------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

".....      ......     ......"

"Nouse, Dora."

"Olen tullut tapaamaan sinua."

Dora totteli käskyä auliisti ja käveli edessään hohtavan hahmon luokse. Heikentyneen näkönsä vuoksi hän huomasi vasta muutaman metrin päästä, kuka tämä oli.

"Sun? Mitä.....mitä sinä teet minun unessani?"

"Tulin muistuttamaan sinua tehtävästä, joka on vielä kesken. Aikaa on kulunut jo luvattoman kauan, sielut odottavat pääsyä Taivaaseen."

"Mutta..onko se niin tärkeää? Tarkoitan, kaikki vaikuttaa olevan aivan hyvin. Lunasta ei ole kuulunut vuosikausiin ja meillä on mukava elämä perheeni kanssa."

"Mielestäni asiat ovat nyt aivan tarpeeksi hyvin. Olen niin vanhakin, etten enää välitä pääsystä omaan valtakuntaani. Arrkaan ei ole osoittanut kiinnostustaan asiaan ja --"

"EI TULE KUULOONKAAN! Tajuatko, että maailmankaikkeuden tasapaino on koko ajan veitsenterän varassa, sinun ja lastesi varassa. Luna on etsinyt teitä jatkuvasti, on vain ajan kysymys koska hän taas iskee. Ja sinä tiedät omakohtaisesti, mitä siitä voi seurata. Tehtävää on jatkettava."

"Tiedän, että sinua pelottaa, yhtä lailla kuin minuakin. Luna on vahva, eikä meillä ole paljoakaan voimavaroja häntä vastaan. On vain kaksi vaihtoehtoa voittaa hänet."

"Mitkä ne ovat?"

"Etkö ole ihmetellyt, miksi sisareni käyttää niin paljon välikäsiä? Hänen omat voimavaransa ulottuvat vain Helvetin porttien sisäpuolelle, sen ulkopuolella hän on yhtä heikko kuin tuulessa huojuva ruohonkorsi. Teidän on joko iskettävä silloin kun hän ei ole linnansa turvissa tai sitten..."

"Keräätte armeijan ja hyökkäätte suoraan pahuuden pesään. Se on viimeinen oljenkorsi, kun mikään muu ei auta."

"Tuo on sulaa hulluutta! En ikinä lähettäisi ketään läheistäni sen paholaisen luokse! IKINÄ!"

"Se on sinun päätöksesi, mutta muista että se koskettaa meitä kaikkia, aivan kaikkia."

"Ainiin, Näin Peterin ja Gregin ja äitisi sielut. He vaeltavat nyt loputtomassa pimeydessä vailla poispääsyä. Kuulin, kuinka he anelivat sinua pelastamaan heidät. Ajattele, olet vielä joskus heidän kaltaisensa avuton pieni sielu, joka anelee pelastusta. Kieltäytyisitkö vielä silloinkin tehtävän loppuun saattamisesta?"

 

OOOO

 

Arrin askeleet kopisivat rytmikkäästi pihakivetystä vasten hänen juostessaan koti kotiovea.

Koe-esiintymien oli kasvoilla kareilevasta hymystä päätellen mennyt hyvin, ja miehellä olikin nyt kova kiire ilmoittamaan tuloksista perheelleen.

"Äiti, Jamie! Minä tein sen, läpäisin kokeen! He haluavat nähdä minut piakkoin uudelleen."Arr puuskutti kiivaana hiljentäessään juoksunsa kävelyksi saavuttuaan olohuoneeseen. Hikipisarat putoilivat alas hänen otsaltaan.

"Todellako?" Doran silmät kirkastuivat innostuksesta hänen kuullessaan uutiset. Nainen irroittautui hellästi miehensä otteesta ja istuutui mukavammin sohvalle kuuntelemaan mitä Arrilla oli kerrottavanaan.

"Jännitin sitä todella paljon, luulin että sekoan nuoteissa totaallisesti. Sitten yhtäkkiä minut valtasi voimakas itsevarmuus ja vedin sitten koko potin kotiin. He pitivät erityisesti Tracen Siivistä."

"Enkä yhtään ihmettele, minustakin se on todella kaunis." Dora totesi myöntävästi nyökytelleen.

"Siitä puheenollen, levy-yhtiö olisi kiinnostunut ostamaan sen itselleen."

"Tietenkin saisin säveltäjänä rahat siitä, jos en itse lähde levyttämään mitään. En oikein tiedä olenko studio-ihminen, viihdyn paremmin lavalla ihmisten edessä."

"No, pyysivätkö he sinua sitten esiintymään? Kerro kaikki, palan halusta kuulla." Arr hymyili. "He halusivat minut kiertueelle, joka alkaisi noin vuoden kuluttua. Edessä on siis pitkä urakka harjoittelua ja uusien sävellysten keksimistä."

