----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Loathe heräsi uudesta sängystään epärealistiselta vaikuttavaan todellisuuteen. Oliko hän nähnyt vain unta, vai oliko kaikki tosiaan tapahtunut? Kuningas oli antanut hänelle uuden huoneen ja uuden loisteliaamman elämän rinnallaan, tuosta noin vain. Ei sellaista voinut oikeasti tapahtua.
Loathen olin todella vaikea sopeutua uuteen päivärytmiinsä. Hänen entiset työtoverinsa tulivat pukemaan hänet aamuisin, ja Loathe muisti miten naiset olivat valittaneet ja laverrelleet edellisestä kuningattaresta muille palvelijoille. Tekivätkö he nyt saman hänen kohdallaan?
Loathe katsoi palvelijoita silmiin, ja nämä levittivät kasvoilleen selvästi teeskennellyn hymyn.
Usein päiväsaikaan Loathe sai vaellella yksin pitkin linnan käytäviä ja halleja, kun kuningas oli päättämässä maan tärkeistä asioista. He eivät vielä virallisesti olleet yhdessä, joten Loathe ei saanut osallistua keskusteluihin.
Aivan kuin hän olisi edes halunnut.
Ainoa hyvä puoli aseman nousemisessa oli se, että ennen suljetut ovet ja kielletyt huoneet olivat nyt avoinnna hänen uteliaille silmilleen. Tosin sekin huvi oli jo moneen kertaan koettu, ja aika tuntui matelevan hiljalleen päivästä toiseen.
Asioilla oli myös omat huonot puolensa. Loathe oli lupautunut kuninkaan puolisoksi, ja mies selvästi odotti jo malttamattomana sitä päivää, kun heidät vihittäisiin kirkossa. Se antaisi hänelle luvan astua Loathen makuukammariin.
Ajatuksin siitä etoi Loathea. Hän ikävöi kovasti veljensä Aronin seuraa, sillä nykyisin hänellä ei ollut lupaa viettää aikaansa vähempiosaisten kanssa. Nämä kun saattaisivat luulla itseään arvokkaammiksi kuin oikeasti ovat.
Loathe havahtui mietteistään inhottavaan tunteeseen, kun kuninkaan käsi vaelteli hänen reidellään kesken ruokailun. Loathe tuijotti eteensä sanattomana, ja toivoi ettei olisi koskaan suostunut ehdotukseen.
OOOOO
Puoli vuotta valtaistuinsali-episodin jälkeen kuningas sai viimein vanhimmilta luvan astua uudelleen avioon. Mies oli silminnähden innoissaan hyvistä uutisista, ja häitä alettiin koota kasaan suurella kiireellä.
Loathe ei saanut osallistua millään tavalla tähänkään. Eräänä aamuna palvelijat saapuivat huoneeseen mukanaan valkoinen hääpuku, jonka he pukivat tytön päälle mitään sanomatta. Sitten hänet passitettiin hevosvaljakon kyytiin, ja ajettiin kirkkoon.
Siitä kaikesta oli romantiikka ja ihana odotuksen tunne kaukana, ja Loathe tunsi olevansa vain räsynukke, jota käskettiin ja liikuteltiin muiden mielen mukaan.
Kirkko oli sisältä valtava ja kaunis. Ainoa asia joka kiinnitti Loathen huomion koko tapahtumassa, oli kauniisti koristellut kirkonpenkit. Hän tunsi punaisten ruusujen tuoksun nenässään heti astuttuaan ovesta sisään, ja se sai kurjan todellisuuden näyttämään hitusen paremmalta.
Penkit olivat täynnä Loathelle tuntemattomia ihmisiä, jotka puhuivat supisten ja vilkuilivat uteliaina toistensa suuntaan. Kuningas oli kutsunut paikalle kaikki oman ja naapurimaan korkea-arvoiset ihmiset, eikä tavallisia talonpoikia ollut ainuttakaan. Loathe yritti nähdä, josko edes hänen perheensä olisi kutsuttu, mutta missään ei näkynyt Aronin ja Hilman punaisia päitä.
”Älä jää siihen seisoskelemaan tyhmänä.”
