-------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Kellot kumahtivat. Ne kumahtivat vielä toisenkin kerran. Sun säpsähti hereille säikähtäneenä ja pälyili ympärilleen. Kumahdun kuului jälleen kerran, ja torvet pärähtivät rytmikkääseen toitotukseen. Koko valtakunta tuntui olevan liikkeellä sinä päivänä.

Sun nousi vielä unentokkuraisena sänkynsä reunalle istumaan, ja yritti saada kiinni ajatuksistaan. Kellotornin kellot kilkattelivat edelleen iloisina välittäen suurta ilosanomaa kaikille: tänään Taivaassa tapahtuisi vallanvaihto.

Tyttö ei voinut millään käsittää, miten hänen sisarensa pystyi tyynenä jatkamaan uniaan tällaisen pauhun keskellä. Ja tällaisena päivänä.

Hän itse jännitti niin että vatsassa kipristeli.

"Luna, aika herätä." Sun kuiskasi samettisen pehmeällä äänellään ja katsahti sisarensa vuoteelle päin. Tämä avasi silmänsä heti kuullessaan Sunin puhuttelevan häntä, ja nousi reippaana ylös.

"Ah, huomenta. En kuullut sinun heränneen."

Luna nousi seisomaan ja venytteli jäykkiä jäseniään. Sitten hän katshti sisareensa: "Onko nyt viimein se päivä?"

Sun nyökkäsi hymyillen sisarelleen tämän pukiessa päälleen. "Kyllä, tänään on kruunajaispäivä."

 

XXXX

 

Sisarukset suuntasivat ripein askelin kohti ruokasalia, jossa heidän oli tarkoitus tavata isoisänsä. He jännittivät miehen kohtaamista ja vallanvaihtoa, vaikka olivatkin keskenään sopineet hallitsevansa yhdessä Taivaan Valtakuntaa.

Ram katseli tyynen rauhallisena lapsenlapsiaan, jotka istuivat vaitonaisina ja luimistellen tavanomaisille paikoilleen kauas hallitsijasta. Kaikki kolme katselivat toisiaan painostavan hiljaisuuden vallassa.

"Me kaikki olemme odottaneet tätä päivää jo pitkän aikaa." Mies aloitti ylpeällä, julistusmaisella äänellään. "En vieläkään voi uskoa että te istutte nyt siinä, aikuisina, vastaanottamassa sen vastuun mitä toiselle teistä annan."

"Näin isoa asiaa en kuitenkaan voi itsekseni päättää, vaikka tiedättekin kumman kannalla olisin."

"Siksi minun on saatava kuulla erään toisenkin henkilön mielipide asiasta. Henkilön, joka odottaa teidän tapaamistanne enemmän kuin mitään."

"Ennen tapaamista haluaisin nostaa maljaa omalle perijävalinnalleni, Sunille."

"Sun, loistakoon koko Taivas aurinkoisen olemuksesi lailla läpi hallintokautesi, jos valitsijanne sinut valitsee. Parempaa sukulaistyttöä en olisi koskaan voinut toivoa."

Sun kumosi vaivaantuneena lasin isoisänsä kanssa, ja yritti esittää mahdollisimman kiitollista. Hänestä tuntui pahalta, että mies suosi noin avoimesti häntä ja jätti Lunan huomiotta. Varsinkin kun tämä oli paikalla.

 

XXXX

 

Epämieluisan lounaan jälkeen Ram pyysi Lunaa ja Sunia seuraamaan itseään. Hän johdatti tytöt sellaiseen osaa linnaan jossa he eivät aikaisemmin saaneet käydä. Mies avasi kalisevat ovet ja sulki ne perässään johdattaen heitä yhä ylemmäs, linnan torneja kohti.

Kävelessään lumoavien huoneiden poikki kohti tuntematonta, Sun mietti hiljaa mielessään Ramin sanoja Lunan "oikeasta luonteesta".

Sisar oli ottanut miehen jatkuvan nälvimisen jo vuosia rauhallisesti vastaan, eikä hänessä näkynyt jälkeäkään pahuudesta. Ehkä Ram olikin väärässä? Jospa Luna olisikin historia ensimmäinen hallitsija, jossa virtasi demoniverta? He molemmat tekisivät historiaa hallitsiessaan yhdessä.

Tytöt jatkoivat matkaansa kahdestaan Ramin jäädessä lukitsemaan viimeistä ovea. He kohosivat rautaportaita, jotka kolisivat heidän allaan korkokenkiä vasten. Ilma kävi tunkkaiseksi ja näkyvyys hämärtyi heidän saapuessaan pimeään huoneeseen.

"Kuka kumma täällä nyt muka olisi? En ole eläissäni nähnyt taikka kuullut kenenkään muun asuvan täällä kuin meidän vain."

"Se johtunee siitä ettei kukaan tiedä asiasta..." jonkun murheellinen kuiskaus kuului huoneen perältä. Sisarukset kääntyivät yllättyneinä puhujan puoleen, he luulivat olevansa aivan kahden kesken.

"Kuka sinä olet?" Lunan äänessä ei sävähtänyt hitustakaan pelkoa. Hän katseli tyynen rauhallisena häkissä istuvaa naista.