"Hetkinen." Jamien korottettu ääni poikkaisi kaksikon keskustelun ja ilmaisi sitten mielipiteensä: "Minusta tuollainen suinpäin suostuminen ei ole koskaan hyvästä. Ajattele nyt, miten rankkaa siitä tulee ja oletko edes tarpeeksi asennoitunut kiertue-elämään."

"Lisäksi sinun luonnontieteen opintosi ovat vielä vuoden verran kesken. Ei ole mitään järkeä jättää koulua kesken loppusuoralla. Et sinä pianonsoitolla voi itseäsi elättää." Dora katsoi hämmästyneenä miestänsä, joka vaahtosi suu louskuttaen Arrin unelmaa vastaan. Hyväähän tämä tarkoitti, mutta oli silti liian jyrkkä mielipiteissään.

Nainen oli kuullut tarpeeksi, ja huomasi Arrinkin ilmeestä, että tämä tunsi itsensä vaivaantuneeksi miehen sanoista. "Jamie kiltti, annatko minun ja poikani hoitaa tämän asian keskenämme? Arvostan mielipiteitäsi, mutta on kokonaan Arrin päätettävissä, mitä hän haluaa elämältään.Vaihtoehtoja on monia." Sitten hän vilkaisi poikaansa syrjäsilmällä, ja tämä ymmärsi mitä nainen oli tarkoittanutkaan "vaihtoehdoilla".

"En jaksa keskustella aiheesta enää enempää, kerta siitä ei synny kuin vain sota. Päätän, mitä aion tehdä, ja ilmoitan teille siitä sitten aikanaan. sitä ennen antakaa minun olla." mies nousi tuolilta lähteäkseen ja sukelsi omaan huoneeseensa ennen kuin Dora ja Jamie ehtivät sanoa mitään takaisin.

Hän kuuli takaansa äitinsä maanittelevat kutsuhuudot palaamaan, muttei kääntynyt enää takaisin. Hän halusi olla nyt rauhassa ja nauttia saavutuksestaan jota muut eivät ilmeisesti arvostaneet yhtä paljon.

Jos piti valita perintönä kulkevan tehtävän ja pianonsoiton ammattilaisen väliltä, Arr kyllä tiesi kumman kannalle kallistuisi.

Hänen kutsumuksensa oli olla pianisti, ei mikään enkelisuvun pelastaja. Aivan sama pettyisikö hänen äitinsä päätöksestä vai ei.

 

OOOO

 

"No niin, istukaa vain juu, istukaa alas. Mukava nähdä teidät täällä, varsinkin sinua Arr. Olen todella positiivisesti yllättynyt miten nopeasti vastasit ehdotukseemme." Pöydän takana oleva mies jutusteli niitä näitä ja piti pepsodent-hymyään yllä. Arrista hän oli jotenkin vastenmielisen lipevä, ja oli onnellinen ettei työskentelisis tulevan managerinsa kanssa kasvotusten kovinkaan usein.

"Tulitteko te katsomaan etten vain huijaa poikaanne, rouva Early?" mies heitti huvittuneenoloisesti ilmaan. "Takaan, että pidämme hänestä hyvää huolta."

"Tiedän että pidätte, mutta kaiken varalta....eihän siitä mitään haittaakaan ole." Dora vastasi hymyillen yhtä hyväntuulisesti kuin mies hänen edessään. "Olemme odottaneet tällaista tilaisuutta jo vuosikausia."

"No niin, eiköhän käydä sitten itse asiaan? Olen laatinut hieman tulevaa aikataulua, ja voin sanoa että assistenttini pitää sinut todella kiireisenä, Arr.

"On harjoittelua, haastatteluja, konserttikiertueen suunnittelua ja nimikirjoitustilaisuuksia. Oletko valmis olemaan poissa kotoa pitkiäkin aikoja?"

Arr katsahti äitinsä suuntaan: "Haittaako se teitä, jos emme näe niin usein kuin nykyään? Lupaan kyllä tulla käymään aina kuin vain kynnelle kykenen."

"Mikä vain tekee sinut onnelliseksi, tekee minutkin. Ja ainahan voit soittaa ja kertoa kuulumisiasi maailman ääristä. Onhan minulla Jamie, ja tietenkin Trace ja Cao lähettyvilläni, kun kaupaan seuraa. Olisin vain toivonut että olisit jatkanut....perintötehtävissä....."

"Mutta ainahan sitä voi vaihtaa alaa, kuten esimerkiksi nyt." manageri jatkoi siihen väliin ymmärtämättä ollenkaan mistä Dora puhui. "Katsottaisiinko nyt sitä sopimusta tarkemmin?"