Edgar totesi ja alkoi raahaamaan Loathea käsipuolessaan puoliväkisin. Hän oli saanut ”kunnian” saattaa uuden äitipuolensa alttarille, koska kuningas oli kertonut tämän ”menettäneen perheensä traagisesti tulipalossa”. Loathe katseli silmät lasittuneina eteensä, ja yritti keksiä vielä viimeistä mahdollisuutta paeta paikalta.
Hän ei kuitenkaan uskaltanut muuta, kuin seurata Edgaria.
”Tiedäkin sitten, etten aio koskaan pitää sinua kuningattarena. Olet viheliäinen torakka, joka tuhosi äitini elämän viettelemällä isäni.” Edgar sihisi hampaidensa välistä, kun he astelivat urkujen saattelemana pitkin käytävää.
Poika vihasi Loathea tasan kahdesta syystä. Tämä oli tuhonnut hänen äitinsä elämän, ja karkoittanut hänet pois Edgarin luota. Toisekseen Edgar ei voinut mitään sille, että oli itsekin rakastunut Loatheen. Se oli tapahtunut aivan yllättäen.
Loathe ei vastannut mitään Edgarin provosoiviin syytöksiin. Oli niin monia asioita, jotka hän olisi halunnut kertoa ääneen, mutta tunsi paremmaksi olla hiljaa.
Pian käytävä tuli päätökseensä, ja Loathe kohtasi alttarin edessä kuninkaan katseen. Mies hymyili hänelle onnellisena, mutta tyttö ei osannut vastata siihen millään tavalla. Hän ei nauttinut tästä tilanteesta, eikä todellakaan odottanut myöhemmin koittavaa hääyötä.
Pappi piti puolitoista tuntia kestävän saarnansa, ja julisti lopulta kuninkaan ja Loathen aviopuolisoiksi. He eivät suudelleet toisiaan, sillä kuninkaalle ei ollut soveliasta näyttää tunteitaan vaimoaan kohtaan julkisesti. Loathe oli helpottunut kuullessaan tästä erikoisjärjestelystä ennen hääpäivää. Hän mielellään piti kasvonsa kaukana kuninkaan omista.
Virallisen vihkiseremonian jälkeen seurasi vielä Loathen kruunaaminen uudeksi kuningattareksi. Toisin kuin kuninkaan edellinen vaimo, Loathe sai kannettavakseen valkokullasta ja timanteista tehdyn tiaran. Kuningas oli päättänyt, että hänen kaltaisensa ainutlaatuinen nainen saisi arvonsa mukaisen kruununkin.
Loathen nousessa ylös kruunattuna kuningattarena, kirkkoväki puhkesi aplodeihin.
OOOOO
Linnassa vietettiin illalla isot juhlat, ja viini virtasi iloisena. Paikalla oli edelleen kaikkia Loathelle tuntemattomia ihmisiä, jotka tulivat onnittelemaan kuningasta hänestä piittaamatta.
Loathe huomasi, että hänen korvansa olivat illan keskustelluin puheenaihe, vaikkei kukaan sitä ääneen sanonutkaan. Kaikki naiset ja miehetkin loivat häneen merkitseviä katseita.
Loathe yritti rakentaa keskustelua vieressään istuvan naisen kanssa, mutta tämä ei selvästi ollut kiinostunut ideasta. Siispä tuore morsian oli vain vaiti, ja kaatoi viiniä pikaristaan alas kurkkuun.
Jossain vaiheessa kuningas kääntyi Loathen puoleen, ja ehdotti tätä poistumaan kanssaan juhlista.
”Kyllä he pärjäävät ilman meitäkin. Tule perässäni.”
Loathe kumosi viimeisetkin pisarat vasta täytetystä lasistaan, ja nousi sitten aavistuksen hoiperellen tuoliltaan. Kaikki paikalla olleet ihmiset tekivät samoin, ja istuutuivat vasta sitten kun kuningaspari oli poistunut.
Saavuttuaan ensimmäistä kertaa kuninkaan ja hänen yhteiseen makuuhuoneeseen, Loathe riisuutui sermin takana miehen pyynnöstä. Hän tunsi itsensä alastomaksi ja haavoittuvaiseksi seisoessaan siinä alusvaatteisillaan.