"Olen Evening Eternity, Ramin tytär ja Taivaan oikea hallitsija. En vain ole voinut täyttää velvollisuuksiani isäni lukittua minut tänne. Keitä te sitten olette? "

"Mahdotonta!" Sun äyskäisi loukkaantuneena ja jätti vastaamatta naisen kysymykseen. "Millä oikeudella häpäiset edesmenneen äitimme nimeä? Olet vain kurja, vankilassa mätääntyvä --"

"Ellei sitten.." Luna keskeytti sisarensa ripityksen ja liikuttunut hymy kareili hänen huulilleen. Nyt hän saattaisi jopa olla tasavertainen sisarensa rinnalla, jos tämä "valitsija" oli se keneksi hän sitä luuli. Sun katsahti yllättyneenä sisartaan ja hänen suunsa jäi ammosen auki. "Et voi olla tosissasi." Sisarukset lysähtivät istumaan lattialle aivan äitinsä vierelle. Evening katsoi heitä hämmätyneenä.

"Äiti....oletko se tosiaan sinä? Me olemme Luna ja Sun, kuullostavatko nimet sinusta jokseenkin tutuilta."

Häkissä istuvan naisen silmät täyttyivät vedellä ja hän näytti purskahtavan aivan näillä sekunneilla itkuun. Hän nyökkäsi myöntävästi Lunan kysymykseen ja sanoi ääni murtuneena: "Totta kai tiedän teidän nimenne, minähän ne valitsin. En todellakaan voi usko että te..."

"Vaiti!" Ramin käskevä ääni kajahti huoneessa hänen ilmestyttyään portaiden päähän. "Perhetapaamisenne on nyt ohi, on aika jatkaa itse asiaan."

"Toin Sunin ja toisen tyttäresi tänne aivan syystäkin. Sinun on nyt aika valita kumman tahdot jatkamaan hallitsijatehtäviä minun jälkeeni. Saat nyt aivan vapaat kädet, mutta Sun on jo saanut minun suostumukseni...tuo toinen taas...hän kuuluisi sinne minne isänsäkin."

"Isoisä!" Sun katsahti vihaisena Ramiin ja tunsi auttamatonta halua läimästä tätä kädellään. Miehen puheet tulivat aina vain julkeammiksi, eikä hän alkuunkaan ajatellut miltä Lunasta tuntui.

Luna säilytti edelleen malttinsa ja pysyi vaiti.

"Sun, sinun on aivan turha puolustella surkeaa sisarstasi. Olen varma että myös äitisi on perillä asioista....jotka saattavat ajan mittaan tapahtua. Luna olisi todella huono valinta hallitsijaksi."

"Noh, rakas Evening-tyttäreni. Aika kuluu, aika kuluu, ei tässä koko päivää voi miettiä, juhlaväki odottaa jo alakerrassa." Ram hopuutti perijän valintaa. Hän hykerteli jo tietäväisenä lopputuloksesta ja jäi vaiti odottamaan päätöstä.

Evening katseli surullisena vuorotellen molempia tyttäriään ja punnitsi selvästi mielessään vaihtoehtoja. Tuntui jotenkin julmalta antaa hänen valita, ensi kertaa heidät nähdessään, toisesta uusi hallitsija.

"Olen tehnyt päätökseni" hän totesi viimein ja painoi päänsä kohti lattiaa. Hän ei halunnut kohdata toivoa täynnä olevien tyttäriensä innokkaita kasvoja, joista toiset kääntyisivät pian pettymykseen. "Olen miettinyt eri vaihtoehtoja, mutta isäni sanat ovat kuitenkin totuudenmukaiset. Tiedän itse miten vaikeaa oli elää demonin kanssa ja....Luna rakas, vaikka tiedän sinussa virtaavan molempien vanhempiesi verta, en voi ottaa sitä riskiä että..mielialasi alkavat ailahdella. Siksipä..."

"Sun, sinusta tulee valtakunnallemme oivallinen hallitsija. Toivottavasti voitte silti pitää yhtä sisaresi kanssa...ja minunkin. En tarkoita Luna tätä pahalla, tiedän vain että saatat tarvita meidän apuamme jatkossa, etkä siksi ole pätevä johtamaan kansaamme."

"Oivallista...." Ram myhäili hiljalleen tuolillaan. "Arvasin että olet sittenkin perimmiltäsi viisas nainen, Evening. Tämä päätös lyhentää tuomiotasi aina siihen päivään asti kunnes kuolen."

"Onneksi olkoon Sun, olet samoiten ansainnut paikkasi valtaistuimella sinä päivänä kun jätän tämän maailman. Ainiin, ja yksi ilmoitusasia vielä, ettette te kaksi vain harkitsisi sitä. Hallitsijalle kuuluvia rauhan avaimia on vain yksi, joten te ette voi millään yhdessä hallita Taivasta. Valitettavaa, mutta oikeudenmukaista sinua kohtaan, Luna."

"Annathan anteeksi, etten voi pitää lupaustani?" Sun kuiskasi hiljaa katsoessaan sisartaan, jonkä näytti menettävän itsehillintäänsä jokaisen sanan kohdalla, jonka Ram lateli suustaan. "En voi luovuttaa avainta sinulle, yhteisen turvallisuutemme vuoksi. Lupaan kuitenkin antaa sinulle korvaavan arvon hovissamme. Vaikkapa ylimpänä neuvonantajanani."