"Maksamme sinulle tietenkin hyvin, ja koska sävellät itse omat kappaleesi, saat myös niistä hieman extraa. Kuten jo aikaisemmin kerroin, olisimme HYVIN kiinnostuneita ostamaan "Tracen Siivet" -oikeudet itsellemme."

"Voin paljastaa, että maksamallamme summalla sinä...voit tehdä loppuelämäsi mitä ikinä haluat. Miltä kuulostaa?" hän työnsi kädessään olevan sopimusnipun Arrin eteen pöydälle ja jäi toiveikkaana katsomaan mitä tapahtuisi.

Arr luki nivastakan tarkkaan sanasta sanaan, ja asetti sen sitten tuokion jälkeen takaisin pöydälle. "Sopimus tulee voimaan heti kuin vain annat minulle kynän jolla allekirjoittaa se. Ainoa, johon en suostu, on sisarelleni omistetun kappaleen oikeudet. Se on liian henkilökohtainen myytäväksi, ja uskon että siitä on minulle itselleni vielä hyötyä. Valitan."

Manageri nieli pettymystään ja levitti nopeasti kasvoilleen taas yli-innokkaan ilmeen. "Olet sinä aika epeli, Arr, mutta olkoon menneeksi. Voitit tällä kertaa. Muistuttaisin kuitenkin palkkion suuruudesta, oletko yhtään ajatellut paljonko rahaa menetät yhden sävellyksen vuoksi?"

Arr nyökkäsi varmana. "Tiedän, mutten siltikään luovu siitä." Mies huomasi, että asiasta oli enää turha keskustella, ja ojensi kynän taskustaan: "Kas tässä, laita nimeä alle ja kättä päälle ja sitten olemme virallisesti työtovereita."

Kun kaikki käytännön asiat oli käsitelty, Dora ja Arr nousivat lähteäkseen. Manageri oli kuitenkin heitä liukasliikkeisempi, ja oli jo pompannut pöytänsä takaa saattamaan kaksikon toimiston ovelle.

"Tervetuloa sitten taloon, Arr. Voit soittaa minulle koska vain, mutta suurimman osan asioistasi huolehtii assistenttini. Hän suorittaa kaikki juoksevat menosi. Tapaatte hänen kanssaan ylihuomenna tuolla alakerran studiossa, ota mukaasi se rypistynyt nuottivihkosi. Tulet nimittäin tarvitsemaan sitä."

"Hienoa! Lupaan, että ette kadu valintaanne palkata minut. Saattepa vielä nähdä."

 

OOOO

 

"Jännittääkö sinua?" Heleä naisen ääni kysyi aivan Arrin vieressä ja tämä tunsi kuinka kylmä valui veden lailla pitkin hänen selkäänsä. Mies oli ollut niin ajatuksissaan, ettei ollut kuullut edes tämän korkokenkien kopinaa. Hän istui siinä tuolissaan jäykkänä ja tuijotti vain edessään hiljalleen heiluvaa samettiverhoa.

Harjoitusesitys oli juuri alkamassa, ja yleisössä oli hänen sukulaisiaankin. Arria jännitti esiintymistä enemmän nähdä heidät katsomossa, siitä oli jo vierähtänyt puoli vuotta kun he viimeksi tapasivat toisensa kasvotusten. Konserttikiertueeseen harjoittelu oli vienyt paljon enemmän aikaa kuin hän oli kuvitellut, ja pian olisivat tositoimet käsillä. Enää alle kuukausi varsinaiseen ensi-esiintymiseen suuren yleisön edessä.

"Vähemmän varmaan kuin sitten varsinaisen kiertueen alettua." Arr vastasi katsahtamatta naiseen mutta näki syrjäsilmällään miten tämä hymyily hänelle.

"Pomolta terveisiä, soitin hänelle juuri. Kuulemma vedät tänään upeammin kuin koskaan ennen."

Lizzie, Arrin assistentti näytti niin sievältä seistessään siinä hänen edessään. Vasta tänään mies tajusi ensi kertaa miten upea hänen työtoverinsa olikaan. Lizzie ei hehkunut samankaltaista naisellisuutta arkivaatteissaan, mutta nyt hän oli suorastaan tyrmäävä.

"Hyvähän sen ketkun on sieltä toimistostaan sanoa. Tulisi itse soittamaan tänne tilalleni." Arr tokaisi noustessaan seisomaan. Lizzie otti pienen taka-askeleen pysytelläkseen asiallisen välimatkan päässä miehestä. Arr tunsi harmistuvansa.

"Älä nyt viitsi tuollaista puhua, tiedät hyvin että sinulle maksetaan siitä että soitat." nainen muistutti miestä, joka tiesi paikkansa tässä kuviossa varsin hyvin.