”Vaimo, mikä kestää?” Kuningas huudahti sängystä, jossa hän odotti jo kärsimättömästi. Punaisesta silkistä tehty paita lepatti kynttilänvalossa eri sävyissä. Loathe veti syvää henkeä, ja astui esiin sermin takaa.
”Olen pahoillani…tämä on vain….ensimmäinen kerta kun…” hän änkytti ja punasteli yrittäessään selittää tilannetta.
Kuningas katsoi häntä läpitunkevalla katsellaan, ja Loathe tunsi kuinka kiihko tämän silmissä kasvoi.
”Tule tänne, niin pidän sinua hyvänäni.” Mies vastasi lyhyesti, ja ojensi kättään tytön puoleen.
Loathe totteli kuin pieni avuton karitsa, ja istuutui sängylle varovasti. Häntä jännitti, ja etoi samaan aikaan, eivätkä ne kaikki kumotut viinilasitkaan helpottaneet oloa.
Päässä pyöri, ja kun hän oli juuri asettunut mukavasti makaamaan sängylle, kuningas oli jo heti kimpussa.
Loathe ei muistanut paljoakaan sen illan muista tapahtumista, sillä hän sysäsi ajatuksensa syrjään ja oli kuin kolmas henkilö tapahtumien ulkopuolella. Kuninkaan raskas vartalo painautui lähemmäs hänen omaansa, ja kuuma hengitys tämän nenästä puuskutti vasten ihoa.
Kaikki tapahtui kuin usvaverhon takana, ja Loathe kiitti myöhemmin itseään juotuaan itsensä humalaan.
OOOOO
Syksyinen aamu oli valjennut punertavan auringon saattelemana, ja Loathe kuljeskeli tapansa mukaan vailla päämäärää pitkin linnan muureja.
Ohittaessaan sisäpihaa reunustavan muurin, hän oli kuulevinaan riitelyn ääniä alhaalta. Loathe pysähtyi katsomaan, mitä oikein tapahtui.
Alhaalla sisäpihalla olivat Edgar ja Aron, joiden kiivas väittely kaikui pitkin kivisiä muureja. Loathe yritti kuunnella tarkkaavaisena, ja siirtyi lähemmäs.
”Sinä se kuitenkin olet” Olen aivan varma siitä, ettei kukaan muu koske tavaroihini” Edgar karjui raivoissaan, mutta Aron ei näyttänyt alistuvan tällä kertaa.
0
”Kuvittelet väärin, prinssi hyvä. Minulla ei olisi otsaa tai liiemmin kiinnostustakaan koskea tavaroihinne muuten kuin varustaessani hevostanne. Olette aivan varmasti itse hukanneet ne jonnekin.”
”Sinä koppava pojankloppi, vielä minä sinulle paikkasi näytän! Luulet olevasi nyt jotain, kun sisaresi on kuningatar ja –”
”EDGAR! NYT SAA RIITTÄÄ!”
Loathen huudahdus sai pojan havahtumaan ja sulkemaan suunsa hetkeksi. Edgar etsi katseellaan riidan keskeyttänyttä Loathea, ja äkkäsi tämän seisovan aivan heidän yläpuolellaan.
”Kas…RAKAS äitipuolenihan se siinä.” Edgar totesi ivalliseen sävyyn, ja väläytti ilkeämielisen hymyn. ”Tulitko puolustamaan likaista tallipoika-veljeäsi. Vahinko vaan että hän on viheliäinen varas.”
”Mitä sinulta on sitten viety?
”Kallisarvoiset ratsastushansikkaani. Sellaiset, joiden hinnalla voisin ostaa perheenne koko kodin ja maat tuosta noin vaan. Ei ihme, että veljesi oli niin kiinnostunut niistä!”
”Ja mitä todisteita sinulla on häntä vastaan?” Loathe tenttasi vihaisena pojalta. Hän oli kärsivällisyytensä äärirajoilla, ja näki jo mielessään lyövänsä tältä tuon inhottavan ilmeen kasvoilta.
”Eh…minun sanani hänen sanaansa vastaan, se riittää. Luulen, että hän --”
”En todellakaan pidä sinun luuloistasi, Edgar. Mene pois, niin keskustelen veljeni kanssa asiasta.”