"Senkin valehtelija! Petturi!" Lunan itsehillintä petti ja hän hyökkäsi sisarensa kimppuun. "Meidän piti hallita kaikkea yhdessä, sinä lupasit! Veit minulta kaiken, kaiken mitä ikinä toivoin. Olet viheliäinen varas."

"Sinusta ei kuitenkaan ole vastusta, kun olet...KUOLLUT." Jokin välähti Lunan silmissä, ja Sunin silmät revähtivät kauhusta auki. Hänen sisarensa oli päästänyt toisen puolensa esiin. Lunan viileät kädet kävivät yhä tiukemmin kiinni hänen kurkkuunsa ja hengittäminen tuntui vaikealta.

"Isä tee jotain, Lunahan tappaa hänet!" Evening huusi pakokauhun vallassa ja katsoi toimeettomana lastensa välistä kamppailua. Ram havahtui omahyväisestä olotilastaan ja juoksi nopeasti sisarusten väliin.

"Luna Eternity, laske välittömästi kätesi sisaresi kaulalta." hänen äänensä jyrähti niin että se vavisutti koko linnaa. "Olet jo tarpeeksi häpäissyt itseäsi."

Tyttö totteli vasten tahtoaan isoisänsä käskyä ja hellitti otettaan Sunin kaulalla. Tämä lyhästi maahan puolitajuttomana ja kakoi henkeään sen minkä kerkesi.

"Oletko nyt tyytyväinen, isoisä? Oletko nyt tyytyväinen kun sait esiin minusta sen puolen jota koitin parhaani mukaan piilotella?"

"Oletko nyt tyytyväine, kun voit vihdoin kutsua minua DEMONIKSI?"

"En ole ollut sinuun tyytyväinen alun alkaenkaan." Ram huusi raivoissaan. "Olet sukumme häpeäpilkku, musta tahra valkoisella paperilla."

"Ja sisaresi kimppuun hyökkääminen oli viimein asia jonka sinulta halusin nähdä...tai jonka ITSE tulet näkemään."

"Kalvatkoon hänen kauhusta vääntyneet kasvonsa sokeita verkkokalvojasi koko lopun ikääsi, sillä se on ainoa asia jonka enää muistat tämän jälkeen."

Ram manasi auringonsäteet loistamaan taivaalta niin voimakkaasti kohti Lunaa, että tämän silmät kärähtivät siinä loistossa menettäen ikuisesti näkönsä. Tyttö huusi tuskasta.

"Ei, minun silmäni! Minun kauniit silmäni!"

Ram vain nauroi hänen vierellään. "Se oli sinulle aivan oikein. Etkö tule tarvitsemaan niitä kuitenkaan siellä pimeydessä jonne sinut lähetän."

Luna yritti epätoivoisesti paeta pois paikalta portaita pitkin, vaikka tiesi ettei pakokeinoa Ramin vihalta ollut. Mies nosti kätensä pystyyn ja oli valmiina toteuttamaan uhkansa.

"Kerta haluat jotain hallittavaa, niin hallitse sitten kaltaisiasi alhaisia olentoja siellä minne sinut lähetän."

"Helvetti on sinun kotisi, jonne sinut olisi pitänyt alunperinkin lähettää."

"Pidän huolen, ettet koskaan enää löydä luoksemme sieltä."

"Pidän huolen siitä, ettet enää koskaan näe valoa pimeydessäsi.

Sinua ei ole koskaan ollutkaan elämässämme."

 

XXXX

 

Pian sen jälkeen Ram kuoli. Hän oli käyttänyt kaikki viimeisimmätkin elämänvoimansa puolustaessaan perhettään Lunalta.

Sun oli surullinen menettäessään hänet, vaikkei heillä koskaan ollut erityisen lämpimät välit.

Hänet oli kruunattu Taivaan Hallitsijaksi heti Lunan poislähdön jälkeen. Muut iloistivat ja juhlivat hänen puolestaan, kun hän itse ei pystynyt siihen. Hän kaipasi sisartaan ja oli edelleen shokissa siitä, mitä tämä oli yrittänyt tehdä. Luna oli sittenkin osoittautunut pahaksi.

Julistettuaan Ramin kuolleeksi, Sun juoksi vapauttamaan äitinsä tämän vankilasta. Isoisän asettama rangaistus oli viimeinkin kumoutunut.

"Tulin vapauttamaan sinut." Sun hymyili äidilleen.

 

XXXX

 

Peilipöydän ääreltä kuului iloista puheensorinaa. Sun katseli mietteliäänä itseään peilistä: "Entä jos hän ei pidäkkään minusta?"

"Älä nyt hulluja puhu, sinusta ei voi olla pitämättä!" Evening rohkaisi tytärtään."Pikemminkin hänen täytyis pelätä sitä, ettet sinä pidä hänestä."

"Miten voisinkaan pitää?" tyttö ajatteli ja sulki peilinsä. Hän ei ollut koskaan ennen nähnytkään tätä miestä, joka nyt oli tullut linnaan kosimaan häntä. Ajatus vieraan kanssa naimisiin menosta oli jokseenkin outo.

"Tiedän että tämä tuntuu sinusta hieman oudolta, mutta muista että sinulla on aina oikeus kieltäytyäkkin. Olen kuullut tästä Waltista vain kaikkea hyvää, ja sinunkin kannattaisi ottaa hänet avoimin mielin vastaan. Kenties löydätte yhteisen sävelen?"

