------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sore nojasi huoneensa seinään ja huohotti raskaasti. Hänen ihonsa nousi edelleen kananlihalle äsköistä tapahtumaa ajatellessa, ja sai kylmät väreet hiipimään pitkin selkää.

Se ei voinut olla mahdollista.

Hän oli irrottautunut Casimirin otteesta ja juossut pois niin nopeasti kuin suinkin kykeni. Hän pelkäsi Casimirin juoksevan peräänsä, mutta mies seisoi vain paikallaan ja tuijotti ilmeettömänä. Hyvä niin.

Sore tunsi edelleen miehen vaativan otteen huulillaan ja voi hieman pahoin. Hän ei tajunnut miten joutui tähän tilanteeseen, eihän hän ollut antanut ymmärtää mitään. Asiat olivat mutkistuneet yllättäen, ja kaikista pahinta oli se että Casimir selvästi rakasti yhä häntä. Se oli niin väärin kaikkia kohtaan.

"Häiritsenkö?"

Basil ilmestyi nojailemaan ovelle, ja Sore säpsähti mietteistään. Hän toivoi ettei Basil nähnyt hänen ahdinkoaa tarkkaavaisilla silmillään, ja kääntyi siksi poispäin tästä.

"Eii..et ollenkaan. Ajattelin vain levätä hetken aikaa." Tekosyy kuullosti niin läpinäkyvältä, ettei Sore itsekään uskonut siihen. Basil ei kuitenkaan näyttänyt noteeraavan sitä millään lailla.

"Olen etsinyt sinua tänään joka paikasta."

"Olen...ollut hieman ulkoilemassa."

Sore tunsi taas vatsaansa vääntävän. Hän yritti pudistella Casimirin kuvan pois ajatuksistaan.

Basil oli aivan toisenlainen kuin veljensä. Hän jäi seisomaan pienen matkan päähän Soresta antaen tälle oman tilansa. Sore kiitti hiljaa mielessään sitä, ettei joutunut uudestaan toisen veljen suudeltavaksi.

"Ajattelin vain...että lähtisitkö illalla kanssani rannalle?" Basil selvästi nolosteli hieman kysymystään.

Sore kääntyi miehen puoleen ja kohtasi tämän sinisen katseen. Hän tunsi punastuvansa.

"Vai rannalle...? Miksipä ei." Sore säteili innokkuutta. "Monelta haluat tavata ja missä?"

Basil näytti hieman vapautuneemmalta saadessan myöntävän vastauksen, ja hymyili levestä Sorelle.

"Käykö parin tunnin päästä, että saan kaiken laitettua valmiiksi?"

Sore nyökkäsi myöntävästi.

Basilin lähdettyä hän ryntäsi vaatekaapilleen, joka oli kuin itsestään täyttynyt mitä ihanimmista vaatteista kuluneen kuukauden aikana. Sore sulki kaapin hetken kuluttua epätoivoisena siitä, ettei tiennyt mitä laittaa päällensä. Hän päätti nollata sekavan päänsä kylpyhuoneessa, ja kutsui mukaansa yhden palvelijattaren.

 

 

OOOOO

 

 

Sinisestä mosaiikista koostuva kylpyhuone oli Soresta kaunein huone koko palatsissa. Hän viihtyi yleensä sen suuressa altaassa vaikka tunnin tai pari, jos häntä ei häiritty. Kaikkialla näkyi poikien perheen vauraus, jopa suuret saippua-astiat olivat kullan ja jalokivien peitossa.

Soren mukana kylpyhuoneeseen tullut Sagini toi myös turvantuntua, sillä nainen pelkäsi Casimirin ryntäävän huoneeseen noin vain, jos hän olisi yksin. Pulahdettuaan lämpimän altaan syleilyyn Sore näki kuitenkin jonkun hahmon vilahtavan peilissä.

Helpotuksekseen tulija ei kuitenkaan ollut Casimir, vaan tämän vaimo Venisha. Nainen pysähtyi verhojen luokse ja jäi tuijottamaan huoneeseen.

"Ai..en tiennyt että tämä on varattuna. Anteeksi, voin tulla myöhemminkin."

"Ei, tule vain. On paljon mukavampaa kun on joku jonka kanssa jutella." Sore sanoi liioitellun iloisesti, ja kirosi saman tien itsensä. Venisha oli viimein henkilö, kenet hän halusi tällä hetkellä tavata. Poskille noussut häpeän puna paljastaisi hänet varmasti kahdessa sekunnissa.