”Voi anteeksi, KUNINGATAR Loathe, mutta tällä kertaa et voi auttaa veljeäsi. Olen nimittäin saanut tarpeekseni hänen epäluotettavasta palvelustaan, ja aion erottaa hänet. Kiitos, ja mukavaa päivän jatkoa teille molemmille.”9
Edgar kumarsi liioitellun syvään, ja poistui sitten nauraen. Loathe kiiruhti alas muurilta veljensä luokse, ja näytti todella surulliselta.
”Voi Aron, olen niin pahoillani.” Loathe totesi yrittäessään pidätellä itkuaan. Hän ei pystyisi enää estämään Edgarin päätöstä, sillä tämä oli varmasti ehtinyt jo Vanhimman luokse tekemään erotuspaperia.
”Ei se mitään.” Aron totesi ja yritti hymyillä hiukan sisarensa vuoksi. ”Aioin muutenkin lopettaa ja hakeutua satamaan töihin. Linnasta on tullut kylmä ja kolkko sen jälkeen, kun en enää voi nähdä sinua.”
”Voi Aron.” Loathe parkaisi uudelleen, ja tarttui veljestään tiukasti kiinni. Miten hän selviytyisi nyt, kun tämä lähtisi pois eivätkä he voisi nähdä senkään verran kuin tähän asti?
”Sshhh, pikku Loathe. Menen pakkaamaan heti tavarani, ja lähden kun ilta koittaa. Lupaa olla vahva ja reipas minun ja vanhempiemme vuoksi. Sitä paitsi sinulla on kaikki asiat hyvin, olet kuningatar ja kaikkea.”
Loathe piti Aronista kiinni vielä lyhyen tovin, ja päästi tämän sitten menemään. Hän lupasi kirjoittaa perheelleen usein, ja lähettää siinä samassa rahaa.
Aron pyyhkäisi Loathen poskelle vierähtäneen kyyneleen, ja hymyili.
”Me näemme vielä, olen varma siitä.”
OOOOO
Ajan kuluessa Loathe sai osan palvelija-ystävistään takaisin, ja vietti toisinaan aikaansa heidän seurassaan. Arina, hänen kanssaan parhaiten toimeen tuleva palvelija, kertoi yleensä naisten kesken vellovista juoruista ja oletuksista linnan tapahtumista.
Oli kulunut vajaa vuosi häistä, kun Loathe tajusi viimein olevansa raskaana. Hän ei mahtunut enää varta vasten koollensa tehtyihin vaatteisiin, vaan joutui käyttämään entisen kuningattaren vanhoja vaatteita.
Hiljalleen, ja salakavalasti vatsa oli alkanut pyöristyä, saaden Loathen tuntemaan itsensä alati väsyneeksi ja nälkäiseksi.
Kuningas oli vauvauutisista enemmän kuin riemuissaan, ja hellitteli Loathen vatsaa päivittäin. Hän puhui siitä, miten isoksi ja komeaksi heidän poikansa kasvaisi, vaikkei kukaan tiennyt vauvan sukupuolta.
Loathe itse otti raskausuutisen vastaan sekavin tuntein, eikä tiennyt osasiko rakastaa kuninkaan kanssa saatua lasta.
Ollessaan yksin hän makasi vain sängyllä ja ajatteli menetettyä nuoruuttaan. Pian täyttäessään 17 hänestä tulisi jo äiti, eikä aviomieskään ollut aivan sellainen kuin hän olisi itse halunnut.
Loathe ikävöi Aronia, eikä pelkästään sen takia että tämä oli pitänyt hänelle seuraa. he eivät olleet nähneet toisiaan sen jälkeen kun poika lähti linnasta, ja Loathesta tuntui että hänen sydämensä pakahtui ikävästä.
Kuinka monesti hän olikaan haaveillut Aronin paluusta linnaan edes yhdeksi illaksi. Kuinka hän itse olisi kertonut pojalle tunteistaan, ja pyytänyt koskettamaan. Loathe kuvitteli Aronin lämpimän ja lihaksikkaan vartalon omaansa vasten, kun tämä nostaisi hänet seinälle ja sulkisi suudelmiinsa.