Sun huokaisi. Hän ei todellaakan tuntenut olevansa vielä valmis vastaanottamaan miestä rinnalleen, mutta päätti yrittää äitinsä mieliksi.

"No, missä meidän olikaan tarkoitus tavata?" hän kysyi ja levitti pienen hymyn huulillensa.

 

XXXX

 

Valtaistuinsalissa oli epätavallisen hiljaista. Sun vaihtoi painoa jalalta toiselle ja tiiraili koko ajan tiiviisti oviaukon suuntaan. Kosija oli myöhässä, ja pahasti.

"grrr. Kaikki tämä tuntien pynttäytymiseen tapaamista varten ja miten käy. Mies ei viitsi edes vaivautua paikalle." nainen manasi yksinään ja päätti viimein lopettaa odottamisen. Ilmeisesti kosija oli löytänyt paremman vaimoehdokkaan jostain muualta.

"Olisin jo kauan aikaa ehtinyt hoitaa ruusutarhaani, jossei tätä typerää tapaamista olisi sovittu. Noh, onneksi kello ei ole vielä paljoakaan." Sun suuntasi kohti takapihalla olevaa puutarhaansa ja yritti niellä salaisen pettymyksensä. Hän oli oikeasti toivonut kosijansa tapaamista.

Naisen yksinäinen jupina loppui kuin seinään hänen nähdessään ettei puutarhassa ollutkaan vain odottamassa hänen ruusunsa...

...vaan myös joku muu.

Epäröityään hetken pakenisiko paikalta vaiko kohtaisi miehen, nainen päätti lopulta ottaa itseään niskasta kiinni ja kävellä vieraan luokse. Olihan tämä selityksen velkaa siihen, miksi hän seisoi täällä eikä valtaistuinsalissa odottamassa.

Mies ei ilmeisesti huomannut hänen tuloaan..

"Onko teillä aina tapana vaellella noin vapaasti toisten linnoissa?" Sun kysyi kiusallaan ja keimaili itsekseen odottaessaan miehen kääntyvän hänen puoleensa.

Tämä kääntyi niin hitaasti ympäri, että nainen ehti tutkia miehen jokaisen piirteen yksityiskohtaisesti. Hänen kasvonsa olivat vakavat ja katse näytti todella kylmältä...Tai ehkä se oli vain jännityksestä?

"Noh, aiotteko vastata minulle, herra...?"

"Florend." mies sanoi karismaattisuutta huokuvalla äänellään. "Walt Florend. Ja olen pahoillani huonosta käytöksestäni ja siitä että annoin teidän odottaa itseäni. Se ei ole tapaistani, satuin vain haistamaan kauniit ruusunne ja tulin ihailemaan niitä."

"Mutta voin nyt todeta, ettei niiden kauneus ole mitään teihin verrattuna, neiti Eternity."

Miehen virallisuus hymyilytti Sunia väkisinkin.

"Älkää olko noin virallinen, sanokaa vain Sun."

"Joudut kuitenkin käyttämään sitä nimeä, jos aiomme jatkossakin tavata."

Walt käveli jäykkänä ja jännittyneenä lähemmäs Sunia, eikä hänen ilmeensä vieläkään värähtänyt millinkään vertaa. Hän näytti jokseenkin hämmästyneeltä Sunin niin eloisasta ja huolettomasta aseenteesta häntä kohtaan. "Tarkoitatteko siis, että aiomme tavata jatkossakin?"

"Eikös se teidän päämääränne tänään olekin?" nainen hymyili huvittuneena miehen kysymykselle. Tämä vaikutti jotenkin tahattoman hassulta tapaukselta, ja se miellytti häntä kovasti. "Minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään sitä vastaan, haluan kovasti tutustua teihin paremmin. Kunhan vain lupaat lopettaa tuon virallisesti puhumisen."

Walt purskahti nauruun, ja Sun tunsi kuinka hänen sydämensä suli entisestään miehen äänen kuullessaan. Se oli jotenkin niin seesteinen ja turvallinen, juuri sellainen mihin hän voisi...rakastua.

"Et olekkaan niin vaativa tapaus kuin alun perin kuvittelin. Jos tuo on ainoa ehtosi koko avioliittomme ajan, voisin sanoa että olet täydellistäkin parempi."

Mies tarttui Sunin käteen ja piti sitä hellästi omassaan. Sun tunsi miten hänen poskensa alkoivat punottaa. "Sun, kysyn nyt sinulta sen kysymyksen jonka siivittämä olen tänne saapunut."

"Jos vain mitenkään voit suostua ehdotukseeni, tekisit minusta maailmamme onnellisimman miehen. Nyt kun näin sinut, haluan vielä palavammin kysyä sinulta...tulisitko vaimokseni?"

Miehen sanat saivat Sunin suorastaan pyörryksiin, vaikka hän tiesi odottaa tätä kysymystä. Nainen osasi vain nyökätä päätään myöntävästi.

Walt painoi pehmeät huulensa Sunin kämmentä vasten.

Nuoret lupasivat tavata uudelleen heti seuraavana päivänä.

 

XXXX

 

Häät olivat pienet ja vaatimattomat, sillä Sun inhosi yli kaiken koko valtakuntaa koskettavia juhlallisia tilaisuuksia. Hän tunsi itsensä niissä vain ahdistuneeksi.