"Niin, aivan kuten sinulle maksetaan siitä että olet minun seurassani." hän tokaisi tylynoloisesti takaisin, mutta Lizzie ei kuitenkaan tainnut tajuta vihjettä. "No niin...aivan...mutta jos et pidä seurastani, voit tietenkin pyytää Conradilta uutta apulaista. Mielestäni olen kuitenkin tehnyt työni hyvin ja saanut koulittua sinusta hyvän pianistin alun."

"No en todellakaan vaihda, ihme että se torvi tajusi palkata edes noin pätevän ihmisen. Ilmeisesti sen miehen linnunaivoissa on sentään jotain järjen hiventä."

Lizzie hymähti, tämä oli niin tavanomaista puhetta Arrilta. "Onneksi olet tuollainen, on sentään jotain hauskuutta tässäkin työnteossa."

"Mutta jos en nyt kovasti keskeytä riemukasta puheenaihettamme, muistuttaisin sinua konsertista. Yleisö odottaa, olisi varmaan aika nousta lavalle?"

"Kyllä kapteeni." Arr heitti huvittuneena ja kääntyi sitten kävelläkseen yleisön eteen. Hänen vatsanpohjassaan möllertävä jännitys laantui hetkellisesti.

Lizzien korot kopisivat hänen selkänsä takana tämän seuratessa häntä aina verhojen loppuun asti, jonne hän jäi katsomaan esitystä. Arr vilkaisi vielä nopeasti taakseen ja näki naisen hymyilevän rohkaisevasti. Sydän pamppaili kiihkeästi.

Yleisö hiljentyi miehen astellessa lavalle, ja he kaikki katsoivat häntä kiinnostuneena ja rohkaisevana.

Arr tunsi kuinka hänen kätensä alkoivat vapista ja muistista katosivat kaikki nuotit. Hän oli varma että epäonnistuisi, ramppikuume ja paniikki iskivät päälle kohisevalla vauhdilla.

Hän istuutui pianon penkille tyynenoloisena, ja antoi aplodien jatkua vielä hetken aikaa. Kun sali hiljeni, hän sulki silmänsä ja hengitti muutaman kerran syvään henkeä. Ajatukset tuntuivat taas selkenevän ja keho rauhoittui.

Sitten mies laski kädet koskettimille ja antoi sävelten soljua pitkin salin seiniä ja kattoa.

Yleisö kuunteli hiljaa ja haltioituneena kappaleesta toiseen, ja osa kuiski keskenään miten mahtavasti Arr soittikaan. Dora ja Trace tunsivat pursuavan ylpeyttä kuullessaan muiden hiljaiset ylistykset takanaan.

Lavalla Arr nautti olostaan. Tätä hän oli aina halunnut, tähän hänet oli luotu.

Jos hän vain saisi vielä välitettyä koskettimiin kätketyt sanat sille jolle ne oli osoitettu, kaikki olisi täydellistä.

Lizzien kasvot olivat hänen inspiraationsa, hänen innostuksensa jatkaa. Kun vain nainen joskus tajuaisi miten paljon Arr välitti tästä.

Ehkä viimein tämän onnistuneen päivän päätteeksi Lizzie vastaisi myöntävästi hänen ehdotukseensa.

Sitä ennen Arr keskittyisi vain soittamaan tunteistaan naiselle.

 

OOOO

 

Pahimman vapinan hellitettyä Arr uskaltautui viimein poistua pukuhuoneestaan ja laskeutua muiden ihmisten pariin.

Osa kutsuvieraista oli jo lähtenyt kotiin, ja mies toivoi että heille jäi vain potisiivisiä asioita mieleen hänen konserttiharjoituksestaan. Kaikistä vähiten hän kaipaisi nyt huonoa mainetta, kun urakin oli vasta alkutekijöissään. Katsellessaan odotussalia portaikosta, hän näki perheensä ja päätti jututtaa näitä heti kun sai hieman kostuketta kuivaan kurkkuunsa.

"Hienosti vedetty." Nainen baaritiskin takaa totesi ja hymyili flirttailevasti Arrille. Mies kiitti kohteliaasti ja nappasi nopeasti käteensä ensimmäisen lasin minkä näki. Hän ei todellakaan ollut iskuyritys-tuulella.

"Minusta se meni paremmin kuin hienosti." toinen naisen ääni vastasi aivan miehen takaa ja Arr näki käännyttyään Lizzien seisovan taas salakavalasti hänen vierellään. Miten tuo nainen osasikin olla niin äänetön liikkeissään? Arr tunsi punastuvansa hieman tuijotettuaan tätä niin pitkään että Lizzie huomasi sen. "Kiitos ja...anteeksi, menen käymään hieman tuolla..." hän mutisi lasiaan katsoen ja poistui sukkelaan takavasemmalle. Hän näki onnekseen äitinsä vähän matkan päässä ja lyöttäytyi tämän seuraan.