Joka ikinen kosketus kihelmöi iholla, ja Loathe halusi hukuttaa pojan tulisiin suudelmiin. Hengitys tiivistyi, ja molemmat tunsivat toisen kiihkeän kaipauksen…..kunnnes….
Loathe havahtui unelmistaan, kun lepattava tunne vatsassa vaihtui kuvotukseen ja kouristeluun. Hän nousi ylös sängyltä, ja hoiperteli kiireisenä vessaan. Viiltävä kipu lävisti tytön, ja tämä kaatui tuskasta huutaen lattialle.
Loathe tunsi, kuinka mekko ja lattia hänen allaan alkoi hiljalleen tuntua kuumalta ja ikävän kostealta. Hän nosti voimattomana päätään nähdäkseen paremmin, ja parkaisi sitten uudelleen. Tällä kertaa kuitenkin kauhusta.
Lapsi, jonka olisi kuulunut syntyä reilun kahden kuukauden kuluttua, oli otettu pois häneltä ennenaikaisesti. Vasta nyt Loathe tajusi, miten kiintynyt oli siihen syntymättömään möykkyyn. Huudot kaikuivat pitkin linnaa, ja pian ovelle ryntäsikin joukko palvelijoita ja vartijoita. Heidän kasvoiltaan Loathe osasi lukea kaiken, mitä ei sanottu ääneen.
Hän oli saanut keskenmenon.
OOOOO
Onnettoman raskauden keskeytymisen jälkeen Loathe masentui täysin. Hän puki päällensä vain mustia suruvaatteita, eikä enää hymyillyt. Kuningas yritti puhua ensin puolisollensa, että he kokeilisivat uudelleen, mutta Loathe kieltäytyi.
Hän pyysi Arinaa leikkaamaan hiuksensa menetyksen merkiksi, ja katsoi kuinka pitkät hiuskiekurat lisääntyivät hiljalleen lattialla.
Syntymätön poikavauva haudattiin esi-isiensä vierelle hautakumpuun.
OOOOO
”Isä, olen päättänyt liittyä armeijan komentajaksi.” Edgar totesi eräänä iltana perheen kokoontuessa illalliselle. ”Olen ajatellut tätä asiaa jo pitkään, ja nyt olen sen ikäinen että he kelpuuttavat minut.”
Kuningas katsoi 20-vuotiasta poikaansa arvioiden, mutta antoi sitten hyväksyntänsä.
”Jos tunnet sen kutsumukseksesi, niin tuen sinua kaikin tavoin.”
”Kyllä. Armeijamme tarvitsee vahvan johtajan, ja tunnen olevani siihen sopiva ehdokas. Harjoitukset alkava ylihuomenna, joten lähden matkaan heti aamusta.” Edgar jatkoi kertomustaan. Kuningas ja hän alkoivat keskustella siitä, mitä kannattaisi pakata matkalle mukaan.
Loathe kuunteli hiljaa vierellä, eikä osallistunut keskusteluun. Jo sei mitään muuta hyvää ollut viimeisen vuoden aikana tapahtunut, niin nyt sitten tämä. Hän pääsisi pian eroon suurimmasta inhokistaan, Edgarista. Ja lisäksi tämä katoaisi hänen elämästään täysin vapaaehtoisesti.
Miehet eivät huomanneet, kuinka ensimmäinen hymynpilkahdus näkyi Loathen huulilla.
Aamun sarastaessa kuningas ja Loathe seisoivat parvekkeella, ja katsoivat Edgarin hiljaista lähtöä linnasta. Pihalla ei ollut muita, sillä Edgar oli halunnut lähteä kaikessa hiljaisuudessa. Häntä ehdittäisi juhlia sitten suurien urotöiden jälkeen.
Kavioiden kopse kaikkosi hiljalleen kaukaisuuteen, ja Edgarin huulilla kareili tyytyväinen hymy.
OOOOO
Syksyn saapuessa sateet piiskasivat linnan kivisiä seiniä lähes päivttäin. Loathe vihasi syksyä, sillä se oli pimeä ja masentava, aivan kuin hänen koko elämänsä sillä hetkellä.