Hääparin lisäksi paikalla oli vain Evening, sillä Waltin vanhemmat eivät ehtineet siksi päiväksi paikalle.

Kuukausian tapailun jälkeen Sunista oli vihdoin alkanut tuntua siltä, että mies oli todellakin hänen rinnalleen oivallinen hallitsija. Waltilla oli aina sana hallussaan, ja hän ohjasti naista valtakunnan asioissa viisaasti ja huolellisesti.

Avioliitto oli muutenkin kuin vain hallinnollisista syistä järkevä...

...nimittäin pariskunta rakasti toisiaan enemmän kuin mitään muuta.

Piakkoin häiden jälkeen Sun huomasi olevansa raskaana. Perheenlisäys oli tietenkin suuri ilouutinen koko valtakunnalle, ja kaikki jännittivät tulisiko seuraava hallitsija olemaan mies- vai naispuolinen.

Waltille lapsen sukupuoli oli samantekevä, kunhan se ja sen äiti vain pysyivät terveinä. Ja viimein odotettu synnytyksen aika koitti..

 

XXXX

 

"Shh,älä itke pikkuinen." Walt hyssytteli pientä tytärtään ja laski tämän kehtoonsa. "Herätät vielä äitisi, ja hän on vieläkin hieman uupunut synnytyksestäsi. Eiköhän olla nyt kilttejä ja ruveta nukkumaan ihan hissukseen, eikös niin?"

Tyttö ynähti kuin vastaukseksi ja mies katsoi tätä lempeästi. "Menen nyt katsomaan miten äitisi voi."

Sun hengitti pehmeästi peittonsa alla ja uneksi selvästi jostain. Walt laskeutui vaimonsa ylle ja siveli tämän kultaisia hiuksia. "Nuku vain kulta rakas."

"Minä pidän pikku tyttärestämme huolta sillä aikaa. Hän on yhtä täydellinen kuin äitinsäkin....täydellinen pikku Coreliemme."

Sun näytti hymyilevän unissaan.

 

XXXX

 

"Ei! Tämä ei voi olla totta!" Lunan raastavaa epätoivoa pursuava ääni kaikui linnan jokaisessa nurkassa. Hän lysähti miehensä eteen ja itki katkeria kyyneliään.

"Master...meidän poikamme...hän...hän on kuollut! Menetin oman poikamme ennen kuin hän edes ehti syntyä! Mikä julmuus, en kestä tätä enää! Tahdon hänet takaisin, heti. Tahdon kostaa suvulleni että jouduin edes ikinä tänne mätänemään."

Mies nosti varovasti murtuneen Lunan lattialta ja siveli tämän kaulaa kädellään. "Minun olisi pitänyt kertoa sinulle ettei täällä pysty syntymään minkäänlaista elämää. Olen pahoillani siitä."

"Älä kuitenkaan menetä toivoasi, voimme saada hänet henkiin omalla tavallamme... Tarvitsemme siihen vain sieluja, paljon sieluja."

 

XXXX

 

Vesi liikkui kimallellen täydessä suihkulähteen maljassa ja ropisi alas altaaseen.

Sunilla oli tapana tuijottaa tätä tapahtumaa minuuttikaupalla ja miettiä mitä hänen sisarensa oli mahtanut ajatella samaisella paikalla silloin monia vuosia sitten. Hän ei ollut kuullut tästä sen koommin, ja oli osaksi jopa huolissaan tämän kohtalosta.

Nainen oli kuitenkin kiitollinen siitä, että Ram oli säilyttänyt niin monen viattoman hengen lähettäessään Lunan sinne minne kuuluikin. Jos sisaren pahempi puoli olisi tullut esille vasta paljon myöhemmin, se olisi saattanut kylvää suurtakin tuhoa ympärilleen. Pahuus hyvyyden vallankahvassa ei voinut tarkoittaa mitään muuta.

"Huomenta Corelie, oletpa jo aikaisin hereillä." Sun työnsi synkät ajatuksensa taka-alalle ja keskittyi nykyhetkeen. Hänen edessään kehdossa seisoi pieni mustatukkainen tyttö.

"Ätätää!" tyttö vastasi harvahampaisesti nauraen ja ojensi pieniä käsiään kohti naista. Tämän sydän heltyi aina tyttärensä nähdessään.

"Äidistäkin on todella mukavaa nähdä sinua, pikku päivänsäteeni." hän hymyili ja nosti hennon olennon syliinsä. "Mitä jos vietäisiin sinut välillä isäsi hoiteisiin?"

"Tänään on äidin vuoro istua valtaistuimella koko piiiiiitkä tylsä päivä. Ehkä te kaksi keksitte jotain kivempaa tekemistä, vai mitä?" Corelie taputti iloisena käsiään, kuin ymmärtäen mitä hänen äitinsä hänelle leperteli.

Sun suuntasi askelensa kohti valtaistuinsalia. Walt istui paikallaan oikeanpuoleisessa valtaistuimessa ja näytti perin tylsistyneenä. Harvoin kukaan kansalaisista kävi heidän luonaan kysymässä neuvoja tai lupaa johonkin asiaa, joten suurin osa paikallaolosta meni turhanpäiväiseen istuskelemiseen joka puudutti jokaisen lihaksen.

