksi Aronilla kesti niin kauan hyväksyä itsensä.

”Ennen kuin yritämme ylittää veden, sinun on ehkä parempi harjoitella tulemaan sinuiksi siipiesi kanssa.”

DS5VFKp.png

Niinpä he kokeilivat ensin muutaman kerran lentoon lähtöä, ennen kuin ylittivät uudelleen seesteytyneen lammen vedenpinnan. Aron joutui keskittymään jatkuvasti siiveniskuihinsa, jotta pysyisi ilmassa. Hän tunsi, kuinka hikinoro valui alas hänen otsaansa.

WIG2RK3.png

”Entä sitten?” Aronin uteliaisuudelle ei tuntunut olevan rajaa, kun he laskeutuivat kehän reunalle. Hope katseli hetken vaiti allaan olevia kuvioita, ja asettui sitten kehän keskelle seisomaan.

”Mene tuonne.” Hän osoitti sormellaan yhtä kuvioista Aronille, ja tämä käveli käskyn mukaiselle paikalleen.

ArBvEwD.png

”Tarvitsetko apua, vai selviydytkö tästä itse?”

”En tarvitse, kiitos.” Hope pudisti päätään hymyillen. ”Seiso vain siinä, niin minä kutsun heidät.”

aW4GP3G.png

Hän veti kädet ristiin rintakehänsä eteen, ja puristi käsissään olevaa sauvaa tiukasti:

”Siiven iskut kevyet, ajan pyörässä pyörien,

 Luoksemme johtaa, kun viimein kohtaa,

 Taivaan Valtakunnan Seitsemän soturia.”

Hopen kaulassa roikkuva avain alkoi hehkua lämmintä valoa, joka äkisti räjähti ja jakautui moneen eri osaan, jotka kieppuivat ilmassa sinne tänne.

fpurp0I.png

f36EUrh.png

Aron katsoi jännittyneenä, kun valot asettuivat Hopen ympärille kehän jokaiseen nurkkaan, kuin kivettyen aloillensa. Ne kasvoivat kasvamistaan, ja alkoivat loistaa jatkuvasti yhä kirkkaammin.

Mies tunsi sokaistuvansa, jos hän vielä tuijottaisi suoraan valoja kohti. Siksi hän sulkikin silmänsä hetkeksi, kunnes tunsi, että oli taas turvallista avata ne.

Y6XnDY5.png

kWnaVEp.png

P5B1FgF.png

Samassa hän tajusi kehälle valojen tilalle ilmestyneet hahmot, joiden ääriviivat selkeytyivät sitä mukaa kun valot imeytyivät niihin. Aron ei miltei muistanut jännitykseltään hengittää, ja vain tuijotti lumoutuneena näkemäänsä.

Myös Hope oli avannut silmänsä, ja katseli sanattomana, kun kutsutut matkaajat avasivat viimein silmänsä ja katsoivat ensi kertaa ympärilleen.

Uwh8YAp.png

”Missä minä olen?”

”Mikä tämä paikka on?”

”Keitä te olette?”

Kysymysten tulva täytti pienen solan, ja kaikki paikalle kutsutut Arkkienkelit katsoivat hämmentyneinä ja hieman pelokkaina toisiaan. Hope yritti rauhoitella kaikkia hiljetämään ääntään, jotta hän voisi esitellä itsensä.

EBlILmV.png

”Älkää pelätkö, rakkaat Arkkienkelit.” nainen aloitti kuuluvalla äänellä, joka kaikui solan jokaisella seinällä. ”Olen Hope Eternity, kaukaisen hallitsijasuku Eternityn toistaiseksi ainoa jälkeläinen. Kukaan teistä ei varmasti tunne tai edes tunnista minua, mutta olette kukin aikoinanne tunteneet jonkun kaukaisen sukulaiseni.”

ODjnjTK.png

d9JEXoW.png

w8gaU52.png

EM6aK31.png

p4W7i6W.png

”Tiedätte myös varmasti syyn, miksi olen kutsunut teidät kaikki koolle. Edustatte kukin yhden Arkkienkelin sukulinjaa ja voimia, kuten minä ja tässä vierelläni seisova Aron.

Kuten kaikille teille on taidettu voimienne luovutuksen aikaa kertoa, on tullut aika…”

eRgbQzJ.png

Hope lopetti äkisti puheensa, ja piteli kädellään otsaansa. Hän tunsi kuinka maailma alkoi äkisti pyöriä silmissä.

”On tullut aika…” hän yritti jatkaa, mutta sanat puuroutuivat suussa, ja ajatukset lamaantuivat. Muut kehällä seisovat Arkkienkelit katsoivat häntä huolestuneina.

Aron otti pari hermostunutta askelta lähemmäksi Hopea, muttei ehtinyt tehdä mitään ennen kuin tämä kaatui tajuntansa menettäneenä maahan.

4HGnZFK.png

Kehällä syntyi pieni paniikinalku, ja kaikki Arkkienkelit kiiruhtivat tarkistamaan Hopen tilan. Aron tarttui Hopea vyötärön seudulta ja auttoi tämän takaisin jaloilleen. Hopen silmät pyörivät edelleen päässä, mutta hän oli saanut tajuntansa takaisin.

”On ehkä parempi, että jatkamme keskustelua palatsilla. Hope ei näytä voivan nyt kovin hyvin.” Aron totesi muille, ja nosti normaaliin muotoonsa palautuneen Hopen käsivarsilleen. ”Seuratkaa minua”

7PhARzx.png

Hiljainen saattue lähti kävelemään pois solasta, kohti kallionseinämässä olevaa onkaloa. Tunnelma oli jännittynyt ja hämmentynyt. Aron ei kuitenkaan jaksanut huolehtia muiden kuin Hopen hyvinvoinnista sillä hetkellä, eikä siksi yrittänyt jutustella itseään seuraavien Arkkienkelten kanssa.

Hänen oli saatava Hope takaisin palatsille niin nopeasti kuin suinkin pystyi.