"Itse asiassa jos totta puhutaan, etsinkin sinua." Venisha hymyili kävellessään sisemmälle huonetta. Soren vatsaa alkoi vääntää taas ikävästi, ja hän yritti peittää punehtunutta naamaansa.

"Sagini. Roshan. Jättäkää meidät hetkeksi kahdestaan." Venisha nosti kättään poistumisen merkiksi, ja palvelijattaret peruuttivat nöyrästi kumartaen ulos huoneesta.

"En mielelläni halua, että he kuulevat kaiken mitä puhumme." Venisha perusteli tekoaan Sorelle, kun naiset olivat poistuneet. Sitten hän riisui vaattensa ja liittyi tämän seuraan altaaseen.

"Olet todella onnekas, Sore. Basilia parempaa miestä saa oikeasti etsiä. Ja olen iloinen, että hän löysi sinunlaisesi tytön eikä ketä tahansa. Usko pois, valinnanvaraa on ollut."

Sore ei tiennyt pitäisikö hänen ottaa se kohteliaisuutena vai kuinka, joten hän pysyi vaiti.

"Jos olisin aikoinani saanut valita veljesten väliltä, olisin valinnut Basilin. En sen takia, että hän on perijäjärjestyksessä ensimmäinen, vaan siksi että hän on paljon eläväisempi ja huomaavaisempi kuin veljensä. Ainakin nykyisin. Tiedän, sinun on varmasti vaikea kuvitella että Casimir olisi tylsä ja kaavoihinsa kangistunut, usko pois se on tullut minullekkin yllätyksenä vasta viime aikoina. Hänellä on niin kiire hoitaa asemastaan johtuvia tehtäviä ja edustusmatkoja, että tuskin näen häntä milloinkaan. Basil sen sijaan on läsnä ja välittää. Mutta olen oppinut rakastamaan ja kunnioittamaan Casimiria näiden vuosien aikana, enkä enää peruisi päätöstäni avioliittomme suhteen."

Venisha puhui ensi kertaa niin suoraan omista asioistaan, että se hieman häkellytti Sorea. Hän tajusi miten epäitsekäs nainen todellisuudessa olikaan, asettaessaan muiden halut omiensa edelle.

Samassa hän taas muisti Casimirin, eikä pystynyt enää pidättelemään itseään. Venishan oli saatava tietää, hinnalla millä hyvänsä.

"Venisha, minun on aivan pakko kertoa sinulle eräs asia. Tänään...aikaisemmin...Casimir tuli luokseni ja halusi puhua jostain. Luulin sen koskettavan sitä kun asun täällä teidän kustannuksellanne mutta...Hän yhtäkkiä vain suuteli minua. En osannut ollenkaan varautua sellaiseen, ja pakenin paikalta niin nopeasti kuin kykenin. Se oli niin epämiellyttävä tilanne ja niin väärin. Eikä minulla ole minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan, uskothan?"

Sanat soljuivat epämäärisessä järjestyksessä Soren suusta, kun hän selitti mitä Casimirin kanssa oli tapahtunut. Venisha kuunteli häntä ilmeettömänä, ja Sore odotti varautuneena sitä hetkeä jolloin saisi naisen kimppuunsa. Mutta mitään ei tapahtunut. Venisha ei edes näyttänyt yllättyneeltä.

"Älä huoli Sore, en ole sinulle mistään vihainen. Jos totta puhutaan, oli vain ajan kysymys koska Casimir tunnustaisi sinulle rakkautensa. Olen ollut tietoinen hänen tunteistaan sinua kohtaan, mutten voi itse asialle mitään."

Sore tunsi helpotuksen aalon hyökyvän ylitseen, ja hän pyysi vielä lukemattoman kerran anteeksi Venishalta. Tämä kuitenkin sanoi ettei enemmälle murehtimiselle olisi aikaa, sillä heidän täytyisi vielä laittaa Sore valmiiksi iltaa varten. Naiset nousivat ylös lämpimästä vedestä, ja istuivat silkkityynyjen peittämälle sohvalle kuivattelemaan itseään.