Huonojen säiden vuoksi ei kukaan halunnut vierailla linnassa, ja niinpä kuningaspari joutui viihdyttämään itseään Vanhimman lukiessa linnan kirjaston kirjoja.
Tänään he olivat päässeet kuningassuvun kirjoitettuun historiaan, ja jo ensimmäisen sivun kohdalla Loathe aneli mielessään armoa. Häntä ei jaksanut kiinnostaa, kuka oli hallinnut maata ja minä vuosikymmeninä.
Aivan kuin taivaanlahjana, joku koputtikin valtaistuinsalin ovelle juuri kun Loathe oli aikeissa poistua huoneeseensa.
Vanhin kohotti katseensa kirjasta, ja katsoi paheksuvasti ovelle. Koputus kuului uudestaan, vaativana. Linnan vartijat olivat kierroksellaan, joten valtaistuinsalissa olivat vain he kolme. Kuningas pyysi Vanhimmaista avaamaan oven tulijalle, joka jo kolmannen kerran koputti ovelle.
Vanhimmainen nousi hitaasti, ja meni päästämään tulijan sisälle. Loathe näki heti, että ovella seisoi hänen veljensä Aron läpimärkänä, kantaen jotakin selässään. Tai jotakuta.
”Mikä on asianne tänne tähän aikaan illasta? Kuinka julkeatte tul –”
”Anteeksi, mutta hän tarvitsee apua.” Aron keskeytti miehen ja työntyi väkisin tämän ohitse sisälle. Ulkona piiskava sade ja tuuli jäi sulkeutuvan oven taakse.
”Aron! Mikä hätänä?” Loathe oli noussut ylös paikaltaan ja kiiruhtanut ovelle miesten luokse. Aron laski selässään olleen miehen alas, ja katsoi sisartaan anellen.
”Löysin hänet satamasta, kun olin lähdössä töistä. Ilmeisesti hän on hylätty tai karannut orja. Mies parka on todella huonossa kunnossa, enkä uskonut hänen jaksavan kaupunkiin asti. Siksi ajattelin…että kun te olette täällä linnassa…”
Aron häpesi sanoa ääneen loppulausetta, sillä hänestä se olisi törkeää. Loathe kuitenkin ymmärsi veljensä ajatukset, ja nyökkäsi myöntävästi.
”Viekää mies parka vierashuoneeseen, ja kutsukaa lääkäri.” Loathe pyysi Vahimmalta, joka kiiruhtu hakemaan vartijoita ja lääkäriä.
Loathe kääntyi takaisin Aronin puoleen, ja oli juuri aikeissa sanoa jotain, mutta kuningas seisoikin yhtäkkiä hänen rinnallaan.
”Mitä täällä oikein tapahtuu, en kuullut keskusteluanne salin toiseen päähän.” hän kysyi ja katsoi arvioiden Aronia.
”Selitän myöhemmin. Meidän on ensin saatava tälle miehelle apua.”
Samassa vartijat astuivat sisään huoneen toisesta ovesta, ja nostivat sairaan orjan pois lattialta.
OOOOO
Lääkärillä kesti tutkimuksissaan ainakin kaksi tuntia. Ilta ehti jo edetä pitkälle, ennen kuin hän totesi miehen potevan kuumetta ja jonkinlaista köhätautia, joka lähtisi pois levolla ja yrttijuomalla. Loathe odotti kärsivällisenä huoneen ulkopuolella, kun kuningas ja lääkäri keskustelivat palkkiosta. Tyttö tunsi kuinka väsyneet silmät halusivat jo pakottaa hänet nukkumaan, mutta hän taisteli sitkeästi vastaan.
Pian ovi avautui, ja kuningas astui ulos. Loathe pomppasi paikaltaan, ja kysyi orjamiehen vointia.
”Hän selviää kyllä, vaikka näyttää nyt riippuvan elämän äärirajoilla. Hän ei ole syönyt päiväkausiin.”
”Voimmeko ostaa hänet, jos joku kysyy hänen peräänsä?” Loathe kysyi aivan yllättäen, saaden kuninkaan hämilleen.
”Mutta mihin ihmeessä me tarvitsemme yhtä orjaa? Meillähän on palvelijoita omasta takaa vaikka kuinka paljon!”