Dora oli selvästi innoissaan kertomassa, miten hänen poikansa oli niin taitava pianisti. Arrin puna levisi vielä tummemmaksi häpeästä hänen kuunnelleessaan äitinsä ylenpalttista kerskuilua. Lopulta nainen lopetti juttunsa kesken huomatessaan kenelle puhui.

"Siinä sinä vihdoin olet! Et arvaakkaan miten olen odottanut sinun näkemistäsi."

Dora syleili poikaansa pitkään ja hartaasti. Vasta nyt äitinsä sylissä Arr huomasi miten paljon hän ikävöikään perhettään. Aika studioissa ja harjotussaleissa meni niin nopeasti, ettei siinä ehtinyt ajatella mitään ylimääräistä.

"Kuinka olette voineet? Onko kaikki asiat samalla mallilla kuin ennenkin?" Arr halusi kuulla heti kaiken mitä kotipuolessa oli tapahtunut, hän oli ollu jo luvattoman kauan soittamatta kotiinsa. "Onko ketään.....näkynyt...?"

Dora nyökkäsi hymyillen. "Kaikki on niin kuin ennen, ainakin melkein. Me Jamien kanssa olemme ajatelleet mennä naimisiin ensi keväänä. Lisäksi haluaisin antaa sinulle viimein jotain sinulle kuuluvaa. Siitä voi olla hyötyä musiikkimaailmassakin ja --"

"Äiti, älä varasta meidän perheen tähtöstä kokonaan itsellesi." Tracen ääni keskeytti Doran puheen ja kaksikko kääntyi tämän puoleen.

"Tules vähän tänne velipoika, olet yhden halauksen velkaa minulle." nainen tokaisi ja levitti kätensä kuin vastaanottaakseen vuosia odottamansa halauksen.

"Ihanaa nähdä pitkästä aikaa, olen ikävöinyt sinua hirveästi. Saisit hävetä, puhelimetkin on keksitty." Trace totesi nuhtelevaan sävyyn ja Arr tunsi itsensä typerästi. Hänestä oli tullut juuri sellainen joksi hän ei koskaan halunnut tulla: etäinen työnarkomaani.

Dora katseli hetken tyytyväisenä kaksosiaan, jotka vaihtoivat vinhaa tahtia kuulumisia keskenänsä. Hän huomasi kauempana seisovan Lizzien ja käveli tämän luokse kiittääkseen tätä hienosta valmennustyöstä.

"Olet varsinainen ihmeiden tekijä, Lizzie. Kiitän sinua koko sydämestäni, että olet saanut jotain näin hienoa aikaan. Arrista tulee vielä tunnettu pianisti."

"Mutta voisit kuitenkin päästää häntä hieman useammin kyläilemään luoksemme, tai jos aikataulu ei anna periksi, voitte vaikka molemmat majoittautua meille ja harjoitella hänen vanhassa huoneessa. Miltäs kuulostaisi?"

Lizzien huulille kareili lempeän huvittunut hymy: "Niin, miksipä ei? Se kuulostaisi mukavalta, kiitos vain ehdotuksesta."

Taustalla seisonut Arr ei voinut olla puuttumatta naisten keskusteluun, se häiritsi häntä aivan liikaa.

"No niin äiti, eiköhän nuo höpötykset riitä tältä päivältä." mies totesi ja hätisti äitinsä pois Lizzien luota. Dora tajusi vihjeen ja ohjasi Tracen Jamien ja Caon luokse. Hän vinkkasi vielä silmäänsä Arrille ja sai tämän posket lehahtamaan taas punaisiksi.

"Älä välitä äidistäni, hänestä on vain niin outoa etten ole yhtä paljon heidän luonaan kuin ennen. Tässä minun uudessa hektisemmässä elämäntavassani on hieman totuteltavaa meille kaikille."

Lizzie naurahti vilpittömästi ja heilautti kättänsä kuin äsköisellä ei olisi mitään suurempaa merkitystä. "Älä nyt, minä pidän kovasti perheestäsi, ja olisi ihan oikein heille päästää sinut välillä helpommalla. Sovitaanko, että pidetään tässä viikonlopun yli sellaista...extravapaata..ja palataan vasta maanantaina Henkelliin? Luulen että pieni lomailu olisi ihan hyväksi, eikä aikataulukaan siitä kovasti kärsisi."

Arrista se oli loistoidea. "Ajattelin, että jos et jaksa loikoilla hotellisi kylpylässä kolmea päivää, voisin hieman esitellä sinulle kaupunkimme yöelämää. Miltä kuulostaisi?" Mies toivoi ettei vastaus olisi kielteinen.

"Pyydätkö sinä minua treffeille, Arr?" Lizzie kysyi kiusoitellen.