Sore halusi olla Venishalle täysin rehellinen, sillä hän tunti suurta luottamusta naista kohtaan. Hän kertoi koko elämäntarinansa hyvin tiiviisti muotoiltuna, ja Venisha vain istui siinä hänen vieressään ja kuunteli tarkkaavaisesti. Sore oli helpottunut siitä, ettei hänen tarvinnut pahemmin selitellä ja vakuutella sanomisiaan, sillä nainen näytti uskovan kaiken mitä hän kertoi.

"Olet erilainen kuin me muut, Sore. Miksi siis kyseenalaistaisin uskomattomamimmatkaan tapahtumat mitä sinulle on sattunut?" Venisha totesi kun Sore kysyi miltä hänen kertomuksensa vaikutti.

Reilua tuntia myöhemmin palvelijattaret olivat loihtineet Venishan kanssa Soresta ennennäkemättömän kauniin. Sore itse sormeili jännityksen ja innostuksen vallassa hiuskiehkuroitaan, ja kysyi muiden mielipidettä siitä miltä näytti.

"Olet tyrmäävä" Sagini henkäisi ja astui kauemmas ihastelemaan heidän kättensä lopputulosta.

"Kerrassaan uskomaton" Roshan jatkoi ylistystä vierestä.

Sore tunsi itsensä Tuhkimoksi, jonka hyvä haltiatar oli valmistellut prinssin tanssiaisia varten. Ja sitä Venisha tosiaan oli; hänen hyvä haltiattarensa.

"Kyllä, se istuu täydellisesti." Venisha totesi tyytyväisenä katsellessaan Soren asua. Hänen huulillaan käynyt pieni hymynpoikanen hälveni nopeasti, ja Sore tiesi että paljastus oli tehnyt naiselle kipeää siitä huolimatta että tämä esitti vahvaa. Venisha hoputti Sorea lähtemään, ja saattoi hänet aulaan asti.

"Kerro sitten mitä tapahtui!" hän huikkasi vielä perään ja katosi sitten omaan huoneeseensa.

 

 

OOOOO

 

 

Sore arvasi oikein olettaessaan, että Basil olisi häntä vastassa rannalla. Miehen ilme kirkastui välittömästi, kun hän näki Soren astelevan alas portaita pitkin. Sore ei voinut olla ajattelematta taas Tuhkimoa, joka sadussa laskeutui alas linnan portaita prinssinsä luokse.

"Näytät uskomattoman upealta." Basil ylisti heti naista, ja tarttui hellästi tätä käsistä kiinni. Sore tunsi helottavansa taas kirkkaanpunaisena, eikä keksinyt taaskaan mitään viisasta sanottavaa.

"Tule, näytän sinulle jotain"

Basil ohjasi Soren kauemmaksi palatsilta. Pienen matkan päässä rannalla kimmelsi jokin, ja mitä lähemmäs he tulivat, sitä helpommin Sore hahmotti edessä kohoavan rakennelman.

Keskellä rantaa kohosi kultahelmin verhottu telttarakennelma, jonka sisällä oli pieni pöytä tuoleineen. Sore oli varma, ettei ollut nähnyt sitä aikaisemmin rannalla, joten Basilin oli täytynyt rakentaa se vasta tänään.

"Mene vain rohkeasti sisään, ei sen pitäisi romahtaa." Mies vakuutti ja ohjasi Soren pöydän luokse. He istuutuivat alas ja vilkuilivat toisiaan kiusaantuneen hiljaisuuden vallitessa.

"Se on todella kaunis." Sore sai viimein keksittyä jotain mistä puhuisi, ja katseli ympärilleen lumoutuneena. Hän nipisti taas itseään vakuuttuakseen siitä ettei kaikki ollut vain unta.

"Ei niin kaunis kuin sinä." Basil sanoi niin suoraan kuin pystyä voi. Hän ei tavalliseen tapaansa häpeillyt ja miettinyt tarkkaan sanomistaan, ja Sore tunsi että nyt elettiin jonkinlaisia ratkaisun hetkiä.

"Sore, minä rakastan sinua todella valtavasti. Tuntuu kun jokin vetäisi meitä magneetin lailla yhteen, ja haluanki nyt tietää oletko halukas jäämään asumaan palatsiin kanssani?"