”Olen miettinyt tässä odottaessani, että tarvitsen itselleni jonkun, joka viihdyttää ja suojelee minua tarpeen tullen. Hän voisi olla henkilökohtainen huvittajani.”
”Siis….tarkoitatko narria?”
”Niin. Tiedät miten pitkästyneeksi tunnen itseni toisinaan, ja olisikin mukava saada uutta jutteluseuraa. Varsinkin kun olet matkoilla.” Loathe yritti perustella kantaansa mahdollisimman hyvin.
”Enpä silti tiedä….”
Kuninkaan epäröinti sai Loathen yrittämään vielä viimeistä oljenkortta, jotta saisi tahtonsa läpi. Hän lähestyi miestään, ja katsoi tätä merkitsevästi.
”Oma pieni kuninkaani. Taidan tietää miten saan mielesi muuttumaan. Mitä, jos jäisit täksi yöksi makuukammariini?”
Ilme kuninkaan kasvoilla vaihtui merkittävästi, ja Loathe tiesi osuneensa oikeaan. Hän ei ollut kuukausiin kutsunut kuningasta luoksensa, joten tämä selvästi odotti tulevaa iltaa enemmän kuin innoissaan.
Ja suostuisi sen jälkeen mihin tahansa.
OOOOO
Aivan kuten Loathe oli arvellutkin, oli seuraavana aamuna linnaan saapunut mies kyselemään orjan perään. Kuningas oli ottanut tämän hymyssä suin vastaan, ja maksanut suuren summan siitä että orja jäisi linnaa.
Muukalainen ei ollut sen suuremmin kysellyt mitään, vaan lähtenyt rahoineen pois.
Hovineito kävi ilmoittamassa päivää myöhemmin, että orja oli herännyt. Loathe ei kuitenkaan ollut kiinnostunut näkemään tätä, vaan pyysi palvelijaa ilmoittamaan asiasta myös kuninkaalle.
”En halua nähdä hänen kasvojaan, tulisin vain huonovointiseksi. Parempi että hän laittaa naamion suoraan päähänsä.”
Kuningas oli kertonut järkyttyneelle Loathelle, että orja-mieheltä oli lähes kokonaan silvotut kasvot. Loathe oli tuntenut pahoinvointia jo siinä vaiheessa, kun kuuli millaisia vammoja mies oli joutunut kärsimään. Hän päätti olla armollinen itselleen ja tulevalle hovinarrillee, ja pyysi tätä pitämään puista narrinnaamaa aina hänen läsnä ollessaan.
Kuningas oli paikalla, kun orja sai päällensä uudet työvaatteensa. Hän ohjeisti miehelle Loathen laatimat säännöt, ja lisäsi siihen vielä muutaman omansa. Narri nyökytti tiu’ut kilisten ymmärtävänsä kaiken.
”Etkä saa missään nimessä riisua naamiota kuningattaren läsnä ollessa. Hän on ankarasti kieltänyt tekemästä niin, ja mikäli kuulen sinun rikkovan tätä sääntöä, voit olla varma että sillä on seurauksensa. Saat liikkua ainoastaan omassa huoneessasi ilman sitä. Onko selvä?”
”Kyllä, Teidän Korkeutenne.” Narri kääntyi kuninkaan puoleen, ja kumarsi syvään.
”Hyvä. Mikä on muuten nimesi, narri?”
”Olen Shame, Teidän Korkeutenne”
”Shame?”
”Niin.”
”Et käytä sitä enää, olet vain Narri tästä lähtien.”
”Sananne on lakini” Narri vastasi, ja kumarsi uudelleen.
Kuningas nyökkäsi tyytyväisenä, ja astui sitten ovelle lähteäkseen. Hän kääntyi vielä Narrin puoleen, ja katsoi tätä arvostelevasti.
”Olisit ollut minullekin häpeäksi, jos olisit ollut poikani. Vanhempasi eivät ilmeisesti toivoneet sinua.”
”En osaa sanoa, minut myytiin orjaksi kun olin aivan pieni.”
”Vai niin…” Kuningas totesi mielenkiinnottomasti, ja poistui sitten huoneesta ovi paukahtaen.
Kommentit