"Ilmeisesti. Mutta sinun ei ole pakko suostua jos et tahdo. Soita vaikka puhelimeeni jos kaipaat seuraani, muuten annetaan asian olla."

Joku huuteli miehen perään ovella. "Minun on nyt pakko mennä, muista mitä sanoin."

Lizzie katsoi Arrin perään, kun tämä astui ulos teatterin ovista perheensä mukana. Nainen tunsi olevansa hölmistynyt yllättävästä treffikutsusta. Hän oli ajatellut alusta asti pitävänsä heidän kahden suhteen vain työkaveri-pohjalla, mutta ilmeisesti ajan kanssa ajatus oli harhaillut molempien osalta hieman sivuraiteille.

"Miksipä siis ei? Jos siitä kerran voisi tulla jotain, miksi kieltäisin tunteeni?"

 

OOOO

 

"Sinä olet vienyt minulta kaiken. Kaiken. Kaikki tämä on sinun syytäsi."

"Mutta minä vielä kostan sen. Tiedän jo, miten."

"Kostan sinulle ja sille kurjalle huora-äidillesi, joka tahtoi pitää sinut ja viedä rahani."

"Ratkaisu on aivan käsillä, teen sen tänä iltana."

"Sitten saan viimein sammutettua tuon omahyväisen hymyn huulitasi."

 

OOOO

 

Saavuttuaan pitkän ja uuvuttavan päivän jälkeen kotiin Arr sulkeutui kylpyhuoneeseen ja valutti ammeen täyteen kuumaa vettä. Hänestä tuntui vapauttavalta rentoutua hiljaisessa huoneessa ja olla ajattelematta mitä seuraavana päivänä täytyisi tehdä.

Hänen mielensä harhaili kuitenkin luvattoman paljon Lizzieen, ja arvuutteluun, vastaisiko tämä hänen treffikutsuunsa myöntäväsi vai kieltäväsi. Lopulta kysymys tuntui niin isolta ja mieltäahdostavalta, että miehen oli pakko päästä muiden pariin hukuttaakseen sen ajatusten tulvaan.

Olohuoneesta kantautuikin sopivanlainen puheensorina.

Trace ja Jamie jutustelivat Caon koulumenesyksestä iloisesti räiskyvän takan edessä, ja poika itse tuijotteli liekkin tanssia puupalasten päällä. Arr tunsi itsensä ulkopuoliseksi keskustelussa, ja päätti suunnistaa keittiöön äitinsä luokse. Tämä ahkeroikin juuri illallisen parissa, ainakin äänistä päätellen.

"Ajattelinkin juuri sinua." Dora totesi kuullessaan poikansa askeleet takanaan. Hän maustoi parhaillaan juuri leikkaamiaan pihvejä ja jatkoi siinä ohella: "Halusin jatkaa keskustelua, joka meiltä jäi kesken teatterissa."

"Tiedän jo mistä on kyse, äiti. Sinun on turha esittää noin salaperäistä sen "lahjasi" kanssa. Minä otan sen, ihan sinun mieliksesi, vaikken koskaan tulisikaan sitä tarvitsemaan."

Doran ilme oli yllättynyt hänen tajutessaan että mies oli tosissaan. "Sinä siis...otat tehtävän hoitaaksesi."

"Se mikään tehtävä ole kantaa vanhaa avainta kaulassa." Arr totesi silmiään pyöritellen. Äiti taisi olla sittenkin hieman höperö. Dora kääntyi katsomaan häntä kiukunpuuskan vallassa ja marssi sitten lankun ja pihvien kanssa toiselle puolelle keittiötä. "Vai pelkkä vanha avain, kaikkea sitä kuuleekin. Olin itsekin noin ylimielinen sitä kohtaan nuorempana, mutten enää kun tiedän mikä vastuu sen kantamisessa on. Ja mikä vaara."

"Älä nyt viitsi, eihän kukaan ole koskaan yrittänyt hyökätä meidän kimppuumme. Mistä tiedät ettet voi vain mennä ja avata jonkun oven ja sitten pääsemme kaikki sinne satulinnaan asumaan. Tuo varovaisuus ja salailu on ihan turhanpäiväistä."

Dora puristi kädessään olevaa lastaa rystyset valkoisina. Arr ei edelleenkään ottanut asiaa vakavasti.

"Minä tiedän Arr. Tiedän miltä tuntuu kun läheiset kuolevat ja heistä on pakko erota. En halua että joudutte kokemaan samanlaista menetystä. En halua että kukaan joutuu kokemaan sellaista, ja siksi haluan päästä Lunasta eroon. Hän aiheuttaa ehdoin tahdoin kaikille pahaa. Ajattele sitä. Ilman meidän apuamme kukaan ei koskaan enää pääse sisään Taivaan porteista. Haluatko että meille itsellemmekin käy niin?"