"Tietenkin haluan mutta..." Sore sopersi vastaustaan ja mietti miksi todellakaan enää epäröisi asiaa. "Olen ollut vain hämilläni siitä mitä tunnen yhtäkkiä sinua kohtaan, vaikka emme edes tiedä paljon toisistamme. Mitä jos tämä onkin vain joku ohimenevä tunne, ja kyllästyt minuun? Jos en olekaan se mitä etsit?"

Basil katsoi Sorea vakavin silmin ja punnitsi jokaisen sanan tarkkaan. Sitten hän sulki silmänsä ja pudisti päätään päättäväisenä.

"Ei ole mitään, mitä haluaisin enemmän kuin sinua. Olen varma että kohtalo on saattanut meidät yhteen."

"Toivottavasti puhut totta. En osaa sanoa mitään tuohon."

"Sano siis mitä tunnet."

Sore sulki silmänsä ja laski kätensä takaisin syliinsä. "Minä rakastan sinua. Enemmän kuin uskallan myöntääkään."

"Avaa silmäsi." Basil pyysi pehmeällä äänellä, ja Sore totteli. Samassa kun silmäluomet rävähtivät auki, hän rekisteröi pöydällä miehen käsissä lepäävän esineen. Sore oli nähnyt tarpeeksi romanttisia elokuvia nuoruudessan osatakseen sanoa mikä esine oli. Mustalla sametilla päällystetty rasia saattoi sisältää vain yhden asian....

Basil nousi paikaltaan ja polvistui Soren eteen ennen kuin tämä ehti sanoa mitään järkytykseltään. Tai oikeammin sanottuna hämmästykseltään.

"Sore Eternity....ole kiltti ja suostu vaimokseni."

Sore katseli illan pimeydessä kiiltävää timanttisormusta, joka oli luvattoman isokokoinen. Hän punnitsi vielä harkiten valintansa hyviä ja huonoja puolia, ja päätyi siihen tulokseen ettei huonoja ollut olemassa.

"Suostun. Ehdottomasti suostun."

Basil nousi loistelias hymy kasvoillaan, ja pujotti kiiltelevän sormuksen Soren nimettömään. Sitten hän kaappasi naisen syleilyynsä ja suuteli tätä ensimmäisen kerran. Soren jokainen lihas rentoutui ja sormenpäissä nipisteli kutkuttavasti. Hänen sydämensä pauke pauhasi korvissa niin lujana, ettei hän lopulta erottanut sitä aaltojen huminasta.

Basil oli siinä. Basil oli hänen.

Mikään ei erottaisi heitä toisistaan....

 

 

OOOOO

 

 

Koko palatsi puhkesi riemuun seuraavana aamuna, kun pariskunta julkisti kihlautumisensa. Kaikkialla alkoi loputtomalta tuntuva hälinä ja nopea valmistelu, sillä veljesten äiti halusi häät ennen kuin "hänestä aika jättäisi." Joten Soren ja Basilin oli taivuttava naisen tahtoon ja totuteltava kiireelliseen aikatauluun.

Koko palatsi puunattiin ja koristeltiin suurta juhlapäivää varten. Venisha kertoi Sorelle, etteivät heidän häänsä olleet lainkaan tämän veroiset. Hän epäili sen johtuvan siitä, että Basil oli kruununperijä ja sai siksi krumeluurimmat häätkin.

Sorelle puolestaan olisi riittänyt pieni intiimi seremonia lähimmäisten perheenjäsenten kesken, mutta sitä oli turha toivoa. Niinpä hän antoi itsensä muiden pyöriteltäväksi, mitotettavaksi, tarkastettavaksi, arvosteltavaksi jo valmisteltavaksi. Kuluneiden kolmen päivän aikana hän oli nähnyt Basilia tuskin silmäykseltäkään, unesta puhumattakaan.

"Herranjumala että näytätkin kauniilta!" Venisha ihasteli ääneen auttaessaan Sorea valmistautumaan viimeinkin koittaneeseen juhlapäivään. "Tiesin heti tuon kankaan nähdessäni, että se on kuin luotu sinulle. Mutta siltikin ylitit odotukseni."

Sore kääntyi peilistä ystävänsä puoleen ja loi tälle kiitollisen ilmeen. "Edelleen, mitä tekisikään ilman sinua?"

"Et varmaankaan kovinkaan paljoa. Ei vain, olen iloinen voidessani auttaa. Ja nyt, hymyile. Onhan sinun päiväsi."