"Katsos ketkä täältä tulevat piristämään päivääsi." Sun huhuili ajatuksissaan haahuilevalle miehelleen.

"Ah, ajattelinkin teitä juuri, ja siinä te nyt olette! Mitä telepatiaa!" Walt yritti leikkiä hauskaa ja nauroi omalle vitsilleen. Coreliekin jokelsi iloisena vastaukseksi.

"Tulen vapauttamaan sinut tylsyydestäsi." Sun kertoi samalla kun asetti tyttärensä lattialle.

"Tänää on minun vuoroni kärsiä, menkäähän te siitä ja tehkää jotain mukavaa yhdessä."

Walt kiitti vaimoaan ja kumartui sitten Corelien ylle leperrellen: "Kuka on isin tyttö, tui tui. Mennäänkö viemään sinut aamukylpyyn ja sitten harjoitellaan kävelemistä. Kuulostaako kivalta? Niin minustakin."

Sunista oli ihanaa katsoa, miten hänen miehensä hoiti heidän tytärtään suurella rakkaudella. Hän itse ei ollut koskaan saanut samanlaista kohtelua ollessaan lapsi, ja siksi se tuntuikin niin sydäntälämmittävältä.

Walt oli niin vastuullinen ja huolehtivainen Corelieta hoitaessaan. Sunista tuntui kuin mies olisi itse ollut äidin roolissa, ja hän taas etäisempi isä. Kaksikko tuli niin hyvin toimeen.

Corelie oli niin helppohoitoinen lapsi, etteivät vanhemmat huomanneet kuinka nopeasti aika kuluikaan tämän kanssa. Tyttö oli kuin yhdessä hetkessä kasvanut vanhemmaksi ja kauniimmaksi. Vähintään yhtä kauniiksi kuin äitinsä.

Corelie oli tullut myös aivan äitiinsä siinä, ettei hän voinut sietää mitään perheen virallisia juhlia ja illallisia. Hän tunsi silmäluomiensa lurpsahtavan kiinni aikuisten vaihtaessa kuivia kertomuksiaan politiikasta ja valtakunnan tilanteesta. Hän ei alkuunkaan tuntenut minkäänlaista vetoa ruveta itse joskus Taivaan Hallitsijaksi. Se tuntui varsin tylsältä ajatuksenakin.

"Corelie, tahtoisitko vaikka käydä äitisi kanssa ulkona, jos et jaksa istua siinä?" Walt kysyi tyttäreltään huomatessaan tämän nuokkuvan tuolillaan.

Tyttö oli saamastaan luvasta enemmän kuin innoissaan, sillä hän ei olisi jaksanut enää sekuntiakaan istua paikallaan nukahtamatta. "Selvä, me mennään leikkimään hippaa." hän totesi ja hyppäsi ripeästi pois tuoliltaan. Sun seurasi tytärtään ulos ruokasalista ja taputti miestään osaanottavasti olalle.

Kaksikko poistui kikatellen linnasta. Sunista oli ihanaa saada viettää nyt vanhempana enemmän aikaa rakkaan tyttärensä kanssa, mihin hänellä ei aikaisemmin ollut mahdollisuutta. Hän halusi antaa Corelielle kaiken sen, mitä olisi kaivannut saavansa Eveningiltä omassa nuoruudessaan.

Vielä toisinaan hän kapusi vanhalle tähystyspaikalleen seisomaan, jossa he olivat aikoinaan Lunan kanssa seisoneet. Nainen mietti miten paljon kaikki olikaan muuttunut sen jälkeen, ja miten kaikki olisikaan voinut olla toisin, jos heidän äitinsä olisi saanut olla heidän kanssaan lapsuudesta asti.

"Ajatteletko taas sisartasi?" Eveningin vanhentunut ääni kuului Sunin takaa.

"Sinun kannattaisi viimeinkin päästää irti menneisyyden haamuista ja kääntää katseesi tulevaa. On varsin mahdollista että sisaresi palaa, ennemmin tai myöhemmin."

"Mutta älä siitä huoli, minä luovutan sinulle nimittäin rauhan avaimen. On sinun vuorosi kantaa sitä mukanasi."

"Kiitos äiti..." Sun sanoi liikuttuneena. "Se on kaunis koru."

"Vai koru? Rakas lapsonen, se on paljon kaikkea muuta kuin tavallinen koru. Sen avulla voit avata kerran elämässäsi jonkin oven, jonka avulla pääset haluamaasi paikkaan. Mutta vain kerran, sen jälkeen se tosiaan on vain tavallinen koru."

"Minä en sitä enää tarvitse, joten on sinun aikasi pitää sitä turvassa. Väärissä käsissä se aiheuttaa vain kaaosta." Sunin ilme oli hämmästynyt tämän kaiken kuulemasta. Eveningin kääntyi lähteäkseen mutta nainen pysäytti hänet mieltään vaivaavalla kysymyksellä. "Odota! Sanoit että olet jo käyttänyt oman osasi. Mihin sinä sen käytit?" Vanhus koitti peittää silminnähtävän surunsa tekohymyn alle. "Minä avasin sillä tien isällenne Tyhjyyteen. Se oli osa isäni rangaistusta." Sen sanottuaan hän kääntyi taas poispäin Sunista ja käveli sisälle linnaan.