Arr ei vastannut mitään, ja nainen toivoi tämän harkitsevan asioita hieman isommassa mittakaavassa, kuin vain omalta kantiltaan.

"Ruoka on pian valmista, mene sanomaan siitä muille. Tuon sen kohta pöytään."

 

OOOO

 

Arr oli vaitonainen koko lopun iltaa. Hän oli kuullut äidiltään jotain, joka sai hänen asenteensa muuttumaan. Katse kiersi pöydässä istuvissa perheenjäsenissä, ja mies yritti ajatella millaista heidän menettämisensä olisi.

Dora oli pysynyt vahvana suurista menetyksistään huolimatta. Arr olikin aina pitänyt äitiään teräsmammana, varsinkin nyt kun hän näki tämän uusin silmin.

"Minäkin haluan suojella kaikkia." hän totesi huomaamattaan puoliääneen ja sai kaikkien katseet itseensä.

"Sanoitko jotain kultaseni?" Dora kysyi ystävälliseen sävyyn ja tutkiskeli häntä silmillään. Arr pudisti päätään ja vannoi nähneensä äitinsä hymyilevän kuin olisi oikeasti kuullut jotain.

Pöydässä oli varsin vaitonaista kun ruoka oli jaettu kaikkien eteen.

Ainoa joka siitä nautti jopa kaksin käsin, oli Cao.

Hiljaisuuden kestettyä liiankin kauan Dora otti esiin pöydän alta tarjottimen jolla seisoi kylmä pullollinen kuohuvaa ja laseja. "Eiköhän lopeteta tämä turha synkistely ja juhlita sitä että olemme saaneet Arrin takaisin kotiin. Ainakin vähäksi aikaa." Pullo ja lasit kiersivät pöydässä ja kaikki kohottivat yhteisen maljan.

 "Arrille. Olkoon hänen elämänsä täynnä kaikkea hyvää."

"Kaikki on hyvin, niin kauan kun minulla vain on teidät lähelläni." mies totesi ennen kuin siemaisi lasistaan.

 

OOOO

 

"Hyvää yötä. Toivottavasti Arrin sänky kelpaa sinulle ja Caolle, meillä kun ei tiedettävästi ole parempaakaan tarjota." Dora voivotteli tyttärelleen halattuaan tätä ennen nukkumaan menoa. Arr katsoi kaksikkoa hiljaa kauempaa ja keinutteli itseään jaloillaan.

"Laitan teille aamiaiseksi puuroa, sinähän pidät siitä? Ja voitte viipyä täällä koko viikonlopun, kerta veljesikin lupasi olla paikalla. Vietetään yhdessä mukava viikonloppu."

"Noo, katsotaan nyt äiti. Se riippuu aivan siitä miten töissä sujuu, jos tulee soitto joudumme lähtemään hieman aikaisemmin pois." Trace pussasi hellästi äitinsä ryppyistä poskea ja toivotti Arrillekkin hyvät yöt.

"No, mitä sinä siinä vielä teet? Nukkumaan siitä." Dora kääntyi poikansa puoleen ja käskytti tätä leikillään.

Arr katsahti sivusilmällään sisartaan, joka astui juuri hänen huoneensa ovesta.

Ovi kolahti kiinni ja mies kääntyi takaisin äitinsä puoleen.

"Olet pyytämässä edelleen avainta itsellesi, oletan?" Dora sanoi ennen kuin Arr edes ehti avata kunnolla suutansa. "Oletko aivan varma asiasta? Jos otat sen vääristä syistä, siitä ei ole kuin harmia kaikille."

"Haluan sen. Haluan sen, koska se on ainoa keino suojella lähimmäisiäni. Ja minulla on ainakin viisi syytä ottaa se vastuulleni. Lupaan ettei Luna tule koskemaan teihin sormenpäälläkään."

Dora huojentunut huomatessaan poikansa saaneen järkeä päähänsä. "Hyvä on, siinä tapauksessa se on nyt sinun." Hän astui lähemmäs Arria ja pujotti avaimen tämän kaulaan.

"Mit ---"

He molemmat sokaistuivat huoneeseen tulvivasta kirkkaasta valosta ja Arr tunsi rintakehässään kuuman, polttavan tunteen joka kesti vain hetken. Sitten hänen olemuksensa tuntui kevyeltä kuin höyhen, ja hehkuva valo sammui hiljalleen.

Doran kädet lennnähtivät hänen kasvoilleen järkytyksestä. "Herranjumala!"

"Sinä olet...sinusta on tullut..."

"ARKKIENKELI!"

 

OOOO

 

"Ei ole totta, te senkin idiootit!" Lunan karjunta oli korviahuumaava.