"Jotenkin se tuntuu olevan enemmän anoppini kuin minun."

"Höpsis. Ja ajattele sitä, että tämän jälkeen olet suorittanut virallisen osuutesi ja pääset nauttimaan omasta aviomiehestäsi täysin rinnoin."

"VENISHA!"

Sore tunsi punastuvansa kauttaaltaan, ja sekö sai Venishan nauramaan tilanteelle vielä kovaäänisemmin. Sitten hän äkisti lopetti, ja alkoi katsella ympärilleen.

"Hetkonen. Olen kadottanut korvakoruni jonnekin. Odota täällä sillä aikaa, tulen aivan pian."

Sore istuutui jännityyneenä divaanille, ja huokaisi syvää henkeä. Häntä jännitti hurjasti, ei se että hän pian olisi rouva Basil, vaan se että hän kohtasi kaikki ne tuntemattomat ihmiset salissa. Ja he kaikki katsoisivat juuri häntä, arvostellen tai ihaillen.

Hetki tuntui venyvän ikuisuudeksi, kunnes ovelta kuului koputus. Sore pyysi tulijan sisään ja oli vuodattamassa tuntojaan Venishalle, kunnes tajusi katsoa kuka hänen vierellään oikeasti seisoi.

"Oletko valmiina?" Casimir kysyi hajamielisen oloisena ja nojasi sängyn kaiteeseen vältellen Soren katsetta. Sore itse tunsi, kuinka joku muljahti taas ikävästi hänen sisällään ja sai olon pahoinvoivaksi. Ei kai mies yrittänyt taas..?

"Tulin saattamaan sinut alttarille, jos mietit motiivejani olla täällä." Casimir kertoi kuin olisi ymmärtänyt Soren ajatukset. Hän näytti hieman vihaiselta ja pettyneeltä, mutta yritti silti olla asiallisen kohtelias. Sore pystyi vain kuvittelemaan millaisen keskustelun Venisha oli käynyt miehensä kanssa aiheesta. Casimir olikin pysynyt todella etäällä Soresta sitten heidän puutarhakohtauksensa.

"Olen pahoillani." Casimir jatkoi välittämättä siitä, ettei Sore vastannut hänelle mitään. Hän lähestyi varovaisin askelin Sorea, joka oli vieterin tavoin pompannut ylös tuoliltaan. "En oikeasti halunnut kenellekkään mitään pahaa. Toivottavasti voit antaa anteeksi vielä jonain päivänä?"

Sore tyytyi vain nyökkäämään kankeasti, ja Casimir ojensi sitten kätensä viedäkseen hänet salissa odottavien vieraiden luokse. Sore tarttui siihen, ja yritti muistaa hengittää välillä.

Nyt se olisi menoa.

 

 

OOOOO

 

 

"Vihdoin...olen perillä vaikka yritit hyvin sinnikkäästi ohjata minua harhateille." Kaaos puhui itsekseen noustessaan pintaan aivan palatsin viereisellä rantahietikolla.

Hän oli hyvin tietoinen Chrystalin sisäisestä kamppailusta saada ohjat omasta mielestään ja ruumistaan, mutta yritykset eivät loppujen lopuksi tuottaneet tulosta. Kaaos oli ensi alkuun ollut johdateltavissa kauemmaksi Soren oikeasta elinpaikasta, mutta kun pimeän voimat olivat tottuneet uuteen ruumiiseensa ja ottaneet siitä vallan, ei Chrystalin mieli enää pokkuroinut käskyjä vastaan.

"Tästä tulee hauskaa...ja sinä saat seurata tapahtumia aitiopaikalta."

Karheasti naurava hahmo alkoi lipua pitkin rantaa kohti palatsista kuuluvaa hälinää.

 

 

OOOOO

 

 

Sore puristi kukkakimppua niin kovasti nyrkeissään, että pelkäsi niiden lakastuvan jo ennen seremonian alkua. Pieni juhlasali oli koristeltu upeasti, ja vieraat vilkuilivat olkiensa yli nähdäkseen tulevan hallitsijansa edes vilaukselta.

Paniikki alkoi hiipiä hiljalleen Soren mieleen, ja hän harkitsi jo vaihtoehtoa karata takanaan olevasta ovesta ulos. Mutta Basilin odottava katse sai hänet jäämään paikoilleen.