 

XXXX

 

"Corelie, näytät aivan hyvältä. Voistiko viimein jo poistua sieltä peilin luota?" Sun maanitteli tytärtään joka oli viimeiset 45 minuuttia pyörinyt kuvajaisensa edessä.

"Ei ihan vielä, näen selvästi että yksi hiussuortuva on aivan väärässä kohdassa." tyttö vastasi kärkkäästi ja jatkoi peilaamistaan. Sun huokaisi.

"Noinko paljon sinä valmistaudut näkemään Filippen?" nainen kiusoitteli ja sai tyttärensä lopettamaan välittömästi keimailunsa.

"No en todellakaan, minulle on aivan sama pitääkö hän minusta vai ei. Sitä paitsi, se että te äidit olette ystäviä, ei tarkoita että minun täytyisi olla hyvää pataa sen...hyypiön kanssa. Näimme sitä paitsi viimeksi vuosia sitten, enkä todellakaan pidä sellaisista räkänokista kuten hän."

"Haluan näyttää hyvältä vain oman itseni vuoksi."

Sun nyökytteli päätään ymmärtäväisenä, muttei tahtonut jatkaa enempää kiusoitteluaan. Kyllä hän tiesi, että tyttö jännitti varmasti pojan näkemistä, näinkin monen vuoden jälkeen, vaikkei tahtonut myöntää sitä ääneen.

"Ollaankos täällä jo valmiina? Heather ja Filippe saapuivat juuri valtaistuinsaliin." Waltin ääni hopuutti naisia heidän takaansa. Corelie tunsi kuinka hänen vatsaansa alkoi vääntää vinhasti.

"Ööh..juu...me tullaan aivan kohta."

 

XXXX

 

Heather Feather. Nainen oli Eternity Catslen ylin neuvonantaja, ja sen myötä myös ansainnut paikkansa Sunin parhaana ystävänä. Naiset olivat jo vuosia kaavailleet liittävänsä lapsensa yhteen, ja nyt näiden kasvettua he alkoivat nähdä toisiaan "viattomasti" myös työajan ulkopuolella. Näin nuoret saisivat tutustua toisiinsa paremmin.

"Hei Heather, siitä onkin aikaa kun olette olleet illallisella meidän luonamme." Sun tervehti ystäväänsä pidätellen paljastavaa naurunpyrskähdystään.

"Et varmaan edes muista miltä tyttäreni Corelie näyttää, hänkin on kasvanut sitten viime näkemän."

"Kas hei Corelie, oletpa sinä kasvanut kauniiksi." Heather totesi hymyillen ja vilkuili poikansa suuntaan painottaen samalla lauseen viimeisiä sanoja.

"Filippekin on odottanut sinun näkemistäsi jo pitkän aikaa. Muistatko kuinka te pienenä leikitte yhdessä?"

Corelie tahtoi ennemmin unohtaa kuin muistaa sen kaiken. Poika oli tarjonnut hänelle syötäväksi omaa räkäänsä ja vetänyt häneltä hiukset suurinpiirtein irti päästä. Niissä muistoissa ei ollut mitään vaalimisen arvoista. "Psst, äiti. Voinko sittenkin vedota pahaan oloon ja karata tuosta ovesta takavasemmalle?" tyttö kuiskasi Sunin takana niin etteivät muut kuulleet. Nainen mulkaisi tytärtään tuimana. "Et voi. Nyt menet ja esittäydyt Filippelle."

"Mitä...minäkö?" tyttö kysyi inhosta väristen.

"Onko...onko aivan pakko?"

"On." Sun sihisi hampaidensa välistä ja yritti ylläpitää samalla hymyään. "Coreliekin on odottanut tapaamistamme, ja hän haluaisikin nyt toivottaa teidät tervetulleiksi kotiimme."

Sen kuullessaan Filippe viitsi vasta ensimmäistä kertaa vilkaista Eternityjen suuntaan. Corelie odotti näkevänsä sen saman räkänökan mitä aiemminkin ja valmistautui yökkäämään.

Pojan komeus sai tämän kuitenkin unohtamaan sanansa ja tyttö jäi tuijottamaan suu ammollaan. "Hei. Onko sinulla jokin ongelma?" Filippe kysyi tasaisen tylsistyneellä äänellään ja hymyili ilkikurisesti Corelielle.

Tyttö punastui täysin ja tuijotti käsiään yrittäen samalla keksiä jotain järkevää vastattavaa pojan kysymykseen.

"öhh..siitä onkin jo pitkä aika kun viimeksi nähtiin." hän totesi nopeasti ja koitti hymyllään korjata typerää lausettaan.

Filippeen kumpikaan ei näyttänyt kuitenkaan tehoavan. "Niin, entä sitten?  Ei se minun vikani ole."

"Ei, ei niin olekkaan." Corelie änkytti ja koitti keksiä taas jotain parempaa sanottavaa. "Kunhan vain totesin. Hienot hiukset muuten, peritkö ne äidiltäsi?"

Heti sen jälkeen hän tuli katsahtaneeksi Heatheriin ja katui sanojaan. "Typerä typerä minä, onhan se sanomattakin selvää. Et sitten mitään tyhmempää kysymystä keksinyt, kuten oletko poika? Filippe pitää sinua nyt täydellisenä idioottina."