"Väitätkö, että olette...KAIKKI NÄMÄ VUODET OLETTE....etsineet Eternity-nimitä 25-vuotiasta tyttöä? Olette täysiä idiootteja!"

"Vain tuollaiset aivottomat pystyvät tekemään jotain noin typerää! Senkin mätäkasat! Tyhmempikin tietää ettei se Eternityn-heitukka käytä tietenkään omaa nimeään, luulisi sen jo tajuavan siitä mitä hänen äitinsä teki."

"Jos et olisi jo kertaalleen kuollut, tappaisin sinut omin käsin tässä ja nyt. Et kelpaa Kalmasotureiden johtoon, vaan siivoamaan suolia kidutuskammiosta. Mene, äläkä enää koskaan näyttäydy silmissäni."

"Ja teillä Athos ja Ethos ei ole mitään varaa nauraa hänelle selkäni takana. Olkaa onnellisia että teidät on varattu muihin tehtäviin, muuten passittaisin tiedätkin samoihin hommiin. Luoja minkä aivottoman joukon keskellä joudun elämään..."

"Häipykää silmistäni niin kuin olisitte jo."

Tammiovien paukahdettua kiinni Luna istuutui voipuneena valtaistuimelleen. Hän oli joutunut odottamaan näin pitkään aivan turhaan. Eternityt olivat taas päässeet livahtamaan kuin maan alle.

Ovelta kuului koputus, ja kun nainen ei vastannut siihen, ovi aukeutui ilman pyyntöä. Tuttu tummasiipinen tulija astui sisään naamallaan omahyväinen virne.

"Asian on parempi olla hyvä, taikka pyyhin tuon ilmeen kasvoiltasi alta aikayksilön." Luna totesi katsomatta mieheen. Hän oli liian vihainen ja uupunut.

"Siihen on todella hyvä syy, Luna rakas. Tuon sinulle erään itsemurhan tehneen miehen."

"En todellakaan jaksa kuunnella niiden ininää siitä miten he haluavat sittenkin takaisin elämään. Vie hänet pois ja häivy samalla itsekkin."

"Noh noh, tämä yksilö on tullut varta vasten myymään sielunsa erästä palvelusta vastaan. Palvelusta, josta et luullakseni voi olla kieltäytymättä."

Lunan mielenkiinto heräsi ja hän nosti päänsä kätensä varasta. Masterin hymy levisi entistä enemmän ja mies huusi: "Sinä. Polvistu valtiattaren edessä ja kerro mitä haluat."

Joku lankesi miehen jalkojen juureen täristen, ja kumarsi syvään. Sitten hän aloitti vapisevalla äänellään: "Valtiatar Luna, nimeni on Marco. Olen tullut luoksenne pyytämään palvelusta. Katsokaas, minulla on poika jota en todellakaan halunnut...mutta kun hänen äitinsä...ja pojalla on rumat korvatkin, sellaiset mitä on satukirjoissa ja sitten....sitten...teilläkin..."

"Ja se ehtosi on?" Luna kysyi vakavana, vaikka hänen sisällään oli syntynyt riemun liekki.

"Hänen sielunsa pojan elämästä. Tehtävänämme on tappaa hänen poikansa."

"Entä muu perhe? Onko heilläkin korvat?" Lunan mielenkiinto kasvoi entisestään ja hän nousi tohkeissaan ylös tuoliltaan.

"Kyllä, on heillä." mies vastasi nopeasti ja jäykistyi taas paikoilleen. Masterin ja naisen katseet kohtasivat ja he hymyilivät pirullisesti.

"Rohkea veto tulla tänne ja pyytää tuollaista. Haluatko siis vain pojan hengiltä, vai saanko tappaa koko perheen?"

"Vain pojalla on väliä. Muut voitte jättää rauhaan."

"Hyvä on, sinun sielusi on täten minun omaisuuttasi." Luna totesi heidän käteltyään sopimuksen päälle. Marcon tunsi olonsa tyytyväiseksi. "Hienoa, voinko nyt palata kotiini?"

"Athos, näytä miehelle hänen uusi asuinsijansa, Helvetin ykkösluokassa. Täytyyhän sankarin ansaita arvoisensa paikka. Ja sen jälkeen, menet hänen antamaansa osoitteeseen muiden kanssa, ja tapatte kaikki Eternityt. Onko selvä? En halua pettymyksiä tällä kertaa."

"Mutta! Te lupasitte jättää heidät rauhaan! Ja palauttaa minut takaisin kotiini."

"Hah! Et tainnut vieläkään tajuta että olet tekemisissä paholaisen kanssa. Sielusi on omaisuuttanu, joten voin ottaa sen koska vain tahdon."

"Ja mitä poikaasi ja hänen perheeseensä tulee...No sanotaan näin, että meillä on hieman välejä selviteltävänä."