"Missä Venisha on?" Sore kysyi Casimirilta huomattuaan, ettei nainen ollut palannut etsintäretkeltään. "Meidän piti odottaa häntä."

"Shh..nyt ei ehdi lähteä minnekkään. Hän varmasti tulee perästä."

Casimir ojensi käsivartensa juhlallisesti Sorelle, ja he lähtivät musiikin mukana lipumaan kohti alttaria. Sore vilkaisi vielä taakseen ovea kohti, mutta kukaan ei näyttänyt pyrkivän sisään.

Basil seisoi vakava ilme kasvoillaan. Sore tiesi hänen vain esittävän ylvästä, sillä kaikki valtakunnan vaikutusvaltaisimmat ihmiset olivat silmä tarkkana seuraamassa hallitsijansa liikkeitä. Heille pienikin kömmähdys merkitsi huonoa osaamista suoriutua tämän tehtävistä.

Samaan aikaan Venisha havahtui kuullessaan seremoniamusiikin alkaneen. Hän oli juuri löytänyt korvakorunsa oleskeluhuoneen sohvapöydältä, ja kiirehti takaisin seremoniasaliin.

"Ihmetten kyllä, miten ne sinne joutuivat. Joku on varmasti siirtänyt niitä huomaamattani."

Venisha kirosi palvelijansa mielessään, ja pysähtyi sitten äkisti keskelle eteisaulaa. Hänen ihonsa nousi kananlihalle jo pelkästään tuon olennon näkemisestä, joten piiloutui portaikon taakse sitä piiloon.

Eteisaulassa seisoi kauniin kauhea nainen, jonka iho oli harmaa ja nihkeän näköinen. Aluksi nainen näytti juttelevan jotain yksinään, kunnes aivan kuin hänen sisältään olisi purkautunut mustaa savua. Savu puhutteli naista selkäpiitä karmivalla äänellä.

"Tiedät tehtäväsi. Etsi Eternity, varasta avain, ja tuo hänet elävänä tai kuolleena Valtiattarelle. Saat päättää kumpi on sinulle helpompaa."

Venisha henkäisi kuuluvasti tajuttuaan, kenestä savuolento puhui, ja peitti saman tien suunsa käsillään. Nainen käänsi katseensa Venishan piilopaikan suuntaan.

"Kuulitko jotain?" Savu kysyi käheällä äänellä, ja nainen pudisti päätään.

"Parempi että menemme heti, ennen kuin joku huomaa meidät."

Savu imeytyi takaisin naisen sisään, ja tämä kääntyi jälleen portaita kohti kavutakseen niitä ylös. Venisha pysyi vielä hetken kyyryssä portaikon takana.

Mitä ihmettä hän kykenisi tekemään? Linnan vartijat olivat liian kaukana, huutomatkan kantamattomissa, eikä Venisha itsekkään uskaltanut käydä naista vastaan. Ties minkälaisia taikavoimia sillä olisi käyttää häntä vastaan! Sore oli kertonut, etteivät hänen vihollisensa olleet mitään tavallisia ihmisiä.

Venisha joutui katsomaan avuttomana, kun nainen saavutti seremoniahuoneen oven.

Sore seisoi Basilia vastapäätä, ja loi tälle nopean pienen hymyn. Musiikki oli lakannut, ja vieraat odottivat bramiinin saapumista huoneeseen. Kaikki supisivat hiljaa keskenään, eikä se auttanut paljoakaan rentoutumaan paineen alla. Sore oli aina haaveillut suurista ja kauniista häistä, mutta tämä oli jotain aivan muuta kuin ne kuvitelmat. Basil näytti anteeksipyytävältä huomatessaan Soren ahdingon loistavan kasvoilla, ja kuiskasi hiljaa.

"Koeta kestää, eivät nämä minunkaan mielestäni ole unelmahäät. Tuskin tunnen puoliakaan näistä äitini ja isäni tuttavista."

Sore puri huultaan, ja toivoi että hänellä olisi edes joku tuttu ja turvallinen henkilö muiden joukossa. Missä ihmeessä oli Venisha? Ja mitäköhän Chrystalille mahtoi kuulua?

Samassa huoneen ovet lennähtivät auki, ja Kaaos lipui hiljalleen sisällä kaikkien tarkkailevan ja hämmästelevän katseen alla.