"Hahahaa." poika katkaisi tytön ajatukset nauramalla tälle. "En tiennytkään että sinusta on iän myötä tullut noin typerä." Corelie tyrmistyi.

"Kuules nyt, ei se ollut minun ideani että me joudumme kestämään toisiamme näissä illalliskutsuissa."

"Yritän tässä parhaani mukaan keksiä jotain juttelemista sinun kanssasi, mutta näytät vain nauttivan minun solvaamisestani."

Filippe näytti nyt vuorostaan yllättyneeltä. "Ai, luulin että tahdoit vain iskeä minut koska olen niin komea."

Corelie punastui taas ja yritti sanoa jotain ystävällistä takaisin. "Niin no, olethan sinä nykyään aivan eri luokkaa kuin ennen ja --"

"Ähäkutti, ei tule onnistumaan." poika keskeytti tytön kehumisen ja näytti tälle ylielkeisesti kättään kieltäytymisen merkiksi. "Luuletko tosiaan olevasi minun tyyppiäni tai jotain? Ei onnistu, olet aivan liian hemmoteltu kakara minun makuuni."

Corelie oli aivan ihmeissään, ei hän mitään sellaista ollut edes yrittänyt. Filippe oli aivan mahdoton tapaus, ei hänen kanssaan voinut edes keskustella mistään ilman että juttu kääntyi päälaelleen.

Jos äidit olisivat yhtään enempää katsoneet heidän peräänsä, he olisivat huomanneet ettei yhteen liittämisestä tulisi mitään. Filippe ja Corelie eivät tulleet toimeen keskenään, vaan vääntelivät toisilleen naamaa sen kuin kerkesivät.

Päivällispöydässä tunnelma ei ollut sentään yhtä vaivautunut, sillä vanhemmat johdattivat keskustelua eteenpäin nuorten ollessa hiljaa.

Toisinaan Heather tuli möläyttäneeksi joitain noloja salaisuuksia Filippestä, joka kääntyi närkästyneenä äitinsä suuntaan ja pyysi tätä olemaan hiljaa.

Erään kerran Corelie ei enää pystynyt pitämään itseään kurissa vaan tirskaisi kuullessaan taas jonkin hauskan jutun pojasta.

Sen tehtyään hän tukki suunsa ja toivoi ettei tämä ollut kuullut sitä, mutta liian myöhään.

Hänen hämmästyksekseen Filippe ei kuitenkaan näyttäny vihaiselta, vaan tuijotti suoraan silmiin hymyillen kauniisti. Corelien sisälmykset vääntyivät solmuun kuin itsestään.

Hän hymyili pojalle varovasti takaisin, aivan kuin kokeeksi sille että tämä tosiaan katsoi hänen suuntaansa. Ja kun Fillippe näki tytön vastaavan hänen hymyynsä, tämä vinkkasi silmäänsä.

"Mikäs teitä noin hymyilyttää?" Sun kysyi viattoman oloisesti ja katsahti nuoriin päin jotka käänsivät äkkiä katseensa toisistaan pöydällä olevaan kynttilään. "Ei..ei yhtään mikään. Naurettiin vain tuolle kynttilälle joka sammui juuri." Corelie sopersi jotain hätäisesti.

"Ai, ja minä kun luulin, että niitä ei oltu tänään edes sytytetty." Walt huikkasi kiusallaan pöydän päästä. Corelie tunsi kuinka hänen naamalleen levinnyt puna tummeni entisestään.

 

XXXX

 

"Kiitos kovasti tästä illallisesta Sun." Heather kiitteli heidän hyvästellessään toisiaan portinpielessä. "Olisi mukavaa nähdä pian toistekkin, tästä voisi tulla vaikka joka viikkoinen tapa?"

"Olisi niin mukavaa vaihtaa kuulumisia hieman useammin, töissä kun ei ehdi jutella yksityisasioista." nainen jatkoi hyvin opeteltuja vuorosanojaan. He olivat edenneet illallisen kohtaus kohtaukselta juuri niin kuin Sunin kanssa oli aikaisemmin päivällä suunniteltu.

"Eikö teistäkin, Corelie ja Filippe, olisi mukavaa nähdä hieman useammin?" Corelie kihisi vieläkin kiukusta pojan kohdeltua häntä niin tylysti aluksi, että halusi sanoa pari valittua sanaa kaikkien kuullen.

Hänen mielensä vaihtui kuitenkin välittömästi, kun Filippe hymyili taas salaperäisesti hänelle aikuisten huomaamatta.

"Minusta se on oikein oiva idea." poika totesi niin että kaikki varmasti kuulivat sen. Corelin silmät laajentuivat hämmästyksestä. Oliko tämä tosissaan?

"Niin no...jos se on Filippelle okei, niin kyllä se minullekkin sopii.." tyttö sopersi hiljaa omaksi vastaukseen ja katsahti vielä poikaan, joka oli jo kääntänyt katseensa muualle. Hänen pettymyksekseen.

Naiset nyökkäsivät ymmärtäväisenä ja vaihtoivat keskenään merkitseviä katseita. Sitten he viimein hyvästelivät toisensa ja Heather asteli pois linnasta Filippe rinnallaan.

Sun katseli heidän peräänsä iloisena ja totesi sitten tyttärelleen: "Minusta tuntuu, että tästä kehkeytyy vielä jotain hyvää...."