"Anteeksi, en kai vain keskeyttänyt mitään?" hän sanoi hieman kimeällä äänellä, ja nosti päänsä ylimielisesti kohti kattoa. Sore ei tajunnut Kaaoksen ja Chrystalin eroa, vaan luuli ystävänsä ilmestyneen häihin varta vasten.

"Chrystal! Mitä sinä...mitä teet täällä?" Sore totesi iloisesti ja ryntäsi naisen luokse muiden arvostelevista katseista huolimatta. Hän oli ojentanut hääkimppunsa hämmentyneelle Basilille, joka seisoa toljotti paikallaan tajuamatta missä mennään.

Kaaos loi vinon hymyn Sorelle, joka levitti kätensä ja halasi ikävöimäänsä ystävää.

"SEIS! SORE! ÄLÄ KOSKE HÄNEEN, HÄN EI OLE SE KUKA LUULET!"

Venisha oli rynnännyt Kaaoksen perässä huoneeseen ja yritti estää Sorea tekemästä elämänsä virhettä. Naisen kasvoilla oli kauhistunut ilme, ja hänen äänessään soiva pakokauhu tarttui muihinkin vieraisiin jotka alkoivat levottomasti liikehtiä pois penkeiltään.

Samassa kun Sore oli koskettanut Kaaosta, tämän sisältä purkautui uusi savupilvi joka kietoi naiset sisäänsä. Sore ei ehtinyt tajuta mitä hänelle tapahtui ennen kuin taju katosi ja hän lysähti velttona Kaaoksen edelleen vahvaan otteeseen. Nainen nauroi kieroa nauruaan ja ilmiset alkoivat kiljua ja juosta pois huoneesta.

"SORE!"

Basilin ääni kuului jostain pakokauhun vallassa olevien ihmisten keskeltä, ja hän ehti nähdä vain kuinka Kaaos laski naisen viereiselle penkilleen ja kääntyi sitten edelleen ovella seisovaa Venishaa päin.

"Kirotun nainen! Eikö kukaan opettanut, ettei toisten asioihin kannata puuttua!"

Raivo Kaaoksen kasvoilla ja silmissä oli sanoinkuvaamattoman suuri, ja hän kohotti kätensä uhkaavasti. Venisha tiesi ettei ehtisi alta pois, joten hän sulki vain silmänsä ja odotti iskua. Valtava sähköpurkaus levisi Kaaoksen kädestä kohti uhriaan, ja Venisha vajosi pieneksi huutavaksi mytyksi lattialle väännellen kivusta.

Basil ja hänen vierelleen rynnännyt Casimir katsoivat kauhuissaan tapahtumaa, ja Casimir yritti juosta ihmistungoksen läpi vaimonsa luokse.

Kaaoksen lyhyen ja onnistuneen käsittelyn seurauksena Venisha kaatui lopulta elottomana lattialle, ja hänen kasvoillaan näkynyt vääristynyt irvistys silottui lihasten jännityksen hellittäessä.

Casimir huusi raivosta ja epätoivosta veljensä vierellä, joka pidätteli tätä kaikin keinoin menemästä liian lähelle Kaaosta. Kaaos katsoi omahyväisenä veljesten suuntaan ja nauroi pahansuopaa nauruaan nostaessaan Soren käsivarsilleen. Basil näki tulevan vaimonsa hengittävän vielä, sillä tämän rintakehä nousi ja laski tasaiseen tahtiin. Se rauhoitti häntä edes hieman.

"Sinä NOITA! LASKE HÄNET ALAS!"

Basil käski kovalla ja kuuluvalla äänellä, ja hellitti otteensa veljestään.

"MURHAAJA! KIROTTU KÄÄRME! TAPAN SINUT!" mies sihisi hampaidensa välistä ja nosti miekkansa esiin tupesta. Basil teki samoin, ja yhdessä he lähestyivät keskellä salia seisovaa Kaaosta.

"Hahaha, tapatte minut vai?" Kaaos nauroi jälleen ilkikurisesti, ja tarkkaili uhkaavasti miekkojansa heiluttelevia veljeksiä. "Taidatte luulla itsestänne hieman liikoja."

"Vielä minä sinulle näytän, kuka täällä määrää!" Casimir ei malttanut mieltään, vaikka tiesi naisen vain härnäävän heitä sanoillaan.

"No, mitä tässä enää odotellaan sitten? Leikki alkakoon..."